Pohditaan perheen voimin koirarotua mikä olisi hyvin seurallinen.*veljen surullinen pyyntö*

"joo"
Alkuperäinen kirjoittaja tööt;24384763:
Kromfohrländer. Ainakin kannattaa tutustua rotuun.
Tällekin piste. Tosin, jäi sanomatta se että mitään koiraa ei oteta tietenkään 10-vuotiaalle sillä tavalla, että se olisi lapsen koira ja lapsen vastuulla. Eikä tuon ikäinen pysty harrastamaankaan koiran kanssa täysin yksistään, eikä kouluttamaan sitä yksin. Aikuisen pitää olla tukena ja mukana. Koira on laumaeläin ja kun koira otetaan perheeseen, sen pitää tulla aikuisten vastuulle ja koko perheen koiraksi.
Eli, pitää myös ajatella sitä että vaikka lapsi on nyt 10v, niin koira elää hyvinkin 10-15v. Jos se otetaan vain lapselle ja vain paikkaamaan kaverien puutetta ja tekemisen puutetta tms, niin mitäs sitten jos tilanne muuttuukin? Onko koira sitten hyödytön?
Nro. 97
 
"random"
En jaksanut lukea ketjua läpi, mutta tässä omia ehdotuksia - varmaan samoja on jo tullutkin: Kultainennoutaja (meiltä löytyy, ja on ihana pakkaus jos vain sen tolkuttoman irtokarvamäärän kanssa jaksaa elää).
Mäyräkoira (karkkari on pojalle sopivan miehinen ulkonäöltään, ja vaikka on luupää luonteeltaan, ei pienen kokonsa vuoksi ole hallitsemattomissa lapsellakaan.)
Villakoira (kokovaihtoehtoja löytyy jokaiseen makuun ja tarpeeseen, ja on erittäin älykäs ja hyvä harrastekoira moniin lajeihin.)
Sheltti (kaunis, älykäs, miellyttämishaluinen, pirteä... Tässä on täydellinen koira, jos pieni koko ei haittaa!)
 
Kivasti tullut lisää ehdotuksia. Mä mietin tota villakoiraa ja totesin, että ei villakoiraa. Veli on muutenkin syrjitty koulussa (haukutaan homoksi yms. :( ) Eikä tosiaan niitä kavereita ole. Joten pelkään, että villakoira lisää sitä vielä enemmän. Villakoirat on kyllä kivoja, mutta silti.

Mä en tokkiinsa sano, etteikö sakemanneista löydy niitä helmiäkin. Mutta mun mielestä se ei oo hyvä vaihtoehto vilkkaalle lapselle. Kaiken lisäksi tää mahdollinen sakemanni on joku venäjältä/virosta tuotu.
 
JONSERED Karhunkantaja
Seropeissakin on helmiä. Haastavaa asiassa on se, että jos ei tiedetä mitä rotuja koirassa on, on hankala päätellä minkä tyyppinen tai edes kokoinen hurtta tulee olemaan. Silti yksilökohtaiset erot ovat rotujenkin sisällä suuria. eli kahden, kolmen rodun mix voi olla myös sopiva.
 
hhhhhhh
ei mitään puudelia vaan ihan koiran näköinen koira, poika 10-vuotias ja murrosikään menossa, oikeasti jos jotain pikku fifiä siinä vielä taluttelee niin taatusti kiusataan ja lisää.
En nyt tietenkään tarkoita että se rottweiler on hankittava, mutta joku koiran näköinen koira, ei mitään söpöihkudaa-fifiä.
Ja tosiaan oletan että koira ei jää pelkästään 10v vastuulle :) en oo jaksanu lukea noita tekstejä..
 
"jaba"
[QUOTE="jaa";24381264]MIten olisi lapinkoira? Se menee intona agilitya eikä ole liian suuri koira.
Älykäs koira koulutettavaksi ja uskollinen ystävä. Varmasti tulisi tuollaisen lapsen paras ystävä, joka kulkee paikkaan kuin paikkaan mukana. ei ole ylienerginenkään, mutta tarpeeksi pirteä ja näpsäkkä lenkeille mukaan jne jne.[/QUOTE]

Tätä itsekin olisin ehdottanut. Meillä (vanhemmat plus 11v, 8v ja 4v lapset) on kohta 8kk vanha paimensukuinen lapinkoira ja ennen koiran ostamista pähkäilimme pitkään malamuutin ja lapinkoiran välillä. Kumpiakin kävimme katselemassa eri tilanteissa useampaan otteeseen. Lähinnä koon takia sitten päädyimme lopulta lapinkoiraan (3 vuoden ikäinen malamuuttiuros näytti aika hurjalta pienessä keittiössämme ja autossamme :D ). Me halusimme jo alkulähteissään koiran terveestä ja suhteellisen "alkukantaisesta" rodusta, lisäksi lapinkoirilla ja malamuuteilla on upeat turkit, jotka kuitenkaan eivät ole vaativia hoidettavia.

Tällä hetkellä en kuitenkaan anna lapsiemme (siis esikoisen tai keskimmäisen, kuopus ei luonnollisesti tuota hommaa ole tehnytkään) yksinään taluttaa koiraamme. Nuoruuden intoa ja vetovoimaa kun löytyy lapinkoirastakin, ja nyt ehkä on alkanut olla pientä egoilua ilmassa muiden koirien tullessa näköpiiriin. Tällä hetkellä meillä siis lenkeillä on hihnan päässä aina aikuinen. Kunhan saamme kaikki ohitukset sujumaan haukkumatta ja vetämättä (ja kun koira tuossa iän myötä rauhoittuu), niin arvioidaan tilanne uudelleen.
 
hhhhhhh
itse ehdottaisin englanninspringerspanielia, mahtava perhekoira. ja aktiivinen. Lintukoira, mutta sopeutuu hyvin myös perhekoiraksi, ja harrastusmahdollisuudet mahtavat.
Jakautunut käyttö-ja näyttelylinjoihin.
 
ei mitään puudelia vaan ihan koiran näköinen koira, poika 10-vuotias ja murrosikään menossa, oikeasti jos jotain pikku fifiä siinä vielä taluttelee niin taatusti kiusataan ja lisää.
En nyt tietenkään tarkoita että se rottweiler on hankittava, mutta joku koiran näköinen koira, ei mitään söpöihkudaa-fifiä.
Ja tosiaan oletan että koira ei jää pelkästään 10v vastuulle :) en oo jaksanu lukea noita tekstejä..
Juu, eihän se tietenkään kokonaan jää pojan vastuulle.
 
"vieras"
Meillä on tiibetinspanieli ja on ihana juuri siitä, että lapsetkin voi sitä taluttaa ja on taatusti vahvempia. Ja meidän lapset on 8v, 6v ja 3v. Agilitiä harrastin meidän koiran kanssa ennen lapsia (on nyt siis jo 12v) ja se oli ihan kivaa, mutta meillä vain niin arka tuo koira ettei siitä mihinkään kilpailuihin olisi ollut. Tykkäsi siis itse touhusta, mutta ne muut koirat arvelutti. :) Mutta meidän koira on keskimääräistä tipsua pienempi ja myöskin arempi ja rauhallisempi mitä yksikään toinen tuntemani tipsu.
 
Kaikille tulee tietysti ekana mieleen oman koiran rotu kaikkein parhaana vaihtoehtona :) Niin minullekin - suosittelisin bichon friséetä. Rotua on käytetty sirkuskoiranakin, joten soveltuisi agilityyn hyvin. Ja pojan äiti olisi helppo suostutella vaihtamaan saksanpaimenkoira tähän rotuun, kun ovat sellaisia sydämenmurskaajia.

Turkin jos haluaa pitää näyttelytrimmissä, saa varautua jokapäiväiseen kampaamiseen. Meillä pidetään karva ihan lyhyenä, näin näyttää pieneltä kiharakarvaiselta karitsalta :D. Samoin kuin villakoiralla, karvaa ei lähde ollenkaan.

On seurakoiraksi jalostettu ja toimittaa tätä virkaansa antaumuksella!
 
"lapa"
Englanninspringelspanielia minäkin suosittelisin. Sen kans voi harrastaa agilitya ja poika saisi siitä hyvän lintukoirankin koulutettua jos innostuu isompana metsästyksestä. Luonteeltaan aktiivinen ja seurallinen, ja tykkää niin lapsista kuin aikuisistakin. Karvaahan siitä lähtee paljon, mutta sen kanssa pärjää kun ajelee turkin lyhyemmäksi pari-kolme kertaa vuodessa, jos haluaa.
 
ei mitään puudelia vaan ihan koiran näköinen koira, poika 10-vuotias ja murrosikään menossa, oikeasti jos jotain pikku fifiä siinä vielä taluttelee niin taatusti kiusataan ja lisää.
En nyt tietenkään tarkoita että se rottweiler on hankittava, mutta joku koiran näköinen koira, ei mitään söpöihkudaa-fifiä.
No hyvä näkökulma tämäkin, mutta ei bichon sellaisena lyhytkarvaversiona näytä puudelilta. Hyvin kehtaavat meidän pojat ulkoiluttaa.

Mielestäni ei missään nimessä lintukoiraa tai muuta käyttökoiraa kannata ihan seurakoiraksi hankkia. Koira turhautuu, jos ei jaksetakaan tarpeeksi harrastaa ja lenkittää. Bichon on siitäkin hyvä vaihtoehto, ettei kärsi, vaikka päivittäiset lenkit eivät olisi kovin pitkiä.
 
"tirppa"
Voi ap kun musta tuntuu pahalta sun pojan puolesta. Veljelläs taitaa olla edessä pitkä ja kivinen tie, jollei koulussa pystytä nyt puuttumaan kiusaamiseen.
Sille pitää tehdä jotain.

Toi koira on hyvä idea, koska se oikeasti lohduttaa lasta, jolla on paha olo. Miten ois Border collie?
 
Jonsered, olen niin kateellinen teidän alaskanmalamuutin sukuisesta koirastanne! Joku tuollainen arktinen, vähän suden näköinen koira olisi aivan ihana, mutta meillä ei keskikaupungin kerrostaloasukkaina ole tuohon mahdollisuutta ainakaan tässä elämänvaiheessa...
 
sivuhuomautus
huom, tämä on vain omiin kokenuksiini ja persoonaani perustuva miete, mutta ehkä huomionarvoinen...?

Vaikkakin lapselle tulisi valita pehmeähkö ja helposti koulutettava koira, niin varsinkin kun koira tulisi ilmeisesti olemaan lapsen ainoa (?) ystävä, olisi luonnetta ehkä kuitenkin hyvä hieman olla.
Itsestä on aina tuntunut siltä, että en jotenkin saa samanlaista kontaktia ja vastavuoroisuutta "flegmaattisiin" koiriin. Ts, jos koira tekee ylipäätään mitään vain käskystä, se on jotenkin yksipuolista...?

Ehkä kehnosti selitetty, mutta kun itsellänikin paras ystävä on ollut koira, en todellakaan olisi halunnut että se makaa vain takan edessä jollen erikseen käske sitä tekemään jotakin. Kerjäävä, sänkyyn tunkeva koirakin voi joskus olla hyvä asia :)
 
JONSERED Karhunkantaja
Jonsered, olen niin kateellinen teidän alaskanmalamuutin sukuisesta koirastanne! Joku tuollainen arktinen, vähän suden näköinen koira olisi aivan ihana, mutta meillä ei keskikaupungin kerrostaloasukkaina ole tuohon mahdollisuutta ainakaan tässä elämänvaiheessa...
Ei Fifi ole iso koira - pihalla. Sisällä se kyllä täyttää koko keittiön... :whistle:

Ihana otus, karva-aivojen karva-aivo. Mutta liikuntaa tuo vaatii.
 
  • Tykkää
Reactions: Vanilja-Kirsikka
ei mitään puudelia vaan ihan koiran näköinen koira, poika 10-vuotias ja murrosikään menossa, oikeasti jos jotain pikku fifiä siinä vielä taluttelee niin taatusti kiusataan ja lisää.
En nyt tietenkään tarkoita että se rottweiler on hankittava, mutta joku koiran näköinen koira, ei mitään söpöihkudaa-fifiä.
Ja tosiaan oletan että koira ei jää pelkästään 10v vastuulle :) en oo jaksanu lukea noita tekstejä..
Voi apua, tuollainen asenne se kiusaamista aiheuttaa! Sun lapset ehkä sitten kiusaa näitä muita lapsia, jotka taluttelee pikkukoiria, niinkö?

Mun poikaa ei ainakaan ole kukaan kiusannut sen takia, että se ulkoiluttaa villakoiraa ja chihua. Älytön ja sairas ajatus. Minkälaisia poikia te kasvatatte?:headwall:
 
niiin
Alkuperäinen kirjoittaja PölyEsteri;24395657:

Siis rotuun sen enempää puuttumatta, mutta huomasitko, että tätä ap:n veljeä nimitellään koulussa homoksi? Ja lapset osaa olla julmia. Eli ei varmasti paranna tilannetta, jos hän taluttelis vaikkapa chichua.
Niin ikävältä kuin se kuulostaakin.
 
Eli koska lasta nimitellään homoksi, hänelle pitää hankkia koira, jota hän pahimmassa tapauksessa ei hallitse ollenkaan? Sitten nimittely loppuu, vai? Tuskin ap:n veli on millään tavalla homomainen, eli se nimittely ei varmasti liity edes hänen olemukseensa. Tai entä jos olisikin homo? Pitääkö alkaa sitten hankkimaan isoja koiria ja välttää punaisia vaatteita ja olla mahdollisimman heteron oloinen? Sitten elämä on helppoa ja mukavaa. Jee.
 
hhhhhhh
Alkuperäinen kirjoittaja PölyEsteri;24395657:
Voi apua, tuollainen asenne se kiusaamista aiheuttaa! Sun lapset ehkä sitten kiusaa näitä muita lapsia, jotka taluttelee pikkukoiria, niinkö?

Mun poikaa ei ainakaan ole kukaan kiusannut sen takia, että se ulkoiluttaa villakoiraa ja chihua. Älytön ja sairas ajatus. Minkälaisia poikia te kasvatatte?:headwall:
kysymys ei ole siitä että minä kasvattaisin tällaisia lapsia, ihme syyllistämistä heti. olen vain saanut läheltä seurata tällaista ja ei ole kivaa katsottavaa. ja jos lasta jo ennestään kiustaan niin vasta saavat kiusaamisen aihetta jos jonkun pikkufifivillakoiratipsun hänelle hankitaan. kiusaajat kun eivät yleensäkkään ole niitä mukavimpia ja fiksuimpia tyyppejä, saavat kyllä kiusaamisen aihetta pienemmästäkin.
 
hhhhhhh
Alkuperäinen kirjoittaja PölyEsteri;24395688:
Eli koska lasta nimitellään homoksi, hänelle pitää hankkia koira, jota hän pahimmassa tapauksessa ei hallitse ollenkaan? Sitten nimittely loppuu, vai? Tuskin ap:n veli on millään tavalla homomainen, eli se nimittely ei varmasti liity edes hänen olemukseensa. Tai entä jos olisikin homo? Pitääkö alkaa sitten hankkimaan isoja koiria ja välttää punaisia vaatteita ja olla mahdollisimman heteron oloinen? Sitten elämä on helppoa ja mukavaa. Jee.
chihuhauan ja dobermannin väliin mahtuu kuule aaaaaika paljon vaihtoehtoja....
 
Yhteistyössä