Sunnuntaina lähti juna kohti etelää vähän ennen yhtätoista. Pasilassa meitä oli vastassa Keittiönoita jonka kanssa käytiin syömässä. Sitten Keittis otti meidän matkatavarat ja vei kotionsa ettei meidän tarvitte likan kanssa niitä rehata Linnanmäelle. Vietettiin siis muutama tunti Linnanmäellä.
Tuli palsta mieleen kun jonotettiin Vonkaputoukseen ja pikkuusen rupes naurattamaan.
Onneksi mä olen vain yhden lapsen synnyttänyt ettei hörppää mitään sisuksiin.
Voin kattella sen alootuksen tuosta laitteesta jos joku ei ole sitä lukenut.
Lintsin jälkeen käveltiin rautatieasemalle ja totta kai piti käydä laskemas eduskuntatalon rappuset.
Tai likka ne laski. Asemalta sitten lähdettiin Keittiksen työ ja oltiin siellä yötä. Aamulla Keittis ja isänsä heittivät meidät lentokentälle niin ei tarvinnut linkalla mennä. Kiitos vielä kerran Keittis ja Keittiksen isä! =)
Likkaa jännitti lento koska ei ole aiemmin lentänyt, mutta iloinen oli kuitenkin kun kone nousi ilmaan. Lentohan ei kauaa kestäny, vain 55 minuuttia. Arlandan lentokentältä mentiin linkalla keskustaan centraliin jossa oli vastassa Madicken04, miehensä ja heidän tytöt. Oli suuri apu tällääselle huonosti ruottia ymmärtävälle kun sai apua junalippujen ostamiseen.
Ja Madickenin perhe saattoi meidät hotellille asti. Siinäkin saatiin hyvä opastus, että tiedetään millä pendeltågetilla päästään kulkemaan hotellin ja centralin väliä. Että suuri kiitos myös Madickenille ja perheelleen! =)
Maanantaina me ei tehty mitään erikoosta. Käveltiin jonkun verran kaupungilla ja käytiin ostoksilla. Mä löysin mustapinkin tyllialushameen joka mulla oli eilen sauna-ajoos päällä. Ja siis ihan hameena se oli eikä siinä mitää toista hametta päällä.
Tiistaina me lähdettiin jo aamulla junalla kohti Kolmårdenia. Siellä eläinpuistossa meillä meni aikaa n.7 tuntia. Siellä oli niin paljon nähtävää! Likka odotti eniten leijonien ja tiikerien näkemistä. Suurta ihastusta aiheutti seeprat ja kirahvitkin oli kivoja. Likka ratsasti myös kamelilla. Se köysirata oli hieno ja sieltä näki joitakin eläämiä todella hyvin. Leijonat makoili kukkulan päällä vahtimas.
Keskiviikkona käytiin taas ostoksilla ja todettiin, että on kolme H&M:ää pienellä alueella, torstaina löydettiin vielä neljäskin vähän matkan päästä. Sitten me kuljettiin sellaasella hopp on hopp off-linkalla. Siinä näki kivasti kaupunkia ja pääsi kätevästi eri paikkoohin. Käytiin Wasa-museossa kattomas 1600-luvun laivaa. Likkaa ei olisi oikeen kiinnostanu, mutta innostui kyllä sitten kun näki sen laivan.
Sillä linkas ostetulla lipulla pääsi sitten kulkemaan paatillakin ja sillä kierrettiin pari kertaa. Vanhassa kaupungissa ei käyty kävelemässä, mutta kuninkaanlinna kyllä nähtiin kuitenkin.
Torstaina mentiin taas sellaasella linkalla (lippu voimas 2 päivää ) ja mentiin risteilylle Hagapuiston alueelle. Siellä oli hienot maisemat. Sitten käytiin Junibackenis ja sinne pääsyä likka oli odottanut koska muisti paikan viime vuodesta. Edelleen se satujunan lohikäärme pelotti likkaa.
Käytiin myös Skansenissa ja kyllä sielläkin saa aikaa kulumaan. Me oltiin siellä joku kolmisen tuntia eikä edes kierretty koko paikkaa. Siellä meni niitä katuja ristiin rastiin ja välillä piti vähän tutkia karttaa, että missä ollaan. Likka sai siellä syöttää hirveä ja oravaa. Oravat siellä hyppeli ihmisten seassa ja niitä pystyi kädestä syöttämään. Yks orava laittoi etujalat likan kädelle kun tutki onko jotakin syötävää tarjolla. =)
Päivät meillä oli aina pitkiä kun aika vain kului ja yhtäkkiä huomas, että on jo ilta ja pitääs lähtiä nukkumaan. Hotellihuonees ei kyllä pahemmin tullu tehtyä muuta kuin nukuttua.
Likan mielestä reissu oli liian lyhyt ja seuraava pitää olla kolme viikkoa.
Tukholma käy seuraavallakin kerralla, mutta myös Pariisiin pitääs kuulemma mennä.
Perjantaina me ei enää menty mihinkää vaan huoneen luovutuksen jälkeen lähdettiin lentokenttää kohti. Kone lähti vähän myöhäs, mutta ottivat aikataulua kiinni ja lento kesti vain n. 40 minuuttia.
Voin laittaa teille jotakin kuvia näytille kunhan vain saan ne ladattua aijaahan. Niin joo mulla on kameras 1 gigan muistikortti ja siitä loppui tila! Onneksi oli likallakin kamera, mutta siitä loppui patterit kesken Skansenin reissun. Muutaman kuvan otin sitten kännykällä.