Tulipahan tavattua exän nyxä ekan kerran, ei edes päivää sanonut

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja shihtzu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

shihtzu

Aktiivinen jäsen
05.02.2008
1 878
0
36
Isompi lapsista lähti isälleen viikoksi. Vein pojan rautatieasemalle, josta exä uuden naisensa kanssa pojan hakivat. Itse olin jo siellä kun tulivat sisään ja minä morjestin, mutta kumpikaan ei, ei edes exä sanonut moi. Tämä uusi nainen ei sanonut sanaakaan sinä aikana kun minä siinä olin ja itsellekin tuli jotenkin vaivautunut olo, että pitäisikö mun jotain sanomista tässä keksiä vai mitä.

Kaikkein pahinta minusta oli se, että exä ei noteerannut nuorempaa lastaan millään tavoin, ei edes vilkaissut, vaikka lapsi rattaissa hereillä vielä olikin. Onneksi tuo nuorempi ei vielä oikein tajua, eikä se isää sinänsä tunnekaan.

Ja voin nyt sanoa, että aikalailla mun näköinen tämä nykyinen on, kuten monet ovat sanoneet.
 
No höh.. luulisi että edes jonkinlaisia tapoja olisi, ei luulisi kovin vaikeaa olevan moikata.

Tästä tuli mieleen eräs miehen ex (ei siis yhteisiä lapsia miehen kanssa) joka esim. kaupassa joskus tulee vastaan ja vaihtaa muutaman sanan miehen kanssa. Olen tälle exälle täysin ilmaa, ikinä ei ota katsekontaktia, olen kuin näkymätön siinä vieressä.. Pakko olla joku taitolaji, itse en voisi olla noteeraamatta ketään toistuvasti tuolla tavalla :D Sama jos mies sanoo siinä jotakin minuun liittyvää niin on kuin ei olisikaan kuullut mitään ja kysyy ehkä jotain mitä miehelle kuuluu ;)
 
Olipas tyhmää :(
Tosin varmaan oli kaikille vaivaantunut tilanne ja kukaan ei tiennyt miten päin olisi,ei edes ex.

Mutta juu,LUULISI silti että päivää olisivat viittiny sanoa.
 
[QUOTE="Pikkuinen Jättiläinen";24104139]No höh.. luulisi että edes jonkinlaisia tapoja olisi, ei luulisi kovin vaikeaa olevan moikata.

Tästä tuli mieleen eräs miehen ex (ei siis yhteisiä lapsia miehen kanssa) joka esim. kaupassa joskus tulee vastaan ja vaihtaa muutaman sanan miehen kanssa. Olen tälle exälle täysin ilmaa, ikinä ei ota katsekontaktia, olen kuin näkymätön siinä vieressä.. Pakko olla joku taitolaji, itse en voisi olla noteeraamatta ketään toistuvasti tuolla tavalla :D Sama jos mies sanoo siinä jotakin minuun liittyvää niin on kuin ei olisikaan kuullut mitään ja kysyy ehkä jotain mitä miehelle kuuluu ;)[/QUOTE]Aika selkeä merkki siitä että ne vieläkin nussivat.
 
Meillä oli ihan samanlaista alussa. Nykyään nyxä sanoo hei ja jutteleekin, jos aloitan keskustelun. Joskus tulee enemmän hänen kanssaan puhuttua lasten asioista kun exän kanssa. Muistan olleeni itse aivan yhtä hämillään tilanteesta kuin ap:kin.
 
Kamalan lapsellista. Luulisi, että voisi tervehtiä ja pari sanaakin vaihtaa. Mulle ei ainakaan olisi ongelma tervehtiä mahdollisen uuden mieheni entistä puolisoa, tai nykyisen mieheni mahdollista uutta puolisoa.

Mitä siihen tulee, että isälle nuorempi lapsi on kuin ilmaa, niin isä se siinä loppujen lopuksi eniten menettää.

Ja kaiken kertomasi perusteella olen vakuuttunut siitä, että ex on ex hyvistä syistä, ja sinä olet tilanteessa se todellinen voittaja :)
 
Minä taas jotenkin pahoitin hetkeksi mielen tuosta nuoremman lapsen noteeraamatta jättämisestä, se tuntui pahalta ja tuo asia varmaan pahoittaa mun mielen vielä monta kertaa.

Aivan. Tuntuu uskomattamalta että ex-miehesi ei välitä omasta lapsestaan tuon vertaa :( Aikookohan hän jatkossakin toimia noin, että tapaa vanhempaa poikaansa kyllä mutta nuorempaa ei. Siitä tulee kovin ikäviä tilanteita vielä, kun nuorempikin varttuu ja osaa esittää kysymyksiä.

Mutta noin yleisesti täytyy sanoa, että onpa hyvä että olet päässyt moisesta miehestä eroon.
 
Kamalan lapsellista. Luulisi, että voisi tervehtiä ja pari sanaakin vaihtaa. Mulle ei ainakaan olisi ongelma tervehtiä mahdollisen uuden mieheni entistä puolisoa, tai nykyisen mieheni mahdollista uutta puolisoa.

Mitä siihen tulee, että isälle nuorempi lapsi on kuin ilmaa, niin isä se siinä loppujen lopuksi eniten menettää.

Ja kaiken kertomasi perusteella olen vakuuttunut siitä, että ex on ex hyvistä syistä, ja sinä olet tilanteessa se todellinen voittaja :)

joo on se hyvistä syistä ex, vaikkakin se mulle viime kesänä oli rankka paikka jäädä yksinhuoltajaksi raskaana, mutta nyt kun aikaa on kulunut ja näen asiat ihan eri perspektiivistä kuin vuosi sitten, niin en ikimaailmassa huolisi exää enää takaisin :)

Ja totta on, että isähän tuossa eniten menettää, kun ei nuorempaa lastaan noteeraa, ilmoittihan se ensimmäiseksi kun tuo syntyi, että hänellä ei siihen ole mitään tunnesidettä ja ei ole edes yrittänyt sitä luodakaan. Tuo nuorempi on itse aurinkoisuus, oikea velmu veijari :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kesänuha;24104350:
Aivan. Tuntuu uskomattamalta että ex-miehesi ei välitä omasta lapsestaan tuon vertaa :( Aikookohan hän jatkossakin toimia noin, että tapaa vanhempaa poikaansa kyllä mutta nuorempaa ei. Siitä tulee kovin ikäviä tilanteita vielä, kun nuorempikin varttuu ja osaa esittää kysymyksiä.

Mutta noin yleisesti täytyy sanoa, että onpa hyvä että olet päässyt moisesta miehestä eroon.

Tuota minä olen itsekin miettinyt, että miten sitten kun tuo pienempi tuosta kasvaa, että mitä sitten tapahtuu, onhan se lapsille väärin, jos isä suosii vain toista, enkä minä toisaalta sitä kyllä tule hyväksymäänkään. Tässä tietysti voi käydä niinkin, että jos exä tuon uuden naisensa kanssa tekee lapsia, niin voi unohtua nämä vanhemmat lapset molemmat.
 
Niinpä. Toivon lastesi puolesta että ex-miehesi (vaikka uuden rakkauden alkuhuuman laannuttua) haluaisi olla osa molempien poikien elämää.

Saako kysyä tapaavatko ex-miehesi vanhemmat poikiasi? Mitä he ajattelevat poikansa käyttäytymisestä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kesänuha;24104581:
Niinpä. Toivon lastesi puolesta että ex-miehesi (vaikka uuden rakkauden alkuhuuman laannuttua) haluaisi olla osa molempien poikien elämää.

Saako kysyä tapaavatko ex-miehesi vanhemmat poikiasi? Mitä he ajattelevat poikansa käyttäytymisestä?

Minä olen nykyään paljon tekemisissä exän äidin kanssa, nykyään hän saa olla pojanpoikiensa elämässä mukana, toisin oli exän aikana, kun silloin exä kielsi äitinsä kyläilemisen pääosin. Äidissä ei siis ole mitään sellaista miksi minä kieltäisin hänen vierailunsa ja exän äiti ei ymmärrä miten hänen pojastaan on tullut tuollainen.
Exän isä ei ole nuorempaa lasta nähnyt kertaakaan, kun ei poikansa vuoksi tullut ristiäisiin, ei siis tule poikansa kanssa mitenkään toimeen, isä ja poika ovat aika samanlaisia luonteeltaan ja toimiltaan. Exä haluaa olla erilainen kuin isänsä tajuamatta sitä, että muistuttaa päivä päivältä enemmän isäänsä ja tekee samoja virheitä :)
Exän vanhemmat ovat itsekin asumuserossa.
 
On kyllä aika lapsellista....mulla taas on hyvinkin paljon höpinää mun pojan isän vaimon kanssa. Isän kanssa en olekkaan tekemisissä ollenkaan...mutta jos me nyt tossa nähdään niin kyllä me moikataan ja höpistään jos jotain asiaa on.
Toivottavasti se tuosta muuttuu vielä....:hug:
 
Hoh, mulla oli päinvastoin. Ennen kun aloin ukon kanssa seurustella, se eukko varmaan vihas mua yli kaiken, ei ikinä jutellu tai noteerannu tai vastannu kun sille puhu. Vaikka samoissa piireissä oltiin.. sit ne eros ja vähän ajan päästä kun alettiin seurustelemaan, rupes munkin seura sitä kiinnostaa ja esitti niiin kaveria, niin kaveria... no eipä sen jutut sit paljon kiinnostanu
 
Minä olen nykyään paljon tekemisissä exän äidin kanssa, nykyään hän saa olla pojanpoikiensa elämässä mukana, toisin oli exän aikana, kun silloin exä kielsi äitinsä kyläilemisen pääosin. Äidissä ei siis ole mitään sellaista miksi minä kieltäisin hänen vierailunsa ja exän äiti ei ymmärrä miten hänen pojastaan on tullut tuollainen.
Exän isä ei ole nuorempaa lasta nähnyt kertaakaan, kun ei poikansa vuoksi tullut ristiäisiin, ei siis tule poikansa kanssa mitenkään toimeen, isä ja poika ovat aika samanlaisia luonteeltaan ja toimiltaan. Exä haluaa olla erilainen kuin isänsä tajuamatta sitä, että muistuttaa päivä päivältä enemmän isäänsä ja tekee samoja virheitä :)
Exän vanhemmat ovat itsekin asumuserossa.

Ymmärsinkö oikein, että exäsi oli kuitenkin nuoremman poikansa ristiäisissä? Vaikka ei halua olla missään tekemisissä lapsen kanssa eikä halua tunnesidettä lapseen? Tarkoitan kun sanoit että exäsi isä ei tullut ristiäisiin poikansa takia.

No, tämä jo tietysti meni ohi varsinaisen aiheen eli sen että ex-miehelläsi ja hänen uudella naisellaan ei ole käytöstapoja.

Teillä taitaa olla vielä ne yhteisen tuttunne häät edessä? Ainakaan sinun ei tarvitse käyttää energiaa sen miettimiseen yritätkö jutustella heidän kanssaan siellä häissä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kesänuha;24104813:

Oli joo isä poikansa ristiäisissä, tuli parikymmentä minuuttia myöhässä ja siinä odoteltiin papin kanssa, että isä suvaitsee saapua :)

Meillä joo on parin viikon päästä yhteisten tuttujen häät edessä, että saa nähdä miten siellä käy, minä en mitään stressiä asiasta ota.

Sen olen kuullut muiltakin, että tuo uusi nainen on aika hiljainen, että yhdelle kaverille se kuulemma jo puhuu, kun ovat useamman kerran nähneet.

Joku tuossa sanoi, että olisi kiva kuulla toisen osapuolen versio, no itse voin sanoa, että exä itsekään ei ole kova puhumaan ja sen kanssa kommunikointi on eron jälkeen ollut enempi ja vähempi vaikeaa, kun ei välttämättä vastaile viesteihin tai puheluihin, joita todella harvoin laitan ja jos laitan niin ovat koskeneet lapsia tai exän entistä firmaa. Ja muutenkaan siltä ei koskaan tahdo saada vastauksia vaikka näin naamatusten kysyisin jotain.

Mutta kuten sanoin, niin eniten minua harmittaa tuo exän käytös tuota nuorempaa kohtaan
 
Yhteistyössä