Kysymys teille kouluja käyneille..

[köyhä - vielä]

Onko teidän vanhemmat myös paljon kouluja käyneet (yliopisto esim..)
vai mistä olette saaneet kannustuksen/innostuksen opiskeluun?

Mä olen ns. köyhästä perheestä, vanhemmat duunareita, ei arvosteta koulunkäyntiä. Isäkin aina sanonut että aivan sama mistä sen leivän pöytään saa.
Niin siinä kävi itselläkin, että olen huonoon ammattiin valmistunut, en uskaltanut edes omalta pieneltä paikkakunnalta lähteä kun ei vanhemmat siihen kannustaneet.
Nyt kun vuosia mietiskellyt asioita ja silmät avautunut, olen päättänyt itse hakea kouluun ja opiskella eri ammattiin. Tätäkin vanhemmat kauhistelee, että ihan muuttaa pois paikkakunnalta, ja vielä lasten kanssa... Mutta nyt päätän minä, eivät he.

Miten voisin kannustaa omia lapsia opiskeluun?? Miten teillä kotona on kannustettu?
Pelkään sitä kun itse en ole hyvä esimerkki ainakaan, tosin aion opiskella vielä mieluisaan ammattiin, mutta rahallisesti tuskin mahdollista auttaa koulunkäynneissä.

Tällaista mietiskelen...

 

["neljä-ilman-viidettä"]

No ei olleet kumpikaan korkeasti koulutettuja. Vanhemmat kustansi lukion, jonka jälkeen olen muuttanut omilleni ja maksanut kaiken itse. Niin ja omasta halusta muutin siis kotoa =)

 

[Non compos mentis]

Ihan sisäsyntyistä on oma kannustukseni. Vanhemmillani ei ole korkeakoulututkintoa, eikä isovanhemmillanikaan. Tietoa on kyllä arvostettu, mutta eivät ole mitenkään tiettyjä tutkintoja nostaneet jalustalle. Vanhemmilleni on aina ollut niin selvää, että pärjään missä tahansa opinnoissa, etteivät he ole sitä mitenkään katsoneet tarpeelliseksi sen kummemmin jeesata, antaneet ennemmin mulle tilaa tehdä omia juttujani.

 

["mä kans"]

[QUOTE="neljä-ilman-viidettä";24055594]No ei olleet kumpikaan korkeasti koulutettuja. Vanhemmat kustansi lukion, jonka jälkeen olen muuttanut omilleni ja maksanut kaiken itse. Niin ja omasta halusta muutin siis kotoa =)[/QUOTE]

Duunareita ovat vanhemmat. Lukioon rohkaistiin ja se maksettiin. Lukion jälkeen käyty amis ja lasten teon ja eron jälkeen ammattikorkea.
Omiani olen pienestä asti kannustanut lukemaan kaikenlaisia kirjoja ja ottamaan selvää asioista. Aina sanon, että mitä vaan saa opiskella, kunhan opiskelee ja olisi kiinnostunut alasta. Vanhimmat lapset on jo lukiossa ja nuorin aloittaa 9. luokan. Hyvin nuo koulussa pärjää. Älä pakota ja painosta mutta luo teille positiivinen lukemisen ja oppimisen ilmapiiri, kannusta ja rohkaise. Ja muista että Asteriksesitakin oppii paljon, eli jokainen lapsi lukekoon sitä mikä kiinnostaa kunhan ei lopeta lukemista.

 

[Non compos mentis]

Ja niin, miten kannustaa lapsia opiskeluun? Sytytä lapsissa tiedonjano jo ennen kuin oppivat kävelemään ja loppu sujuu kuin itsestään. Kun menee taaperon kanssa puistoon, käytä Sokrateen menetelmää. Kysy lapselta, älä vain annan hänelle vastauksia. Jos lapsi näyttää kukkaa, kysy mikä se on. Jos lapsi osoittaa ulkomainosta, kysy häneltä mitä siinä tapahtuu jne. Ei koskaan valmiiksi pureskeltua tietoa, vaan anna hänen ottaa selvää, muodostaa oma mielipide ja ilmaista se. Älä nolaa lasta, joka yrittää. Vääriä vastauksia ei ole, on vain kehnoja perusteluja.

Kirjastosta voi tehdä viikoittaisen matkakohteen. Sieltä saa lainata muutakin kuin kuvakirjoja. Minä olen lukenut noille kahdelle iltasaduksi jotain Suomen linnut tai Suomen kasvit -tyyppistä kirjaa, kun kerran niistä olivat innostuneet.

 

["heh"]

Tuosta otsikosta, köyhä-vielä. Ei koulutus ole rahaa tuonut pitkään aikaan. Kyllä putkimies tienaa monta kertaa enemmän kuin moni korkeakoulutettu. Ei se koulutus palkassa näy, paitsi jos menet lääkikseen.

 

["heh"]

Oma äiti ylioppilas, isäni peruskoulun käynyt. Ei äiti kannustanut yliopistoon. halusin mennä koska pärjäsin koulussa aina hyvin, kiitettävästi.

En ole tienannut hyvin ja työttömyyttä on ollut.

 

[Non compos mentis]

[QUOTE="heh";24055616]Tuosta otsikosta, köyhä-vielä. Ei koulutus ole rahaa tuonut pitkään aikaan. Kyllä putkimies tienaa monta kertaa enemmän kuin moni korkeakoulutettu. Ei se koulutus palkassa näy, paitsi jos menet lääkikseen.[/QUOTE]

Tai oikikseen.

 

[:)]

Kannustaa voi ja kannattaakin, mutta painostaa missään tapauksessa ei. Lapsi itse tekee päätöksensä ja jos (yo-)opiskelu ei häntä kiinnosta tai edellytyksiä ei siihen vain ole, niin vanhemman kannattaisi se hyväksyä.

Itse olen perheestä, jossa molemmilla vanhemmilla on akateeminen loppututkinto. Itseäni ei opiskelu koskaan ole kiinnostanut. Mut pakotettiin ensin lukioon, jonne en olisi halunnut, ja sen jälkeen "velvollisuudesta" menin yliopistoon, jossa opiskelu oli mulle aivan liian vaativaa. Jätin yo:n kesken enkä ole päivääkään katunut. Vanhemmat suuttuivat tästä pitkäksi aikaa, oli kova kolaus heille.

 

["heh"]

Tai oikikseen.

No heistä osa, pieni osa, joilla suhteita, tienaa ehkä hyvin. Tai ne joilla mahdollisuus tehdä ilmaistyötä alussa firmoissa. Mutta jos tulet köyhästä taustasta, niin ei ilmaistyöt onnistu, kun ei mistään tule rahaa silloin, joten on pakko mennä mihin pääsee.

Oikeustieteellisestä valmistuneita on paljo työtttömänä tai tekee hesen kassalla töitä.

Ei ollenkaan sama tilanne kuin lääketieteellisestä valmistuneilla, jotka saavat sanella työsuhde -ehdot, ja joille valtio maksaa suuren palkan, kaikille. Jopa niille yksityisille käytänössä kela-korvausten kautta.

 

[:)]

Kannustaa voi ja kannattaakin, mutta painostaa missään tapauksessa ei. Lapsi itse tekee päätöksensä ja jos (yo-)opiskelu ei häntä kiinnosta tai edellytyksiä ei siihen vain ole, niin vanhemman kannattaisi se hyväksyä.

Itse olen perheestä, jossa molemmilla vanhemmilla on akateeminen loppututkinto. Itseäni ei opiskelu koskaan ole kiinnostanut. Mut pakotettiin ensin lukioon, jonne en olisi halunnut, ja sen jälkeen "velvollisuudesta" menin yliopistoon, jossa opiskelu oli mulle aivan liian vaativaa. Jätin yo:n kesken enkä ole päivääkään katunut. Vanhemmat suuttuivat tästä pitkäksi aikaa, oli kova kolaus heille.

Itseäni harmittaa tässä se, etten mennyt (so. saanut mennä) peruskoulun jälkeen amikseen ja opiskellut itselleni ammattia. Nyt vanhemmalla iällä mitään motivaatiota opiskeluun ei enää ole, yritetty on useita kertoja, ja pelkillä yo-papereilla teen huonopalkkaisia paskahommia lopun elämääni.

 

[Non compos mentis]

Kannustaa voi ja kannattaakin, mutta painostaa missään tapauksessa ei. Lapsi itse tekee päätöksensä ja jos (yo-)opiskelu ei häntä kiinnosta tai edellytyksiä ei siihen vain ole, niin vanhemman kannattaisi se hyväksyä.

Itse olen perheestä, jossa molemmilla vanhemmilla on akateeminen loppututkinto. Itseäni ei opiskelu koskaan ole kiinnostanut. Mut pakotettiin ensin lukioon, jonne en olisi halunnut, ja sen jälkeen "velvollisuudesta" menin yliopistoon, jossa opiskelu oli mulle aivan liian vaativaa. Jätin yo:n kesken enkä ole päivääkään katunut. Vanhemmat suuttuivat tästä pitkäksi aikaa, oli kova kolaus heille.

Mun muksut ovat jo parisen vuotta pohtineet, että miksi haluavat isoina. Ikää heillä 8v ja 10v. Olen itse yrittänyt sanoa, ettei suunnitelmia tartte näin varhain lyödä lukkoon. He ovat pohtineet omasta aloitteestaan sellaisia asioita kuin koulutuksen kesto ja työn saamisen todennäköisyys ja tietenkin palkkaus. Omia kykyjään ovat myös verranneet ammattien vaatimuksiin. Heidän pohtimisensa saattamiseksi jonkinlaiseen päätökseen, tein molemmille sen työkkärin sivuilla olevan testin ammatinvalinnasta.

Molempien tyttöjen "unelma-ammatit" olivat heillä kärkikaartissa. Pienempi on ollut jo kolmisen vuotta vakaasti sitä mieltä, että hän haluaa eläinlääkäriksi ja esikoinen pallottelee arkeologin, fyysikon ja biologin väliä. Itselleni ei ole väliksi minkä tasoisen tutkinnon hommaavat, kunhan elättäisivät itse itsensä ja viihtyisivät työssään.

 

[onnellinen akateeminen]

Minulla molemmat vanhemmat akateemisia, kuten itsekin. Alat tosin niin kaukana toisistaan kuin olla voi. Eikä kotona myöskään korkeakouluun/lukioon varsinaisesti painostettu vaan vanhempani ovat aina antaneet ymmärtää, että heille tärkeintä on, että olen _onnellinen_ elämässäni, minkä tien sitten olisinkaan valinnut. Lisäksi myös painottivat, että on tärkeää pytyä huolehtimaan itsensä ja perheen toineentulosta, eli _työnteko_ on tärkeää. Toki lisäksi omalla esimerkillään osoittivat, että opiskelu on aika hyvä tie mielekkäisiin töihin... Siinä ne tärkeimmät oljenkorret, mitä heiltä olen ammatinvalitaan saanut ja hyvin on kantanut ;-)

 

[:)]

Mun muksut ovat jo parisen vuotta pohtineet, että miksi haluavat isoina. Ikää heillä 8v ja 10v. Olen itse yrittänyt sanoa, ettei suunnitelmia tartte näin varhain lyödä lukkoon. He ovat pohtineet omasta aloitteestaan sellaisia asioita kuin koulutuksen kesto ja työn saamisen todennäköisyys ja tietenkin palkkaus. Omia kykyjään ovat myös verranneet ammattien vaatimuksiin. Heidän pohtimisensa saattamiseksi jonkinlaiseen päätökseen, tein molemmille sen työkkärin sivuilla olevan testin ammatinvalinnasta.

Molempien tyttöjen "unelma-ammatit" olivat heillä kärkikaartissa. Pienempi on ollut jo kolmisen vuotta vakaasti sitä mieltä, että hän haluaa eläinlääkäriksi ja esikoinen pallottelee arkeologin, fyysikon ja biologin väliä. Itselleni ei ole väliksi minkä tasoisen tutkinnon hommaavat, kunhan elättäisivät itse itsensä ja viihtyisivät työssään.

Joo, kyllä mäkin ala-asteella haaveilen eläinlääkärin tai juristin ammatista. Tykkäsin koulunkäynnistä ja olin luokkani parhaimmistoa. Mutta yläasteella syrjäydyin kiusaamisen ja sitä seuranneen masennuksen takia, lintsasin suurimman osan ajasta ja poissaolojen takia pärjäsin surkeasti. Menetin kiinnostuksen opiskeluun täysin, eikä se koskaan palautunut. Hyvä kun lukioon just ja just pääsin. Puutteellisten lähtötaitojeni takia opiskelu siellä oli äärimmäisen vaikeaa monessa aineessa. Kavereita mulla kyllä oli. Nykyään lintsaamiseen, koulukiusaamiseen ja muihin ongelmiin kai puututaan tehokkaammin joten tuollaista ei enää niin paljon tapahdu. Ja voi olla että joka tapauksessa olisin tullut tällaiseksi, vaikka yläasteaikani oli ollut toisenlaista.

 

[aamuntorkku]

No mun vanhempani eivät ole akateemisia, mutta kouluja käyneitä kuitenkin.
Ainoa aika milloin ovat hieman vaikuttaneet mun koulunkäyntiini, oli yläasteen jälkeen: silloin pohdin lähdenkö lukioon vai amikseen.

Aika sisäsyntyistä kai tuo opiskelu kuitenkin on mulla ollu - mut jonkin verran voi vaikutusta olla myös mun kaveripiirillä. Suuri osa heistä on akateemisen koulutuksen hankkineet.

 

[har mi]

Vanhempani eivät ole juuri koluja käyneet mutta arvostavat koulutusta, eivät tosin aivan siinä määrin että olisisvat osallistuneet kustannuksiin. Ihan ite ole keksinyt minkälaisen koulutuksen haluan.

Isä tais sen verran kannustaa että tuumi, että "ei sinusta semmoseen hommaan ole".

 

["mä kans"]

[QUOTE="heh";24055622]No heistä osa, pieni osa, joilla suhteita, tienaa ehkä hyvin. Tai ne joilla mahdollisuus tehdä ilmaistyötä alussa firmoissa. Mutta jos tulet köyhästä taustasta, niin ei ilmaistyöt onnistu, kun ei mistään tule rahaa silloin, joten on pakko mennä mihin pääsee.

Oikeustieteellisestä valmistuneita on paljo työtttömänä tai tekee hesen kassalla töitä.

Ei ollenkaan sama tilanne kuin lääketieteellisestä valmistuneilla, jotka saavat sanella työsuhde -ehdot, ja joille valtio maksaa suuren palkan, kaikille. Jopa niille yksityisille käytänössä kela-korvausten kautta.[/QUOTE]

Mun ex on lääkäri. Nykyään toki tienaa hyvin, mutta tekee paljon työtäkin ( kunnallinen työ, tutkimustyö ja yksityisvastaanotto). Valmistuttuaan muutaman vuoden tienasi melko vähän, keskiverto suomalaisen tuloja sai. Eikä siinä valittu ja saneltu työaikoja eikä paikkoja vaan töitä tehtiin, ihan kuten muutkin vastavalmistuneet, sillä palkalla ja ehdoilla joita työnantaja saneli. Että vähän kaunistelet tuota lääkärin uran alkua. Eikä se palkka nytkään tyhjästä tule.

 

["heh"]

Mies on duunaritaustainen. Hänen vanhempansa kannustivat myös kovasti: soittelivat koko ajan ilmaistyötä tekemään isänsä rakennuksille tai metsään, kun mies yritti lukea pääsykokeisiin.

Pääsi lopulta sisään, kun asuimme minun opiskelun takia ulkomailla yhden kesän ja pystyi opiskella täysipainoisesti. Ei oikein osannut sanoa vanhemmileen ei vielä nuorena.

Jostain syystä nyt miehen vanhemmat ottavat kyllä osan kunniasta ja antavat miehen puhelinnumeroa sukulaisilleen olettaen miehen ilmaiseksi hoitavan heidän ja muun suvun asioita.

Jep. Vähän kypsänä appivanhempiinsa...

 

["heh"]

[QUOTE="mä kans";24055664]Mun ex on lääkäri. Nykyään toki tienaa hyvin, mutta tekee paljon työtäkin ( kunnallinen työ, tutkimustyö ja yksityisvastaanotto). Valmistuttuaan muutaman vuoden tienasi melko vähän, keskiverto suomalaisen tuloja sai. Eikä siinä valittu ja saneltu työaikoja eikä paikkoja vaan töitä tehtiin, ihan kuten muutkin vastavalmistuneet, sillä palkalla ja ehdoilla joita työnantaja saneli. Että vähän kaunistelet tuota lääkärin uran alkua. Eikä se palkka nytkään tyhjästä tule.[/QUOTE]

Joidenkin lehtien mielipidepalstoilla jopa vanhemmat lääkärit itse ihmettelevät, että työnkuva on muuttunut, ja nykyään esim. päivystys ei enää kuulukaan tk-lääkärin työhön, vaan sitä varten joudutaan palkata keikkalääkärit. Eli tällä hetkellä lääkärit saavat käytännössä valita mitä tekevät.

 

[Aamuäree]

En ole korkealle kouluja käynyt, mutta olen kuitenkin käynyt muutakin kuin 'tavallisen ammattikoulun'.

Mun vanhempani eivätkä heidän vanhempansa ole kouluja juurikaan käyneet.
Lapsuudestani muistan ainaisen rahapulan, mutta myös sen, että koulunkäyntiin panostettiin ja meitä kannustettiin käymään koulut kunnialla loppuun ja lukemaan ammatit- ja juuri siksi että heille itsellään ei ollut ollut siihen mahdollisuutta.
Vanhemmat tukivat valinnoissamme oli se sitten lukio tai ammattiopinnot tai musiikkikoulu, kannustivat mutta antoivat itse päättää. Sen verran äiti 'sekaantui' että kun minulla oli kaksi vaihtoehtoa samasta ammatista- alempi ja ylempi tutkinto, niin puhui ympäri siihen ylempään. Ihan hyvä niin.

Ja nyt kun olen jälleen koulunpenkille siirtymässä, vanhemmat ovat kovasti tukena ja ilmoittivat esim auttavansa mahdollisuuksien mukaan lastenhoidon järjestämisessä että saan käydä kouluni.

 

["vieras"]

Vanhemmilla on korkea koulutus, myös vanhempien sisaruksista suurimmalla osalla (isovanhemmilla ei). Itsestäänselvyys oli, että lukioon pitää mennä - kukaan useista serkuistani ei ollut siinä vaiheessa vielä mennyt amikseen tai muualle (nyt on yksi mennyt ja hänestä tuli se musta lammas). Lukio oli kaupungin parhaita, ja siellä taas oli vähän sellainen ilmapiiri että kai te nyt yliopistoon meette, tottakai. Vanhemmatkin pitivät sitä aika selvänä että "kai sä nyt yliopistoon haet". Ei se tosin mua haitannut, koska aioin sinne joka tapauksessa. Mutta joku muu olis voinut kokea sen aika painostavana.

Miestäni taas harmittaa, koska hänen duunarivanhempansa olivat sitä mieltä että hitot mistään lukiosta, meet poika amikseen vaan kun ei susta lukemaan oo, ja pääset sitten nopeammin tienaamaan ja muuttamaan pois kotoa.

 

["Tiina"]

Onko teidän vanhemmat myös paljon kouluja käyneet (yliopisto esim..)
vai mistä olette saaneet kannustuksen/innostuksen opiskeluun?

Mä olen ns. köyhästä perheestä, vanhemmat duunareita, ei arvosteta koulunkäyntiä. Isäkin aina sanonut että aivan sama mistä sen leivän pöytään saa.
Niin siinä kävi itselläkin, että olen huonoon ammattiin valmistunut, en uskaltanut edes omalta pieneltä paikkakunnalta lähteä kun ei vanhemmat siihen kannustaneet.
Nyt kun vuosia mietiskellyt asioita ja silmät avautunut, olen päättänyt itse hakea kouluun ja opiskella eri ammattiin. Tätäkin vanhemmat kauhistelee, että ihan muuttaa pois paikkakunnalta, ja vielä lasten kanssa... Mutta nyt päätän minä, eivät he.

Miten voisin kannustaa omia lapsia opiskeluun?? Miten teillä kotona on kannustettu?
Pelkään sitä kun itse en ole hyvä esimerkki ainakaan, tosin aion opiskella vielä mieluisaan ammattiin, mutta rahallisesti tuskin mahdollista auttaa koulunkäynneissä.

Tällaista mietiskelen...

Lapset oppii esimerkistä. Jos vanhemmat ovat käyneet kouluja, lapset hyvin usein kouluttautuvat myös. Toki kouluaikana kannustus lukemiseen auttaa ja yksinkertaisesti vanhempien työssäkäynti ja se, että koulut käydään ja töihin mennään -polku tehdään selväksi ihan lapselle.

Minä ainakin kannustan sinua ja nostan hattua suunnitelmillesi !

 

[MAISTERI]

Molemmat vanhemmat ovat akateemisia. Isä jopa väitellyt tohtoriksi. Sisareni on lääkäri, veljeni dipomi-insinööri ja minä valtiotieteiden maisteri.
Tää on jännä kysymys. Meillä ei mitenkään speciaalisti kannustettu koulunkäyntiin. Semmoinen koulutuksen vain oli itsestäänselvyys ja kodin henki. Ei olisi tullut mieleenkään muu vaihtoehto, esim joku sairaanhoitaja tai kampaaja.

 

["vieras"]

Vanhemmat yrittäjiä, isällä amiskoulutus mutta äidillä vain kansakoulupohja.

Lukion maksoin itse opintolainalla ja myöhemmin mieheni avustuksella akateemiset opinnot /kandi + maisterintutkinto.

Halu opiskeluun tulee sen kautta, miten järkevänä näkee työllistymisen. Itse suuntasin akateemiselle alalle joten tiesin että tämä koulutuspolku on tarpeen. Joku toinen voisi olla onnellisempi taksikuskina tai parturikampaajana, mutta itselleni on ollut ihan pienestä asti selvää mikä haluan isona olla enkä antanut edes ärsyttävän opon nujertaa unelmaani

 

[Totuustorvi]

Vastaus: joopa joo