Miten auttaa miestä joka on väsynyt

[Kukkaniitty]

aina? Äkäinen, loukkaa, on tyly, kiukuttelee, raivoaa, välillä jopa riehuu ja sanoo että kaikkeen on syynä väsymys.
Työmatkat on suht. pitkät. Päivässä tulee 100km mutta työpäivä on ihan normaali eikä rasitteena ole vuorotyötä tai ylitöitä tms.
En tiedä miten enää auttaa. Illalla ei ennen 23. ennätä nukkumaan kun tahtoo lasten nukkumaan menon jälkeen olla hetken rauhassa ( minkä ymmärrän ).
Ei koskaan käy kavereitten kanssa missään eikä kahdestaankaan päästä mihinkään kuin kerran pari vuodessa mutta minulle se ei ole ongelma.

Mutta kun mies siis sanoo että käyttäytyy kuin idiootti vain sen takia että on niin väsynyt.
Kuinka auttaa häntä?

 

[itse tekisin näin...]

Joku harrastus, tai sitten pakotat muutaman kerran viikossa käymään jossain kaverin kanssa? Ehdotat sille "lomaa" kavereiden kanssa esim. mökillä...

 

[Ap.]

Joku harrastus, tai sitten pakotat muutaman kerran viikossa käymään jossain kaverin kanssa? Ehdotat sille "lomaa" kavereiden kanssa esim. mökillä...

Olen sanonut että tahtoisin että hän tekisi jotain kavereittenkin kanssa mutta kun ei kuulema huvita. Kun se vaan muuttuu koko ajan törkeämmäksi ja minun on vaikea enää hyväksyä sen käytöstä.

Kun tavattiin 10 vuotta sitten niin olin ihan maahan poljettu. Aina lapsuudessa/nuoruudessa kaikkeen oli syy minussa. Olin viallinen, minun mielipiteillä ei ollut mitään arvoa jne. ( tämä siis vanhempieni osalta opittua ). En luottanut itseeni tai kehenkään muuhun yhtään.
Tapasin mieheni ja hän ei IKINÄ syyttänyt minua mistään. Piti minusta ihan hirmu hyvää huolta. Ei koskaan puhunut rumasti tai mollannut. Tätä jatkuin n. 9vuotta ja nyt jonkun aikaa on tuntunut että miehenikin löytää minusta aina syyn kaikkeen. On sanonut sellaisia asioita joita en ois ikinä uskonu kuulevani mieheni suusta

 

["mie"]

Vaikka sä et tarvii lomaa niistä lapsista niin ehkä se miehes tarvii - ja juurikin sinun kanssa. Minkäikäisiä lapsia teillä on? Voisko olla niin että sun huomio on nyt niin vahvati lapsissa että mies kokee sen "pahana", kun ei saakaan enää olla susta huolehtiaja/ tärkein sulle?

 

[Ap.]

[QUOTE="mie";24027367]Vaikka sä et tarvii lomaa niistä lapsista niin ehkä se miehes tarvii - ja juurikin sinun kanssa. Minkäikäisiä lapsia teillä on? Voisko olla niin että sun huomio on nyt niin vahvati lapsissa että mies kokee sen "pahana", kun ei saakaan enää olla susta huolehtiaja/ tärkein sulle?[/QUOTE]

Lapset on 6v, 3v ja 1v.
Kyllä minäkin voisin lähteä toisinaan mieheni kanssa johonkin kahdestaan mutta se on aina minun homma etsiä lapsenvahti. Myönnän kyllä että lapset on minulle tärkeimpiä kaikista mutta ei minullekaan pahasta varmasti olisi, jos joskus vaikka syömään, elokuviin tms. pääsisi miehen kanssa kahdestaan käymään. Mutta en siis koe sitä varmastikaan yhtä tärkeäksi kuin mieheni.

Eilen illalla huomasin että koen taas olevani se sama haavoittuva, alaspoljettu ihminen kuin teini-iässä. Tuntuu että olen palannut siihen samaan pisteeseen mistä silloin aloitin ylösnousemisen. Mutta miten enää sieltä nousen, kun se ainoa ihminen maailmassa joka minua on auttanut ja tukenut, onkin kääntynyt vastaan?

Miten saan tuon väsymyksen pois rakkaastani jotta tämä parisuhde voisi jatkua onnellisena eteenpäin? Mitä voisin tehdä auttaakseni?

 

[mieö]

Lapset on 6v, 3v ja 1v.
Kyllä minäkin voisin lähteä toisinaan mieheni kanssa johonkin kahdestaan mutta se on aina minun homma etsiä lapsenvahti. Myönnän kyllä että lapset on minulle tärkeimpiä kaikista mutta ei minullekaan pahasta varmasti olisi, jos joskus vaikka syömään, elokuviin tms. pääsisi miehen kanssa kahdestaan käymään. Mutta en siis koe sitä varmastikaan yhtä tärkeäksi kuin mieheni.

Eilen illalla huomasin että koen taas olevani se sama haavoittuva, alaspoljettu ihminen kuin teini-iässä. Tuntuu että olen palannut siihen samaan pisteeseen mistä silloin aloitin ylösnousemisen. Mutta miten enää sieltä nousen, kun se ainoa ihminen maailmassa joka minua on auttanut ja tukenut, onkin kääntynyt vastaan?

Miten saan tuon väsymyksen pois rakkaastani jotta tämä parisuhde voisi jatkua onnellisena eteenpäin? Mitä voisin tehdä auttaakseni?

Mies on auttanut ja tukenut sua eteenpäin, mitä 9 vuotta? Nyt on sinun vuoro olla antaja. Kuvaat että miehesi on ollut tukipylväs sinulle ja kuitenkin annat lapsien ohittaa hänet? Lapset on tärkeitä mutta yhtä tärkeä on puoliso. Ilman häntähän niitä lapsia ei olisi. Ihminen se miehesikin on ja tarvitsee joskus sinun huomion. Mun on aina ollut vaikea ymmärtää että lapsien synnyttyä aikusilta menee "ihmisoikeudet". Oikeudet hellyyteen, oikeudet siihen että on jolle kulle tärkein maailmassa. Minusta se vaan on niin väärin. Lasten asiat ajetaan ensin, toki. Lapset ei osaa odotaa vuoroaan. Mutta jos puolison pistää holdiin moneksi vuodeksi ei sitä aikuinenkaan voi ymmärtää. Sinä olet saannut paljon huomiota mieheltäsi. Mitä olet hänelle antanut? Vai oletko antanut vain lapsillesi.

Yhtälö Äiti antaan kaikkensa lapsille. Isä antaa kaikkensa lapsille ja äitille. Kukas antaa kaikkensa isälle? Surullinen mutta yleinen yhtälö- ei ihme että miehet voi pahoin ihmissuhteessa. Hekin loppuviimein tosiaan vain ihmisiä joilla on tarpeet (enkä puhu nyt seksistä)

 

["vieras"]

Mitä mies on mieltä, mikä auttaisi väsymykseen? Olisko teillä mahdollista muuttaa lähemmäs miehen työpaikkaa?

 

[Ap.]

Siis toki olen antanut miehellenikin. Hemmottelen ja yllätän hänet jotenkin vähintään kerran kuukaudessa. Hän ei jaksa ajatella minua. Hän on siis silloin 10 vuotta sitten nostanut minun itsetuntoani niin että olen oppinut siihen että minunkin mielipiteeni on tärkeä ja arvokas. Nyt kun uskallan viimein sanoa mielipiteeni niin mieheni joka kerta hyökkää minua vastaan ja kaikessa löytyy aina vika minusta. Jos mies raivoaa ja paiskoo tavaroita ja siitä huomautan niin mies huutaa että minun e
i tarvitse hänelle korottaa ääntäni. Kun kerron mielipiteeni joka ei välttämättä ole sama kuin hänellä niin lyttää mielipiteeni ja sanoo että " ei minun mielipiteeni ikinä ookaan yhtään mitään, ei hommatakaan yhtään mitään, en ois halunnukaan yhtään mitään, olenkin vaan tällänen tyhmä enkä ymmärrä yhtään mitään" yms. marttyyrimaista. Vaikka en IKINÄ ole sanonut tai edes käyttäynyt niin että hän olisi mitenkään tyhmä tai huonompi. Tämä kaikki kuulema johtuu siitä väsymyksestä.

 

["veiras"]

Mä mietin mitä vastaisin. Jos mun mies on stressaantunut, niin yksinkertaisesti halisin, pusisin häntä joka välissä ja näyttäisin, että hän on minulle tärkeä. Jos taas kielenkäyttö olisi tölvimistä, niin sen kyllä hänelle sanoisin ja puhuisin siitä, kuinka minun mielipiteiden vähättely loukkaa. Jos taas mies olisi väsynyt, niin silloin hänen pitäisi löysätä tahtia, eikä kaataa väsymystään minun päälle. Nämä asiat ottaisin puheeksi miehen kanssa.

 

["himppu"]

Miten pitkät työpäivät sitten itse asiassa miehellesi tulee? Ihan vain kuriositeettina kysyn.

 

["vieras"]

Jos työmatka on n 50 km suunta, työ ei ole erityisen rasittavaa ja työaika on normaalin palkkatyöläisen, mä lopettaisin vinkunan kuuntelun ja passittaisin lääkäriin tutkimuksiin! Hemoglobiini ym perusjutut ettei ole sairauksia, ja jos ei masennusta tms niin tenttaisin onko kyse oikeasti väsymyksestä vai huvittamisesta :kieh:

Oudolta nimittäin kuulostaa. Mulla on 46 km/suunta, normaali toimistotyö, mies on kuljetusyrittäjä ja tekee pitkää päivää, mä autan oman firman jutuissa, tehdään kotitöitä ja harrastetaankin yhdessä.

 

[S4]

Ihan samaa ajattelin, itsellä oli aiemmin työmatka 100 km suuntaansa ja muutoin ihan normaali työ eikä mitään ongelmia. Toisaalta mies on koneyrittäjä ja tekee parhaimmillaan 15 tuntisia päiviä eikä silti kiukuttele. Ehkä miestäsi vaivaa jokin muu tai sitten mielensä perukoilla vihaa työtään ja sen takia väsyy niin.

 

[Ap.]

Miehellä on ihan hyvä työ ja viihtyy siellä kyllä. Miehellä menee n. 10½h päivästä työhön+matkoihin. Kotona se koko ajan löytää jotain tekemistä. Vaikka kuinka sanon että kyse on asioista jotka voi myös odottaa jos tuntuu ettei meinaa jaksaa. Ei vaan osaa pysähtyä vaan touhuaa koko ajan jotain. Eli ei jotenkin osaa irrottautua tekemättömistä hommista. Minä koetan hoitaa kodin ja lapset päivän aikana ja sitten teen myös muita hommia aina kun ennätän. Halkohommia, pesen autot, haravoin pihat, hoidan kaupassa käynnit lasten kanssa, ruoat, pyykit jne. Siis en ole sellainen nainen joka tekisi vain ne "naisten töyt" vaan olen hyvinkin avoin erilaisille hommille missä vaan apu kelpaa Mutta jos minä esim. laitan iltapäivällä pyyhkeet tai lakanat menemään pesuun niin mies työpäivän jälkeen kiikuttaa ne pesukoneeseen ja pyykkää. Vaikka minä olisin pessyt vaatteita aamupäivän ja ajatellut höllätä pyykkihommaa ja pestä pyyhkeet/lakanat seuraavana päivänä.
Mies ei vaan pysty jättämään niitä odottelemaan.
Ja kaikessa muussa tulee esiin tuo sama. Ja tuolla se kai itsensä väsyttääkin.
Ollaan tästä puhuttu jo pidempään, ainakin puoli vuotta mutta kun ei vaan osaa höllätä.

Ja minusta saa kyllä tehdä jos sillä on onnellinen mutta mielestäni silloin minä en ansaitse sitä tylyttämistä ja muuta kiukuttelua. Ja perusteluna käytökselle on väsymys.

 

[Ap.]

Täytyy vielä lisätä siis että kun lapsuudessa ja nuoruudessa sain moitetta aina. Kukaan ei koskaan ollut ylpeä, ei kehunut eikä antanut hyvää palautetta. Sain kuulla mollausta ja vähättelyä aina vain. Kun tapasin mieheni niin huomasin että se on väärin. Etten oikeasti ansaitse sitä jatkuvaa nälvimistä vaan on oikeasti yksi ihminen maailmassa joka tahtoo minulle vain hyvää. Rakastaa ja hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Kannustaa ja tukee. Eikä IKINÄ moittinut tai ollut tyly. Saati tahallaan näpäytellyt ja loukannut.

Nykyään päästelee suustaan jos jonkinmoisia sammakoita jotka osuu ja uppoaa turhankin usein. Ennen osasi lohduttaa jos oli paha olla. Kun tavattiin olin aika herkkä ja itkuinenkin. Vahvistuin ja meni tooooosi pitkään ettei minua hetkauttanut vanhempieni rumat sanat. Nyt kun miehenikin on ruvennut loukkaamaan niin huomaan että olen taas herkistynyt. Se vahvuus valuu hukkaan kun se ainoa "hyvä ihminen" elämässäni on kääntynyt samanlaiseksi kuin omat vanhempani.

 

[Turbojurpo]

Sano, että menee nukkumaan silloin kun lapsetkin. Oman ajan menettäminen voi kirpaista aluksi, mutta sitten hän ymmärtää, että paremmin levänneenä hän jaksaa olla iloisempi. Ei kukaan viitsi mörököllitellä ihan huvikseen.

 

[Ap.]

Sano, että menee nukkumaan silloin kun lapsetkin. Oman ajan menettäminen voi kirpaista aluksi, mutta sitten hän ymmärtää, että paremmin levänneenä hän jaksaa olla iloisempi. Ei kukaan viitsi mörököllitellä ihan huvikseen.

Olen sanonutkin, monestikin. Mutta kun hän sanoo tarvitsevansa sitä omaa aikaa eikä voi sen vuoksi mennä ajoissa nukkumaan :/

 

[niinakoo]

Olen sanonutkin, monestikin. Mutta kun hän sanoo tarvitsevansa sitä omaa aikaa eikä voi sen vuoksi mennä ajoissa nukkumaan :/

eli mies pitää tuota ikävää kierrettä yllä ihan itse. Ja sun pitää se sille sanoa. Jospa se edes joka toinen ilta menisi viimestään kymmeneltä nukkumaan niin ei tulisi univelkaa ja olo virkistyisi. Mun mies on ihan kamala kun se on yliväsynyt!

 

[Ap.]

Olen hänelle sanonut nätisti, kauniisti, pyytänyt, itkenyt, huutanut... kaikilla mahdollisilla tavoilla että jos kyse on väsymyksestä niin silloin täytyy ne 'turhat' jutut siirtää tai jättää tekemättä. Ja mennä ajoissa nukkumaan. Ei se mitenkään järkyttävän myöhään valvokaan. Menee nukkumaan 23. aikoissa yleensä joka ilta arkena sekä viikonloppuna mutta jos silti väsyttää niin minun mielestä voisi mennä aikaisemminkin.

 

[hitu]

Siis jos hän nukkuu mielestäsi tarpeeksi eikä silti auta niin eikö tuo viittaa jo johonkin uupumukseen/masennukseen? Tai sitten uni on laadultaan huonoa esim. uniapnean takia. Kyllä passittaisin jo johonkin tutkimuksiin.

 

[Ap.]

Siis jos hän nukkuu mielestäsi tarpeeksi eikä silti auta niin eikö tuo viittaa jo johonkin uupumukseen/masennukseen? Tai sitten uni on laadultaan huonoa esim. uniapnean takia. Kyllä passittaisin jo johonkin tutkimuksiin.

Mies käy nukkumaan 23. aikoissa ja työhön herää 5.20. Ei minusta mitenkään ihan minimaaliset unet mutta tokihan voisi nukkua enemmänkin jos tuntuu ettei riitä. Mies itse sanoo ettei tuo määrä unta riitä mutta kun on niin vaikea luopua siitä rauhallisesta omasta ajasta illalla. Meille on tulossa kahden keskinen loma syksyllä ja mies sanoo luottavansa siihen että siitä on apua kun päästään hengähtämään hetkeksi.
Miten saan sen lopettamaan sen turhan hääräämisen mikä vie voimat? Teen KAIKEN minkä ennätän ja lasten kanssa pystyn päivän aikana mutta kun miestä vaivaa KAIKKI tekemättömät hommat. Oli ne sitten tärkeitä tai ei.

 

[raakaa peliä]

[QUOTE="vieras";24027641]Jos työmatka on n 50 km suunta, työ ei ole erityisen rasittavaa ja työaika on normaalin palkkatyöläisen, mä lopettaisin vinkunan kuuntelun ja passittaisin lääkäriin tutkimuksiin! Hemoglobiini ym perusjutut ettei ole sairauksia, ja jos ei masennusta tms niin tenttaisin onko kyse oikeasti väsymyksestä vai huvittamisesta :kieh:

[/QUOTE]

Joko lisää unta oman ajan kustannuksella (kuten meillä muillakin...) tai lopettaa kiukuttelun kun kerran väsymys on oma -tietoinen- valinta!

 

[Ap.]

Toivon vaan että osaan tarpeeksi osoittaa hänelle arvostusta ja ymmärrystä. Ei vaan aina hermo kestä jatkuvaa narinaa ison miehen osalta. Varsinkaan kun nykyään rupeaa tylyttämään minua muutenkin.

 

["vieras"]

Toivon vaan että osaan tarpeeksi osoittaa hänelle arvostusta ja ymmärrystä. Ei vaan aina hermo kestä jatkuvaa narinaa ison miehen osalta. Varsinkaan kun nykyään rupeaa tylyttämään minua muutenkin.

:hug:

 

[raakaa peliä]

Toivon vaan että osaan tarpeeksi osoittaa hänelle arvostusta ja ymmärrystä. Ei vaan aina hermo kestä jatkuvaa narinaa ison miehen osalta. Varsinkaan kun nykyään rupeaa tylyttämään minua muutenkin.

Minä varmaan laittaisin lapsen hetkeksi ulos leikkimään ja toteaisin rauhallisen jämäkästi että nyt JUMAL*** tuo meno loppuu, joko nukut riittävästi tai et, oma valinta, mutta kiukuttelu loppuu ja äänensävy+suhtautuminen vaihtuu tai olet pian vapailla markkinoilla! :kieh:

Ei nalkutusta tms vaan toteamus että sulla on nyt kiintiö täynnä ja piste. Et jaksa (eikä tarvii).

 

[Ap.]

En halua väkisin ketään muuttaakaan. Mutta olen todella todella harmissani jos mieheni on oikeasti muuttunut lopullisesti tuollaseksi törkimykseksi. Rakastuin kuitenkin hänessä juuri siihen ettei ikinä tahtonut loukata ja että osasi tukea ja kannustaa.
Silloin osasi lohduttaa jos minulla oli huono mieli.
Nykyään rupeaa siitäkin korottamaan ääntään ja tölvimään. Se pahentaa sitten taas minun oloani entisestään. Ei halaa, ei kuuntele, ei kysy mikä on, ei ymmärrä. Mörrittää vaan ja tuohduksissaan kulkee ympäri huushollia ja käy välillä minulle toteamassa että "no mikä nyt on" "oot just tollanen" jne.