Kyllä sai taas huomata: adhd-perhettä ei ymmärrä KUKAAN muu kuin toinen adhd-perhe

  • Viestiketjun aloittaja väsynyt ns. normaaleihin
  • Ensimmäinen viesti
mun mielestä
[QUOTE="mie vaan";23961462]mutta ei tämä ole isossa ryhmässä mitenkään mahdollista. Ei yhdelle lapselle voi antaa erityisoikeuksia tehdä samalla jotain muuta (tätä neulomista, piirtelyä?) opiskelun ohella. Ja jos lapselle annetaan mahdollisuus tehdä samalla jotain muuta, yleensä se tärkeämpi unohtuu... Kyse on enemmän opettajan valmiuksista työskennellä erityishuomiota vaativan lapsen kanssa (ja näitä varmasti löytyy joka luokasta!). Osaako antaa tarpeeksi mielenkiintoisia/vaativia tehtäviä, että keskittymisvaikeudestakin kärsivä lapsi jaksaisi oppitunnin verran keskittyä tehtäviinsä... Oppitunnin päätteksi on ne välitunnit, jolloin pääsee purkamaan sitä patoutunutta aktiivisuutta. (Ja pienryhmäthän on sitten ihan erikseen!)[/QUOTE]

Kysehän onkin siitä, onko se muilta pois, jos ADHD oppilas saa vaikka sen muun opiskelun ohessa piirtää/pyöritellä "stressipalloa" tms.
Se ei ole muilta pois ja voi hyvinkin mahdollistaa erityislapsen opiskelun tavan luokassa.
Mukúlat ymmärtävät ja soputuvat moneen asiaan, kunhan se heille hyvin perustellaan.
 
Keittiönoita
Vuodessa. Pelottavaa, eikö?
No hetkinen...jos opetus tavisluokassa maksaa vuodessa 8000 € ja lapsella on avustaja, niin tuleehan se kalliimmaksi. En tiedä avustajien palkkoja, mutta jos se olisi vaikkapa 1500€/kk ja palkallisia kuukausia olisi vuodessa 9, niin laskien työnantajan kulut kertoimella 1,8 tavisluokassa avustajan kanssa oleva oppilas maksaa 8000 € + 24300 € = 32300 €.
 
ajattelen näin
Alkuperäinen kirjoittaja mun mielestä;23961539:

Jos kaikki vaan menisikin noin helposti kuin Strömsössä, niin mikäpäs siinä. Mutta kun valitettavasti käytännössä ei mene.

Ennen kuin saat sen pahasti adhd sta kärsivän pyörittelemään stressipalloa, olisit jo opettanut vähintään kolme asiaa muille. Ja kolme lisäasiaa muut olisivat oppineet sinä aikana, kun adhd täytyy yrittää saada pysymään siinä pallon pyörittelyssä.

Ja koululaiset eivät ymmärrä epätasa-arvoista kohtelua.
 
JONSERED Karhunkantaja
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;23961554:
No hetkinen...jos opetus tavisluokassa maksaa vuodessa 8000 € ja lapsella on avustaja, niin tuleehan se kalliimmaksi. En tiedä avustajien palkkoja, mutta jos se olisi vaikkapa 1500€/kk ja palkallisia kuukausia olisi vuodessa 9, niin laskien työnantajan kulut kertoimella 1,8 tavisluokassa avustajan kanssa oleva oppilas maksaa 8000 € + 24300 € = 32300 €.
Vaan kun se ei ole noin selkeää... Usein avustajalla teetetään vain muutaman tunnin pätkiä ja avustajat haalitaan mistä milloinkin. Eli tiedän tapauksia, joissa esim. siviilipalvelusmies on avustajana, ja homma on toiminut. Tai työllistettävä. Tai koululla on pari avustajaa, joita pompotellaan luokasta toiseen. Isolle koululle se ei paljoakaan lisää kustannuksia/nuppi.

Ja koulukohtaiset kustannuserot ovat suht suuria.
 
8pallo
Jep. Vertaistuki on todella rentouttavaa. Ei tarvitse koko ajan pyydellä anteeksi ja selittää, kun lapset eivät ole sekuntiakaan paikoillaan tai hiljaa tai kun joutuu koko ajan olemaan alerttina sen varalta, että lapset keksivät jonkun "loistavan" idean.

Meillä on kaksi adhd-aikuista ja kaksi adhd-lasta tässä perheessä. Minä en jaksa enää normaalien ihmisten kanssa edes pahemmin olla tekemisissä. Minä en ymmärrä niitä ja ne eivät ymmärrä minua tai meitä. Olen antanut mahdollisuuden, mutta koska hyväksyntää ei siltä puolelta ole tullut, annan olla.
 
JONSERED Karhunkantaja
Alkuperäinen kirjoittaja ajattelen näin;23961579:
Jos kaikki vaan menisikin noin helposti kuin Strömsössä, niin mikäpäs siinä. Mutta kun valitettavasti käytännössä ei mene.

Ennen kuin saat sen pahasti adhd sta kärsivän pyörittelemään stressipalloa, olisit jo opettanut vähintään kolme asiaa muille. Ja kolme lisäasiaa muut olisivat oppineet sinä aikana, kun adhd täytyy yrittää saada pysymään siinä pallon pyörittelyssä.

Ja koululaiset eivät ymmärrä epätasa-arvoista kohtelua.
Sehän on epätasa-arvoa, jos kaikille annetaan samaa, eikä kenellekään tarvitsemaansa.

Älä viitsi heittäytyä ihan höntiksi...;)
 
"mie vaan"
Alkuperäinen kirjoittaja mun mielestä;23961539:
Kysehän onkin siitä, onko se muilta pois, jos ADHD oppilas saa vaikka sen muun opiskelun ohessa piirtää/pyöritellä "stressipalloa" tms.
Se ei ole muilta pois ja voi hyvinkin mahdollistaa erityislapsen opiskelun tavan luokassa.
Mukúlat ymmärtävät ja soputuvat moneen asiaan, kunhan se heille hyvin perustellaan.
Epäilen vahvasti onnistuuko kahteen asiaan yhtaikainen keskittyminen adhd-lapselta...
 
JONSERED Karhunkantaja
[QUOTE="mie vaan";23961590]Epäilen vahvasti onnistuuko kahteen asiaan yhtaikainen keskittyminen adhd-lapselta...[/QUOTE]

Epäile pois. Yhteen asiaan keskittyminen se vasta vaikeaa onkin... ellei satu olemaan kiinnostavaa.

Idea on purkaa liikoja ärsykeittä, ei keskittyä niihin.
 
Keittiönoita
Vaan kun se ei ole noin selkeää... Usein avustajalla teetetään vain muutaman tunnin pätkiä ja avustajat haalitaan mistä milloinkin. Eli tiedän tapauksia, joissa esim. siviilipalvelusmies on avustajana, ja homma on toiminut. Tai työllistettävä. Tai koululla on pari avustajaa, joita pompotellaan luokasta toiseen. Isolle koululle se ei paljoakaan lisää kustannuksia/nuppi.

Ja koulukohtaiset kustannuserot ovat suht suuria.
No ihan totta! Unohdin sivarit ja työllistettävät....ajattelin automaattisesti, että koulunkäyntiavustajat ovat nykyisin tähän tehtävään koulutettuja ihmisiä.
 
JONSERED Karhunkantaja
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;23961601:
No ihan totta! Unohdin sivarit ja työllistettävät....ajattelin automaattisesti, että koulunkäyntiavustajat ovat nykyisin tähän tehtävään koulutettuja ihmisiä.
*huokaus*

Kunpa olisivatkin...
 
8pallo
[QUOTE="mie vaan";23961590]Epäilen vahvasti onnistuuko kahteen asiaan yhtaikainen keskittyminen adhd-lapselta...[/QUOTE]

Sitä toista tehdään keskityttymättä. Minä piirrän luennoilla, siskoni napsuttaa kynää (se kyllä on raivostuttavaa) ja tämä oheistoiminta auttaa sitten keskittymään siihen varsinaiseen asiaan.
 
ajattelen näin
Sehän on epätasa-arvoa, jos kaikille annetaan samaa, eikä kenellekään tarvitsemaansa.

Älä viitsi heittäytyä ihan höntiksi...;)
Jos olisit opettaja, niin jaksaisitko ja pystyisitkö kaiken keskellä antamaan jokaiselle erityislapselle sen mitä he ehkä tarvitsevat. ET pysty, veikkaan. Tai jos alat väsäämään jokaiselle omat tekemiset, muut kärsivät luonnollisesti ja se ei ole oikein.
 
mun mielestä
Alkuperäinen kirjoittaja ajattelen näin;23961579:
Jos kaikki vaan menisikin noin helposti kuin Strömsössä, niin mikäpäs siinä. Mutta kun valitettavasti käytännössä ei mene.

Ennen kuin saat sen pahasti adhd sta kärsivän pyörittelemään stressipalloa, olisit jo opettanut vähintään kolme asiaa muille. Ja kolme lisäasiaa muut olisivat oppineet sinä aikana, kun adhd täytyy yrittää saada pysymään siinä pallon pyörittelyssä.

Ja koululaiset eivät ymmärrä epätasa-arvoista kohtelua.
Kyllä ne ymmärtää. Mulla on tästä ihan omakohtaista kokemusta 5 vuoden ajalta.
Ja huomaathan että kommentoin aiemmin sitä, kun joku sanoi, ettei yksi oppilas voi saada erivapauksia. En sitä, kuinka helposti homman saa toimimaan.

Mutta elämä ei ole muutenkaan tasa-arvoista. Pakko se meidän kaikkien on ymmärtää. Mitä kukakin sitten pitää tärkeänä. Sitä, että erityislapsi voi saada vähän enenmmän helpotusta elämään selviytyäkseen vai sitä, ettei vain kenellekään tule paha mieli erityislapsen takia.
 
JONSERED Karhunkantaja
Alkuperäinen kirjoittaja ajattelen näin;23961614:
Jos olisit opettaja, niin jaksaisitko ja pystyisitkö kaiken keskellä antamaan jokaiselle erityislapselle sen mitä he ehkä tarvitsevat. ET pysty, veikkaan. Tai jos alat väsäämään jokaiselle omat tekemiset, muut kärsivät luonnollisesti ja se ei ole oikein.
En ole peruskoulunopettaja, mutta tiedän opettajia, jotka tuohon pystyvät.

Mutta olen adhd-aikuinen ja pystyn pitämään omat opetusryhmäni toimivina.
 
"hmm"
Alkuperäinen kirjoittaja väsynyt ns. normaaleihin;23960536:
Ihan ihme kommentteja tulee noilta joilla "normaalit" lapset. Kummastellaan, kauhistellaan syytellään ym. Ei ymmärretä yhtään mistä kyse ja silti ollaan niin viisaita huomauttelemman. Ja annas olla jos perheessä useammalla lapsella tarkkaavaisuushäiriö niin lähes tulkoon sanotaan että olisko kannattanu tehdä vain yksi lapsi. Meillä ainakin adhd todettiin vanhimmalla vasta kouluiässä ja muut lapset joilla myös todettiin oli jo syntynyt. Ja todellakin olisin kaikki lapseni tehny vaikka olisin tienyt.

Eikä ymmärretä yhtään että adhd:ssa on myös omat vahvuudet joita ei näissä "normaaleissa" lapsissa ja nuorissa välttämättä ole.

Ja kyläänkin meitä kutsutaan kunhan vain jätämme lapset kotiin. Arvatkaa vain onko tuollaiset kutsut minkään arvoisia.

Onneksi tunnen muutaman perheen joissa myös adhd-lapsia niin sieltä kyllä saa tukea ja ymmärrystä.

Kiitos jos joku jaksoi lukea!

Sinulta pitää myös löytyä ymmärrytä, että kaikki eivät halua riehuva lapsia kotiinsa. Ja että muiden silmissä lapsesi ovat vain huonokäytöksisiä. Et voi olettaa että muut kestävät lapsiasi tai haluavat heitä tavata. Ja mitä neuvoihin tulee, tuskin kukaan pahaa tarkoittaa.
 
ajattelen näin
Alkuperäinen kirjoittaja mun mielestä;23961617:
Kyllä ne ymmärtää. Mulla on tästä ihan omakohtaista kokemusta 5 vuoden ajalta.
Ja huomaathan että kommentoin aiemmin sitä, kun joku sanoi, ettei yksi oppilas voi saada erivapauksia. En sitä, kuinka helposti homman saa toimimaan.

Mutta elämä ei ole muutenkaan tasa-arvoista. Pakko se meidän kaikkien on ymmärtää. Mitä kukakin sitten pitää tärkeänä. Sitä, että erityislapsi voi saada vähän enenmmän helpotusta elämään selviytyäkseen vai sitä, ettei vain kenellekään tule paha mieli erityislapsen takia.
Pienten lasten ei ole aina pakko ymmärtää, miksi joku saa piirrellä kun itse on tehtävä vaativia tehtäviä. Hienoa jos niin on, mutta sitä ei voida automaattisesti olettaa!

Mutta se ei ole välttämättä paras ratkaisu sairaan lapsenkaan kannalta, että hänen pillinsä mukaan tanssii koko muu porukka myös koululuokassa. Jossain vaiheessa on vaan myönnettävä, että pienemmät ympyrät ovat parempia, jos energiaa kuluu liikaa yhden ympärillä.
 
JONSERED Karhunkantaja
Alkuperäinen kirjoittaja ajattelen näin;23961678:

Puhutaanko nyt sairaista vai neurologisesti epätyypillisistä lapsista?

Ja pienikin lapsi kyllä hoksaa, että jos yksi piirtelee JA tekee tehtävät, homma toimii. Ja jos itse pystyy niin myös tekemään, mikäpä siinä.
 
mun mielestä
Alkuperäinen kirjoittaja ajattelen näin;23961678:
Pienten lasten ei ole aina pakko ymmärtää, miksi joku saa piirrellä kun itse on tehtävä vaativia tehtäviä. Hienoa jos niin on, mutta sitä ei voida automaattisesti olettaa!

Mutta se ei ole välttämättä paras ratkaisu sairaan lapsenkaan kannalta, että hänen pillinsä mukaan tanssii koko muu porukka myös koululuokassa. Jossain vaiheessa on vaan myönnettävä, että pienemmät ympyrät ovat parempia, jos energiaa kuluu liikaa yhden ympärillä.
Koko luokka tanssii sairaan lapsen pillin mukaan????? Anteeks mut.... sun kanssa taitaa olla turha keskustella. Kaikki ei vaan ymmärrä erilaisuutta eikä kaikilla ole kykyä miettiä keinoja selviytyä erityislasten kanssa.
 
JONSERED Karhunkantaja
Alkuperäinen kirjoittaja ajattelen näin;23961720:
Molemmista, joita on liikaa tavallisissa luokissa häiritsemässä opiskeluun kykenevien oppimista.
Vai niin. Ja miten määritellään ko. häiritsevät lapset? Miten heidät tunnistaa riittävän varhaisessa vaiheessa ja kuinka heitä sinun nähdäksesi tulisi kouluttaa ja käsitellä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja mun mielestä;23961539:
Kysehän onkin siitä, onko se muilta pois, jos ADHD oppilas saa vaikka sen muun opiskelun ohessa piirtää/pyöritellä "stressipalloa" tms.
Se ei ole muilta pois ja voi hyvinkin mahdollistaa erityislapsen opiskelun tavan luokassa.
Mukúlat ymmärtävät ja soputuvat moneen asiaan, kunhan se heille hyvin perustellaan.
Mun lapsen luokkaan oli integroitu kaksi erityislasta. Ja toisen erityislapsen - anteeksi kovasti - erityisjutskat oli kyllä pois koko muun luokan työrauhasta, keskittymisestä, jne.

Kun lapsi siirtyi pois, ilmeisesti erityisluokalle, rauhoittui koko luokan ilmapiiri.

Ja lapset, ainakin omani, suhtautui tosi positiivisesti tähän erityislapseen. Ymmärsi että toinen on erityinen eikä voi mitään sille miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy. Mutta kyllä hänkin selkeästi kärsi luokan levottomuudesta, joka taas johtui siitä että kun erityislapsi käyttäytyi tavallaan niin muutkin lapset tulivat levottomiksi.

Lapsella oli avustajakin, mutta ei kaikkia voi siltikään normaaliin luokkaan laittaa.
 
ajattelen näin
Alkuperäinen kirjoittaja mun mielestä;23961701:
Koko luokka tanssii sairaan lapsen pillin mukaan????? Anteeks mut.... sun kanssa taitaa olla turha keskustella. Kaikki ei vaan ymmärrä erilaisuutta eikä kaikilla ole kykyä miettiä keinoja selviytyä erityislasten kanssa.
Niin kuin kirjoitin, jossain tulee vastaan se raja, että aina ymmärretään ja ymmärretään. Ja normaalin luokan opettajan energian ei tarvitse kulua siihen, että keksii jatkuvasti uutta ja uutta keinoa, millä saa erityislapsen viihtymään.

En nyt tarkoita pelkästään sitä esimerkkiä (piirtelyä kun muut tekevät tehtäviä) jota aloin kritisoimaan, vaan kokonaisuutta.
 
JONSERED Karhunkantaja
Mun lapsen luokkaan oli integroitu kaksi erityislasta. Ja toisen erityislapsen - anteeksi kovasti - erityisjutskat oli kyllä pois koko muun luokan työrauhasta, keskittymisestä, jne.

Kun lapsi siirtyi pois, ilmeisesti erityisluokalle, rauhoittui koko luokan ilmapiiri.

Ja lapset, ainakin omani, suhtautui tosi positiivisesti tähän erityislapseen. Ymmärsi että toinen on erityinen eikä voi mitään sille miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy. Mutta kyllä hänkin selkeästi kärsi luokan levottomuudesta, joka taas johtui siitä että kun erityislapsi käyttäytyi tavallaan niin muutkin lapset tulivat levottomiksi.

Lapsella oli avustajakin, mutta ei kaikkia voi siltikään normaaliin luokkaan laittaa.
Ei voikaan. Ei ole kenenkään etu, jos homma ei toimi. Mutta on tilanteita, joissa on ainakin selvitettävä, saadaanko homma toimimaan.

Järjen käyttö lienee yhä sallittua. ;)
 
Yhteistyössä