En tiedä kauanko jaksan tällaista kaveriliittoa :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "niisku"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

"niisku"

Vieras
Surettaa tää parisuhde. Taas yksi ilta takana, kun ollaan täysin omissa oloissa miehen kanssa, hän tv:n ääressä ja minä tietokoneella tai hääräämässä kotitöissä. Mitään muuta yhteistä ei tunnu olevan kuin tuo kaks vee lapsonen. Mies on hyvä isä, mutta puolisona etääntynyt ja kamala sanoa, mutta tylsä. Emme osaa oikein kommunikoida, jompi kumpi ymmärtää toisen usein väärin. Eikä meillä ole oikein mitään keskusteltavaa johon saisin miehen mukaan. Itse haluaisin jutella suhteesta ja meistä kahdesta, tai kuunnella vaan mitä toiselle kuuluu. Ihan huippua jos toinen joskus kysyisi mitä mulle kuuluu. Seksi on hyvin harvinaista tässä suhteessa, samoin läheisyys on kadonnut. Itse kaipaisin niin kovasti, että mies katsoisi mua, koskettaisi ja haluaisi. Omat lähesyydenhakuyritykset on tyrehdytetty vuosin varrella, joten enää en jaksa yrittää. Miten paljon se nakertaa kuilua puolisoiden välille kun toinen kieltää koskettamasta, kääntää selän, ahdistuu läheisyydestä. Mä olen henkisesti väsynyt ja niin turhautunut tähän tilanteeseen, etten tiedä mitä tehdä. Miehessä ei kai periaatteessa ole muuta vikaa, kuin että ei meitä ole taidettu luoda toisillemme :( Nytkin olen koko päivän toivonut miehen suunnalta jotain aloitetta, mutta äsken tuo romutti taas koko loppuillan sanomalla, että alkaa pelata pleikkaa... just. Mua ei taida olla olemassakaan.
 
voi ei...kysy suoraan, sano suoraan..yritä viritellä liekkiä..mut jos mitään värähdystä ei tapahdu miehessä, turha kuollutta suhdetta on elvyttää...jatka matkaasi...
 
[QUOTE="heips";23953585]No laita jotku tosi seksikkäät vaatteet päälles, taitaa jäädä pleikkari kakkoseks :D[/QUOTE]

Pelkäänpä ettei jää :( Jos tää suhde tuolla korjaantuisi niin mähän kulkisin alusvaatteisillani aamusta iltaan.
 
voi ei...kysy suoraan, sano suoraan..yritä viritellä liekkiä..mut jos mitään värähdystä ei tapahdu miehessä, turha kuollutta suhdetta on elvyttää...jatka matkaasi...

Mä en enää tiedä mitä sanoa. Oon yrittänyt varmaan liikaakin puhua miltä musta tuntuu, mutta sanat kaikuu kuuroille korville. Mitä enemmän puhun ja analysoin sitä vähemmän mies jaksaa kuunnella. Tiedän, että mies rakastaa mua, mutta hän ei tee mitään jotta tuntisin itseni rakastetuksi. Vaikea lähteä, 12 yhteistä vuotta takana, lapsi ja parhaillaan käynnissä talonrakennusprojekti...
 
Keimaile! Flirttaile! Silitä! Pusuttele! Halaa! Kutita! Yllätä; vie vaikka lasillinen limsaa miehellesi ja keksiä tms. Tee pieni lahja! Kirjoita kirje! Puhu! Keskustele! Kuuntele!

Entä jos miehesi mieltä kaihertaa joku, jota hänen on vaikea pukea sanoiksi? Entä jos hänellä on ikäviä mielikuvia menneisyydestä? Onko hänen äitinsä pitänyt häntä riittävästi sylissä? Onko häntä pahoinpidelty? Käytetty seksuaalisesti hyväksi? MIKSI hän karttaa läheisyyttä ja kosketusta? Miksi se on hänelle itselleen niin vaikeaa? Mietipä asiaa miehesi kannalta, kysy, keskustele, kuuntele ja YMMÄRRÄ! Älä anna periksi! Suhteen saa IHAN VARMASTI vielä viritettyä henkiin ja elämään, loistamaan, palaamaan! Menkää pariterapiaan tms...
 
joillekin se puhuminen on niin vaikeaa, varsinkin jos puhutaan kasvotusten... jos tekeminen helpompaa, niin samalla vois ottaa "puolihuolimattomasti" isojakin asioita esille. mun mies ahdistuu heti, jos kokee että vaadin sitä puhumaan..
ja tuosta taloprojektista.. se voi olla niin rankkaa, vastuu ja kaikki päätökset, että vie mehut miehestäsi..
 
Keimaile! Flirttaile! Silitä! Pusuttele! Halaa! Kutita! Yllätä; vie vaikka lasillinen limsaa miehellesi ja keksiä tms. Tee pieni lahja! Kirjoita kirje! Puhu! Keskustele! Kuuntele!

Entä jos miehesi mieltä kaihertaa joku, jota hänen on vaikea pukea sanoiksi? Entä jos hänellä on ikäviä mielikuvia menneisyydestä? Onko hänen äitinsä pitänyt häntä riittävästi sylissä? Onko häntä pahoinpidelty? Käytetty seksuaalisesti hyväksi? MIKSI hän karttaa läheisyyttä ja kosketusta? Miksi se on hänelle itselleen niin vaikeaa? Mietipä asiaa miehesi kannalta, kysy, keskustele, kuuntele ja YMMÄRRÄ! Älä anna periksi! Suhteen saa IHAN VARMASTI vielä viritettyä henkiin ja elämään, loistamaan, palaamaan! Menkää pariterapiaan tms...

Ennen olin juuri tuollainen, halasin, pusuttelin ym. ja kuvittelin että toinenkin tykkää sellaisesta. Miten kamalaa olikaan huomata, ettei mies oikein välitä tuollaisesta ja on sen sanonut suoraakin. Halaamme nykyään vain hänen aloitteestaan, jolloin itse en pääse ollenkaan fiilikseen mukaan. Ennen olin iloinen ja hauska, mutta kauhukseni huomaan tulleeni katkeraksi ja tympeäksi, mikä kai osaltaan ajaa toista vaan kauemmas. Vaikea näytellä iloista kun mieli on musta ja suruissaan. Mies on kerran mua pettänyt, katunut syvästi tekoaan ja olen sen antanut anteeksi, mutta kuitenkin asia edelleen mua vaivaa. Senkin vuoksi, ettei meillä ole seksiä juuri lainkaan vaikka itse haluaisin, ja että hän on hakenut sitä muualta, loukkaa mua kaikkein syvimmin.

Miehen taustasta sen verran, että tulee alkoholistiperheestä, jossa on joutunut huolehtimaan pienenä liian paljosta ja näkemään liian paljon pahaa. On keskustellut näistä psykologin kanssa, mutta mulle ei juurikaan asioista ole avautunut, muuta kuin joskus harvoin humalassa. Kovasti yritän ymmärtää, mutta se on niin hemmetin vaikeaa ilman sanoja!

Mies olisi valmis pariterapiaan, mutta jostain syystä mua ahdistaa ajatus kertoa omista asioista vieraalle. Tosin kai tämä kortti on jossain vaiheessa katsottava. Puheyhteys olisi saatava toimimaan ja moni solmu aukeamaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ehkä;23953686:
joillekin se puhuminen on niin vaikeaa, varsinkin jos puhutaan kasvotusten... jos tekeminen helpompaa, niin samalla vois ottaa "puolihuolimattomasti" isojakin asioita esille. mun mies ahdistuu heti, jos kokee että vaadin sitä puhumaan..
ja tuosta taloprojektista.. se voi olla niin rankkaa, vastuu ja kaikki päätökset, että vie mehut miehestäsi..

meniköhän mulla joku ohi, ku en missään nää kerrottavan taloprojektista...?
 
"niisku" Minusta suo kommentoi aika hyvin! Itse asiassa kirjoitit kuin minun elämästäni. Meillä tismalleen sama tilanne, ja minä vaan mietin, mikä minussa on vikana, kun en kelpaa. Puhuminen on ainoa keino päästä perille siitä, mitä toisen ajatuksissa liikkuu, meillä on monet riidat tulleet juuri siksi, ettei puhuta (jolloin tulee oletuksia tietämättä kuitenkaan mitä toinen on asiasta mieltä tai miksi joku asia on niin kuin se on) / kuunnella loppuun asti (jolloin ymmärretään väärin, kun ei ole kuunnellut sinne pisteeseen asti). Puhuminen on taitolaji, äärimmäisen vaikeaa, oikeasti se on todella vaikeaa, etenkin RAKENTAVA keskustelu toista kuitenkaan syyttämättä. Meillä on kommunikointiongelmia lähinnä minun osaltani ja sen suhteen joudun tekemään töitä äärimmäisen pajon itseni kanssa. Meillä mä kaipaan läheisyyttä paljon, mutta mies on kovin itsenäinen eikä kaipaa läheisyyttä juurikaan, pikainen aamu- ja iltahali pikapusulla riittää hänelle, kerran 5-8 viikossa seksiä on hänelle sopiva määrä seksiä, hän haluaa ennemminkin katsoa pornoa ja runkata. Mies on kertonut minulle (hänelle on vaikeaa puhua etenkin tuosta pornon katselusta, koska kokee sen noloa asiana ja hän haluaisi pitää ne asiat 100% omana tietonaan), mikä siinä pornossa on se "juttu". Hän on myös selittänyt nämä läheisyysasiat aika hyvin. Ymmärrän hänen kantansa, kuten sen, ettei hän ole lapsuudessa nähnyt läheisyyttä tai tunteiden näyttämistä avoimesti (siis vanhempiensa löheisyyttä tai vanhempien keskenään puhumista ei ole koskaan nähnyt) ja osaltaan siksi hänen onkin hyvin vaikea koskettaa minua ja mieheni liittää koskettamisen aina seksiin! Mutta sitten on myös näitä ulkonäköasioita, jotka myös omalta osaltaan vaikuttavat mieheni läheisyysasioihin ja seksin vähyyteen parisuhteessamme. Ja välillä minusta tuntuu samoin kuin sinusta, että olen turhautunut ja tehnyt kaikkeni asian eteen, mutta siltikin tuntuu, ettei mies tee asioiden eteen töitä niin kuin ongelmien eteen on tehtävä töitä, jotta suhde pysyy yllä, mutta kaikesta huolimatta mies rakastaa minua. Hankala tilanne. Koetamme saada yhteisen sävelen ja minulta on kyllä vaadittu äärimmäisen pitkää pinnaa ja välillä on todella raskasta, mutta sen sanon, ettei se ruoho aidan toisella puolella sen vihreämpää ole!! Minusta moni eroaa liian helposti, kun ei jakseta / haluta selvittää ongelmia... erotaan heti vastoinkäymisen eteentullessa. Ero ei ole mikään ratkaisu! Ihan varmasti yhteinen sävel löytyy, mutta se vaatii töitä molemmilta ja se taas vaatii motivaatiota ja omaa halua nähdä vaivaa suhteensa eteen. Surullista, mutta monesti ihminen ei tajua ennen kuin läheisen ihmisen menettää. Mä tsemppaan sua vielä puhumaan, älä syyllistä, vaa kysy esim. "MIKSI sinulle on niin vaikeaa koskettaa?" tai "Minulle voit kertoa, jos mieltäsi painaa jokin!" Hei muuten, jos haluat vaihtaa asiasta enemmänkin, niin laita minulle yksityisviestiä!!! Sinun tulee olla kirjautunut, jotta voit kirjoittaa yksityisviestejä... mulla olisi asiaa tästä aiheesta vaikka kuinka ja vertaistuki on ainakin mulle todella tärkeää!

*muoks* Lisäyksenä vielä se, että suosittelen lämpimästi sitä pariterapiaa, koska siellä annetaan hyviä "työkaluja" siihen, miten puheyhteyttä saa luotua toiseen. Ja tiedän niin monia, joille pariterapia on ollut pelastus! Ja niin kuin itsekin sanoit, puheyhteys ja kommunoikointi on saatava ihan ensimmäiseksi toimimaan, ilman niitä on vaikea lähteä selvittämään asioita. Ja oikeasti, jos haluat jakaa ajatuksiasi enemmänkin, mulla kun on kovin vastaavanlainen tilanne kuin sinulla, olisin iloinen saadessani itsekin jutella jonkun samassa tilanteessa olevan kanssa. Ja täällä julkisesti ei viitsi ihan kaikkea kirjoittaa niin yksäri toimii siinäkin mielessä.
 
Viimeksi muokattu:
Voisko teillä olla nyt vaan ykjsinkertaisesti niin monta rautaa tulessa (työ, lapsi, talonrakennus..), että lopun liikenevän ajan mies haluaa olla omissa oloissaan, rentoutua omien puuhiensa parissa? Meillä miehen kanssa on sama juttu, että illat vietetään melko pitkälti omissa puuhissa, mutta tämä ihan molempien tahdosta. Miehellä vaativa työ, minulla rankat päivät kotona lasten kanssa, joka ilta yleensä jomman kumman harrastus...että sitten kun lapset vihdoin saadaan nukkumaan, molemmat on ihan puhki ja todellakaan en edes halua kyhjöttää kenenkään kainalossa, tuskin jaksan edes puhua kenellekään. Onneksi olemme melkolailla samanlaisia mieheni kanssa, kun molemmille tämä oman ajan tarve on todella tärkeää.
 
monissa alkoholistiperheissä läheisyys on joko teennäistä tai nälkäistä, ja niillä korvataan kunnioittava kiinnostuneisuus. Rajoja ei ole, tai ne on oudosti viritetty. Lapsilta toivotaan kaikenlaista, mitä ei sovi pyytää edes aikuiselta.

Semmoisen jälkeen on kovin ymmärrettävää, jos lapsesta kasvaa umpimielinen ja pidättyväinen. Puolison lähentymisyritykset aktivoivat silloin vain tuhoisan yhdistelmän ärtyisyyttä ja syyllisyydentuntoa.

Vaikka olisi psykologille jutellut vuosia, tuommoisen asian kirkas ymmärtäminen voi edelleen puuttua. Eli jos rupeat kerjuulle, miehellä ei edes ole vastausta tympeydelleen. Tiedätkös itse, miksi olet allerginen puhumaan ammattilaiselle - sun persoonassa taas voi olla asioita, joista et tiedä.

Mä kanssa painotan tuota taloprojektia yms - siihen on ihan vissit syynsä, miksi vauvavuosi ja talovuosi tuottavat eroja. Miehessä on kuitenkin halu onnistua suhteessa vaikka taidot ovat vähissä. Tässä maassa taitaa olla monta naista, jotka kiljuisivat riemusta, jos saisivat oman aasinsa raahattua pariterapiaan.

Alkoholistien aikuisista lapsista on kirjoitettu paljon, oletko tutustunut?
 

Yhteistyössä