Kuvapino kirjahyllyistä

  • Viestiketjun aloittaja Kirjanen
  • Ensimmäinen viesti
Minulla on sellainenkin pointti, että saattaa olla että joudun autiolle saarelle joskus ja siellä tavanomainen kirja on kätevämpi kuin lukulaite, josta virta loppuisi ennen pitkää. Kirjan voisi vielä oikein suuressa hätätilanteessa polttaa lämpimikseen tai sitten pistää itsenikkaroimani palmuvuoteen jalan alle, jos sänky meinaisi keikkua.
:D pitäisiköhän minun ruveta ostamaan kirjoja, vaikka siksi, että voisin käyttää niitä joutuessani mahdollisesti autiolle saarelle, palmuvuoteen jalkojen tasaajina.
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle;23920262:
No joo tuo ekologisuus nyt taitaa olla vähän väärä sana tässä yhteydessä. Ei ole kyse ehkä välttämättä mistään luonnonvarojen tuhlaamisesta, vaan siis sellaisesta turhasta "pakko saada omaksi, että saan kotiini lisää materiaa ja että saan hiplata", kun minusta kirjassa on tärkeintä ja itselleni käyttökelpoisinta se sisältö ja ajatus, eikä se paperi ja painomuste. Vaikka toki luen mukavuussyistä mieluummin oikeaa kirjaa, kuin jotain sähköhärpätyksiä. Jotenkin ne taas tuntuvat sellaiselta turhalta hifistelyltä, vaikka varmaan ekologisempia ovatkin.

Mutta siis tämä ajatusmaailma on vain minun oman elämäni kannalta. Ihailen kovasti kavereiden kokoelmia ja lainailen heiltä mieluusti (niin kuin niiden sanomalehtienkin kohdalla), mutta itse en näe mitään syytä ostella kirjoja omaksi, koska minulla ei ole mitään hyvää syytä ostaa niitä.
Taas ne rusinat pullasta:D
 
thth
Kunnostin kukkapenkin ja ajattelin laittaa siihen yrttejä kasvamaan. Onnistuukohan enää näin myöhään? Minulla on pienilehtisen basilikan, timjamin, rakuunan, persiljan, punaisen basilikan, meiramin, ruohosipulin, kirvelin ja paprikan siemeniä ja lisäksi salaatin, tillin ja auringonkukan taimia. Mitä tulisi ottaa huomioon?

Laitoin penkkiin kekkilän multaa ja revin rikkaruohot juurineen irti. Penkki on puolivarjoisella paikalla. Onko mitään toivoa saada mitään kasvamaan ja tuottamaan satoa?
 
  • Tykkää
Reactions: MolliMelooni
[QUOTE="harmaa";23920472]Nuo on ilmeisesti joskus olleet väreittäin, muistelisin ainakin nähnereni sellaisen kuvan kyseisestä hyllystä:)

*Kateellinen nuistakin kirjoista*[/QUOTE]

On ne edelleen, kunhan saan ylimääräiset opukset omaan hyllyynsä.
 

Yhteistyössä