Kuvapino kirjahyllyistä

  • Viestiketjun aloittaja Kirjanen
  • Ensimmäinen viesti
Kirjanen
Kuka lähtee mukaan? Minusta niitä on aina mielenkiintoista katsella, kertovat niin paljon ihmisestä: mitä kirjoja, millä tapaa järjestelty, onko mukana jotakin muita esineitä jne.
 
"vieras"
Meidän kirjahyllyjä ei saa järin helposti kuvattua, kun kulkevat läpi asunnon. 20 metriä kirjoja. Ei tuonne mitään kräässä sekaan mahdu, kun pahimmillaan kirjatkin ovat kahdessa kerroksessa.
Meillä sama, muutama valokuva laitettu kirjojen eteen vähän niinkuin siksi ettei kirjahylly näyttäisi ihan niin kamalan isolta, vaan olisi vähän sisustuselementtikin :D
 
hhphei
[QUOTE="vieras";23915157]en ole ikinä tajunnut ihmisiä joilla ei ole kirjoja. voisko joku tähänkin ketjuun vastanneista valottaa että miksi?[/QUOTE]
Meillä on alle kymmenen kirjaa, mutta ei kirjahyllyä. Yliopistolla on kirjasto, parin kilsan päässä kotoa on kolme lähiökirjastoa ja yksi pääkirjasto.
 
Meilläkään ei juurikaan ole kirjoja, jos lasten kirjoja ei lasketa. Silti rakastan kirjoja ja luen kohtalaisen paljon. Käytän kirjastoa, enkä oikeastaan kaipaa kirjoja omikseni.
Mulla on kirjojen kanssa sama kuin joillain musiikin. Ensin lainaan kirjastosta/haen netistä ja jos se on niin hyvä että haluan nauttia siitä monta kertaa uudestaan, ostan omaksi.

Muoks. Lisäksi mun myöhästymismaksuilla jokaisen kirjastokäynnin jälkeen ostaisi useita kirjoja säännöstään... Mulla on joku vika päässä, kun en saa lainoja palautettua ajallaan.
 
Viimeksi muokattu:
Just nyt ei kyl pääse kuvaileen, mut kaikki sikinsokin, toistensa päällä ja miten sattuu. Enimmäkseen kirjat koskettelevat murhia, etenkin sarjamurhia :p Hieman psykologiaa ja fantasiaa seassa. Kauhua paljon! Niin ja about 1600-1800-luvulle sijoittuvia kirjoja.
Mitään muuta kuin kirjoja ei mahdu hyllyihin.
 
Mulla on kirjojen kanssa sama kuin joillain musiikin. Ensin lainaan kirjastosta/haen netistä ja jos se on niin hyvä että haluan nauttia siitä monta kertaa uudestaan, ostan omaksi.
Mä hamstraan kirjoja :p Ostan aina kirjan omaksi, oon huono kirjaston käyttäjä. Rakastan kaikenlaisia kirjoja, niitä huonoimpiakin ja haluan ne hyllyyni jotta voin joskus lukea uudelleen tai joku muu voi lukea (lähipiirissä kiertää kirjat paljon).
 
"Mukamaspipsa"
Mulla on kaks kasarimallista hyllyä ja kirjoja on paljon, yli hyllyjen. Ja ne oli joskus jaoteltu kirjailijan mukaan. Kuvan ehkä jaksaisin ottaa, mutta en jaksa alkaa liittää sitä tänne.
 
Eräs vieras
[QUOTE="vieras";23915157]en ole ikinä tajunnut ihmisiä joilla ei ole kirjoja. voisko joku tähänkin ketjuun vastanneista valottaa että miksi?[/QUOTE]

En minäkään. Ei liity oikeastaan aiheeseen, mutta en voi myöskään ymmärtää niitä ihmisiä, jotka ei lue lapsilleen. Siis en halua arvostella ketään, koen vain tuon itselleni vieraana.

Kaikki eivät toki tykkää lukea, joten ehkä niillä ei siksi ole kirjoja... Tai ehkä joidenkin mielestä kirjojen ostaminen on turhaa rahanmenoa. Mun mielestä rahan taas voi käyttää lukuisiin paljon turhempiinkin asioihin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Eräs vieras;23915250:

Meillä tapellaan iltasatuvuoroista.
Olen törmännyt ihmisiin, joiden mielestä "hyväksikäyttöä" jos teinit lukee iltasadun nuoremmille sisaruksilleen tai sisarusten lapsille. Minusta se hauska, koska samat teinit yrittävöt "ostaa" ko. oikeuden itselleen.
Millaiset vanhemmat ajattelevat sen ikäväksi velvollisuudeksi?
Millainen tarina moisilla takana?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Eräs vieras;23915250:
En minäkään. Ei liity oikeastaan aiheeseen, mutta en voi myöskään ymmärtää niitä ihmisiä, jotka ei lue lapsilleen. Siis en halua arvostella ketään, koen vain tuon itselleni vieraana.

Kaikki eivät toki tykkää lukea, joten ehkä niillä ei siksi ole kirjoja... Tai ehkä joidenkin mielestä kirjojen ostaminen on turhaa rahanmenoa. Mun mielestä rahan taas voi käyttää lukuisiin paljon turhempiinkin asioihin.
Mä kyllä luen lapsilleni, oikeastaan joka päivä, mutta kun ikkunasta melkein näkyy pk-seudun about toiseksi suurin kirjasto joka säilyttää kirjat puolestani, niin tuntuisi hölmöltä hankkia niitä kotiin :D

On meillä nyt joitain kirjoja, lähinnä jotain kurssikirjoja, sanakirjoja tai keittokirjoja, joitain kuvakirjoja ym. mutta ne ovat kyllä visusti piilossa, koska kirjavat kirjankannet eivät oikein hivele silmääni eikä sovi meidän sisustukseen :D Tulee jotenkin levoton olo niitä katsoessa (sori mummeliisa).
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;23915299:

ei sovi sisustukseen? just.

kaikkea sitä kuuleekin.
 
Yhteistyössä