Ujo, aikuisten seurassa viihtyvä ja äidissä + isässä kovasti kiinni oleva 3- vuotias

[harmistus]

Öapsi itkee aamuisin tarhaan vietäessä (monen kuukaudenkin jälkeen) ja ikävöi kuulemma äitiä välillä päivälläkin. Tarhassa lapsella on kyllä kavereita, mutta leikkii ilmeisesti yksinkin jonkin verran.
Lapsi viihtyy vapaa-ajalla aikuisten seurassa parhaiten, tosin tykkää kovasti serkuistaan + yhdestä leikkikaveristaan.

Olemme paljon aikuisten kesken vapaa-ajalla, koska perheemme on yksilapsinen ja mieheni melko epäsosiaalinen. Lomiakin vietetään seurassa, jossa on vain aikuisia ja lapsemme.

Pitääkö minun patistaa lasta toisten lasten seuraan vai antaa olla? Onko haittaa, jos lasta ei ohjaa enemmän toisten lasten kanssa temmeltämään? Mikä olisi lapselle parasta? Voiko tilanne johtua siitä, että ei olla vapaa-ajalla hakeuduttu tarpeeksi toisten lapsiperheiden seuraan? Ei me ihan ilman lapsiperheystäviä todellakaan olla, mutta liian vähän nähdään toisia lapsia lomilla ja viikonloppuna.

 

[Well]

Olin itse juuri tuollainen lapsi. Äiti halusi mut päiväkotiinkin juuri siksi, mutta en muista siellä kyllä ikävöineeni. Ujous on jatkunut läpi elämän, mutta pidän itsestään selvänä, että "harjoittelu" on tehnyt hyvää. Sosiaaliseen estyneisyyteen ei ole mitäänvarsinaista lääkettä muuten, ja siihen voi aikuisena halutessaan vaikka sitten palata. Koulussa se kyllä on tosi raskasta, ja lisäksi se yleensä hidastaa ystävystymistä.

 

["a p"]

Olin itse juuri tuollainen lapsi. Äiti halusi mut päiväkotiinkin juuri siksi, mutta en muista siellä kyllä ikävöineeni. Ujous on jatkunut läpi elämän, mutta pidän itsestään selvänä, että "harjoittelu" on tehnyt hyvää. Sosiaaliseen estyneisyyteen ei ole mitäänvarsinaista lääkettä muuten, ja siihen voi aikuisena halutessaan vaikka sitten palata. Koulussa se kyllä on tosi raskasta, ja lisäksi se yleensä hidastaa ystävystymistä.

Täytynee siis alkaa patistamaan tuota epäsosiaalista miestäni seuranviettoon toisten perheiden kanssa... Että saadaan siis sitä lapsiseuraa enemmän vapaa-aikaan.

 

[Oisku]

Oletko varma ettei tarhassa ole mitään meneillään joka aiheuttaisi vastenmielisyyttä sinne menoa kohtaan? Kiusaamista, henkilökunnan epäilyttävää toimintaa tai jotain vastaavaa.

 

["vieras"]

ei se nyt mitään ihmeellistä ole, että 3-vuotias on kiinni vanhemmissaan ja ujostelee.

Mun lapsi oli semmoinen kun meni pph:lle 4-vuotiaana, siihen asti kotihoidossa.
Se on kans vähän luonteenpiirre, sille mitään mahda.

Mutta anna nyt aikaa sille lapselle, se on vasta kolme.

 

["liinis"]

Anna olla.
Minusta kuulostaa, että lapsella on ihan tarpeeksi sosiaalisia kontakteja.

Oma lapseni oli ujo ja arka kolmen vanhana. Lapsikavereita ei ollut sitten yhtään, ei päiväkodissa leikkinyt oikeastaan ikinä kenenkään kanssa. Oli sukunsa ainoa lapsi.
Nykyisin on hyväitsetuntoinen ja kaveripiirissä suosittu eskarilainen. Eikä ollenkaan arka ja ujo.
Lasta ei ole yhtään patistettu ja karaistu sosiaalistumaan. Ei toki olla neljän seinän sisällä nyhjätty, mutta normaalielämän kontaktit ovat riittäneet. Lapsi on saanut olla rauhassa sellainen kuin on; toki aina muistettu tukea lasta muistaen tämän vahvuudet ja heikkoudet.

Sanoisin, ettei teillä ole mitään syytä huoleen. Eläkää niinkuin elätte. Miksi ottaa turhaan paineita 3-vuotiaan seuraelämästä?

 

["Joo"]

En olisi minäkään huolissani. Ei kaikkien tartte olla niitä, jotka on aina suuna päänä ottamassa kontaktia toisiin. Ja jotkut lapset vaan viihtyy hyvin yksinäänkin, ja myös tarvitsevat sitä rauhallista leikkiaikaa enemmän kuin jotkut toiset, vaikka tykkäävätkin sitten välillä leikkiä myös muiden kanssa. Ennen kaikkea 3-vuotias on tosi pieni, eikä mikään ihme, jos ikävöi vanhempiaan päivän aikana. Meidänkin 5-vuotias, joka on ollut kotihoidossa aina, oli vielä vuosi sitten aivan erilainen leikkiessään muiden kanssa. Tykkäsi kyllä leikkiä esim. vain yhden tai kahden lapsen kanssa, mutta jos oli enemmän lapsia, ei oikein osannut olla kunnolla mukana, siis ryhmässä. Mutta nyt ottaa osaa leikkeihin ihan eri tavalla ja kaverit ovat tulleet aina vain tärkeämmiksi viimeisen vuoden aikana.

 

[Well]

Lisään vielä että tuo on tosiaan piirre, joka vain on osa ihmistä! Ei siitä tarvitsekaan päästä eroon, mutta itse olen kokenut hyötyneeni harjoittelusta. Omalla kohdallani tuo harjoittelukin on jatkunut läpi elämän... Ei lasta saa toki patistaa tai painostaa mihinkään- luonteva sosiaalistentilanteiden harjoittelu on sen sijaan mielestäni hyvä asia. Tuohon pk-kysymykseen en oikein osaa vastata, koska siellä viihdyin, mutta teidän kohdalla siinä voi olla tosiaan muutakin vialla. Olisiko ryhmä sitten liian iso sinun lapsellesi? Olisiko mahdollista vaihtaa vaikka ryhmikseen?