"pihvi"
Molemmat vanhemmista on ihan koko ajan todella vittuuntuneita. Nalkutus, tiuskiminen (lapsille ja puolisolle) on ihan jatkuvaa, karjuminen ja huutaminen aivan jatkuvaa. Täytyy sanoa, että tän perheen kohdalla tulee kyllä ihmeteltyä, että miksi niitä lapsia on pitänyt hankkia näin paljon, kun vanhemmat on koko ajan niin naama norsunv*tulla, ja pinna kireällä. Se karjuminen ja huutaminen kuuluu kaikki meille, ja nyt kun on kesä ja ikkunat auki ja ihmiset pihoilla, se tiuskiminen ja nälviminen kuuluu myös. Tulipa samalla mieleen, että en oo kertaakaan nähnyt naapurin äidin kasvoilla edes mitään hymyn tapaista..
Lapset on siististi puettuja ja ruokittuja, lapset ei ole heitteillä että sen puolesta nostan kyllä hattua, ja sen puolesta jaksavat. Mutta onko se sitten sen arvoista, kun koko ajan vituttaa ja lapsillekin pitää aina vaan nälviä ja vittuilla? :/ Ja TIEDÄN! EI KUULU OIKEASTI MULLE YHTÄÄN!! Mut ne on just samanlaisia kun mun omat vanhemmat oli, ja se ei ollut lapsena kivaa.