Mitä mieltä olette keskenään seurustelevista serkuksista!?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja röppö
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mä oon kyllä sitä mieltä, että tunteitaan voi hallita. Stoppi ajatuksille, kun hiukankin menevät tuohon suuntaan. Ei elämässä muutoinkaan saa kaikkea mitä mieleen juolahtaa, jossakin on rajat. Laki vetää omat ja ihmiset omansa. Serkukset ovat liian läheisiä sukulaisia.
 
No se on ihan laillista ja tietty sukuja on erilaisia. Riskit nyt on melko pienet niinkuin joku sanoi. Itse en osaisi edes kuvitella, koska olen läheinen sukuni kanssa. Mutta onhan niitäkin sukuja, joissa ei toisiin pidetä yhteyttä ja serkukset ovat kasvaneet toisilleen vieraina ihmisinä aikuisiälle asti. Silloin voin ymmärtää, että rakkaus tulee kuvioihin. Ei se nyt minusta sairasta ole. Jokainen varmaan miettii aina sitä omaa sukuaan, ap:lla varmaan on just sellainen läheisenpuoleinen suku, siksi ällöttää. Itselläni on serkkuja, joita en ole koskaan edes tavannut enkä ees nimeä muista, en minä koskaan esim. nuorena kysynyt sukuselvitystä miehiltä joihin ihastuin, ties vaikka oliskin ollut serkku tai pikkuserkku.

Mut tilanteita on maailmassa niin monia, että paree olla tuomitsematta, harva kun itsekään yltäisi palkintosijoille elämässään jos muilta kysyttäisi.
 
inun veljeni seurusteli serkkumme kanssa, tekivätpä vielä lapsenkin. Lapsi syntyi sairaana, eli pari kuukautta sairaana ja kuoli. Pieni poika-parka.
Kuolinsyytä eivät vanhemmat meille muille koskaan kertoneet, liittyi mitä ilmeisimmin tuohon sukulaisuuteen.
 
Minä esimerkiksi olen serkkujeni kanssa niin etäinen että eivät todellakaan ole läheisiä. Ihan vieraita ihmisiä. Olen serkkuni nähnyt viimeksi varmaan kymmenen vuotta sitten. Kaikki eivät todellakaan näe serkkujaan päivittäin.

En kyllä koskaan ole tuntenut serkkujani kohtaan mitään vetoa, siltikään.
 
Ennen vanhaan suomessa on ollut kovinkin yleistä ottaa serkusta puoliso. Varsinkin syrjäseuduilla talvis aikaan :) Itse ainakin olisin voinut aikoinani valita myös serkusta kerta henkilökemiat pelasi liiankin hyvin yhteen. Joskus kohtalo vaan päättää toisin.

höpöhöpö. lähisukulaisen (serkun) naiminen oli suomessa ennen vanhaankin hyvin harvinaista, tavallisen kansan parissa..(aateliset nyt asia erikseen).eikä sosiaalisesti hyväksyttyä..ota selvää asioista esim. lue pari mikrohistorian kirjaa ennenkuin alat puhua omia oletuksiasi kun faktatieto puuttuu
 
Ennen vanhaan suomessa on ollut kovinkin yleistä ottaa serkusta puoliso. Varsinkin syrjäseuduilla talvis aikaan :) Itse ainakin olisin voinut aikoinani valita myös serkusta kerta henkilökemiat pelasi liiankin hyvin yhteen. Joskus kohtalo vaan päättää toisin.

Entäs se geenistö, eikö sen huonontuminen sukulaisten lisääntymiesessä huoleta?. Ei siinä ole mitään ihailtavaa jos sukulaisten himo on toisiinsa syttynyt jossain suljetuissa yhteisöissä.
 
[QUOTE="vieras";23732701]Helv.tistäkö sitä tässä maailmassa kaikkea etukäteen tietää, siis että ketkä ovat serkkujasi. Minä en ainakaan :)[/QUOTE]

Ihmisen yleissivistykseen kuuluu selvittää minkänimisiä serkkuja hänellä on. Jos sellaista ei tiedä niin on aika huonosti asiat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja röppö;23731962:
Olenko ainoa jota ällöttää että serkukset keskenään seurustelevat ja vielä enemmän ällöttää,että aikovat lapsia hommata!!
Mun mielestä jotenkin SAIRASTA!:x

Vai onko joku eri mieltä?

Ei ällötä eikä inhota, mutta jos olisi joku minun läheiseni jonka elämäntarina mennyt niin, että päätyy yhteen serkkunsa kanssa, toivoisin, että lapset hankittaisin luovutetuilla siittiöillä/munasoluilla.

Meillä ei vastaavaa ole ollut suvussa, mutta tiedän yhden enon ja veljenpojan jotka päätyivät aikanaan yhteen. Uskon, että edellytys moisen suhteen syntymiselle on se, ettei nuoremman kasvuaikana olla paljoakaan tai lainkaan yhteyksissä vaan kohdataan vasta aikuisuudessa.
 
Viimeksi muokattu:
Mulla on sellaisia serkkuja joita näen tosi usein ja pidän melkein sisaruksina, ja sitten sellaisia joita en edes tunne tai olen nähnyt muutaman kerran. Noihin läheisiin en todellakaan voisi rakastua, mutta sellaiseen voisin joka ei ole tuttu ja ei tunnu perheenjäseneltä.
 
No en ole mitään mieltä. Lastentekoa kannattaisi varmaan harkita ja ottaa riskeistä selvää, mutta muuten seurustelkoon ihan rauhassa. Mitä se minun elämääni liikuttaa? Toiset ei tosiaan ole läheisiä serkkujen kanssa, voihan siinä käydä vaikka niin, että ei edes tiedä olevansa serkkuja. Vaikka tietäisikin niin mitä sitten, antaa mennä vaan.
 
itse olen serkkuni kanssa naimisissa ja meillä 4 ihan normi lasta. en tosin tienny seurusteluaikana että hän oli serkkuni ja sit ku saimme asian tietää niin oli jo myöhäistä. joten kysymykseesi vastaus on, että ei ällötä ja ei ole sairasta
 
Kyllä' mä hyväksyn serkusavioliitot, eikä ne ällötä. Kai johtuu osaksi siitä, että meidän suvussa ollaan etäisiä, enkä ole nähnyt osaa serkuistani kuin alle viisi kertaa, enkä koskaan aikuisiällä. Jos rakastuisin mieheen joka paljastuisi serkukseni, niin antaisin asioiden mennä omalla painollaan, samalla lailla kuin muidenkin miesten kanssa.

Tuo mummeliisan eno-veljenpoiika-suhde sen sijaan kuulostaa aika oudolta, mutta jos molemmat ovat aikuisia, niin loppujen lopuksi mitä sitten. Ei siitä vankilaan joudu.
 
Tilanteet ovat erilaisia, joillain voi hyvinkin käydä niin. En minä ole niin läheinen serkkujeni kanssa, että he tuntuisivat sisaruksilta. Tosin eivät ole muuten mitenkään innostavia :)
Tunnen myös ihmisiä, joilla on niin paljon serkkuja, etteivät edes ole tavanneet kaikkia, niin miten semmoinen voisi ällöttää.
 
Eno - veljenpoika suhde. Eikös veljenpojan isän veli ole setä? Eli eivät ole sukua ollenkaan, ovat vain jonkun eno ja jonkun veljenpoika? Häh?

Ja kyllä itse ainakin allekirjoitan täysin tuon, että serkkuihin voi tuntea vetoa. Mutta teot voi silti aina valita, vaikka olen kovin läheiseksi itsekin serkkumiesten kanssa tullut. Sukumme on läheinen, ja on liian outo ajatus, että vanhempamme on rakennettu samoista geeniaineksista! :/ Sen vuoksi on vaikea uskoa, että serkun kanssa olisin, varsinkaan ensimmäisen serkun!
 
Ai niinpä olikin, veljenpoika ja eno. Eihän ne silloin ole sukua, paitsi jos vanhemmat ovat serkkuja keskenään :D

Mutta pikkuserkkujen kammoaminen on musta kyllä jo liioittelua.
 
Eno - veljenpoika suhde. Eikös veljenpojan isän veli ole setä? Eli eivät ole sukua ollenkaan, ovat vain jonkun eno ja jonkun veljenpoika? Häh?

Ja kyllä itse ainakin allekirjoitan täysin tuon, että serkkuihin voi tuntea vetoa. Mutta teot voi silti aina valita, vaikka olen kovin läheiseksi itsekin serkkumiesten kanssa tullut. Sukumme on läheinen, ja on liian outo ajatus, että vanhempamme on rakennettu samoista geeniaineksista! :/ Sen vuoksi on vaikea uskoa, että serkun kanssa olisin, varsinkaan ensimmäisen serkun!

Hups. Kirjoitusvirhe. Siis eno ja siskonpoika.
:)
 
Tuo mummeliisan eno-veljenpoiika-suhde sen sijaan kuulostaa aika oudolta, mutta jos molemmat ovat aikuisia, niin loppujen lopuksi mitä sitten. Ei siitä vankilaan joudu.

Kyllä minäkin sitä hetkeksi hätkähdin kun kuulin.
Toisaalta eipä tuo näytä mitenkään huonoa hedelmää kantaneen; pitkä, toimiva parisuhde, joka ainakin ulospäin näyttää ihan onnelliselle.
:)
 

Yhteistyössä