Mistä mies jolle kelpaisin itsenäni?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Yksinkö parempi?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

Yksinkö parempi?

Vieras
Siinäpä se kysymys. Löytyisipä puoliso joka ei nalkuttaisi todellisista ja kuvitelluista puutteistani. Onkohan sellaista ihmistä edes olemassa?

Olen 30+ teknisen korkeakoulutuksen saanut nainen, omillaan toimeen tuleva, urheilullinen, taiteellinen, musikaalinen, kulttuurista kiinnostunut ja vielä yh. Onko tuo liikaa miehille? Vai onko kohdalleni vain sattunut tavallista heikommalla itsetunnolla oleva mies joka yrittää korottaa itseään morkkamalla minua ja vähättelemällä koulutustani, uraani, harrastuksiani ja muita kiinnostuksen kohteitani?

Muut ystäväni tulevat hyvinkin erilaisista taustoista, on monen ikäisiä, eri kaupungeista, kylistä ja maista, on monen tasoista koulutusta. En ole mikään elitistinen nirppanokka enkä arvota ihmisiä koulutuksen tai harrastusten mukaan.
 
Miksi et lähtisi mukaan johonkin toimintaan, joka sydäntäsi lähellä? Tutustu uusiin ihmisiin ja jos sydän on mennäkseen, mennee se ehkä ensin kaverina tunnetuksi tulleelle.
 
Miksi et lähtisi mukaan johonkin toimintaan, joka sydäntäsi lähellä? Tutustu uusiin ihmisiin ja jos sydän on mennäkseen, mennee se ehkä ensin kaverina tunnetuksi tulleelle.

Kiitos vinkistä. Minulla on yksi rakas urheilullinen harrastus jossa on paljon mukavia kavereita. Eihän sitä tiedä jos vaikka sieltä... Harmikseni en ehdi nykyään tuohon joukkoon edes yhtä kertaa per viikko kun on lapsi hoidettavana (yh kun olen), harmillista.
Niinhän se taitaa olla, että kun ei kotoaan paljoa mihinkään pääse niin ei ketään kohtaakaan. Arki menee tiiviisti kokopäivätöissä, illat kotihommia hoidellessa ja viikonloput auttaessa veljen raksalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Yksinkö parempi?;23688028:
Kiitos vinkistä. Minulla on yksi rakas urheilullinen harrastus jossa on paljon mukavia kavereita. Eihän sitä tiedä jos vaikka sieltä... Harmikseni en ehdi nykyään tuohon joukkoon edes yhtä kertaa per viikko kun on lapsi hoidettavana (yh kun olen), harmillista.
Niinhän se taitaa olla, että kun ei kotoaan paljoa mihinkään pääse niin ei ketään kohtaakaan. Arki menee tiiviisti kokopäivätöissä, illat kotihommia hoidellessa ja viikonloput auttaessa veljen raksalla.

On monia juttuja, joissa lapsikin viihtyy ja sellaisen voi mieluusti ottaa mukaan. Vaikka sitten kun veljesi koti on valmis.
 
Se vaan tulee jos on tullakseen. Keskity siihen lapseen, elämäsi kuullostaa niin kiireiseltä, että miksi siihen pitäisi joku ukko ottaa passattavaksi. Lapselta se on kuitenkin pois.

(Joo oon ikävä tyyppi tänään)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Yksinkö parempi?;23687853:
Siinäpä se kysymys. Löytyisipä puoliso joka ei nalkuttaisi todellisista ja kuvitelluista puutteistani. Onkohan sellaista ihmistä edes olemassa?

Olen 30+ teknisen korkeakoulutuksen saanut nainen, omillaan toimeen tuleva, urheilullinen, taiteellinen, musikaalinen, kulttuurista kiinnostunut ja vielä yh. Onko tuo liikaa miehille? Vai onko kohdalleni vain sattunut tavallista heikommalla itsetunnolla oleva mies joka yrittää korottaa itseään morkkamalla minua ja vähättelemällä koulutustani, uraani, harrastuksiani ja muita kiinnostuksen kohteitani?

Muut ystäväni tulevat hyvinkin erilaisista taustoista, on monen ikäisiä, eri kaupungeista, kylistä ja maista, on monen tasoista koulutusta. En ole mikään elitistinen nirppanokka enkä arvota ihmisiä koulutuksen tai harrastusten mukaan.

No sun ongelmasi on tuo teknillinen korkeakoulu, koska sieltä ei tule varteenotettavia puolisoehdokkaita. Lisäksi tekstistäsi huoku se, että sinussahan ei ole yhtään mitään vikoja -omasta mielestäsi. Se on myös traagista omalta kannaltasi.
 
No sun ongelmasi on tuo teknillinen korkeakoulu, koska sieltä ei tule varteenotettavia puolisoehdokkaita. Lisäksi tekstistäsi huoku se, että sinussahan ei ole yhtään mitään vikoja -omasta mielestäsi. Se on myös traagista omalta kannaltasi.

Tottakai minussa on vikoja kuten meissä kaikissa. Osaan kunnolla vain kahta kieltä ja olen surkea ruuanlaittaja. En kai muuten olisi otsikoinut "kelpaisin itsenäni". Kaikissa meissä on hyviä ja huonoja puolia. Mietin vaan että onko mm. tuo teknillinen korkeakoulutus jotenkin pelottava joidenkin mielestä? Tai se että olen kulttuurellitantta?
 
Minä olen 30+ ekonomi, lapseton, sinkku.. jopa kauniiksi kehuttu. Eipä miestä ole näkynyt. Ei ole varmaan vielä ollut miehen ja perheen aika. pitää vaan jaksaa odottaa minunkin.
 
Paikallinen seurakunta järjestää 3min sarjadeittejä parin viikon päästä. Pitäisköhän kokeilla?
Vaan mun tuurilla sinne paikalle ilmestyy pelkästään naisia :) kuten kävi kun yritin teininä yksille suklaapatukkafirman järjestämille sokkotreffeille.
Noh yrittänyttä ei laitata.
 
No niin. ilmoittauduin siis tapahtumaan. Meni syteen tai saveen. Toivotaan parasta, jos ei löydy kipinää niin toivottavasti ainakin potentiaalisia uusia ystäviä.
 
Ihan oli kiva tapahtuma vaikka ei sieltä sillä kertaa vastaan tullutkaan sellaista kenen kanssa olisi ollut molemminpuolista kiinnostusta. Muutamia kivoja oli, mutta ne ei sitten vissiin kokeneet minua kiinostavaksi :) ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia...
 
Ihan oli kiva tapahtuma vaikka ei sieltä sillä kertaa vastaan tullutkaan sellaista kenen kanssa olisi ollut molemminpuolista kiinnostusta. Muutamia kivoja oli, mutta ne ei sitten vissiin kokeneet minua kiinostavaksi :) ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia...

Saman alan vähemmän koulutetuilla miehillä on varmasti usein tuossa tilanteessa ylipääsemättömiä pätemisongelmia. Itselläkin voisi olla, mistä sen tietäisi. Alani on kuitenkin toinen. Minulle kelpaa hyvin teknisen alan nainen korkeakoulutuksella, jos muuten ok.


Heistä vain yleistetty mielikuva on sellainen järkevä, aina ehkä liiankin asiallisella linjalla oleva nainen. Ja se että yrittävät olla ulkoisesti peruslinjalla, korostamatta tai jopa välttämällä naisellisia tyylejä. Ainakin kannattaisi harkita vapaa-ajallaan joissakin tilanteissa rohkeampaa pukeutumista normaaliin verrattuna. Jos siis sopii omaan makuun. Mielestäni olisi piristävä yhdistelmä,jollaisia on yksi tullutkin vastaan (siis niistä kenestä tiedän alan) :).


Tämä nyt oli lähinnä eri aloista, mutta se onkin kiinnostava aihe. En minäkään hunanistina kovin helposti tunnu kelpaavan joidenkin alojen naisille. Olen vieläpä melko melko urheilullisen näköinen. Jostain syystä ekonominaisille tällainen kyllä kelpaa. Eikä tämä ole enää pelkkää tilastollista sattumaa. :)
 
Älä korosta liikka tuota koulutustasi - tässä tekstissä ainakin olet sen niin tehnyt. Ammattisi on vaan duuni muiden joukossa - dippainssejä on suomi pullollaan. Aivokirurgi jos olisit niin ehkä sitten voisit äikyttää ammatilla miehiä kauemmas, mut, mut.

Dippainssi olen itsekin eikä koskaan ole ollut miehistä pulaa. Mun kikka on juurikin tuo että ihan oikeasti en ole sen kummempi kuin muutkaan ammattilaiset - hoidan oman työni hyvin, mutta en hypi toisten varpaille. Älä pahastu tästä mutta oliskohan sulla ego kasvanut hieman liian suureksi "kun olet nainen miehisellä alalla"? Tiedän ton sudenkuopan hemmetin hyvin. Oikeasti kun saat olla ihan nainennainen ja silti ammattilainen tekniikassa. Työelmässä miehisellä alalla joutuu joskus "näyttämään kyntenä" ja olemaan parempi kuin keskiverto mies. Älä kuitenkaan lähde siihen leikkiin siviilissä.

Itselläni aviomies on sähköasentaja ja fiksuin ihminen mitä minä tiedän. Arvostan hänen käytännön taitojaa paljon korkeammalle kuin omia teoreettisia taitoja. Teoriaa tarvitaan toki, mutta myös toteutusta. Itselläni pysyy kyllä työkalut käsissä ja tulen toimeen itsenäisesti kodin teknisissäkin jutuissa - mutta en sitäkään korosta. Siinä kohtaa meillä asuu hyvin perinteiset roolimallit - onhan tuo mies käytännöllisempi ja paremmalla maalaisälillä (tai ainakin nopeammalla) varustettu. Kuitenkin tilipäivänä miun tulot on liki tuplat mieheen verrattuna. Eipä ole sekään haitannut -päinvastoin mies oli onnellinen kun jäi kotiin hoitamaan lapsia vuodeksi (olin ensin itse kotona 1,5 vuotta).
 
Alkuperäinen kirjoittaja Yksinkö parempi?;23688182:
Tottakai minussa on vikoja kuten meissä kaikissa. Osaan kunnolla vain kahta kieltä ja olen surkea ruuanlaittaja. En kai muuten olisi otsikoinut "kelpaisin itsenäni". Kaikissa meissä on hyviä ja huonoja puolia. Mietin vaan että onko mm. tuo teknillinen korkeakoulutus jotenkin pelottava joidenkin mielestä? Tai se että olen kulttuurellitantta?

Miehet haluaa sellaisia naisia jotka viihtyy kotona ja osaa laittaa hyvää ruokaa ja joilta saa seksiä. Sitten voivat hyvällä omallatunnolla tehdä omia juttujaan kun joku kotona. =) Niin ja myös hoitaa sivusuhteitaan.
Monet voi kokea koulutuksesi uhaksi. Voisit kelvata jollekin amismiehelle hyvin joka haluaa paremminkoulutetun.
Niin ja lapsethan ovat yh:lle se - (mies yh.lle ei niinkään) Hyvistä miehistä myös paljon kilpailua ja naiset piiristtävät töissä, vapaa-ajalla ja harrastuksissa. Eli se että saa hyvän miehen yh:na voi olla vielä vaikeampaa kuin ilman lapsia.
Oikeastaan kyse sattumasta, Voit olla maailman kaunein ja ihanin nainen ja silti olla sinkku vaikka loppuelämän-->miehet pelkää.
Tai sitten voit olla kaunis ja ihana nainen tai paskamainenkin jne ja miehiä pörrää ympärilläsi. Ja kaikki haluaisivat pariutua juuri sinun kanssasi. Kyse on sattumasta!
Rakkautta kun ei ajatella järjellä eikä feikata.
 
Katsos täältä: www.ylilauta.fi/hikky


jIVulv
1Ir00C
WGuZqg
m4CcmW
mDEUUw
yP9q9k
KgXkvi
KxeNMU
 
Mä oon ap samassa tilanteessa sun kanssa. Mulla on elämä kunnossa, on korkeakoulututkinto, vakituinen työ, lapset, ok-talo, farmariauto ja pakolliset lemmikit. Mulla on joka toinen vkl "omaa aikaa", mutta nautin myös arjesta lasteni kanssa. En käy oikeastaan ollenkaan baareissa, vaikka en olekaan absolutisti. Mulla on omia harrastuksia, mutta aikaa myös muuhun. Olen itsenäinen ja pärjään hyvin elämässäni, olen tyytyväinen ja onnellinen, mutta elämässäni olisi tilaa myös rakkaudelle ja tasa-arvoiselle parisuhteelle. Ja tasa-arvoisella parisuhteella tarkoitan sitä, että kummallakin osapuolella on samat säännöt, samat vapaudet, samat velvollisuudet. En siis halua elämääni sohvalla makaavaa öykkäriä, joka katoilee "poikien" kanssa milloin minnekin, samalla kun mä raadan yksin kodin ja perheen eteen.

Kelpuutan elämääni fiksun ja rehellisen miehen, joka osaa sitoutua aikuisen ihmisen tavoin parisuhteeseen ja perheeseen.

Mutta eipä ole näkynyt. Olen ollut ilman parisuhdetta jo kohta kahdeksan vuotta eikä muutosta näy. Minusta kiinnostuvat vain seksin perässä juoksijat. Tai sitten jostain omituisesta syystä miesten alkuinnostus vaihtuukin kaverifiilikseen, mikä mun tapauksessa tarkoittaa sitä että miehet kuvittelee mun olevan niille "bestis" ja ne alkaa avautumaan mulle sydänsuruistaan ja ihastuksistaan.

Tää alkaa pikkuhiljaa näyttämään siltä, että yksin vietän koko loppuelämäni.

Ja ei, en ole täydellinen, en edes kuvittele olevani sitä.
 

Yhteistyössä