Skitso
Väite:
Vihreiden kansanedustajaehdokas Osmo Soininvaara kirjoitti viime lokakuussa blogissaan, että mitataan huono-osaisuutta millä mittarilla hyvänsä, perussuomalaisten kannattajakunta edustaa huomattavan huono-osaista joukkoa verrattuna minkä muun puolueen kannattajakuntaan hyvänsä.
Väite toistuu yhteiskunnallisessa keskustelussa yhä usein, muun muassa Tampereen yliopiston professori Vilho Harle kirjoitti viime viikolla Helsingin Sanomissa, että perussuomalaisten nousu johtuu yhteiskunnan eriarvoistumisesta ja syrjäytymisestä.
Selvitys:
Taloustutkimus selvitti Suomen Kuvalehden toimeksiannosta 18 384 äänestysikäisen suomalaisen vastausten perusteella vuoden 2010 lopussa kaikkien eduskuntapuolueiden kannattajaprofiilit.
Tutkimustulosten mukaan perussuomalaiset ei missään tapauksessa ole syrjäytyneiden reppanoiden tai pienituloisten puolue. Perussuomalaisten ääniosuus on korkeimmillaan 50 000 - 70 000 euroa vuodessa tienaavien joukossa. Puolueen kannattajien suosikkiauto on Mercedes Benz.
Valtaosa perussuomalaisten kannattajista ei ole korkeasti koulutettuja: useimmiten he ovat perus- tai ammattikoulun käyneitä. Joukossa on silti perusduunareiden lisäksi paljon pienyrittäjiä, taksikuskeja ja kuntosalin pitäjiä.
Vastaavaan alueelliseen tulokseen päätyi myös Jyväskylässä ilmestyvä sanomalehti Keskisuomalainen, joka teetätti vuodenvaihteessa tutkimuksen neljän suurimman puolueen kannattajakunnasta omalla levikkialueellaan. Tutkimuksen mukaan perussuomalaisten kannattajat ovat työssäkäyviä 35-65 -vuotiaita miehiä, jotka ansaitsevat keskimäärin enemmän kuin keskustan ja sosiaalidemokraattien kannattajat.
Ratkaisu:
Ei