Oliko tämä tässä? (sis. surkeaa rääkymistekstiä naimattomaksi jäämisestä)

[-ap]

Käytännössä kaikki on ihan samaa, oli avoliitossa tai avIoliitossa,

Niin no, jos aletaan pilkkua viilaamaan, niin onhan siinä juridisiakin eroja. Esim. jos mies nyt kuolisi, menisi hänen osuutensa asunnostamme perintönä hänen vanhemmilleen, eikä minulle. Ja esim. sairaalasta tietoja saavat vain omaiset, joihin tietääkseni en lukeudu koska emme ole sukua tai naimisissa.

Joka tapauksessa näillä en naimisiinmenoa perustele, kunhan vain tuli mieleen.

 

[loooors]

Mikä merkitys sillä sulle on? Erittele sen merkitystä. "Sillä vain on" -vastaus ei vakuuta ketään. Vähiten miestäsi.

 

["sara"]

Mies ei vaan ole sulle se oikea. Ainakin omassa tuttavapiirissäni ja itsellenikin on käyny niin, että kun oikea mies on tullut kohdalla kaikki asiat on vaan loksahdellut paikoilleen.
Silloin myös tuommoiset isommat asiat, kuin avioliitto on ollut yhteinen toive ja päätös.
Nyt vaan nainen ryhdistäydy ja kattele itelle sopivampi mies ja ala elämään omaa ja onnellista elämää

 

[ok]

[QUOTE="mies";23611499]Saa loukkaantua, mutta se että "pitää loukkaantumisen" on vain omituista kiukuttelua eikä ainakaan tule johtamaan mihinkään rakentavaan kesksteluun.[/QUOTE]

Joo, tuo on vähän kuin "sitten aion suuttua" - suuttuminen ja loukkaantuminen on spontaaneja tunnereaktioita, ei sellaisia joilla taktikoidaan ja jotka suunnitellaan.

 

[-ap]

[QUOTE="mies";23611499]Saa loukkaantua, mutta se että "pitää loukkaantumisen" on vain omituista kiukuttelua eikä ainakaan tule johtamaan mihinkään rakentavaan kesksteluun.[/QUOTE]

Mieheni tuntien voin sanoa, että se rakentava osuus tästä keskustelusta on jo käyty. Jos en osoita mieltäni, niin mies katsoo että asia on jo läpikäyty ja elämä voi jatkua samoin kuin ennenkin. Ja minä haluaisin muutosta avioliiton muodossa.

 

[Mep]

Mitä väliä yhdellä i-kirjaimella. Käytännössä kaikki on ihan samaa, oli avoliitossa tai avIoliitossa, jos avoliitto on pitkä. Ei se i-kirjain tee suhteesta mitenkään täydellistä ja erityistä ja takuulla kestävää. Samat ihmiset ja sama suhde te olette, oli i:tä tai ei.

Siinä mielessä olet oikeassa, että ei se suhde parane vihillemenosta jollei molemmat sitä halua. Itse en olisi halunnut elää avoliitossa ylipäänsä. Lähtökohtana oli jo, että asia tehdään selväksi "sille oikealle". Meillä oli luonnostaan sama tahto avioitua.
Nää on niitä elämän perusasioita (yksi niistä), joissa on hyvä olla samaa mieltä jos mielii yhteiselon kestävän.

 

[ok]

Mikä merkitys sillä sulle on? Erittele sen merkitystä. "Sillä vain on" -vastaus ei vakuuta ketään. Vähiten miestäsi.

No, itse (suunnilleen) samassa tilanteessa olevana haluaisin naimisiin, jotta lapsi syntyisi avioliittoon, saataisiin lakiasiat, periminen, leskeneläke yms hommat kuntoon. Ollaan 10 vuotta oltu yhdessä, mun mielestä tässä vaiheessa jos toinen haluaa naimisiin, toisen pitäisi suostua, jollei aio erota tai ole muuta hyvää syytä olla menemättä.

Mun mies sanoo "ehkä mä haluankin, en mä tiedä vielä" - voi V mitä paskaa. 10 vuotta aikaa ollut miettiä ja luvannutkin jo että jos lapsi tulee jne.

 

[rtee]

Juuri ennenkö hermostuin kun mies tivasi perusteita, kerroin että "eikö vuosikymmenen suhde riitä, sekä rakkaus ja että olisihan se hienoa tuntea erityistä yhteenkuuluvuuden tunnetta". Enempää en ehtinyt perustella, kun paloi käämit kun mies mumisi jotain "turhasta säätämisestä".

Tällä perusteella et kyllä saa miehen mieltä muuttumaan. Mies voisi ajatella samalla tavalla, eikö vuosikymmenen suhde, rakkaus ja yhteenkuuluvuuden tunne riitä, minkä takia siihen tarvitaan paperinpalaa tai papin aamenta?

 

[-ap]

Mikä merkitys sillä sulle on? Erittele sen merkitystä. "Sillä vain on" -vastaus ei vakuuta ketään. Vähiten miestäsi.

Mutta kun en haluaisi joutua perustelemaan haluani avioitua! Eikö se ole kaiken järjen vastaista? Naimisiin mennään tunteesta, ei sen pitäisi olla kylmällä järjellä suunniteltu asia. Muutenhan siitä muodostuu vain "se paperinpala".

Minulle on merkitystä avioliitolla monessa pienessä asiassa. Päällimmäisenä tietysti rakkaus ja halu kuulua yhteen, olla kaksi sielua samassa ruumiissa. Pikkuasioina mm. ulospäin näkyvät asiat, kuten sama sukunimi. Voisin iloita sellaisestakin, kun meidät esim. kutsutaan tapaamiseen samalla sukunimellä (sitä on tapahtunut jo nytkin, ja se aiheuttaa mielessäni hämmennystä ja närää). Olisi hienoa saada kuulua sukuun, josta pidän. Ja saada vihdoin "oma sukunimi", sillä nykyinen on "lainassa" äitini nykyiseltä aviomieheltä.

Paljon siis pieniä asioita, jotka vaikuttava.

 

[-ap]

Ollaan 10 vuotta oltu yhdessä, mun mielestä tässä vaiheessa jos toinen haluaa naimisiin, toisen pitäisi suostua, jollei aio erota tai ole muuta hyvää syytä olla menemättä.

Peesaan tätä! Jos vain ikinä olisin tätä tilannetta osannut ennustaa, olisin suostunut kihlautumaan vain sillä perusteella että hääpäivämäärä lyödään lukkoon.

 

[rtee]

Mutta kun en haluaisi joutua perustelemaan haluani avioitua! Eikö se ole kaiken järjen vastaista? Naimisiin mennään tunteesta, ei sen pitäisi olla kylmällä järjellä suunniteltu asia. Muutenhan siitä muodostuu vain "se paperinpala".

Minulle on merkitystä avioliitolla monessa pienessä asiassa. Päällimmäisenä tietysti rakkaus ja halu kuulua yhteen, olla kaksi sielua samassa ruumiissa. Pikkuasioina mm. ulospäin näkyvät asiat, kuten sama sukunimi. Voisin iloita sellaisestakin, kun meidät esim. kutsutaan tapaamiseen samalla sukunimellä (sitä on tapahtunut jo nytkin, ja se aiheuttaa mielessäni hämmennystä ja närää). Olisi hienoa saada kuulua sukuun, josta pidän. Ja saada vihdoin "oma sukunimi", sillä nykyinen on "lainassa" äitini nykyiseltä aviomieheltä.

Paljon siis pieniä asioita, jotka vaikuttava.

Ei siinä ole mitään järjenvastaista, että perustelee haluaan mennä naimisin. Ei naimisiinmeno oikeasti ole mikään biologinen halu, joka kaikilla on. Jollain tapaa se pitää pystyä perustelemaan, jos haluat muuttaa miehesi mieltä. Veikkaisin, että mieheen vetoa enemmän järkiperusteet esim. perinnöstä, kuin "mutta kun haluan sinun sukunimesi"-uikutukset.

 

["nainen"]

Niin no, jos aletaan pilkkua viilaamaan, niin onhan siinä juridisiakin eroja. Esim. jos mies nyt kuolisi, menisi hänen osuutensa asunnostamme perintönä hänen vanhemmilleen, eikä minulle. Ja esim. sairaalasta tietoja saavat vain omaiset, joihin tietääkseni en lukeudu koska emme ole sukua tai naimisissa.

No ei se kyllä ihan noin mene. Jokainen voi vakuutuksissa yms itse listata, kuka on lähiomainen. Jos meistä jommallekummalle jotakin sattuu (ei olla naimisissa, yhdessä asuttu 10v), toinen saa ensimmäisenä kuulla. Avoliitossa myös omaisuus on jaettavissa lähestulkoon samoin kuin avioliitossa nykyään.
Oletko kertonut miehellesi, että sinulle avioliitto on todella tärkeä asia, ja sinulle se merkitsisi oikeasti enemmän kuin sen paperinpalan? Miehellesi se ei selvästi merkitse, niin ehkäpä hän ei tule ajatelleksi asiaa, jos et sitä hänelle suoraan sano.