Toggle sidebar

Olipa raskas käydä tytön kanssa kirkossa...

Vastaa
SininenSatutar

SininenSatutar

Aktiivinen jäsen
16.04.2010
6 002
0
36
Enhän mä sieltä(kään) itkemättä selvinnyt:'(

Pahin oli esiruokoukset, koska olin pyytänyt ystävälleni ja hänen pienelle voimia, mutta kävi toisin lapsen kohdalla.
Totaallinen repeäminen tuli sitten siinä kohtaa kun laulettiin virsi ystävä sä lapsien, tuo virsi tulee olemaan minulle nyt se virsi joka on tuon pienen tytön virsi mielessäni.

Kävin pari kertaa perhekerhossa ja siellä tuoa virttä laulettiin ja molemmilla kerroilla ajattelin tuota pientä.

Ja tällä viittaan tähän ketjuun
http://kaksplus.fi/keskustelu/pluss...ieman-lohtua-tahan-suureen-suruuni/sivu2.html

Ehkä sekavaa mutta minkäs teet kun on ajatukset muutenkin ihan sekaisin:'(
 
Siis repeilit vollottamaan ja kieriskelet murheessa, joka on itseasiassa ystäväsi murhe. Ja tällä tavoin aihetat lapsellesi turhaa hätäännystä.

Voi perhana näitä ihmisiä, jotka eivät osaa erottaa muiden murheita omistaan. Voihan sitä olla pahoillaan jonkun ystävän puolesta ja ottaa osaa suruun teoin ja sanoin, mutta viattomalle lapselle ei pidä aiheuttaa turhaa turvattomuuden tunnetta.

Ei se ole avoimuuden ja tunteiden opettamista lapselle, että äiti parkuu hysteerisenä, vaikka omalla perheellä ei ole mitään hätää. Se on vastuuttomuutta ja aikuisuuden ja arvostelukyvyn puutetta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Voi ei:
Siis repeilit vollottamaan ja kieriskelet murheessa, joka on itseasiassa ystäväsi murhe. Ja tällä tavoin aihetat lapsellesi turhaa hätäännystä.

Voi perhana näitä ihmisiä, jotka eivät osaa erottaa muiden murheita omistaan. Voihan sitä olla pahoillaan jonkun ystävän puolesta ja ottaa osaa suruun teoin ja sanoin, mutta viattomalle lapselle ei pidä aiheuttaa turhaa turvattomuuden tunnetta.

Ei se ole avoimuuden ja tunteiden opettamista lapselle, että äiti parkuu hysteerisenä, vaikka omalla perheellä ei ole mitään hätää. Se on vastuuttomuutta ja aikuisuuden ja arvostelukyvyn puutetta.
Click to expand...

:O Miten suru aiheuttaa lapselle turvattomuutta?
 
Lapseni ymmärätää täysin tuon että suren tuota pientä lasta, lasta jonka elinpäivät olivat rajalliset.
Olen ollut ystäväni tukena koko tuon ajan kun hänen pienensä eli, miksi minun pitäisi nyt olla surematta pientä?
 
Osaa kai ärsyttää,kun kokevat ,että "omit" ystäväsi surua. He eivät ymmärrä kaiketi millaista on,kun omistaa oikeasti jonkun rakkaan ihmisen : silloin tuon ihmisen menetykset sattuvat omaankin sydämeen ja kovaa.
Voimia ystävällesi rukoilen ja myös sinulle. Jumala tarvitsi pienen enkelin vierelleen. Hänellä on varmasti hyvä olla!
 
"Jos unohdat pysymättömyyden ja kiinnyt pilveen, itket, kun tulee aika pilven muuttua sateeksi: 'voi ei pilveni ei enää ole siellä. Miten selviydyn ilman sitä?' Jos harjoitat syvempää tarkastelua, voit nähdä pilven uusissa muodoissa kuten sumuna tai sateena. Sade hymyilee ja putoaa lauleskellen, täynnä elämää ja kauneutta. Et kuitenkaan muista, miten tunnistaa pilven läsnäolo sen uudessa ilmentymässä. Suru on saanut sinut valtaansa.

On väärinkäsityksen tulosta, että kuvittelemme rakastamamme henkilön olemassaolon loppuvan, kun 'hän menee pois'. Se johtuu siitä, että olemme kiintyneitä yhteen hänen muodoistaan, yhteen tuon henkilön monista ilmentymistä. Kun se muoto menee pois, me kärsimme ja suremme.

Henkilö, jota rakastamme, on yhä olemassa. Hän on lähellämme, sisällämme ja hän hymyilee meille. Harhakuvitelmamme vallassa emme tunnista häntä ja sanomme: 'häntä ei enää ole'. Mutta rakkaamme ei ole menetetty. Rakkaamme ilmentyy eri muodossa.

Kerran pitelin kädestä nuorta isää, joka oli juuri haudannut pienen poikansa. Pyysin häntä kävelylle löytämään poikansa muissa ilmenemismuodoissaan. Aiemmin poika antoi minulle taskurahansa, jotta ostaisin luumupuun ja istuttaisin sen hänen puolestaan. Hän tiesi, että myisimme hedelmät ja antaisimme rahat kolmannen maailman nälkäisille lapsille. Kävimme yhdessä isän kanssa katsomassa luumupuuta, jonka istutin hänen poikansa puolesta ja kun istuimme iltapäivän valossa, näimme pikkupojan vilkuttavan meille jokaisesta kukannupusta ja jokaiselta oksalta."

Thich Nhat Hanh: Ei kuolemaa ei pelkoa
 
[QUOTE="vieras";23601001]Osaa kai ärsyttää,kun kokevat ,että "omit" ystäväsi surua. He eivät ymmärrä kaiketi millaista on,kun omistaa oikeasti jonkun rakkaan ihmisen : silloin tuon ihmisen menetykset sattuvat omaankin sydämeen ja kovaa.
Voimia ystävällesi rukoilen ja myös sinulle. Jumala tarvitsi pienen enkelin vierelleen. Hänellä on varmasti hyvä olla![/QUOTE]

Pieni huomautus, ketään ei omisteta.
 
Tyttöni oli mukana koska kyseessä oli PERHEKIRKKO, ja en todellakaan ajatellut että itkisin siellä.

Niin olehan omistushaluinen kun "omin" ystäväni surun. Ilomielin kantaisin enemmänkin ystäväni surua jos vain voisin, mutta en voi.

Eihän siitä olekkaan kyse ettei muut menettäsi isoja ja pieniä, mutta nyt kun tuo pieni sattui kohdalle niin koskettaahan se. Ja miksi ei saisi koskettaa?

Niin pieni enkelihän tuosta lapsesta tuli. tuo lohtua suruun.
Ja kiitos rukouksista, niitä tarvitaan nyt.
 
Viimeksi muokattu:

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa