Kestäisittekö jos näkisitte miestänne vain 2 kertaa/kk???

Meillä tilanne se, että minun pitäisi töiden takia olla toukokuun alusta heinäkuun loppuun toisella paikkakunnalla, näkisimme suurinpiirtein joka toinen vkloppu...

Tämän jälkeen tilanne se, että JOS pääsen hakemaani koulutukseen, muuttaisin pysyvästi toiselle paikkakunnalle 2 vuodeksi, silloin näkisimme myös varmaan joka toinen viikonloppu + sitten kaikki lomat mitä kouluissa on...

Tuleeko mitään? Tulisiko teillä? Lapsia ei siis ole

 

Täälä tulis ero...

 

No tuossahan se parisuhteen kestävyys kokeillaan

 

kun opiskelin, näimme 2-4 kertaa kuukaudessa kolmen vuoden ajan. se toimi ihan hyvin, paremmin tultiin toimeen oikeastaan kun nyt kun pitää katsella toisen naamaa jatkuvasti oli jännittävää ja odotti sitä toisen näkemistä ja se yhdessäoloaika oli mukavaa omistaa toisillemme.

 

Ei onnistuusi multa jos olisin onnellisessa parisuhteessa ja miestä rakastaasin.

Mä opiskelin toisella paikkakunnalla kun kotipaikkakunnalla tapasin exän. Kyllä siitä eteenpäin piti päästä joka viikonloppu kotio ja loppujen lopuksi tulin raskaaksi (suunnitellusti ) ja lopetin koulun. Se koulu ei kyllä ollut muutenkaan mua varten.

 

ei onnistuis ei...

 

Elin vuoden kahden lapsen kanssa 3v ja 1v (ja kolmas sai alkunsa melko pian miehen reissuun lähdettyä) ilman miestä ja rakennutin taloa. Mies oli viikon kotona n. kuuden viikon välein. Kaiken se kestää jos on kestääkseen. :heart:

 

Nauttisin

 

Kestäisin. Tuo olisi luultavasti kaikista paras vaihtoehto, jos ei käytännönläheisiä seikkoja (kuten lasten silmälläpitoa) oteta huomioon.

Laatuaikaa. Näkemistä pari kertaa kuussa saattaisi jopa kytätä kieli pitkällä.

 

Varmaan voi toisilla toimia, meillä ei toimisi. Me ollaan niitä pareja, jotka kaipaavat toisiaan ja yökin erossa toisesta kovan kaipuun. 5 vuotta sitten mies oli kertaamassa ja se oli molemmille kurja viikko. Me ollaan niitä, jotka haluaa herätä yhdessä, nukkua yhdessä ja mennä nukkumaan yhdessä. Viihdymme yhdessä olematta kuin siamilaiset kaksoset. Toisen läsnäolo on meille se kantava asia tässä maailmassa. Tiedän pareja, jotka rakastavat toisiaan yhtä kovasti ja voivat elellä pitkiäkin aikoja eri osoitteissa ilman, että parisuhde siitä kärsii - tai ne ihmiset. Toisille sopii, toisille ei.

 

Eiköhän onnistuisi, jos rakkautta ja luottamusta on Kamalalta tuntuisi aina lomalta lähteä takaisin kauas, mutta eiköhän siihen tottuisi.

 

Oispa ihanaa!!Ei tarttis katella sohvalla löhöävää ukkoa joka ei tee mitään eikä osallistu mihinkään.

 

[QUOTE="Pikkupiru";23582011]Varmaan voi toisilla toimia, meillä ei toimisi. Me ollaan niitä pareja, jotka kaipaavat toisiaan ja yökin erossa toisesta kovan kaipuun. 5 vuotta sitten mies oli kertaamassa ja se oli molemmille kurja viikko. Me ollaan niitä, jotka haluaa herätä yhdessä, nukkua yhdessä ja mennä nukkumaan yhdessä. Viihdymme yhdessä olematta kuin siamilaiset kaksoset. Toisen läsnäolo on meille se kantava asia tässä maailmassa. Tiedän pareja, jotka rakastavat toisiaan yhtä kovasti ja voivat elellä pitkiäkin aikoja eri osoitteissa ilman, että parisuhde siitä kärsii - tai ne ihmiset. Toisille sopii, toisille ei.[/QUOTE]

Peesailen tätä.

 

Onnistuu, suhteemme alussa olikin näin =)

Nyt vois olla taas tarpeen tuollainen 2 krt kuussa näkeminen

 

Ei onnistuusi multa jos olisin onnellisessa parisuhteessa ja miestä rakastaasin.

Mä opiskelin toisella paikkakunnalla kun kotipaikkakunnalla tapasin exän. Kyllä siitä eteenpäin piti päästä joka viikonloppu kotio ja loppujen lopuksi tulin raskaaksi (suunnitellusti ) ja lopetin koulun. Se koulu ei kyllä ollut muutenkaan mua varten.

ei oikein edustava tarina ei...

 

Oikein hyvin.

Mielellään niin, kiitos.

 

Olemme asuneet eri paikkakunnilla ja pitkäN välimatkan päässä (Kuusamo/ Helsinki) ja tapaamme kerran 2 kk. Kun on ollut naimisissa liki 30 vuotta, ei enää tarvitse nähdä joka päivä. Tätä on kestänyt nyt vuoden ja jatkuu vielä puolisen vuotta. Sopii meille, vaikka on ikävää.

 

kesä menis vaikka varmasti olis kova ikävä. Pitempään aikaan pitäisi keksiä joku muu ratkaisu esim. molempien muutto puoliväliin.

 

[QUOTE="Bunny";23582114]ei oikein edustava tarina ei...[/QUOTE]

Anteeksi mitä?

 

Jos ei muuta vaihtoehtoa olisi, niin kestäisin. Seurusteluaikoina asuimme eri paikkakunnilla monta vuotta. Ensin asuttiin yhdessä, mutta sitten mies meni toiselle puolen suomea kouluun. Silloin tuntui ajoittain pahalta. Nyt, lähes kymmenen vuoden jälkeen, tuntuu ettei tekisi enää niin tiukkaa. Varmaan on paljon suhteesta kiinni. Esim. me kyllä tykätään puuhailla yhdessäkin, mutta paljon ollaan erillään. Ei siis olla niin "riippuvia" toisistamme. Meillä se suhde pysyy taustalla olemassa, vaikka ajoittain ei töiden takia nähdä viikkoon ja varsinaista läheisyyttä ei ole.

 

me nähdään vaan viikonloppuisin. eli pe-su. ihan hyvin kestän, siihen tottuu näin kun tätä on jo kestänyt 5-vuotta... ja se lapsikin meille tulossa... joten kai tässä pitää ruveta suunnitelemaan että päästään samalle paikkakunnalle ja saman katon alle....

 

Hyvin kestäisin.

 

Pärjäisin ja kestäisinkin. Miehen laita on toisin. Alkaa mielenterveys horjua erossa olosta.

 

Anteeksi mitä?

no toi kuvio...opiskelin ja tulin "suunnitellusti" raskaaksi ... eikä se opiskelukaan niin kivaa ollut. Ei siis kovin...

 

Kyllä olen kestänyt. Viikon päästä loppuu tämä tilanne meillä ja päästään muuttamaan takaisin saman katon alle. Kaksi vuotta ollaan asuttu yli 300km päässä toisistamme opiskelu- ja työtilanteen vuoksi. Tätä ennen ehdittiin kolmisen vuotta seurustella ja 2,5v asua saman katon alla. Ollaan nähty 2-3 viikon välein, olen opiskeluun liittyviä harjoitteluita ja kesätöitä pyrkinyt järjestämään miehen paikkakunnalle. Naimisiin mentiin viime kesänä.

Kyllähän se on aika ajoin tympinyt ja kovaa, ja huomaa että erossaolon venyessä yli kahteen viikkoon alkaa molemmilla olla vähän mielikin kireänä ja tulee typerää pikkukähinää herkemmin. Mutta kyllä tässä on ehdottomasti oppinut toista arvostamaan ja näkemään niitä asioita, mitä todellakin hänessä rakastaa. Ja ne hetket, kun on saanut sitten olla yhdessä, ovat olleet aivan ihania. Tekisin saman ratkaisun uudelleenkin. Parisuhde ei kuitenkaan saa mielestäni rajoittaa toisen ammattihaaveita. Ei meistä kumpikaan olisi ollut valmis luopumaan omasta tulevasta ammatistaan vain sen vuoksi, että oltaisiin saatu jatkaa saman katon alla olemista. Ja kun ei ole vielä lapsia, niin tämä kuvio on mahdollinenkin. Raskaana ollessa / lasten kanssa tilanne olisi täysin eri. Tilanteen jaksamista on edesauttanut myös se, että tälle touhulle oli tiedossa loppukin, siis viimeistään omaan valmistumiseeni. Sellaista päämäärätöntä erilläänoloa voisi olla vaikeampi sietää. Siis jos ei olisi tietoa, että koska pääsisi takaisin saman katon alle. Äkkiä tämä pari vuotta tässä on vierähtänyt.