Kotona puhelias kälättäjä,kylässä hiljainen hissukka:( pää vaan aina tyhjenee..

[puhuisit ny jotain..]

heti kun ovi sulkeutuu ja ollaan oman porukan kesken oon oma itteni ja kälätys alkaa.. Oon yrittäny tsempata ja olla oma itseni myös kun on sukulaisia ym vieraita mut mun pää vaan on ihan tyhjä! ja kun oon puhunu enemmän ko yleensä kutsuilla niin olipas kiva taas kuulla vois ****kin enemmän jutustella.. sä oot aina niiin hiljanen..sit tuntuu olevan ihmeissään jos puhun jotain..taas nuo puheliaat jutteli että taitaa teillä kulkea tuo äänekyys suvussa" kuka sellasilla synttäreillä viitsii olla mis istutaan ko kirkossa" ym tosi lannistavaa ko on just ollu tyytyväinen itseensä Se masentaa kanssa ko kaikki varmasti luulee et oon hiljainen hissukka aina,että kotonakin olen sellanen mut taidan kälättää enemmän ko ne papupadat juhlissa.. noh kyllä mä juhlissa nyt jotain puhun enkä ihan mykkänä istu..

 

["alkup"]

sit oon huomannu että mun lapsi 2vkin on alkanu käyttäytyä samoin,kaikki varmasti ajattelee että ollaan tosi rauhallinen ja hiljainen perhe..mikä on kaukana todellisuudesta

 

["vieras"]

No ehkä 80% lapsista ketä tunnen on juuri tuommoisia. Tutussa ja turvallisessa piirissä vilperttejä ja hissukoita muualla.
Mieluummin siis siinä 80% joukossa ku siinä lopussa riiviöiden joukossa jotka eivät mitään pelkää ja huutavat ja riehuvat joka paikassa.

 

["vieras"]

Mä olen ollut samanlainen koko ikäni, mutta ei se mua ole häirinnyt... yleensä tarkkailen tilannetta mitä sieltä suustaan uskaltaa päästää ja toisille en ole puhunut oikeestaan koskaan mitään kun en yksinkertaisesti keksi mitään sanottavaa

Moni on pitänyt mua hiljaisena, mut ei ujona ja sen takia se onkin aikamoinen yllätys jos minuun viitsii tutustua vähän paremmin, että en hiljainen ole... se vaan johtuu seurasta ja tilanteista.

 

["heh"]

Mulla samaa vikaa ja syyksi sanoisin omalla kohdallani tietynlaisen sosiaalisten/uusien tilanteiden pelon. Eikä multa kyllä kaikkien tuttujenkaan kanssa juttu kulje, ei vaan löydy yhteistä puheenaihetta ja small talkia en hallitse pienimmässäkään määrin. Mä kyllä saan nettitesteissä (luotettavuuden huippu...) aspergeriin viittaavia pisteitä mutta diagnoosia ei kyllä ole enkä mielestäni tarvitsekaan, luulen kuitenkin että vaivaantuneisuus ihmisten joukossa liittyy siihen.

 

["Jessi"]

Jos koittaisit etukäteen miettiä mistä jutella tai puheenaiheita(laita vaikka lapulle käsilaukkuun ja lunttaa sieltä ku pää tyhjenee)... Ja sit vaan rohkeasti hölöttämään vieraille.. Mulla tuli sun kirjoituksesta mieleen yks "tuttu" ja tuli jotenki huono omatunto, kun ite oon sellanen hölösuu aina ja sen kanssa oon joskus koittanut keskustelua vääntää,mut se ei kauheesti juttele kyl ja sit jotenki hakeudun nykyään aina jonkun toisen seuraan... Oon aina ajatellut et se ei jostain syystä tykkää musta,tai yleensäkään kenestäkään kun se on aina porukas ihan hiljaa... Mut nyt rupes mietityttää et jos sitäkin vaan ujostuttaa.. :/
Mut siis kannattaa oikeesti rohkeasti vaan yrittää vapautua seurassakin. Ehkä noi lunttilaput vois auttaa... Kaikkea hyvää sulle.

 

[alklup]

niin.. tykkään kyläillä ja on se lapsellekkin kivaa nähnä sukulaisten lapsia.. mutta alkanut nyt lähiaikoina tuntua että meidät "täytyy" kutsua koska mekin ollaan kutsuttu heit synttäreille mut ei varsinaisesti haluais meitä sinne.. :/ kehonkieli paljastaa aika tavalla, taitaa mun ongelma olla että ajattelen liikaa mitä muut ajattelee,miten siitä eroon? mua pyydettiin sylikummiksikin miten siitä selviydyn? ei ole edes sukulaisia paikalla.. kääk istun hiljaa yksin nurkassa eikä kukaan jaksa edes yrittää jutella kanssani ko oon hiljainen,eikai siitä niitäkään voi syyttää?

 

[Tuttua]

Mulla tää johtuu ehkä siitä kun yläasteella ja toisen asteen koulussa mut jätettiin porukan ulkopuolelle. Ei varsinaista kiusaamista, vaan ihmiset vaan alkoi pysyä kaukana musta seiskaluokalla (silloinen "paras kaveri" vaihtoi uuteen kaveriin kun heillä oli ihastuksena yhdessä pyörivät pojat) ja siitä se alkoi. Olin tosi onneton ja paljon poissa koulusta, sinne menokin tuntui hirveältä, ja varsinkin tytöt osaa olla inhottavia sillä lailla "piilotetusti". Koulua vaihtaessa ajattelin että nyt aloitetaan puhtaalta pöydältä, mutta jostain syystä tilanne jatkui samana, onneksi muutama oma kaveri löytyi.

Itseasiassa en ole lainkaan ujo enkä myöskään hiljainen, mutta esim. anoppi tuntuu kovasti tätä mieltä olevan, ja mitä enemmän mielessäni raivostun tällaisille ihmisille, sitä enemmän menen lukkoon Omissa piireissäni olen puhelias ja nauran paljon, ja varsinkin oman rakkaani kanssa jutut ovat joskus ehkä liiankin raisuja ja mielipiteet tulevat taatusti esille... :ashamed:

Pahoittelen tätä romaaniani mutta aihe vaan tuntui niin suoraan olevan omasta elämästäni!

 

[Edellinen]

Niin, tarkennuksena vielä että jos olen jossain seurassa hiljainen se yleensä johtuu vaan siitä että en joko pidä seurasta, ajattelen omiani tai minulla ei vaan ole mitään asiaa.

 

[puhuisit ny jotain]

onko ketään tämmösitä joka olis muuttunu?

 

[Kerpele]

Mä taas puhun liikaa... Sekään ei ole kivaa..

 

["vieras"]

Itse olen myös samanlainen ja olen yrittänyt työstää tätä mielestäni hyvin suomalaista piirrettä ulkomailla asuttujen vuosien varrella.. vaikeata on ja vielä tulee se kielimuurikin hommaan mukaan. Kyllä sitä small talkia voi opetella ja mietinkin aina etukäteen muutamia puheenaiheita, ajankohtaisia asioita yms mistä voisi ko. tilanteissa keskustella. Olen vain hyväksynyt tuon luonteenpiirteeni, sitä tuskin ikinä saan kokonaan "kitkettyä" pois mutta ikä ja kokemus tuo kyllä ongelmaan hiukan helpotusta..

 

[juuh]

mun ukko on tuommonen, kukaan ei usko että mun pitää sanoo sille että turpa kiinni nyt välillä ku ei puhu mitään ihmisten ilmoilla. sen takia ei hyvin paljon liikuta yhdessä missään ku mua hävettää ( joo tiedän, oon paska ihminen). kyllä se vastaa jos kysytään ja sillon tällön hymähtelee tai sanoo pari sanaa..

 

["joo"]

Kuulostaa tosi tutulta =) Itse en tykkää jutella suurissa porukoissa, esim. työpaikalla. Muutaman ihmisen kanssa on kivempi jutella ja silloin minäkin pääsen ääneen. Olen vähän ujo, mutta kuitenkin ihan puhelias kun oppii tuntemaan.. tai porukkaa ei ole liikaa. Töissä minut leimataan aina tosi hiljaiseksi, vaikka eihän se oikeasti pidä paikkaansa. En vaan tykkää olla äänessä ja kerätä huomiota esim. ilmoittamalla kahvitauolla koko yhteisölle mitä kotona on vaikka tapahtunut (meillä aika moni tekee tätä..) tai kuinka on lomamatka varattu. En tykkää kehuskella asioista, joten sekin karsii aika monta puheenaihetta

Olen kuitenkin vuosien aikana harjoitellut aika paljon että olen oppinut keskustelemaan vähän vieraampienkin kanssa. Eli vähän etukäteen jonnekin mennessä mietin jo muutaman puheenaiheen jos iskee hiljainen hetki. Ja ihan paras vinkki esimerkiksi juhliin jossa on vähän vieraampia ihmisiä: kysele itse ihmisiltä asioita. Yleensäkin ihmiset tykkää että heistä ollaan kiinnostuneita ja moni tykkää jutella itsestään Nuorilta voi kysyä minne on hakenut, miten opiskelu sujuu, joko on hakenut kesätyöpaikkaa, miten työharjoittelu jne. Töissä käyviltä voi aina kysyä lomista.. koska on kesäloma, talviloma jne. Tai tällä hetkellä voi ottaa esille vaaleihin liittyviä asioita.. vaikka mainoksista jotain yleistä jos ei politiikasta sen kummemmin halua alkaa keskustelemaan.

Ehkä ap:kin voisit käyttää sitä että aloitat noilla kutsuilla itse juttelun. Joskus huomaan ettei tarvitse kuin esittää yksi kysymys ja sen jälkeen toinen osapuoli hoitaa keskustelun johon voi itse vain nyökkäillä väliin tai lisätä yhden sanan

 

["vieras"]

Ihanaa - mä en ole ainoa!!

 

["minttu"]

Ujot on usein empaattisempia ja herkempiä sekä sosiaalisesti älykkäämpiä kuin ne yltiösosiaaliset eli höpöttäjät. Höpöttäjät on kyllä sosiaalisia mutteivat siis välttämättä osaa "lukea tilannetta" eivätkä ajattele, miltä susta tuntuu.
Mua henkilökohtaisesti ärsyttää tuollaiset "puhuisit sinäkin vähän enemmän" kommentit. Ne on jotenkin niin ajattelemattomia tölväisyjä.
Mutta munkin mielestä voisit valmiiksi keksiä puheenaiheita. Joku ajankohtainen tapahtuma tms. keksit kyllä, koska olet oikeasti kekseliäs.

 

["neppe"]

Juu, tuttua on. Itseäni välillä nyppii nii vietävästi kun ei vaan saa sanaa suustaan työ/kouluporukan kesken, on vaan se hiljainen hissukka. Jos jostain koulujutusta tai vastaavasta jotain kysytään ja satun tietämään asiasta niin kyllä vastaan, mutta sitten ku pitäis ns. smalltalkkia harrastaa ni ei niin ei. Kai se johtaa siihen kun nuoruudessa ei ole ollut niinpaljoa sosiaalista kanssakäymistä, että olisi se taito karttunut, mielummin on yksin kuin isossa porukassa.. tuntee itsensä vaan niin vaivautuneeksi isossa porukassa kun ei tiedä mistä toinen osapuoli pitää ja millainen huumorintaju heillä on.. kyllä juttua tulee jos on kaksin tai kolmisin ja tuntee porukan hyvin. Näin hiljaisena tuppisuuna on aika vaikeaa löytää elämänkumppania.. hyvä tuuri saa käydä jos löytää sellaisen ihmisen joka näkee sen "ulkokuoren" lävitse.

 

["..."]

Mä taas puhun liikaa... Sekään ei ole kivaa..

No se on kyllä totta, että joidenkin kohdalla (ei ehkä kuitenkaan sun) puhuminen menee liiallisuuksiin. Sekin voi johtua jostakin epäsosiaalisuudesta, sosiaalisesta kyvyttömyydestä tai epäherkkyydestä, jos puhuu liikaa.

 

["eeki"]

ihanaa että on muitakin samanlaisia..olen aina saanut noita kommentteja "puhu enemmän " jne...olen hölöttäjä tutussa seurassa mutta jos on enemmän porukkaa ym..ei vaan osaa väkisin vääntää tikusta asiaa..suomijunttiutta???

 

["..."]

Mä taas puhun liikaa... Sekään ei ole kivaa..

Samoin...

 

[riiiia]

[QUOTE="...";23766486]Samoin...[/QUOTE]

Millä tavalla puhut liikaa? Oletko ihan koko ajan äänessä? Etkö kuuntele toisi? Puhutko toisten päälle? Hiljeneekö muut sun seurassa? Oletko saanut kommentteja siitä että puhut liika? Onko tämä sinulle ongelma?