Prinsessaäidit ja ryysyläislapset

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "ruppana"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

"ruppana"

Vieras
Otsikko kuulostaa kyllä aika pahalle; pyydän sitä anteeksi.
Tulipahan tarkkailtua ajan kuluksi lähikaupungin elämää muutaman päivän ajan.
Silmiin pisti taas kerran lapset, joilla oli tosi kurjat kevätsään kamppeet.
Ymmärrän, ettei kaikilla ole varaa eikä haluakaan pukea lapsiaan merkkivaatteisiin. Kuitenkin kaupoissa on tarjolla runsaasti myös halvempia vaihtoehtoja toimivista lastenvaatteista. Kirpparilta saa muutamalla eurolla kelpokampetta.
Eniten sydäntä riipoo näky: Lapsella kauheat, epäsopivat, likaiset ja kuluneet vaatteet. Äiti puettu kuin prinsessa.
Ymmärrän, ettei hiekkalaatikolta mukaan napattu lapsi näytä prinsessalta tai prinssiltä, mutta sielläkin pitää olla vuodenaikaan sopivat vaatteet, asusteet ja kengät.
 
Mä ymmärrän sun pointin kyllä. Mä jätän kyllä ennemmin ostamatta ittelleni vaatteita/kenkiä jos ei oo rahaa samalla ostaa lapselle. Ostan kirppariltakin jos osuu kohdalle, mutta tykkään että lapsella on kiva leikkiä, kelissä kun kelissä.
 
NO joo, sinänsä ymmärrettävää, että jos äiti on töistä tulossa ja lapsi on hiekkalaatikkoleikeistä tulossa. Töissä on pukeuduttava siistimmin kuin pihaleikeissä.
 
Meillä on rääsyläisäiti ja prinsessalapsi.
Meinaan vaan että katson aina että lapsella on sopivat kamppeet päällä, mutta itselläni on ikivanhoja ryysyjä päällä jotka on jääneet ajat sitten pieniksikin ja värit kulahtaneet pois.
 
Vaatteisiin ja ulkonäköön kiinnitetään aivan liikaa huomiota. Tuntuu pahalta ajatella, että jo lapsena pitäisi katsoa, mikä vaate on yhteensopiva minkäkin vaatteen kanssa. Tykkään, että vaatteiden on tunnuttava hyvältä päällä ja oltava käyttötarkoitukseen sopivat (riittävän lämmin ja suojaava) . Ulkonäkö on sivuseikka, kunhan on suurin piirtein siedettävän näköinen.
 
itse kiinnittäny samaan huomioo että lapsilla on joku serkun vanha haalari jossa saumat repsottaa ja rukkaset ei pidä vettä jne. se on kamalaa.
ja omat ei kulje merkkivaatteisa, vaan toimivissa vaatteissa
 
Kiva, että ketjua on lukenut moni:) Jospa tämä herättäisi jonkun katsomaan lastensa vaatteita uusin silmin.
Ei tosiaankaan tarvitse olla merkkivaate (en kyllä niissäkään pahaa näe)! Tärkeintä, että lapsen vaate on tarkoituksenmukainen, kaunis ja toimiva. Niin leikeissä, kotona, tarhassa kuin kaupunkireissuillakin.
 

Yhteistyössä