Sektio jätti arven mieleen

["minä vain"]

Mulla on kolme lasta, kaksi on syntynyt alateitse ja yksi sektiolla. Keskimmäinen syntyi sektiolla. Sektio oli kaikin puolin todella kammottava ja kivulias toimenpide. Pelkäsin kolmannessa raskaudessa ihan hysteerisenä että joudun taas sektioon mutta onneksi kaikki meni hyvin ja alatiesynnytys oli mahdollista.

Mietin, että voiko sektio olla hyväkin kokemus? Voiko se oikeasti olla joskus ihan siedettäväkin? Itsellä kun tuntui kaikki menevän ihan penkin alle. Mulla tulee puistatus kun joku sanoo että ei haluaisi synnyttää alakautta vaan mielummin sektiolla. Oman kokemuksen mukaan alatiesynnytys on lastenleikkiä sektioon. Lisäksi sektioarven kohtaa edelleenkin nipistelee inhottavasti näin kolmen vuoden jälkeen.

Enkä halua tästä mitään tappeluketjua, vaan sektioäitien kokemuksia onnistuneista sektioista ja että se voi oikeasti olla postitiivinenkin kokemus. Musta kun tuntuu että mulle on jäänyt joku trauma tuosta yhdestä sektiosta.

 

[...]

Mä en tajua, miten ihmiset jaksaa vouhkata tästä aiheesta. Eikö se ole ihan sama, miten se lapsi saadaan maailmaan, kunhan saadaan ehjänä ja terveenä?

Olisit sinäkin kiitollinen kolmesta terveestä lapsesta ja lopettaisit menneiden vatvomisen.

 

["vieras"]

Mä en tajua, miten ihmiset jaksaa vouhkata tästä aiheesta. Eikö se ole ihan sama, miten se lapsi saadaan maailmaan, kunhan saadaan ehjänä ja terveenä?

Olisit sinäkin kiitollinen kolmesta terveestä lapsesta ja lopettaisit menneiden vatvomisen.

jep! samaa mieltä.

 

[Sunny Sunday]

Höh.

No mulle on tehty kaksi sektiota suunnnitellusti. Ja ei moitteen sanaa, ne on olleet helppoa kun heinän teko. En ole ollut ollenkaan kipeä ja olen palautunut todella nopeasti. Haavan kanssa ei ollut ikinä ongelmia ja arpi on pieni ja haalea, todella alhaalla. Sektio on mun tapani synnyttää jos vielä lisää vauvoja tulee (toki olisi sitä lääketieteellisestikin kahden jälkeen)!

 

["vieras"]

Mä en tajua, miten ihmiset jaksaa vouhkata tästä aiheesta. Eikö se ole ihan sama, miten se lapsi saadaan maailmaan, kunhan saadaan ehjänä ja terveenä?

Olisit sinäkin kiitollinen kolmesta terveestä lapsesta ja lopettaisit menneiden vatvomisen.

Ihanan empaattisia ihmisiä täällä taas tänään... Tuskin kukaan tahallaan haluaa saada traumat jostain, ja niistä pääsee eroon vain läpikäymällä.

Mun oma sektio oli ihan kohtuullinen kokemus, tosin hätäsektioon meno oli aika pelottavaa, kun sai tietää vasta herätessä, onko lapsi elossa vai ei. Mutta paraneminen oli aika nopeaa. Tosin vielä nytkin, 8 vuoden päästä, mulla on kiinnikekipuja jonkin verran.

 

[kiii]

Itselleni sektio ainakin oli aivan ihana. <3 Esikon synnytin alateitse 2007 ja synnytystä käynnisteltiin 3päivää kunnes pystyttiin puhkaisemaan kalvot, lapsi syntyi kalvojen puhkaisusta 22tunnin päästä. Ja nämä 22 tuntia olin salissa ja jokaisella supistuksella oksensin kivusta. Sain epiduraalin josta ei ollut apua.
Toisen lapsen kohdalla sama käynnistysrumba ja kalvojen puhkaisu, kipeitä supistuksia 26tuntia salissa, sain epiduraalin joka ei taaskaan auttanut. Synnytys ei edennyt. sain sektio päätöksen ja pääsin sektioon. Isä oli sektiossa mukana ja sektio tehtiin spinaalipuudutuksessa. Lapsi oli ulkona kahden aikaan yöllä ja siitä sit mut parsittiin kiinni ja isi ja vauva meni mittaukseen. sieltä minut siirrettiin heräämöön jonne isi toi vauvan tissille. 4 jälkeen pääsin vauvan kanssa huoneeseen nukkumaan ja aamulla 7 aikaan tultiin herättelemään, et otetaan katetri pois ja pääsen itse vessaan. Ensimmäinen kävelyreissu oli pelottava. :S Mutta heti iltapäivällä menin jo vauvan kanssa vierailuhuoneeseen isovanhempia moikkaamaan ja seuraavana päivänä päästiinkin jo vauvan kanssa kotiin. Enkä ollut sektion jälkeen ollenkaan kipeä, niin kuin jotkut pelottelivat.
Kolmas lapsi syntyy ensi kuussa sektiolla. Lääkäritkin kannatti sitä, koska pienempi riski suunnitellussa sektiossa on kun monen päivän käynnistys yrityksillä ja 4vrk supisteluilla.

 

["minä vain"]

Kiitos vieraalle asiallisesta vastauksesta. Juu, tiedän palstan hengen ja että näitä vähemmän sympaattisia vastauksiakin satelee. Mutta suodatan ne pois ja toivon bongaavani välistä jonkun fiksunkin vastauksen, kuten sinun. Kiitos!

 

["minä vain"]

kiii, sattuiko se sektiointihetki sua? Siis se kun vauvaa otettiin ulos? Mua se sattui nimittäin niin paljon että taju meinasi lähteä. En tiedä mistä se johtui.

 

["Rouva"]

Mulle on tehty kiireellinen sektio. Siinä vaiheessa, kun päätös siitä tehtiin, mielen täytti suuri helpotus (siihen asti lääkäri yritti "väkisin" alasynnytystä, vaikka se ei vaan onnistunut). Siinä mielessä itse sektiosta ei jäänyt haavaa muualle kuin bikinirajaan.

Sektiosta toipuminen oli hidasta ja kivuliasta, siitä on aikaa 10 vuotta, mutta edelleen joskus, jos nukun väärässä asennossa, saattaa haavan kohtaa vihlaista... Vaikka haava päällisin puolin parani hyvin. Ne on vissiin niitä kiinnikkeitä.

 

[Mulla näin]

Mulle on tehty kolme suunniteltua sektiota. Alatiesynnytyksistä ei ole kokemusta. Ensimmäisellä kerralla vauvaa otettiin liian kauan ulos ja kärsi lievästä hapenpuutteesta, amputettiin ja pian tokeni. Pääsi hetken happikaapissa oltuaan osastolle mun kanssa. Seuraavaa kertaa pelkäsin mutta toinen ja kolmas kerta sujuivat ilman minkäänlaisia ongelmia. Kaikista olen toipunut nopeasti ja pärjännyt ihan perus burana-panadol kipulääkkeillä. Hyvä mieli on jäänyt. Enempää lapsia ei tule, sterilisaatio tehtiin kolmannen sektion yhteydessä. Tyytyväinen olen. Olisin ehkä mieluusti kokenut myös alatiesynnytyksen "ihanuuden" mutta mun kohdalla asiat meni näin.

 

[Hilpuri Tilli]

Sektio itsessään oli ihana. Leikkauspöydän päältä olevasta lampusta heijastui leikkausalue kuin peilistä. En kuitenkaan katsonut kuin sen, kun vauva otettiin ulos. Sekään ei tuntunut ikävältä. Jossain vaiheessa alkoi ylävartalo täristä hieman, mutta sain jotain lääkettä ja se meni nopeasti ohi. AInoa ikävä puoli sektiossa oli 3-4 viikkoa kestäneet jälkikivut.

 

[Piristysyritys]

En nyt tiedä onko apua kertoa oman äitini kokemuksia synnytyksestä (Itselläni kun ei lapsia vielä ole), mutta tuli tarve osallistua tähän keskusteluun kun näin kaksi ensimmäistä aasien lähettämää viestiä.
Eli oma äitini on synnyttänyt minut ja kaksi sisarustani sektiolla. Hänelle oli jo ensimmäisen raskauden alkuvaiheilla kerrottu, että lapsi tulee syntymään keisarinleikkauksella koska lantio oli liian kapea alatiesynnytykseen. Äitini sanoo että olisi ehkä toivonut normaalin alatiesynnytksen juuri sen takia kun sitä pidetään "normaalina", mutta ei kuulemma sektiokaan paha ollut. Synnytysstressiä tai pelkoa kivusta ei ollut niin paljoa mitä alatiesynnytys olisi tuonut mukanaan (ainakin ensisynnyttäjälle) ja sektiot ovat menneet kaikilla kolmella kerralla ilman mitään ongelmia. Haava parani joka kerralla nopeasti. Joskus arpi hieman äitini vatsassa on haitannut (esteettisistä syistä, ei terveydellisistä) mutta sekin on loppujenlopuksi todella vaalea ja pieni. Itse toivoisin ehkä sektiosynnytystä joskus sitten hamassa tulevaisuudessa, äitini sai sen kuulostamaan niin helpolta.

 

[Mulla näin]

Vielä lisään.. Kolmatta leikatessaan sanoi lääkäri että kiinnikkeitä on melko reilusti. Silti alavatsakipuja, minkäänlaisia, ei mulla ole ollut enää varmaan puoleen vuoteen. Nuorin on nyt 11kk. Jännä että joillakin niitä on vielä vuosienkin päästä. Toki iho on sektioarven kohdalta vielä paikoittain tunnoton.

Arpi oli ekan jälkeen ihan hirveän ruma. Toinen leikkaava lääkäri sen korjasi pyynnöstäni. Kolmannelle kerroin toiveeni kauniista arvesta mutta ei ihan onnistunut työssään. Se vähän harmittaa että alavatsaa koristaa nyt arpi jossa melko ruma lerpake toisessa reunassa. Mutta ei voi mitään, ehkä se siitä vielä aja kanssa tasoittuu.

 

[Hätäsektio myös]

Eipä siinä ole vaihtoehtoja - toki ekat minuutit ja tunnit menettää lapsetaan , ja se harmittaa tietenkin. Itselläkin oli visio rinnalle ryömivästä ja hamuavasta vauvasta
Hätäsektioon siis päädyttiin 40 tunnin synnytyksen jälkeen , oli hoitovirheetkin lähellä (tai noh , taisi niitä tullakin).
Tosin näin yhden vanhemman perheessä hätäsektiosta seuraava 6 viikon saikkua vastaava (jos olisi työelämässä) tilanne ei ole hieno - heikoilla lähiverkoilla varusteltuna vielä.
Lapsi on nyt melkein neljä, ja oikein terve, huipputerve, fiksu ja hyvinkasvanut ihanainen !
Äidilläkin on morkkikset osin helpottaneet ...
Kaikkeahan ei voi hallita , ei edes synnytystä.

Eikä ole kipuja tai kiinnikkeitä, en ole hoksannut ainakaan ?
Hyvä puoli sektiosta - ainoa lapsi kun oli - lie se, että muutoin alapää säilyi paremmassa kunnossa.

 

[jäävi]

Mulle on kanssa jäännyt kakkosen sektiosta ikävä maku. Jotain meni pieleen, asia vieläkin hieman epäselvä...mutta sektion jälkeen hengitystiet turposivat liki umpeen. Olin respiraattorissa nukutettuna teholla 3 päivää...tänä aikana leikkausalueelle oli muodostunut useita veritulppia jotka kulkeutuivat keuhkoihin kun lähdin eka kertaa liikeelle.

Leikkaus on aina riski ja mua ei saa enää muuta kuin ehdottomasta pakosta leikkaupöydälle.

 

[2 sektiota takana]

Kertomasi tuntemukset olivat kuin minun suustani. Ensimmäisen sektion jälkeen koko toinen raskaus meni pelonsekaisissa tunnelmissa. Sen jälkeen kun kävi ilmi että toinenkin lapsi oli perätilassa ja tiesin että luultavasti joutuisin uudestaan leikkaukseen, olivat viimeiset viikot melkoista henkistä helvettiä.

Toista sektiota pelkäsin siis vielä enemmän kuin ensimmäistä, mutta loppujen lopuksi se sujui kuitenkin helpommin. Olin käynyt myös pelkopolilla purkamassa tuntojani edelliseen kertaan liittyneestä ikävästä kohtelusta, ja mainitsin siitä vielä sairaalaan tullessa. Henkilökunta selvästikin koetti tällä kertaa skarpata. Myös lääkärin suhteen oli parempaa tuuria. Ensimmäisen leikkauksen suoritti aika nuori ja kokematon erikoistuva lääkäri, toinen oli kokeneempi ja jätti myöskin edellistä siistimmän arven.

Valehtelisin jos väittäisin, että toinen sektio olisi silti ollut mitenkään "ihana" kokemus, mutta oli se kuitenkin inhimillisempi.

 

[Dina*]

varmaan se suunniteltu sektio voi olla ihan hyvä kokemus, sellasta ainakin kuulee. Itsellä takana hätäsektio ja kyllä, arpi jäi. Henkinen sellainen. Ei niinkään se, että leikattiin, vaan se kauhea sekava härdelli ja hätä mikä siinä tuli, vauvan henki minuuteista kiinni.. vieläkin tulee itku kun sitä rupee oikeasti miettimään.

 

[ei arpia]

Minulle on tehty kiireellinen sektio, jossa mentiin ihan piisalle kovaa leikkaussalia kohti. Traumoja jäi vain siitä, kun piti sairaana maata yksin synnytyssalissa ihmettelemässä, mikä tämä juttu on. Itse leikkauksesta ei ole mitään arpia mielessä. Meni mukavasti siinä, kun vetelin hirsiä.

 

[hoya bella]

Mun synnytys päätyi lopulta sektioon ja siitä on todella hyvä kokemus Tietysti se jännitti ja pelotti hulluna kun kätilö sanoi että sektioon tässä nyt päädytään. Eniten kai pelkäsin sitä että sattuuko se jos ei nukuteta. Mutta hyvin meni ja välillä mietin mistä se vauva oikein tupsahti, kun tuntuu ettei koko synnytystä edes ollutkaan Leikkaushaava parani nopeasti, eikä ollut mitään kipuja sen kummemmin, alakertakin säästyi vahingoilta Eikä jääny mitään henkisiä traumoja.

Pari negatiivista juttua kuitenkin on, ensinnäkin olisi halunnut kokea sen "luonnollisen" synnytyksen. Mutta toisaalta hyvä näin, että pääsi edes vähän näkemään minkalaista se synnyttäminen on vaikkei loppuun asti mennytkään, onpahan ensi kerralla vähän jo kokemukseltaan viisaampi jos alakautta pääsis silloin synnyttämään. Toiseksi harmittaa leikkaus koska haaveena on suurperhe vaikka eihän se yksi sektio tarkoita että loputkin leikataan.

 

[Jellonainen]

Eipä siinä ole vaihtoehtoja - toki ekat minuutit ja tunnit menettää lapsetaan , ja se harmittaa tietenkin. Itselläkin oli visio rinnalle ryömivästä ja hamuavasta vauvasta

Minä en menettänyt kuin ensimmäiset minuutit, sillä TAYSissa vauvan saa jo heräämössä rinnalle. Isä vietti aikaa vastasyntyneen vauvansa kanssa sillä aikaa kun minut kursittiin kokoon.

Minulle on tehty kolme sektiota (yksi kiireellinen ja kaksi suunniteltua), ja kaikki olivat hyviä kokemuksia. Jäkikivut olivat ihan siedettäviä eikä sektioarpi muistuta enää mitenkään itsestään nyt kun nuorinkin on 3,5v.

 

["minä vain"]

Kiitos kaikille vastauksistanne. Etenkin tuo Rouvan kommentti että haavan kohdalla voi olla vihlaisuja vielä 10 vuoden päästäkin. Mä mietin että menikö mulla jotain siinäkin pieleen, kun haavakohtaa sattaa joskus vihlaista tai ajoittain jopa särkeäkin vaikka päältä arpi on pieni, siisti ja huomaamaton. Hyvä tietää että se on normaalia.

Mulla oli siis suunniteltu sektio, mutta siinä mielessä salissa oli hoppu koska vauva oli vakavasti sairas ja tiedettiin että hänen tilansa on syntyessään huono. Ehkä juuri tuo tulenpalava kiireisyys kaikessa teki sektiosta kurjan kokemuksen. Jos vauva olisi ollut terve ja sektio voitu hoitaa rauhallisesti niin ehkä se ei sitten niin kamala olisi ollutkaan...? Toisaalta mulla meni heti alusta pitäen ihan kaikki pieleen, eka käännytettiin leikkaussalin ovelta että ei leikatakaan tänään vaan vasta huomenna ja joutui tekemään kaikki valmistelut uudestaan. Ja anestesialääkäri oli kokematon eikä löytänyt spinaalipuudutteen kohtaa millään vaan tökki neulalla hermoihin niin että varpaihin asti tuli tajunnan räjäyttäviä sähköiskuja. Nää kaikki on jättänyt mun mieleen niin ison sektiomörön, että on ihana lukea teidän onnistuneista kokemuksista, että kaikki voi mennä hyvinkin.

 

[...]

Mulla on ihan samanlainen tunne sektiosta. Esikoinen syntyi kiireellisellä sektiolla, haava jäi vuotamaan ja piti avata uudestaan seuraavana päivänä. Olin kaksi viikkoa sairaalassa ja viikon verran muhun piikitettiin oxanestiä, jotta pystyisin nousemaan ylös. Toisena päivänä sektiosta olin oikeasti niin kipeä, että kahden hoitajan auttamana mua kävelytettiin vessaan ja se sattui niin paljon, että itkin. Ja jos joku haluaa ruotia sitä, että tärkeintä on, että lapsi on terve, niin esikoiseni on kehitysvammainen.

Mikään ei tuntunut kummallisemmalta, kun kuopuksen syntyessä alakautta kävelin itse osastolle. Kahden vuorokauden synnyttäminen tuntui lottovoitolta ja maailman helpoimmalta jutulta, vaikka koko henkilökunta kyseli multa että enhän saanut suunnilleen mitään traumoja tms.

 

[hoya bella]

[QUOTE="minä vain";23510538] Jos vauva olisi ollut terve ja sektio voitu hoitaa rauhallisesti niin ehkä se ei sitten niin kamala olisi ollutkaan...?[/QUOTE]

Uskon että tää todella vaikuttaa. Meillä vauva oli terve ja sektio meni rauhallisesti, ei ollut kiirettä. Otettiin hyvin huomioon sekin että mulla on lapsuudesta jääny traumat katetrin laittamiseen ja se laitettiin sektiossa vasta kun olin hyvin puutunut etten tuntenut oikeastaan senkään laittamista. Ystävällisiä ja mukavia ihmisiä siinä oli hääräämässä ympärillä ja otettiin hyvin huomioon sekin että olin yksin synnyttämässä ilman miestä/tukihenkilöä.

 

["Vieras"]

Lapseni syntyi kiireellisellä sektiolla eikä minulle jäänyt traumoja. Jälkeenpäin kun olen miettinyt synnytystä niin se meni kuten pitikin. Minulla oli jo ennen synnytystä tunne ettei lapsi synny alakautta, joten sektio ei yllättänyt. Toivuin tosi nopeasti ja mikä tärkeintä, lapsi ei ehtinyt kärsiä hapenpuutteesta. En edes halua ajatella, mitä olisi tapahtunut jos sektiopäätöstä ei olisi tehty; olen kiitollinen lääkärille ratkaisusta.

 

[Dina*]

Ap saako kysyä miten teidän pikkuinen on sairas? sellainen varmasti jää mieleen kummittelemaan, ja saattaa nousta pintaan todellakin vielä vuosien päästä.

myös haavaan liittyen, mulla haava parani tosi hyvin ja nopeasti, siitä nyt n. 3v. Silti vieläkin haava kutisee joskus aivan hirveästi, se on tosi inhottavaa.