V
viears
Vieras
Te, jotka olette kasvaneet isoissa perheissä(yli 4 lasta). Millaisia lapsuudenkokemuksenne ovat? Saitteko huomiota?oliko vanhemmilla varaa kaikkiin lapsiin? Jouduitrteko pakosta vahtimaan sisaruksia?
Meitä oli 6 sisarusta, itse toiseksi vanhin.
Äitini oli yksinhuoltaja, joka teki yötyötä.
Joka aamu kouluun mennessäni hoidin samalla kaksi pienempä sisarusta päiväkotiin. Pikkusiskolla oli raju uhma vielä silloin, ja kerran jos toisenkin kerran aamut meni siihen kun sai tapella hänen kanssaan mitkä vaatteet laittaa päiväkotiin. Ja kun ei tuo paita käy eikä nuo housut jne..
Paljon tuli vastuuta kodista ja sisaruksista. Näin myöhemmin ajateltuna, ihan liikaakin.
Pakostakin sitä tuli kasvettua liian nopeesti 'aikuiseksi', ja jäi ne villit teinivuodet väliin.
Mutta ne omat kokemukset teki minusta sellaisen kun nyt olen, ja omalla tavallani olen kiitollinenkin siitä, sillä olen mielestäni tämän myötä vastuullinen äiti lapsilleni, vaikka ikää ei löydy vielä montaa vuotta. 21 tuleepi tänä vuonna täyteen.
Äitini oli yksinhuoltaja, joka teki yötyötä.
Joka aamu kouluun mennessäni hoidin samalla kaksi pienempä sisarusta päiväkotiin. Pikkusiskolla oli raju uhma vielä silloin, ja kerran jos toisenkin kerran aamut meni siihen kun sai tapella hänen kanssaan mitkä vaatteet laittaa päiväkotiin. Ja kun ei tuo paita käy eikä nuo housut jne..
Paljon tuli vastuuta kodista ja sisaruksista. Näin myöhemmin ajateltuna, ihan liikaakin.
Pakostakin sitä tuli kasvettua liian nopeesti 'aikuiseksi', ja jäi ne villit teinivuodet väliin.
Mutta ne omat kokemukset teki minusta sellaisen kun nyt olen, ja omalla tavallani olen kiitollinenkin siitä, sillä olen mielestäni tämän myötä vastuullinen äiti lapsilleni, vaikka ikää ei löydy vielä montaa vuotta. 21 tuleepi tänä vuonna täyteen.
C
"chupacabra"
Vieras
Mulla on 10 sisarusta. Olen nro 4. Isä oli aina duunissa, äiti yliväsynyt ja minä varaäitinä hoidin pienempiä. Varaa ja voimavaroja olisi vanhemmillani ollut korkeintaan viiteen lapseen.
L
Liikaa!!
Vieras
Meitä on viisi. En saanut tarpeeksi (lähellekään) huomiota ja kärsin siitä selkeästi aikuis-iän suhteissani, joissa olen huomiota vaativa raivoamiseen saakka.
Oltiin melkoisen köyhiä. Elämäni ensimmäisen uuden vaatteen sain 15-vuotiaana, ostettuna omilla kesätyörahoillani. Nyt aikuisena jos ostan jotain vähänkään kalliimpaa (kuten elämäni ensimmäisen uuden polkupyörän tai luistimet) niin pidän tavaroista pakonomaisen hyvää huolta.
Jos voisin valita, olisin kasvanut perheessä, jossa on korkeintaan 3 lasta. Rakastan toki sisaruksiani enkä heitä enää vaihtaisi mihinkään. Mutta melkoinen katkeruus vanhempieni asenteesta "Kyllä meille vielä viideskin mahtuu, vauvat on niin ihania" on todellakin jäänyt. Ja niitä patoutumia yritän nyt aikuis-iälläni korjata.
Nyt 30-vuotias, eikä yksikään ihmissuhde ole kestänyt kahta vuotta pidempään valtavan huomiontarpeeni vuoksi. Sisaruksistani vain yksi on parisuhteessa (vanhin 40, nuorin 24). Eikä kukaan meistä välitä saada lapsia enempää kuin yhden jos sitäkään.
Eli harkitkaapa vanhemmat ennenkuin rupeatte tehtailemaan lapsia vain omaksi iloksenne. Jokaisesta lapsesta kasvaa oma aikuinen yksilönsä (ihan niin kuin sinä itsekin olet oma itsesi, et vain äitisi/isäsi jatke) ja taatkaa lapsillenne onnellinen lapsuus. Vaikka kuinka tekisikin mieli lisää vauvoja "kun ne on niin ihania".
Oltiin melkoisen köyhiä. Elämäni ensimmäisen uuden vaatteen sain 15-vuotiaana, ostettuna omilla kesätyörahoillani. Nyt aikuisena jos ostan jotain vähänkään kalliimpaa (kuten elämäni ensimmäisen uuden polkupyörän tai luistimet) niin pidän tavaroista pakonomaisen hyvää huolta.
Jos voisin valita, olisin kasvanut perheessä, jossa on korkeintaan 3 lasta. Rakastan toki sisaruksiani enkä heitä enää vaihtaisi mihinkään. Mutta melkoinen katkeruus vanhempieni asenteesta "Kyllä meille vielä viideskin mahtuu, vauvat on niin ihania" on todellakin jäänyt. Ja niitä patoutumia yritän nyt aikuis-iälläni korjata.
Nyt 30-vuotias, eikä yksikään ihmissuhde ole kestänyt kahta vuotta pidempään valtavan huomiontarpeeni vuoksi. Sisaruksistani vain yksi on parisuhteessa (vanhin 40, nuorin 24). Eikä kukaan meistä välitä saada lapsia enempää kuin yhden jos sitäkään.
Eli harkitkaapa vanhemmat ennenkuin rupeatte tehtailemaan lapsia vain omaksi iloksenne. Jokaisesta lapsesta kasvaa oma aikuinen yksilönsä (ihan niin kuin sinä itsekin olet oma itsesi, et vain äitisi/isäsi jatke) ja taatkaa lapsillenne onnellinen lapsuus. Vaikka kuinka tekisikin mieli lisää vauvoja "kun ne on niin ihania".
C
"chupacabra"
Vieras
Mun yhdellä veljellä on viisi lasta, mutta muuten ollaan tosiaan lapsettomia tai yksilapsisia. Eikä kukaan meistä ole saanut lasta alle 25-vuotiaana. Toistaiseksi ainakaan, kolme on vielä alle 25v.
Outo näkökulma. Minulla yksi veli, joten en voi ottaa kantaa. Mutta pienimmäiseni parhaan kaverin perheessä on viisi poikaa, ja se on melko harvinaista tänä maailmanaikana ainakin meidän asuinalueellamme. Ihaillen usein seuraan heidän arjen hallintaansa sekä sisarusten välisiä juttuja, ja ainoa ajatus on se, että voi kunpa minustakin olisi suurperheen äidiksi. Mutta eipä ole. Ja kunpa voisin tarjota lapsilleni saman etuoikeuden kasvaa isossa sisarusparvessa.
Luonteet näillä viidella pojalla ovat hyvin erilaiset, on kaksi jotka tulevat toimeen, kaksi jotka eivät tule lainkaan toimeen ja niin edelleen. Heiltä kaikilta pitäisi aikuisena kysyä, miten he kokivat lapsuutensa suuressa perheessä. Jokainen vastaisi varmasti eri tavalla. On eri asia olle 15-vuotias ja vanhin kaikista kuin 3-vuotias kuopus.
Luonteet näillä viidella pojalla ovat hyvin erilaiset, on kaksi jotka tulevat toimeen, kaksi jotka eivät tule lainkaan toimeen ja niin edelleen. Heiltä kaikilta pitäisi aikuisena kysyä, miten he kokivat lapsuutensa suuressa perheessä. Jokainen vastaisi varmasti eri tavalla. On eri asia olle 15-vuotias ja vanhin kaikista kuin 3-vuotias kuopus.
Y
yksi monesta
Vieras
yli 10 lasta meillä. Itse keskipaikkeilta. Mukavia lapsuus muistoja. Aina oli kivoja leikkejä kavereita (paljon leikittin ulkona, myös naapurin lapsia mukana), mutta myös mahdollisuus olla yksin, kun halusi.
Koskaan ei tullut tunne, että vanhemmilla ei olisi aikaa, jos oli asiaa.
Omat kotityövuorot olivat, mutta ei liikaa.
pienempien kanssa oli mukva leikkiä (hoitaa?) koskaan en muista, että olisi laitettu ketään vahtimaan.
Tapeltiinkin toki keskenään joskus, mutta katson sen normaaliin kehitykseen kuuluvaksi. Opin myös arvostamaan sitä, kun sain jotain uutta ja omaa. Pidän sitä edellenkin hyveenä, että kaikkea ei ole pakko saada.
Koskaan ei tullut tunne, että vanhemmilla ei olisi aikaa, jos oli asiaa.
Omat kotityövuorot olivat, mutta ei liikaa.
pienempien kanssa oli mukva leikkiä (hoitaa?) koskaan en muista, että olisi laitettu ketään vahtimaan.
Tapeltiinkin toki keskenään joskus, mutta katson sen normaaliin kehitykseen kuuluvaksi. Opin myös arvostamaan sitä, kun sain jotain uutta ja omaa. Pidän sitä edellenkin hyveenä, että kaikkea ei ole pakko saada.
Olen kuusilapsisen perheen esikoinen ja lapsuusmuistot on lämpimät. =) Meillä äiti oli kotona ja isä paljon töissä, isää siis näki vähemmän mutta äidiltä saatiin kyllä huomioa, varmaan enemmän kuin naapuruston 1-2 lapsisten perheiden lapset. Siis näin ainakin kaverit tykkäsivät ja viettivätkin paljon aikaa meillä.
Mielestäni varaa oli ihan ok. Meillä oli aina iso talo, suurimman osan ajasta kaikilla lapsilla omat huoneet ja runsaasti muuta tilaa. Vaatteet saatiin uusina (tietty jonkin verran kiersi sisaruksilla), samoin urheilu- ja harrastusvälineet. Leluja meillä oli paljon ja piha laitettu tyyliin leikkipuistoksi jossa siis viihtyivät muutkin naapuruston lapset. Lemmikkejä oli mikä minulle oli se tärkein juttu.
Tietty aina jäi jotain saamatta, mutten nyt näe järkevänä antaa sille ainokaisellekaan ihan kaikkea mitä hän sattuisi haluamaan. Muistan että olisin halunnut joskus etelänmatkoille kun monet kaverit perheineen kävivät. Meidän matkat suuntautuivat naapurimaihin ja kotimaat huvipuistoihin, eläintarhoihin jne.
Pakosta vahtimista en muista. Samaa hommaa oli kuin kaksilapsisesta perheestä olevalla kaverilla että joskus äiti käski ottamaan pikkusiskon mukaan johonkin leikkiin. Mitä noihin sisarusten vahtimisiin ja kotitöihin tuli niin itse halusin mukaan niihin jo pienenä, olin aina onnessani kun talossa oli uusi vauva. Itseasiassa tuntui jotenkin surulliselta kun nuo ajat olivat ohi ja ymmärrettiin ettei meille enää tulisi uusia sisaruksia. Halusin olla pienestä asti mukana laittamassa ruokaa ja siivoamassa, sellaista kotileikkiä. Tietty murrosiän myötä nuokin hommat alkoivat välillä tympiä...
Mielestäni varaa oli ihan ok. Meillä oli aina iso talo, suurimman osan ajasta kaikilla lapsilla omat huoneet ja runsaasti muuta tilaa. Vaatteet saatiin uusina (tietty jonkin verran kiersi sisaruksilla), samoin urheilu- ja harrastusvälineet. Leluja meillä oli paljon ja piha laitettu tyyliin leikkipuistoksi jossa siis viihtyivät muutkin naapuruston lapset. Lemmikkejä oli mikä minulle oli se tärkein juttu.
Tietty aina jäi jotain saamatta, mutten nyt näe järkevänä antaa sille ainokaisellekaan ihan kaikkea mitä hän sattuisi haluamaan. Muistan että olisin halunnut joskus etelänmatkoille kun monet kaverit perheineen kävivät. Meidän matkat suuntautuivat naapurimaihin ja kotimaat huvipuistoihin, eläintarhoihin jne.
Pakosta vahtimista en muista. Samaa hommaa oli kuin kaksilapsisesta perheestä olevalla kaverilla että joskus äiti käski ottamaan pikkusiskon mukaan johonkin leikkiin. Mitä noihin sisarusten vahtimisiin ja kotitöihin tuli niin itse halusin mukaan niihin jo pienenä, olin aina onnessani kun talossa oli uusi vauva. Itseasiassa tuntui jotenkin surulliselta kun nuo ajat olivat ohi ja ymmärrettiin ettei meille enää tulisi uusia sisaruksia. Halusin olla pienestä asti mukana laittamassa ruokaa ja siivoamassa, sellaista kotileikkiä. Tietty murrosiän myötä nuokin hommat alkoivat välillä tympiä...
Oon 11-lapsisen sisarusparven 5. lapsi. En saanu tarpeeksi huomiota, en todellakaan, ei ollu juuri ikinä kahdenkeskistä aikaa vanhempien kans. Kuulumisia ei kyselty... Jos oli asiaa, toki ne kerrottiin, mut eipä juuri ylimääräistä. Jos halus puhua asioista niin, ettei joka puolella ole ylimääräisiä korvia, piti odottaa että äiti oli esim pyykkejä laittamassa, mennä sit sinne puhumaan. No, saatto siltiki häiriötä tulla.
Kotitöitä piti tehä, siivousta ja tiskivuoroja, mut ei niitä liikaa ollu (sen kyllä myös näki kodin siivosta
). Joskus piti vahtia nuorempia hetken aikaa, pitemmistä vahtimisista saatiin palkkaa.
Rahat riitti kaikkeen tarpeelliseen, ruokaan ja vaatteisiin ja käytiinpä aina kesäisin hieman reissussakin (Suomessa, teltalla tai asuntovaunulla).
Sisaruksiin mulla on välit aika etäiset. Toimeen tullaan toki, mut ei silti oikeastaan tekemisissä olla. Jotku on keskenään enempi tekemisissä.
Se oli hieno asia, että ei tarvinu yksin puuhailla kaikkea.
Ite haluan ehkä n. 5 lasta, ja haluan panostaa läheisyyteen, siihen että oikeesti tunnen lapseni, ja he saavat olla oma itsensä ja ilmaista tunteita ja ajatuksi vapaasti.
Kotitöitä piti tehä, siivousta ja tiskivuoroja, mut ei niitä liikaa ollu (sen kyllä myös näki kodin siivosta
). Joskus piti vahtia nuorempia hetken aikaa, pitemmistä vahtimisista saatiin palkkaa. Rahat riitti kaikkeen tarpeelliseen, ruokaan ja vaatteisiin ja käytiinpä aina kesäisin hieman reissussakin (Suomessa, teltalla tai asuntovaunulla).
Sisaruksiin mulla on välit aika etäiset. Toimeen tullaan toki, mut ei silti oikeastaan tekemisissä olla. Jotku on keskenään enempi tekemisissä.
Se oli hieno asia, että ei tarvinu yksin puuhailla kaikkea.
Ite haluan ehkä n. 5 lasta, ja haluan panostaa läheisyyteen, siihen että oikeesti tunnen lapseni, ja he saavat olla oma itsensä ja ilmaista tunteita ja ajatuksi vapaasti.
A
"alma"
Vieras
Meillä kuusi lasta, olen neljäs. Minulla hyvät ja lämpimät lapsuusmuistot. Sisaruksista oli ja onedelleen paljon seuraa. Meillä oli hyvin perinteinen perhemalli, eli äiti kotona ja isä töissä.
Kotitöitä emme joutuneet tekemään juuri lainkaan, eli äiti hoiti kaiken vähän liiankin hyvin.
Vaatteita ja leluja tietty kierrätettiin ja huoneen jaoin sisikon kanssa, muuta "huonoa" en keksi.
Kotitöitä emme joutuneet tekemään juuri lainkaan, eli äiti hoiti kaiken vähän liiankin hyvin.
Vaatteita ja leluja tietty kierrätettiin ja huoneen jaoin sisikon kanssa, muuta "huonoa" en keksi.
Olen viisilapsisessa perheestä jossa osan aikaa oli myös sijaislapsia eli lapsiluku tuon viiden ja 10 välillä.
Koen, että minulla oli poikkeuksellisen onnellinen ja tervejärkinen lapsuus.
Ja epäilemättä lapsuudenajan kokemukset ovat vaikuttaneet siihen, että olen pyrkinyt antamana omille lapsilleni vastaavan alun elämään.
Huomiota sai sen mitä tarvitsikin eli aina oli joku aikuinen hollilla (isä, äiti, varaäiti, isovanhemmat, enot tms)
Rahat riittivät hyvin: Kaikkea haluamaansa ei saanut, mutta mistään oleellisesta ei jouduttu tinkimään.
Vahdin kyllä sisaruksiani. Vahdin tavallaan yhä, samoin kuin he minua, eli keskinäiset välimme ovat läheiset vielä aikuisinakin. En pitänyt sisarusten kanssa olemista pahana asiana lapsena enkäpidä sitä pahana nyt aikuisena.
A
"alma"
Vieras
[QUOTE="alma";23460010]Meillä kuusi lasta, olen neljäs. Minulla hyvät ja lämpimät lapsuusmuistot. Sisaruksista oli ja onedelleen paljon seuraa. Meillä oli hyvin perinteinen perhemalli, eli äiti kotona ja isä töissä.
Kotitöitä emme joutuneet tekemään juuri lainkaan, eli äiti hoiti kaiken vähän liiankin hyvin.
Vaatteita ja leluja tietty kierrätettiin ja huoneen jaoin sisikon kanssa, muuta "huonoa" en keksi.[/QUOTE]
Lisäyksenä vielä, että rahaa oli ihan ok. Lama-aikaan vähän vähemmän, mutta niin oli silloin kavereillakin.
Kotitöitä emme joutuneet tekemään juuri lainkaan, eli äiti hoiti kaiken vähän liiankin hyvin.
Vaatteita ja leluja tietty kierrätettiin ja huoneen jaoin sisikon kanssa, muuta "huonoa" en keksi.[/QUOTE]
Lisäyksenä vielä, että rahaa oli ihan ok. Lama-aikaan vähän vähemmän, mutta niin oli silloin kavereillakin.
M
"maitokahvi"
Vieras
Lapsuudenperheessäni oli 6 lasta, joista minä vanhin. Yksi veljistäni on kehitysvammainen. Minusta vanhempani hankkivat taloudelliseen tilanteeseensa ja jaksamiseensa nähden pari lasta liikaa. Äiti oli kotiäitinä siihen asti kunnes minä olin teini-ikäinen, ja meni sitten iltatöihin. Isäni tekee pienipalkkaista, koulutusta vaatimatonta työtä. Ihan pienenä muistan kyllä saaneeni tarpeeksi huomiota, mutta sitten kun niitä sisaruksia alkoi siunaantua, niin ymmärrettävästi vanhemmat lapset jäivät pikkuisen sivuun. Äitiäni olen oppinut tuntemaan vasta sen jälkeen kun muutin pois kotoa. Isäsuhteeni on varsin mutkikas, ja sitä olen purkanut psykiatrin kanssakin. Sisaruksiini minulla on kai ihan tavalliset välit, tosin ainoastaan yhdelle välillä saatan soitella. Kotikotona käyn ehkä kerran kolmessa kuukaudessa, lähinnä siksi, etten jaksa (varsin vanhoillista) isääni kovin usein tavata.
Tajusin kyllä lapsena, että oltiin aika köyhiä, ja hävettihän se vähän. Meninkin sitten 15-vuotiaana ensimmäistä kertaa kesätöihin.
Itse ajattelin hankkia korkeintaan 2 lasta, todennäkösesti 0 tai 1. En tiedä, tulenko ikinä olemaan tarpeeksi kypsä yrittämään lasta, mutta vahinkoja tietenkin saattaa sattua. Olen ollut kerran avioliitossa, joka hajosi hyvin nopeasti. Tosin ennen naimisiinmenoa seurustelin mieheni kanssa nelisen vuotta. Tällä hetkellä seurustelen.
Tajusin kyllä lapsena, että oltiin aika köyhiä, ja hävettihän se vähän. Meninkin sitten 15-vuotiaana ensimmäistä kertaa kesätöihin.
Itse ajattelin hankkia korkeintaan 2 lasta, todennäkösesti 0 tai 1. En tiedä, tulenko ikinä olemaan tarpeeksi kypsä yrittämään lasta, mutta vahinkoja tietenkin saattaa sattua. Olen ollut kerran avioliitossa, joka hajosi hyvin nopeasti. Tosin ennen naimisiinmenoa seurustelin mieheni kanssa nelisen vuotta. Tällä hetkellä seurustelen.
4
4lasta,ja
Vieras
Hei!
Pieni kommentti tästä ohi...mielestäni pelkkä lapsiluku ei kerro "koko totuutta" esim. meillä lapset on tehty kahdessa sarjassa, joten jokaisella riittää huomiota ja aikaa paljonkin. Pienet tarvitsevat eri asioita kun isommat koululaiset.
Jos nämä lapset olis tehty vaikka vuoden/kahden välein niin toki olisi enemmän jakamista jne.
Pieni kommentti tästä ohi...mielestäni pelkkä lapsiluku ei kerro "koko totuutta" esim. meillä lapset on tehty kahdessa sarjassa, joten jokaisella riittää huomiota ja aikaa paljonkin. Pienet tarvitsevat eri asioita kun isommat koululaiset.
Jos nämä lapset olis tehty vaikka vuoden/kahden välein niin toki olisi enemmän jakamista jne.
A
"alma"
Vieras
Onpas paljon huonoja kokemuksia. En kyllä suostu uskomaan, että suuri perhe olisi jotenkin huonompi kasvuympäristö lapselle. Itse jotenkin ajattelen, että ne, jotka "hankkivat" paljon lapsia, ovat keskimäärin perhekeskeisempiä kun "vähälapsiset".
Jotenkin ajattelen niin, että vaikka lapsuus olisikin ankea, niin ainakin isossa perheessä saa tukea ja turvaa sisaruksista, eli siinä mielessä iso perhe parempi.
Kyllä onnellinen lapsuus enemmän on kiinni vanhempien arvoista kun lapsien määrästä.
Jotenkin ajattelen niin, että vaikka lapsuus olisikin ankea, niin ainakin isossa perheessä saa tukea ja turvaa sisaruksista, eli siinä mielessä iso perhe parempi.
Kyllä onnellinen lapsuus enemmän on kiinni vanhempien arvoista kun lapsien määrästä.
Monenlaisia kokemuksia.
Toisaalta minulla veikkaus että myös pienperheissä on ihmisillä lapsuudestaan monenlaisia kokemuksia. Eli lapsiluku ei sinällään kerro minkään perheen todellista tilannetta vaan ihan muut indikaattorit.
Toisaalta minulla veikkaus että myös pienperheissä on ihmisillä lapsuudestaan monenlaisia kokemuksia. Eli lapsiluku ei sinällään kerro minkään perheen todellista tilannetta vaan ihan muut indikaattorit.
P
Pikspaks
Vieras
meillä oli viisi sisarusta, isä ja äiti tekivät paljon ylitöitä ja minä hoidin nuorimpia uhmaikäisiä pikkusisaruksiani teinivuodet, se oli mm. joka kesäinen palkaton kesätyöni... välillä olin katkera, mutta nyt olen nuori ja vastuullinen äiti, joka ei turhasta hössötä ja hötkyile
M
Mama the strange
Vieras
Meitä on viisi tyttöä ja minä olen vanhin.
Minulla ei ole huonoja muistoja suuressa perheessä kasvamisesta. Meillä oli omakotitalo, iso piha ja siskoista oli aina seuraa. Me olemme syntyneet myös kahdessa sarjassa, ensin kolme ja sitten useiden vuosien jälkeen kaksi.
Emme olleet rikkaita, vaan keskituloisia. Kävimme ulkomailla lomalla silloin tällöin, kaikki saimme harrastaa mitä halusimme. Emme aina saaneet hienoimpia vaatteita ja tavaroita, mutta kuitenkin aina jotain. Kaikki saimme uusia vaatteita, vaikka toki jotain nuoremmille kierrätettiinkin.
En joutunut kovinkaan usein lapsenvahdiksi, en muista kuin ehkä yhden kerran. Kotitöitä jouduimme tekemään todella vähän... ehkä enemmän olisi ollut hyväksi.
Nykyisin olemme siskojeni kanssa tdoella läheisiä, enkä voisi kuvitella elämää ilman heitä.
Minulla ei ole huonoja muistoja suuressa perheessä kasvamisesta. Meillä oli omakotitalo, iso piha ja siskoista oli aina seuraa. Me olemme syntyneet myös kahdessa sarjassa, ensin kolme ja sitten useiden vuosien jälkeen kaksi.
Emme olleet rikkaita, vaan keskituloisia. Kävimme ulkomailla lomalla silloin tällöin, kaikki saimme harrastaa mitä halusimme. Emme aina saaneet hienoimpia vaatteita ja tavaroita, mutta kuitenkin aina jotain. Kaikki saimme uusia vaatteita, vaikka toki jotain nuoremmille kierrätettiinkin.
En joutunut kovinkaan usein lapsenvahdiksi, en muista kuin ehkä yhden kerran. Kotitöitä jouduimme tekemään todella vähän... ehkä enemmän olisi ollut hyväksi.
Nykyisin olemme siskojeni kanssa tdoella läheisiä, enkä voisi kuvitella elämää ilman heitä.
?
.
Vieras
Olen kuudesta lapsesta 4. ja lapsuusmuistot ovat pääasiassa hyviä. Nautin edelleen siitä, että on paljon läheisiä ihmisiä. Aina oli joku, jonka kanssa leikkiä tai touhuta. Rahaa ei ollut liikaa, mutta ei sitä lapsena liikaa surrut, pystyi sopeutumaan asiaan. Kotitöitä oli kyllä runsaasti, jälkikäteen ajatellen ne olivat lasten vastuulla ehkä vähän liikaakin ja niistä tuli paljon tappelua. Minun ei tarvinnut juurikaan vahtia nuorempia, vain kerran muistan kun olin 7v. ja äidin piti lähteä kauppaan ja jäin siksi aikaa yksin nukkuvan vauvaveljeni kanssa. Mielestäni sain aina tarvitsemani huomion, koska äiti oli pääasiassa kotona. Tottui sitä siihenkin, että vanhemmat eivät koko ajan lasten kanssa hössänneet, eikä se ollut siihen aikaan kenelläkään tapanakaan. Kasvoin sopivan itsenäiseksi, äitiä enemmän minua höösäsi 2v. vanhempi sisareni, jonka ulkomaille muutto onkin eräs elämäni kovimmista paikoista - onneksi minua 10v. vanhempi sisareni, johon olen "tutustunut" aikuisiällä on "korvannut" täydellisesti luottosiskon paikan.
Arvostan edelleen niin paljon sisarusten mukanaan tuomia positiivisia asioita, että olisin halunnut itsekin ison perheen. Vaativa keskimmäiseni teki lopun niistä haaveista, mutta pääasiassa toimivampien sisarussuhteiden toivossa perheessämme on 3 lasta. Oman laiskuuden kannalta 2 olisi ollut parempi ratkaisu.
Arvostan edelleen niin paljon sisarusten mukanaan tuomia positiivisia asioita, että olisin halunnut itsekin ison perheen. Vaativa keskimmäiseni teki lopun niistä haaveista, mutta pääasiassa toimivampien sisarussuhteiden toivossa perheessämme on 3 lasta. Oman laiskuuden kannalta 2 olisi ollut parempi ratkaisu.
V
vierailija
Vieras
Surullinen tarina mutta tämä on yhden sukuhaaran tarina. Jokaisen pitää tehdä lapsia omien halujensa, voimiensa ja tietysti varojensa mukaan. Pienemmilläkin tuloilla tulee kyllä toimeen. Lapsia ei välttämättä saada vaan ne on lahja niille jotka välittää ja rakastaa <3