Ajattelin tehdä näin

["vieras"]

Lapsi saa uuden polkupyörän ja aion sanoa hänelle, ettei siihen saa apupyöriä kiinni. Hänellä on vanhassa pyörässään apupyörät, eikä ole kovin innostunut opettelemaan ilman. Ajattelin, että josko tuo uusi pyörä motivoisi yrittämään. Onko törkeää huijata lasta näin? Missää nimessä lasta ei pakoteta mihinkään, annetaan vain vaihtoehto ajaa vanhalla tai uudella pyörällä ihan miten itse haluaa.

 

[Tuttelipuklu]

Voihan sitä tietenkin hyvän asian puolesta vähän naruttaakin, mutta miksei voisi olla rehellinenkin? Sanot vaikka että "tämä uusi pyörä onkin sitten semmoinen isojen lasten pyörä, johon ei apupyöriä enää tarvita ollenkaan!"

 

["vieras"]

Voihan sitä tietenkin hyvän asian puolesta vähän naruttaakin, mutta miksei voisi olla rehellinenkin? Sanot vaikka että "tämä uusi pyörä onkin sitten semmoinen isojen lasten pyörä, johon ei apupyöriä enää tarvita ollenkaan!"

Koska sitten alkaa vinkuminen, etten uskalla, en halua jne. Kun niihin apupyöriin ei ole mahdollisuutta, niin lapsi voi itse päättää haluaako vai ei.

 

[Anatolia]

Mä tein vielä törkeämmin; otettiin apupyörät pois, ja vein lapsen ajamaan hiekkakentälle. Kun hän inisi että ei uskalla, ei halua jne, niin työnsin vauhtiin ja käskin polkemaan ettei kaadu.

Heti se lähti sujumaan, kuten arvelinkin. Ja lapsi innostui hommasta heti, kuten arvelinkin, kun huomasi että osaa ajaa eikä tarvitse apupyöriä enää

Mun lapset on joskus vähän sellaisia, että niitä pitää pikkaisen tönäistä oikeaan suuntaan. Esimerkiksi kuopuksen uiminen oli sellaista; pari kertaa vein hänet sylissäni väkisin veteen ja hän huusi kuin syötävä, kunnes tajusi että hitto vie, uiminenhan on todella kivaa.

 

["vieras"]

Mä tein vielä törkeämmin; otettiin apupyörät pois, ja vein lapsen ajamaan hiekkakentälle. Kun hän inisi että ei uskalla, ei halua jne, niin työnsin vauhtiin ja käskin polkemaan ettei kaadu.

Heti se lähti sujumaan, kuten arvelinkin. Ja lapsi innostui hommasta heti, kuten arvelinkin, kun huomasi että osaa ajaa eikä tarvitse apupyöriä enää

Mun lapset on joskus vähän sellaisia, että niitä pitää pikkaisen tönäistä oikeaan suuntaan. Esimerkiksi kuopuksen uiminen oli sellaista; pari kertaa vein hänet sylissäni väkisin veteen ja hän huusi kuin syötävä, kunnes tajusi että hitto vie, uiminenhan on todella kivaa.

Mä en nyt ihan näin "rajua" keinoa vielä käytä, vaan kokeilen ensin tota houkuttelua. Uusi pyörä on lapsen silmissä paljon hienompi, joten luulisi intoa löytyvän tätä kautta. Hän on niin herkkä, että pakottaa ei voi.

 

[Anatolia]

[QUOTE="vieras";23409420]Mä en nyt ihan näin "rajua" keinoa vielä käytä, vaan kokeilen ensin tota houkuttelua. Uusi pyörä on lapsen silmissä paljon hienompi, joten luulisi intoa löytyvän tätä kautta. Hän on niin herkkä, että pakottaa ei voi.[/QUOTE]

Meillä tuo "pakottaminen" on ollut tosi lievää kuitenkin. Jos lapsi olisi itkenyt tai totaalikieltäytynyt, niin asia olisi saanut jäädä sikseen, mutta apupyörien poisottamisen ja iloisen apupyörättömän pyöräilijän välinen aikajana oli tosiaan ihan vaan muutamia minuutteja
Vaikka muksu olikin sitä mieltä, ettei mukamas osaa eikä mukamas uskalla.

Tänä keväänä on sama edessä kuopuksen kanssa. Viime kesän sai fillaroida ihan rauhassa apupyörillä, mutta nyt ikää on 5 v ja oletan että apupyöristä päästään eroon suht helposti. Kuopus kun on sellainen sisupussi että jos jonkun asian haluaa oppia niin treenaa, treenaa ja treenaa kunnes sen myös oppii. Esikoisella taas on äitinsä asenne: jos et osaa, älä edes yritä :xmas: (paitsi voimistelun suhteen, spagaattia treenaa tunnin päivässä ja kaksi parhaassa & täysin omasta aloitteestaan).