Olen jäänyt todella yksin lapsen syntymän jälkeen!

["Yksinäinen"]

Onko täällä muita jotka tuntevat samoin? Voitas vaikka laitella meiliä.
Mulla on 10kk ikänen tyttö. Ja hänen syntymänsä jälkeen melkeimpä kaikki kaverit jäivät. Mulla on mies, mutta hän on pitkiä päiviä töissä. Ja sitten kun hän lähtee kavereiden kanss johonkin tai harrastuksiin niin saan ihan kauheat raivarit että miten hän voi jättää minut ja syyllistän häntä ihan kaikesta mahdollisesta mitä sillä hetkellä keksin. Tänään esim. kertoi että lähtee illalla kaverinsa luokse istumaan iltaa ja menevät sitten pelaamaan biljardia. Haukuin hänet kun hän käyttää kaikki rahamme vaikka olemme päättäneet säästää, hän ei koskaan ajattele minua miltä minusta tuntuu, eikä koskaan auta minua lapsen kanssa kun sitä tarviten ja vedin jo hänen exänsäkin tähän mukaan että nyt hän menee sitä tapaamaan. Näistä mikään ei oikeasti pidä paikkaansa!! Ja tiedän että kun saan aina kauheat raivarit siitä että hän lähtee niin joku päivä hän ei varmasti tule takaisin! Mutta en siinä kohtaa pysty hillitä itseäni. Antakaa mulle neuvoja miten kestäisin sen että jään lapsen kanssa kahden?!

 

[hoihoi]

Minkälaisen elämän haluaisit itsellesi juri nyt.
Siis mies tulee kotiin pitkän työpäivän jälkeen. Olet tehnyt hänelle ruuan valmiiksi. Syötyänne lykkäät vauvan hänelle ja otat illan vapaaksi.

 

[wrgwr]

oletko istunut 10kk kotona kahdestaan vauvan kanssa? pääsetkö koskaan mihinkään yksin?

 

[wrgwr]

mistäpäin oot?

 

["Yksinäinen"]

oletko istunut 10kk kotona kahdestaan vauvan kanssa? pääsetkö koskaan mihinkään yksin?

Kerran olen käynyt siskoni kanssa leffassa ja pari kertaa baarissa. Ja kyllä me lapsen kanssa käydään kaupungilla pyörimässä.

 

["Yksinäinen"]

mistäpäin oot?

Kouvolasta.

 

[saman kokenut]

Sinun täytyy keksiä jotakin omaa, sellaista mitä sinä teet. Harrastuksia? Kavereita? töihin paluu? tuolla kotona olemisella ei tule olemaan mitään hyvää. tuskin lapsikaan nauttii vihaisesta äidistä joka huutaa isälle. Keskustelkaa mikä sinulle on parasta. Et voi kieltää miehenkään menoja, toki jos ne on ihan jatkuvia niin niistä täytyy keskustella. Onko teillä turvaverkkoa. Viet lapsen hoitoon isovanhemmille? kummeille? ja lähdet viettämään itse aikaa.

Minulla oli aikoinaan ihan sama juttu! Oltiin muutettu uuteen paikkaan ja saatiin kaksi lasta pienellä ikäerolla (1v5kk ) olin kotona, en tuntenut ketään ja mies teki pitkiä päiviä töissä. raivostuin aina kun hän lähti työmatkoille ulkomaille tai työjuttuihin/rientoihin. Hän kyllä auttoi muuten 100% sti arjessa, mutta siltikin skitsosin koska minulla ei ollut muuta kuin koti, lapset ja koira. Sitten menin töihin kun nuorin oli reilun vuoden (laitoin lapset päiväkotiin ) sain työkavereista tosi hyviä ystäviä, oli illan viettoja, teatteria, oopperaa, käytiin syömässä ja vietettiin yhdessä aikaa ja työkin maistui tosi hyvältä. Elämä taas hymyili.

Me oltiin ihan tosissaan avioeron partaalla kun olin kotona ja vaan nalkutin väsyneenä.

 

[Toinen joka oli samanmoinen]

Mulla oli pari kuukautta sitten aika samanlainen tilanne kuin sulla. Olosuhteiden vuoksi ei päästy vauvan kanssa kotipihaa kauemmas, ja otti aika koville kököttää miehen pitkien työpäivien ajan kaksin vauvan kanssa neljän seinän sisällä.
Kyllä siinä tuntui pää hajoilevan, ja yhdessä vaiheessa otin kaikki miehen menot suunnilleen siten, että hän on nyt sitten hylkäämässä perheensä/lähdössä pettämään/välittää vain itsestään jne.

Pääsetkö vauvan kanssa käymään missään, esim. perhekerhossa tai muuten vaan ihmisten ilmoilla? Entä kuinka mies osallistuu vauvan hoitamiseen, saatko omaa aikaa?

 

["vieras"]

Mikä sua sitten oikeasti raivostuttaa siinä kun sun miehes lähtee kavereittensa kanssa ulos? Ootko miettiny mikä sua tässä asiassa oikkesti painaa..

 

["Yksinäinen"]

Minkälaisen elämän haluaisit itsellesi juri nyt.
Siis mies tulee kotiin pitkän työpäivän jälkeen. Olet tehnyt hänelle ruuan valmiiksi. Syötyänne lykkäät vauvan hänelle ja otat illan vapaaksi.

Melko usein vauva on jo nukkumassa kun mies tulee kotiin. Mutta kyllä jos tulee ajoissa niin mies osallistuu mielellään vauvan kanssa touhuiluun ja hoitamiseen. En ees oikein tiedä mitä haluisin. Sitä että mulla ois muutakin seuraa kuin mieheni tai lapseni.

 

["äiti"]

Mitä haluut omalta elämältäsi, oletko puhunut siitä lapsesi isän kanssa????????

 

["vierailija"]

Missä ystäväsi ovat siis sinun omasi?

 

["yksinäinen"]

[QUOTE="vieras";23386403]Mikä sua sitten oikeasti raivostuttaa siinä kun sun miehes lähtee kavereittensa kanssa ulos? Ootko miettiny mikä sua tässä asiassa oikkesti painaa..[/QUOTE]

Olen mä koittanu miettii, mutta kai se on se että kun oon niin yksin niin haluun että mie ois mun kanssa kaiken ajan mitä ei oo töissä.

 

[...]

[QUOTE="vieras";23386403]Mikä sua sitten oikeasti raivostuttaa siinä kun sun miehes lähtee kavereittensa kanssa ulos? Ootko miettiny mikä sua tässä asiassa oikkesti painaa..[/QUOTE]

Itseäni tuossa tilanteessa painisi se, että yksin joutuisin päivät pitkät hoitamaan lasta, ja illallakaan mies ei voisi auttaa, vaan lähtisi ryyppäämään kavereiden kanssa.

 

["Yksinäinen"]

[QUOTE="vierailija";23386429]Missä ystäväsi ovat siis sinun omasi?[/QUOTE]

Moni jäi ihan kokonaan kun lapsi syntyi. Muutama on vielä mutta heitä nään niin älyttömän harvoin koska heillä ei oo lapsia niin heillä on niin erilainen maailma kuin minulla.

 

["yksinäinen"]

Itseäni tuossa tilanteessa painisi se, että yksin joutuisin päivät pitkät hoitamaan lasta, ja illallakaan mies ei voisi auttaa, vaan lähtisi ryyppäämään kavereiden kanssa.

siis kyllä hän auttaa. ja ulos lähtee harvoin, n. kerran kuussa. siksi en ymmärräkkään itteeni että miks ottaa niin koville! harrastuksia tietysti on viikoittain.

 

["Dolores"]

Ymmärrän kyllä tilanteesi. Kyllä elämään tarvitsee muutakin kuin vain kodin- ja lapsen hoitamista. Oletko minkä ikäinen?

 

[...]

Sinuna ehkä menisin takaisin töihin. Jos siis sinulla on työ, mihin palata. Ja jos ei ole, niin mitä jos alottaisin opiskelut. On selvää, että jos kaiket päivät viettää pääasiassa yksin pienen lapsen kanssa, niin ei sitä pää kestä. Toki joillekin tuo sopii, mutta useimmat ihmiset kaipaavat elämäänsä muitakin haasteita ja ennen kaikkea aikuista seuraa.

 

["yksinäinen"]

[QUOTE="Dolores";23386570]Ymmärrän kyllä tilanteesi. Kyllä elämään tarvitsee muutakin kuin vain kodin- ja lapsen hoitamista. Oletko minkä ikäinen?[/QUOTE]

Olen 22vuotta.

 

["Dolores"]

Olen itse aika erakkomainen ihminen ja nautin rauhasta jne, mutta itse koin äitiyslomalla kuitenkin välillä vähän olevani yksin ja nautin paljon, kun pääsin jonnekkin kavereiden seuraan. Oletko käynyt avoimissa päiväkodeissa tms paikoissa? Löytyisikö sieltä seuraa? Aloitin itse osa-aikatyön lapseni ollessa suunnilleen saman ikäinen kuin sinun lapsesi nyt ja täytyy sanoa, että se kyllä piristi mieltä, kun pääsi välillä jonnekkin ja saamaan uusia sosiaalisia kontakteja.