Kai siinä taustalla vain halu ilahduttaa lasta.
Itse olen (mummon ominaisuudessa) joskus miettinyt samaa eli sitä, että tuputanko enemmän herkkuja lapsenlapsilleni kuin näiden vanhemmille kun nämä olivat pieniä. En usko, että tuputan, mutta olen kyllä paljon tietoisempi tekemisistäni kuin aiemmin ja kovin usien etenkin kaikkein pienimpien kohdalla olen "epävarma" siitä toiminko oikein. Eli joku lapsista saattaa toivoa ettei muksunsa söisi karkkia ennen kolmatta ikävuottaan, toinen tarkka suolan kanssa, kolmas jonkin kolmannen asian ja siinä keskellä mummeli lopulta ei anna kellekään "mitään" ettei vain menisi väärin.
Ja sitten lapset nauravat että chillaa vähän, ei se meidän muksu olisi tikkariin, pullanpalaan,suolattuun perunaan kuollut...
Toisenlainenkin muisto tuohon asiaan liittyen on.
Toiseksi vanhin lapsenlapseni oli erityislapsi ja pienenä todella paljon minulla hoidossa (Teimme päätöksen ajatellen lapsen pitkäkestoista etua, mutta se toinen tarina). Terveysfriikin semifriikkinä äitinä minä tietenkin ponnistelin tarjotakseni hankalasti syötettävälle peinelle hyvää terveellistä kotiruokaa - jota lapsi vihasi sydämensä pohjasta.
Syöttötovit olivat pitkiä ja työläitä.
Mutta samaan aikaan ne samat samat spastiset leuat joita ei olisi edes sorkkaraudalla saanut kunnolla auki ottamaan peruna-, porkkana- tms muhennosta pystyivät hyvin aukeamaan kauhanmentäväksi jos tarjosi mansikkarahkaa.
Nyt, paljon jälkeenpäin, yksi niistä harvoista asioista joita oikeasti kadun, on ne terveyspöperöt. Jos saisin ottaa uusiksi niin pimu söisi mummolassa silkkaa mansikkaa, vadelmaa ja muuta herkkua.