Poika haluais kutsua mun miestä isäksi...

mutta biologinen isä kieltää. Ja samaa sanoo myös mummi (ex-anoppi). Poika on ihan hämillään, ja harmittelee, että kotona pitää olla äiti ja isä, ei äiti ja "Pekka". Oon koittanut sanoa pojalle, että saa kutsua isäksi jos tahtoo, mieskin ois siitä vaan mielissään, mutta poika aina sanoo, että isi kieltää. Tosi hämmentävää pienelle 5-v pojalle, varsinkin, kun meillä on miehen kanssa myös yhteinen lapsi ja toinen tulossa, eli isäksi täällä tullaan kutsumaan. Miten tollasen asian voi ottaa pojan isän kanssa puheeksi?
 
Jos biologinen isa on kuvioissa mukana ja isa pojalleen, niin toki hanella on oikeus kieltaa. Pojalla on jo isa,, ja sitten hanella on Pekka. Isan kannalta on hyvin kipeaa se etta jotain toista miesta lapsi kutsuu isaksi kun lapsella jo on isa. Sina olet aiti ja isa on isa. Pekka on Pekka ja Marja on Marja. Niin se vaan menee. Pojan kanssa on siita juteltava jotenkin johdonmukaisesti - aikuisten on tultava yhtenaiseen paatokseen asiasta jotta jokainen voi selittaa pojalle samalla tavalla. Ei siita muuten tule yhtaan mitaan - yksi sanoo yhta ja toinen toista - vahemmastakin hammentyy ja on sekaisin.
 
Tätä oon koittanu sanoa pojallekin, mutta se ei kelpaa biologiselle isälle. Ei saa kutsua, piste. oon koittanu pojalle sanoa, että ei tarvi isille kertoa, jos kutsuu täällä isäksi, mutta ei se taida oikein mennä perille. Mutta kovasti poikaa asia kiusaa, koska on siitä puhunut mummilassa ja isänsäkin kuullen.

Muoks...tämä siis kommenttina tuohon Pekka-isä vastaukseen
 
Viimeksi muokattu:
"Miu"
Miksi pitäisi kutsua isäksi miestä joka ei ole oma isä, siis jos omakin isä on kuitenkin kuvioissa?
Luulisi, että tuon ikäinen olisi enemmän ihmeissään siitä että on kaksi isää.
Ja itse kiipeilisin kyllä seinille, jos oma lapseni kutsuisi jotain toista naista äidiksi!
Kunnioituksesta omia vanhempia kohtaan äiti ja isä ovat äiti ja isä ja muut läheiset ihmiset jotain muuta.
 
Tätä oon koittanu sanoa pojallekin, mutta se ei kelpaa biologiselle isälle. Ei saa kutsua, piste. oon koittanu pojalle sanoa, että ei tarvi isille kertoa, jos kutsuu täällä isäksi, mutta ei se taida oikein mennä perille. Mutta kovasti poikaa asia kiusaa, koska on siitä puhunut mummilassa ja isänsäkin kuullen.
Minä en tuolle linjalle lähtisi...laittaisi lasta ikäänkuin välikäteen: saat tehdä näin, vaikka isäsi kieltää, kunhan et kerro isällesi siitä. Ei ei ei...
 
"vieras"
enpä itsekään ilahtuisi jos eroaisimme, mies löytäisi uuden naisen ja lapseni haluaisivat alkaa kutsua uutta naista äidikseen. Ymmärrän siis ex miestäsi täysin sitävastoin en ymmärrä miten itse voit edes vaatia että asia pitäisi olla ex miehellesi ok ? Olisiko sinusta kiva, että lapset kutsuisivat jotakin toista naista äidikseen ?
 
Tätä oon koittanu sanoa pojallekin, mutta se ei kelpaa biologiselle isälle. Ei saa kutsua, piste. oon koittanu pojalle sanoa, että ei tarvi isille kertoa, jos kutsuu täällä isäksi, mutta ei se taida oikein mennä perille. Mutta kovasti poikaa asia kiusaa, koska on siitä puhunut mummilassa ja isänsäkin kuullen.

Muoks...tämä siis kommenttina tuohon Pekka-isä vastaukseen
Varmaan kiusaa poikaa kun ihan selvasti yksi sanoo yhta ja toinen toista,, ja kehotat hanta viela valehtelemaan isalleen. Koittakaa nyt aikuiset ensin keskenanne tama asia setvia, ja sitten yhteinen rintaman pojan kanssa. Ei tuosta mitaan tule etta kaikki esittaa omiaan ja kiertelee selantakana,, vahemmastakin menee lapsi sekaisin.
 
"vieras"
Tätä oon koittanu sanoa pojallekin, mutta se ei kelpaa biologiselle isälle. Ei saa kutsua, piste. oon koittanu pojalle sanoa, että ei tarvi isille kertoa, jos kutsuu täällä isäksi, mutta ei se taida oikein mennä perille. Mutta kovasti poikaa asia kiusaa, koska on siitä puhunut mummilassa ja isänsäkin kuullen.
No varmasti on lapsi hämillään, jos sinä teet siitä jotain salaista asiaa ja isä (ihan ymmärrettävästi) kieltää. Puhu exäsi kanssa siitä, miten nyt olisi hyvä hetki alkaa viettää enemmän aikaa poikansa kanssa, jos haluaa olla pojalle läheinen.
 
Kyllähän mä ymmärrän isä kannan, poikakin sanoo, että pelkääkö isi ettei sitte olekkaan enää mun isi. Mutta tosiaan ollaan erottu pojan ollessa 1,5v ja mun mies tästä asti ollut mukana pojan elämässä. Biologinen isä tapaa poikaa harvoin, käy sitte äitinsä luona poikaa tapaamassa silloin tällöin. Ja yökylässä siellä poika on hyvä jos kerran kuukaudessa, ei sitäkään, koska ei tahdo mennä.

Jatkan vielä... poika ei siis varmaankaan ees muista isäänsä oikeana isänä, koska oli niin pieni. Toisin kun mun mies joka on alusta asti ottanut pojan omakseen ja ollut tälle isä. Ja tosiaan jos poika olis mun luona vaan joskus ja jouluna, kun mulle itselle sopii ja viettäisi oikeata perhe-elämää isänsä perheen luona, niin saisi kutsua siellä perheen äitiä äidiksi.
 
Viimeksi muokattu:
v
Hankala juttu. Toisaalta pitäisi saada sanoa, toisaalta ei. En mäkään haluaisi että mun 5v. sanoisi miesystävääni isäksi, enkä halua että sanoisi exäni uutta naista äidiksi. Mutta toisaalta lapsen pitäisi saada päättää. En tosiaan osaa sanoa, hankala on.
 
Tehtya ei saa tekemattomaksi - pojalla on isa,,, ja kaippa sina isasta erosit syysta jos toisesta. Mutta tosiasia on etta pojalla on isa ja olipa isa sitten sinun mieleesi, hyva tai paha, tai mita vaan, niin han on edelleen pojan isa. Edelleen kehotan etta te aikuset setvitte taman ensin keskenanne ja sitten pidatte yhta linjaa pojan kanssa.
 
dssgsgag
Mä oon yleensä jyrkästi sitä mieltä, että vain oikeaa äitiä kutsutaan äidiksi ja oikeaa isää isäksi jos on ihan perus uusperhekuvio (eikä esim. että oikea isä/äiti on kuollut tms. erikoistilanne) enkä käsitä edes äitipuoli- ja isäpuoli-nimityksiä.

Mutta tässä se tahto kutsua ei-biologista miestä isäksi lähtee lapsesta, joten mun mielestä lapsen pitäisi saada kutsua miestäs isäksi kun kerran hänet kokee sellaiseksi enemmän kuin tämän bioisän. Ehkä lapsi haluaa tällä isäksi kutsumisella tuntea ns. kuuluvansa perheeseen ja osoittaa välittämistä miestäsi kohtaan sekä myös tuntea tulevansa rakastetuksi kun saa kutsua miestäsi isäksi, kun bioisä ei ilmeisesti kovin välitä lapsesta.

Hankala tilanne. Toisaalta hämmentää lasta jos hälle sanoo ettei saa isälle kertoa jotain mitä kotona tapahtuu ym. Sano bioisälle että hän voisi miettiä miksi lapsi kokee sun miehes enemmän isäkseen.
 
"vieras"
Kyllähän mä ymmärrän isä kannan, poikakin sanoo, että pelkääkö isi ettei sitte olekkaan enää mun isi. Mutta tosiaan ollaan erottu pojan ollessa 1,5v ja mun mies tästä asti ollut mukana pojan elämässä. Biologinen isä tapaa poikaa harvoin, käy sitte äitinsä luona poikaa tapaamassa silloin tällöin. Ja yökylässä siellä poika on hyvä jos kerran kuukaudessa, ei sitäkään, koska ei tahdo mennä.

Jatkan vielä... poika ei siis varmaankaan ees muista isäänsä oikeana isänä, koska oli niin pieni. Toisin kun mun mies joka on alusta asti ottanut pojan omakseen ja ollut tälle isä. Ja tosiaan jos poika olis mun luona vaan joskus ja jouluna, kun mulle itselle sopii ja viettäisi oikeata perhe-elämää isänsä perheen luona, niin saisi kutsua siellä perheen äitiä äidiksi.
Isä on kuitenkin isä, vaikka tapaisi miten harvoin lastaan.
 
voi että
mutta biologinen isä kieltää. Ja samaa sanoo myös mummi (ex-anoppi). Poika on ihan hämillään, ja harmittelee, että kotona pitää olla äiti ja isä, ei äiti ja "Pekka". Oon koittanut sanoa pojalle, että saa kutsua isäksi jos tahtoo, mieskin ois siitä vaan mielissään, mutta poika aina sanoo, että isi kieltää. Tosi hämmentävää pienelle 5-v pojalle, varsinkin, kun meillä on miehen kanssa myös yhteinen lapsi ja toinen tulossa, eli isäksi täällä tullaan kutsumaan. Miten tollasen asian voi ottaa pojan isän kanssa puheeksi?

Lapsella on vain yksi isä. Nää uusperhekuviot ovat niin naurettavaa, äitipuoli, isäpuoli ja puolisisarukset. Kaikki ovat vieraita toisilleen, eivät edes sukulaisia.
 
[QUOTE="ooo";23175419]Et voi vaihtaa lapsesi isää, vaikka voitkin vaihtaa miestä. Johan harakatkin nauraa ja koulussa kiusataan kun lapsi kertoo hänellä olevan kaksi isää.[/QUOTE]

No eiköhän tässä maassa oo aika monta lasta, jotka kuuluvan uusioperheeseen. Mites mä saan pojan ymmärtämään asian, pahoittamatta hänen mieltään, että siskot saavat kutsua isäksi mutta hän ei?
 
---
Miksi pitää erota kun lapsi on pikkuinen? Miksi pitää pykätä lapsia jos ei aio pysyä yhdessä? Miksi pitää heti hankkia uusi iskä? Ihan näin yleisinä pohdintoina...
 
"vieras"
Exäsi pitää alkaa viettää aikaa poikansa kanssa _nyt_, jos poika kokee isänsä jo vieraaksi. Jos yrität selittää sen niin isälle? Ja poika sitten voi kutsua aikuisia miten haluaa, kunhan se tosiaan tulee pojan omasta tahdosta, ja aikuiset yrittävät olla tekemättä asiasta sen isompaa numeroa.
 

Yhteistyössä