Aihe on hyvin mielenkiintoinen. Olen akateemisesti koulutettu, vakituisen työpaikan saanut alle 35 v. nainen. Työpaikkani on ns. melko lailla pysyvä, koska olen opetus- ja kasvatusalalla. Olen naimisissa ja miehelläni on määräaikainen työsuhde. Meillä on 3 lasta ja neljäs tulossa. Olen kotona kahden alle kouluikäisen kanssa, esikoinen on 9 v.
Asumme pienellä paikkakunnalla ja täällä on kieltämättä jo lähes ilmiö, että kouluttamattomat tai työttömät äidit ovat kotona vuosia ja vuosia. Nyt täällä aletaan maksamaan kuntalisää. Hyvä niin, koska monet perheet ovat ilmeisesti sosiaalitoimen asiakkaita eli joka tapauksessa tuen tarpeessa.
Arvostan kotiäitiyttä silloin, kun se on lapsen parhaaksi. Varmasti suurimmaksi osaksi näin on. Olen tehnyt 5 vuotta töitä ns. niska limassa, jopa liian paljon.Jopa omien lasteni kustannuksella. Olin ennen äitiyslomaani suhteellisen hyväpalkkaisessa esimiestehtävässä ja sen perusteella minulle siis maksettiin äippärahaa, nyt sitten myös toiseen kertaan, jos kaikki sujuu hyvin. EN ota asiasta huonoa omaatuntoa. Palaan töihin mahdollisesti silloin, kun kuopuksemme on noin 2v. Missään nimessä en aiemmin. Tällöin meiltä lähtee hoitoon hiukan alle 4-vuotias myös.
Tarjoan lapsilleni sopivasti virikkeitä kotona, sen tiedän. Opetan heille kotitöitä ja he osaavat huolehtia paljon vaatteistaan yms. - ja ovat kaikki poikia. ;-) Koen tämän kaiken molemminpuolisena rikkautena.
Missään nimessä en kannata ajatusta, että olisin kotona vasten tahtoani. Olen joutunut lähtemään myös töihin melko varhain, koska tuolloin työtilanne oli täysin toinen. Silloin toki asuimmekin vuokralla ja nyt omakotitalossa eli viihtyminen kotona onkin nyt ihan toista luokkaa! Siis jos äiti viihtyy kotona, siitä hyötyy parhaimmillaan koko perhe - ja myös yhteiskunta. Hyvin kasvatettujen ja osaavien lasten myötä. Mieheni nauttii satasella, koska hän saa tulla siistiin kotiin, jossa on ruoka aina valmiina ja usein leivottu yms. Pojat nauttivat myös kiireettömyydestä ja olenpahan kotona, kun 3. luokkalaisella on koulun jälkeen paljon kerrottavaa.
Lea Pulkkinen kritisoi suomalaislasten paljolti yksinoloa. Yli 10 tunnin yksinolo per viikko 14-vuotiaalla (saatiu nuoremmalla) on jo riskitekijä. Siinä mielessä artikkelin kirjoittaja unohti tärkeän kasvatusalan vaikuttajan. PALJON tärkeämmän kuin esim. Nobody Mikkoset.

)
Tämä on vain minun mielipide, eri mieltä saa olla.
