Apua, sokeritautinen kissa ei pysty kunnolla kävelemään!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "aapee"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Joskus se olisi kuule ihmisellekin helpotus, jos voisi yhdellä piikillä päästä tästä maailmasta pois. Miksi aina ajatellaan, että kuolema olis se kamalin vaihtoehto? Ei se lemmikki itke etukäteen, että voi voi, nyt en enää saa elää enkä näe lastenlasteni kasvavan. Eikä se tajua, että sitä ollaan viemässä viimeiselle piikille. Ihmisten kyvyttömyys luopua lemmikistään kun sen aika tulee estää aika montaa elukkaa pääsemästä parempaan paikkaan, vaikka syytä jo olisi päästää.

totta, muttei välttämättä tässä tapauksessa, kun tauti on vasta todettu. odottelen kovasti, koska pääsemme sinusta eroon. olen tästä jo aiemmin maininnut, siis että sulla ei ole koskaan mitään positiivista sanottavaa!
 
[QUOTE="Mamma81";23133855]Heippa!

Meidän 14 vuotiaalla kissalla todettiin myös sokeritauti ja vain 3 päivää toteamisen jälkeen oli niin huonona ( pissasi alleen, piiloutui sängyn alle, suusta tuli vaahtoa, päästi ihmeellisiä ääniä jne..), ettei meille jäänyt mitään muuta vaihtoehtoa, kuin luopua rakkaastamme. Se oli äärimmäisen vaikeaa, mutta helpotus kissallemme. RIP.[/QUOTE]

Joo tämäkin piiloutuu sängyn alle, ja lisäksi ei pysty kunnolla kävelemään.

Tätä ennen on ollut täysin normaalin oloinen, ja ajattelimme että hoito alkaisi tehota. Mutta ei näköjään ala. :-(
 
[QUOTE="vieras";23133906]niin siis ne kissan sokeritko on liian korkeat? ku kuulostaa kissan hoippumisesta että ois matalat?[/QUOTE]

Niin mekin luultiin että nyt kun on hoiperrellut, olisi sokerit matalat. Annettiin sitten lääkärin neuvon mukaan sokeria, ja sen olisi päivystävän lääkärin mukaan pitänyt auttaa, muttei auttanut.

Tänään ei olla päästy virtsan sokeriarvoa mittaamaan, kun ei ole käynyt kertaakaan pissalla.
 
[QUOTE="Viivi";23133883]ikää on kissallasi jo paljon ja varmasti hyviä hellittyjä vuosia... miksi kitua piikkien varassa? kuitenkin on osattava luopua ja jos kissanelämä ei enää niin hyvää, niin punnitse vaihtoehdot[/QUOTE]

Joo ilman muuta punnitaan vaihtoehdot, ja jos lääkäri toteaa että menee vaan huonompaan kuntoon hoidosta huolimatta, lemmikkimme saa viimeisen piikin.
 
Hyvä, että saitte lääkäriajan kissallenne vielä tänään. Itseäni ainakin aina helpottaa, jos saa eläinlääkärin arvion lemmikin vaivoihin, eikä tarvitse itsekseen miettiä ja pähkäillä ja pelätä pahinta.
Älä anna näiden ilkimysten sanojen satuttaa sinua. Uskon, että osaatte varmasti tehdä oikean ratkaisun sitten kun ratkaisujen aika on. Paljon voimia ja jaksamista, pikkuisen kärsimistä on aina hirveää katsella vierestä...
 
Tosiaan, kissaa on hoidettu vasta niin vähän aikaa, että kyseessä voi hyvinkin olla vain reaktio väärään annostukseen tms. Vissiin annostusta saatetaan joutua muuttamaan parikin kertaa ennen kuin sopiva hoito löytyy. Toivottavasti kissan kunto lähtisi kohenemaan!
 
Meillä kissa meni muutamassa tunnissa apaattiseksi, ei syönyt ja kuume lähti nousemaan (mittasin peräsuolesta yli 40 astetta). Lähdimme itku kurkussa toiselle paikkakunnalle päivystykseen. Kissalla todettiin maksatulehdus, ja se sai tipan kautta nesteytystä ja kipulääkettä suoraan suoneen. Tilanne näytti tuolloin hirveältä.

Kotiin päästyämme kissa söikin jo itse! (oli aivan veltto kun lähdimme lääkäriin, kyyhötti vain piilossa). Pitkä antibioottikuuri ja kipulääkkeet tepsivät, ja taudista ei jäänyt mitään merkkejä.

(Palstalaisten mielestä minäkin varmaan rääkkäsin kissaa kun vein sen lääkäriin...)
 
Onko sulla vaikeus ymmärtää lukemaasi? Voi voi.....
 
Itse diabeetikkokissan kanssa jo monta vuotta eläneenä , suosittelen sinua ostamaan apteekista mittarin jolla saat verestä mitattua suoraan sen hetkisen verensokerin, unohda ne liuskat, ne eivät näytä todellista lukua aina joten niiden kanssa et täsmällistä ja hyvää hoitoa voi tarjota kissallesi!

Meillä samanlaisia juttuja alkuaikoina, kun verensokerit oli joko liian alhaalla tai liian ylhäällä, mittarin ansiosta saatiin helposti tasattua ja löydettyä oikeat insuliinimäärät yms ja elämä muuttui tasaisemmaksi :)

Mittarilla veri otetaan kissan korvasta , kun sitä on ensin hetken aikaa hierottu/lämmitelty sormilla verisuonia näkyviin,pieni näpsäisy, helppo juttu kun kissakin tottuu, eikä rytmiin päästyä tarvi koko ajan olla ottamassa, meidän kissa ainakaan noista piikeistä välittäny, tuli itse aina "hakemaan" viimeiset vuodet oikeaan kellon aikaa aamuja iltapiikit :)
 
Kiitos paljon asiallisesta vastauksestasi, siitä oli paljon apua! Tuntuu vähän siltä että annostus voisi olla pielessä, jos kerran nuo liuskat eivät tarkkaa tulosta anna.

Toivotaan että olisi vain sitä, ja asia korjaantuisi ihan sillä että oikea annostus löytyy.

Saapa nähdä mitä lääkäri sanoo, mies lähti viemään kissaa.
 
Toivottavasti oikea ratkaisu löytyy ja diabetes saadaan tasapainoon, jaksamista :hug: Älä välitä noista rääkkääjäksi syyttelijöistä!

Kiitos!

Joo en välitä. Ei tulisi mieleenkään kyllä heti lopettaa lemmikkiä kun tällä todetaan joku sairaus, ennen kuin edes on tietoa kuinka vakava sairaus on kyseessä. Tästähän on tosiaan vasta vähän aikaa kun sairaus todettiin. Ihan eri juttu olisi ollut, jos kyseessä on joku sairaus jota ei voi hoitaa, esim. pitkälle levinnyt syöpä.
 
Kylläpä ihmiset täällä ovat helposti lopettamassa lemmikkiään :o Ei todellakaan ole diabetes syy lopettaa kissaa, samalla tavalla kissa tuon sairauden kanssa voi elää kuin ihminenkin.

No eipä näköjään ap:n kissa ainakaan voi elää hyvää elämää tuon sairauden kanssa. Miksi on niin vaikeaa tunnustaa tosiseikkoja. Eläimen omistajalla on suuri vastuu tehdä myös itselleen epämieluisia päätöksiä silloin kun se palvelee eläimen kunniakasta ja kivutonta elämää.
Emme ole kuolemattomia , emme me emmekä lemmikkimme.
 
Alkuperäinen kirjoittaja soöa;23134510:
Tätä ei voi tietää, sillä annostuksia ei ilmeisimmin ole vielä saatu kuntoon. Oikealla hoidolla sairaus ei juurikaan haittaa kissan elämää. Eri asia jos kyseessä olisi vaikka aivokasvain, jolle ei mahtaisi mitään.

Aha, sitä en hoksannut tuosta. Mutta jos tilanne ei pian kohennu niin eläin kyllä valitettavasti kärsii kun ei pääse liikkeelle.
 
Mä veisin piikille jos sairastuis ihan mihin tahansa jatkuvaa lääkitystä tarvivaan sairauteen, tai ei muuten vois elää enää kohtuullisen normaalia kissan elämää.
 
Yhteistyössä