Jännittää aloittaa mielialalääkkeiden käyttö

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "hmm"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"hmm"

Vieras
Jo tuo sana mielialalääke on aika kova ja kamala toisaalta. En olis uskonu että tulee päivä milloin joudun masennukseen ja ahdistukseen syömään mielialalääkkeitä.

Mietityttää että miten ne vaikuttaa vai vaikuttaako ollenkaan... Enkä en ole tällä hetkellä "tarpeeksi" masentunut kun voi tuollaisia ajatella tai sitten se on tää ahdistus.

Siskoni söi 5v sitten masennuslääkkeitä, hän oli todella vaikeassa elämäntilanteessa ja masennus oli täysillä päällä. Hän muuttui lähes zombiksi sillon kun lääkkeet alkoi vaikuttaa, teki asiat kuin robotti ja hymyä ei ollu eikä suruakaan liioin. Siskolla oli hyvä olla kun ajatukset päässä ns pysähty, ei enään pyöriny liiaksi asti. Ulospäin se tyyneys näytti vaan aika pelottavalta. Sen takia nyt mietin että millanen itse olen 2-4 vkon päästä kun lääke alkaa vaikuttamaan.

Te muut jotka olette käyttäneen tai käytätte masennuslääkkeitä, niin miten ne ensimmäiset viikot meni? Tilanne varmaan tasaantu ajan kanssa mutta oliko ekat viikot jotenkin erilaisia ja millä tavalla?

Enkä nyt jaksa mitään loukkaavia kommentteja. En ole teko masentunut johon heti hain lääkkeet vaan mulla on ollu pahoja masennuskausia pari viime vuotta ja vielä ovat menneet ohi. ELämä on ollut rankkaa, jatkuvaa tappelua raha-asioissa ja muutenkin.
 
Itselleni lääkkeet aiheuttivat levottomuutta ensimmäisinä viikkoina. En pystynyt keskittymään mihinkään ja olo oli jatkuvasti hieman hermostunut ja ahdistunut. Ensioireiden mentyä ohi (noin parissa viikossa) olo alkoi tasaantua ja parantua. Ahdistus alkoi pikkuhiljaa helpottamaan ja olo ikään kuin rauhoittui. En ole kokenut itseäni zombiksi ja lähipiirini on sanonut myös, että en ole "tunteeton". Itkujen ja naurujen vähyys voi liittyä kuitenkin myös itse masennukseen eikä lääkkeisiin. Itse en alkuun pystynyt itkemään, eikä kyllä mikään juuri naurattanutkaan, mutta olon tasoituttua tunteet ovat olleet aika normaaleja. Tsemppiä paranemiseen ja muista, että se ottaa aikaa juuri sen verran kun se ottaa! Asioita ei voi kiirehtiä, ja jos toipuminen kestää, se ei ole sinun vikasi.
 
Itselleni lääkkeet aiheuttivat levottomuutta ensimmäisinä viikkoina. En pystynyt keskittymään mihinkään ja olo oli jatkuvasti hieman hermostunut ja ahdistunut. Ensioireiden mentyä ohi (noin parissa viikossa) olo alkoi tasaantua ja parantua. Ahdistus alkoi pikkuhiljaa helpottamaan ja olo ikään kuin rauhoittui. En ole kokenut itseäni zombiksi ja lähipiirini on sanonut myös, että en ole "tunteeton". Itkujen ja naurujen vähyys voi liittyä kuitenkin myös itse masennukseen eikä lääkkeisiin. Itse en alkuun pystynyt itkemään, eikä kyllä mikään juuri naurattanutkaan, mutta olon tasoituttua tunteet ovat olleet aika normaaleja. Tsemppiä paranemiseen ja muista, että se ottaa aikaa juuri sen verran kun se ottaa! Asioita ei voi kiirehtiä, ja jos toipuminen kestää, se ei ole sinun vikasi.

Levottomuutta, eli ensin olo voi pahentua kunnes sitten alkaa pikkuhiljaa tasaantumaan. Tämä on ihan hyvä tietää. Apteekissa kyselin sivuvaikutuksista ja siellä sanotiin että ruokahaluttomuutta voi esiintyä mutta ei mitään sen pahempaa niinsanotusti.
Ja se on totta että tuo hymyilettömyys tai itkuisuus voi johtua masennuksesta eikä lääkkeistä. Se zombius oli vaan aika mieleenpainuvaa katsottavaa. Mutta pääasia että toisella oli hyvä olla ja nyt että itsellä olisi hyvä olla.

Kiitos, pitää tosiaan antaa aikaa ja toipuminen voi alkaa vasta silloin kun aloitan tuon lääkityksen. Muuten se on aina vain edessä.
 
[QUOTE="vieras";23106067]no just, kannattako alkaa niitä sitten käyttämään jos jo ajatuskin ahdistaa?
Miksi niitä edes alat käyttämään????[/QUOTE]

ymmärtäisit jos olisit samanlaisessa tilanteessa. Lääkkeet on pakko aloittaa vaikka jo pelkkä ajatus niistä ahdistaa. Ahdistukseenhan mä niitä syön, ehkä juuri sen takia aloitus ahdistaa koska tällä hetkellä kaikki ahdistaa ja siihen auttaa nuo lääkkeet. Sillä se ei enään mene itsestään pois, vaan tarvitsen siihen jotain apua muuta kuin omat voimani.

Ja se että kuulee ihmisten tarinoita siitä miten lääkkeet on vaikuttanu ensimmäiset viikot, auttaa paljon vaikka jokainen ihminen ja lääke onkin erilainen.
 
Aluksi oli todella pahoja ja itsetuhoisia ajatuksia, mutta ne oli odotettavissa. Sitten alkoi tunteet tasaantua, alkoi kognitiiviset toiminnot löytää oikean raiteen, toiminnanohjaus löytää reittejä jumiutumisesta ulos. Itku loppui, nauru löytyi taas, uni parani hiljalleen, ahdistus antoi periksi. JOs tulee tunteettomaksi, niin silloin lääke ei ole sopiva. Sitten pitää kokeilla jotain toista.
 
[QUOTE="hmm";23106144]Levottomuutta, eli ensin olo voi pahentua kunnes sitten alkaa pikkuhiljaa tasaantumaan. Tämä on ihan hyvä tietää. Apteekissa kyselin sivuvaikutuksista ja siellä sanotiin että ruokahaluttomuutta voi esiintyä mutta ei mitään sen pahempaa niinsanotusti.
Ja se on totta että tuo hymyilettömyys tai itkuisuus voi johtua masennuksesta eikä lääkkeistä. Se zombius oli vaan aika mieleenpainuvaa katsottavaa. Mutta pääasia että toisella oli hyvä olla ja nyt että itsellä olisi hyvä olla.

Kiitos, pitää tosiaan antaa aikaa ja toipuminen voi alkaa vasta silloin kun aloitan tuon lääkityksen. Muuten se on aina vain edessä.[/QUOTE]

Näin nimenomaan koin, että olo oli vielä ahdistavampi sen parin viikon ajan, mutta itseäni helpotti, kun ajattelin sen johtuvan vain lääkityksestä.

Zombiudesta kannattaa muuten puhua lääkärin kanssa, jos sellaiseksi olonsa tuntee. Mielialalääkkeiden kohdalla on valitettavan usein niin, että joutuu kokeilemaan monia eri vaihtoehtoja, ennen kuin oikea löytyy. Ja muista olla aktiivinen, jos haluat lääkettä vaihtaa, lääkärit eivät aina muista aktiivisesti kysellä.

Ja minusta on ihan luonnollista, että lääkkeiden aloittaminen pelottaa ja ahdistaa - niin ahdisti minuakin. Mielialalääkkeet kuitenkin mahdollisesti vaikuttavat persoonaan ja itseen, joten ei ole ihmekään, että pelottaa. Mutta kokeilemalla löytyy se vaihtoehto, jolla olo paranee, ja toipuminen voi alkaa.
 
Itse sairastan keskivaikeaa masennusta. Tai no en mielestäni enää. Voin jo hyvin. Mutta puolitoistavuotta sitten kun vyyhti alko purkautua niin viimeseen asti kieltäydyin lääkkeestä. Lopulta kun sitä uudestaan ehdotettiin olin jo siinä tilassa että oli pakko sanoa joo.

Ekat kaks viikkoo kun lääke alkaa vaikuttaa saattaa reipaskin alamäki alkaa. Itsestä tuntu että alaspäin vaan mennään. Ja aika lohduttomalta tilanteelta siis tuntu. Pikkuhiljaa helpotti. Uskalsin jopa jossain tilanteessa hymyillä. Se "möltti" sisältä katos. Sellanen mikä siis olis tehny mieli leikata pihalle. Päänsärkyä ja pahoinvointia oli myös mulla paljo alussa.
Itse tosin oon nuori ja mulla on nyorisolääkettä käytetty, aikusten saattaa olla eri. Mutta muista että lääkitys ei todellakaan ole se vaihtoehto mitä yksin tuut käyttään. Terapiaa kannattaa käyttää hyväksi :)

Tsemppiä :)

Ja siis koskaan mielialalääkkeen alotus ei oo helppoa. Se että miettii sen alottamista ja se jännittää, niin ei todella tarkota sitä että sitä ei kannata alottaa. Herranjestas..
 
Aluksi oli todella pahoja ja itsetuhoisia ajatuksia, mutta ne oli odotettavissa. Sitten alkoi tunteet tasaantua, alkoi kognitiiviset toiminnot löytää oikean raiteen, toiminnanohjaus löytää reittejä jumiutumisesta ulos. Itku loppui, nauru löytyi taas, uni parani hiljalleen, ahdistus antoi periksi. JOs tulee tunteettomaksi, niin silloin lääke ei ole sopiva. Sitten pitää kokeilla jotain toista.

Tuohon liittyen haluan vielä muistutta aloittajaa siitä, että kannattaa kertoa läheisille, että aloittaa lääkityksen. Jos tulee itsetuhoisia ajatuksia, niin niistä voi sitten puhua läheisten kanssa. Ja tietysti heti ammattilaisille, jos ajatukset eivät mene pois.

Ja oma kokemukseni oli muuten juurikin tuollainen, kuin lainauksen kirjoittajalla, että se itku loppui lääkkeitten myötä, eikä heti löytynyt takaisin, mutta nauru onneksi palasi aika pian.
 
Ne sivuvaikutukset riippuu paljon lääkkeestäkin.. Itsellä ensimmäinen mielialalääke ei toiminut ollenkaan, eli siis masennus paheni.. Mitään zombi -juttuja en huomannut itsessäni, mutta niistäkin olen juttuja kuullut. Toinen mielialalääke, toimi hetken aikaa ja mieliala koheni, mutta lääke meni silti vaihtoon, sillä vaikutus ei ollut ihan toivotunlainen.. Nyt tämä viimeisin lääke, jota käytetään pääsääntöisesti psykoosipotilaiden hoidossa toimii minulle. Minkäänlaisia sivuvaikutuksia en ole yhdestäkään näistä lääkkeistä huomannut.
 
Mulla on ollu käytössä seronil,efexor,cipralex, sitalopram ja näistä vain seronil on sopinut. Cipralex teki saman homman kun sun siskolle ja silloin kannattaa vaihtaa lääkitystä. Seronil on mulla nyt ja siitä oon tykänny. Se tekee mun olon normaaliks. Pystyn taas hoitaan asiani ja oleen ilonen ja jaksan ajatella muutakin kun sitä miten hirveetä kaikki on. Ensimmäisen kahden viikon aikana laihduin 5 kiloa koska ruokahalu lähti kokonaan, mutta tasaantui sitten normaaliksi. Ensimmäisen kolmen viikon aikana olin masentunut ja välillä tuli pahoja masennus kohtauksia joihin liittyi itsetuho ajatuksia mutta koska tiesin että ne johtuu lääkkeestä jaksoin niiden yli.
 
[QUOTE="vieras";23106067]no just, kannattako alkaa niitä sitten käyttämään jos jo ajatuskin ahdistaa?
Miksi niitä edes alat käyttämään????[/QUOTE]

Lukaisepas aloittajan viesti uudelleen. Kolme ensimmäistä riviä riittää vastaamaan kysymykseesi.
 
Heti tuli paljon helpompi olo kun huomaa että muillakin lääkkeiden aloitus on ollut vaikeaa. sitä tosiaan miettii että miten ne muuttaa mua tai persoonaani vai muuttavatko ollenkaan. Joudunko syömään niitä koko ikäni vai tuleeko joskus aika kun en niitä enään tarvitse.. Nämä on kai aika tyypillisiä kysymyksiä joita usea aloittaja miettii ainakin silloin jos masennus ei ole mennyt niin pahaksi että ei mieti mitään.

Pitää siis varautua noihin sivuvaikutuksiin ja mulla on onneksi läheisiä tukeina keille voin puhua tuntemuksista ja he auttavat kyllä pääsemään pahimman yli. Varmaan pahimpaan aikaan menen vaikka yökyläilemäänkin, kun jotenkin pelottaa olla yksin sitten kun lääkkeet alkaa kunnolla vaikuttamaan ja kun ei yhtään tiedä että mitä siitä seuraa. Toinen on puhelimen päässä joo, mutta jos se ei riitä.

Ja tosiaan pitää varautua siihen että tämä ei olekkaan oikea lääke minulle. lääkkeen nimi on muuten sertralin hexal jos teillä on ollut samaa.

Mä kanssa odotan että tää "möykky" mun sisältä lähtis pois. Itkulla se ei lähde, sitä on kokeiltu ja paljon ja naurullakaan se ei lähde eikä naurua jaksa pitää kauaa yllä kun ei ole silleen syytä nauraa.

Jospa mä huomenna koittaisin noi aloittaa, helpottaa kun sai purkaa tunteita sellaisten kanssa jotka ymmärtää. =)
 
Mulle myös tarjottiin jotain lääkettä rinnalle jos mielialalääkkeen alotus tuntu vaikeelta. En sitten tiedä mitä se olisi ollut, mutta voithan sä jotain sellastakin kysyä. Luulen että se olisi ollut jotain opamoxin tapaista rauhottavaa lääkettä. Itse koin että sitä en tarvinnu, toki myöhemmin oon käyttänyt myös sitä ja unilääkkeitä.

Kannattaa käyttää tukiverkostoa hyväksi :) Voi olla myös hyvä vaihtoehto käydä yökyläilemässä. Ja myös lääkkeenvaihdoista kannattaa kertoa. Se on aina iso prosessi. Itse kun olin osastolla, niin huomasi monen jääneen sinne vain sen takia kun lääke ei sopinut ja vaihto tuli eteen. Kontrolloidaan siis tarkemmin lääkkeen sopivuutta..
 

Yhteistyössä