Mä olen vapaehtoisesti lapseton, onnellisessa parisuhteessa elävä nainen. Ikää pikkasen päälle kolmekymmentä ja yhteisiä vuosia mieheni kanssa 14. Tässä vapaaehtoisen lapsettomuuden hyviä puolia:
+ on vastuussa vain itsestään (ja puolisostaan), ei tarvitse murehtia muista
+ voi elää extempore-elämää ilman suunnitelmallisuutta
+ on aikaa harrastaa, matkustaa, löhötä tai ihan vain olla hiljaisuudessa kun siltä tuntuu
+ ystävien kanssa tulee puuhattua paljon (niiden lapsettomien), esimerkiksi kaikki lomat matkustelemme porukalla
+ kaiken rahan voi käyttää itseensä ja jos ei huvita tehdä rahaa, niin pienelläkin summalla tulee toimeen (ei tarvitse isoa taloa ja lainaa)
+ parisuhteessa olemme tasavertaisia ja voimme keskittyä täysin toisiimme
+ ei tarvitse osallistua äitiyden kilpavarusteluun (tämä on suuri plussa) tai edes huomioida sitä lainkaan
+ voi aina tarvittaessa vetää maailmanpelastuskortin taskustaan ja jeesustella, kuinka suuren ympäristöteon tekee kun jättää lapset hankkimatta
+ parisuhteessa tiedän, että mieheni on kanssani vain sen vuoksi että hän haluaa olla kanssani, ei siksi ettei halua rikkoa lasten perhettä
Ja sit niitä huonoja puolia:
- koen tuottavani pettymyksen mieheni vanhemmille, jotka toivoisivat lapsenlapsia
- jotkut lapselliset eivät tunnu ottavan lapsettomia aikuisia "tosissaan" eli vähättelevät elämäni tärkeyttä, koska minulla ei ole lapsia
Siinäpä ne
Eli kyllä se vaakakuppi kallistuu kuitenkin aika voimakkaasti plussan puolelle!