E
"epätietoinen"
Vieras
Pituutta on 155 cm ja painoa 48 kg. Muuten sopusuhtainen, mutta mahassa on ylimääräistä kuten myös kasvoissa. Lapsi liikkuu säännöllisesti ja harrastaa urheilua. Meillä ei syödä makeita muroja tai vanukkaita ja ruoka-ajat on säännölliset.
Onko tuo paino liian korkea ja miten sitä voisi saada sopusuhtaisemmaksi? Lapsella on mieletön hinku syödä koko ajan jotain makeaa. Meillä on rajattu karkkipäivä yhteen päivään viikossa, mutta aina niitä tilaisuuksia herkutteluun tulee kuitenkin. Lapsi on jatkuvasti kärkkymässä herkkuja ja syö tavallista ruokaakin liikaa. Esimerkiksi iltapalaksi ei muka riittäisi 2 leipää, vaan niitä pitäisi olla neljä. Ollaan sanottu että kaksi riittää, mutta aina lapsi kuitenkin yrittää syödä enemmän.
Ja aina joudutaan sanomaan että nyt riittää. Lapsi kun syö enemmän kuin minä, äitinsä, enkä minäkään ole ihan pieni. Jos meillä on vaikka tortilloja ruokana, niin minä syön kaksi. Ja lapselle sanon kolmannen jälkeen ettei saa ottaa enempää. Yrittää ottaa vielä neljättä.