En kaipaa vapaata lapsistani. Ilman heitä on tylsää.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "mielipide"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"mielipide"

Vieras
Eilen illalla veimme 2- ja 4-vuotiaat lapset anopille (eli mummolle) hoitoon. Siellä lapset viihtyy hyvin. Voimme siis mielellämme jättää heidät hoitoon. No, mikäs siinä... ajattelin, että mukavahan se on taas pitkästä aikaa olla kahdestaan kotona, vaan eipä tuo niin kivaa sitten olekaan. Tylsäähän se on, kun kaksi ihanaa lasta puuttuu kotoa. :( Koko ajan kaipaan lasten ääniä, leikkejä ja jopa kaupassa käydessä kaipasin heidän läsnäoloaan. Toiset sanovat, että on mukava käydä kahdestaan syömässä, elokuvissa tai vaikka shoppailemassa. Ei minusta. Kyllä se on ihan yhtä mukavaa lastenkin kanssa. Onhan toki helpompaa mennä kauppaan tai syömään ilman kahta lasta ja lastenrattaita, mutta kyllä se vaan ikävä oli, kun kahdestaan oltiin. Onneksi huomenna saa taas hakea lapset kotiin. :)

Ymmärrän kyllä, jos jollain on toisenlaisia kokemuksia ja mielipiteitä.
 
No toki sitten kun lapset on isompia on varmasti jo "kyllästynyt" olemaan aina vain äiti ja isä, niin kaipaa vaihtelua ja tokihan kun lapset kasvaa ja alkaa harrastamaan ym. viihtymään yksin niin itsekin kehittää taas omaa elämää. :D Ja kyllä me osataan olla muutakin kuin äiti ja isä, mutta ei haluta tällä hetkellä.
 
No toki sitten kun lapset on isompia on varmasti jo "kyllästynyt" olemaan aina vain äiti ja isä, niin kaipaa vaihtelua ja tokihan kun lapset kasvaa ja alkaa harrastamaan ym. viihtymään yksin niin itsekin kehittää taas omaa elämää. :D Ja kyllä me osataan olla muutakin kuin äiti ja isä, mutta ei haluta tällä hetkellä.

Sinä et halua vai mies ei halua? Oletko kotiäiti?
 
Mitäs sitten kun lapset ovat niin isoja että heillä on omia menoa ja sitten kun muuttavat pois kotoa?

jos kirjoittaja puhui/kirjoitti rattaista niin kotoa pois muuttamiseen+omiin menoihin on vielä varmaan aika pitkä aika eli saattaa olla että silloin jo kaipaileekin omaa aikaa mutta kun lapset ovat pieniä nille paras paikka onkin vanhempien kanssa (yleensä) ja itse samaistun kyllä kirjoittajaan,kyllä ne lapset on minullekkin antaneet mahtavan elämän,päivääkään en vaihtaisi pois niiden kanssa eli en vie mummoloihin tai muihin hoitoon kun vasta sitten kun osaavat itse haluta tai on jokin pakkotilanne=) ja onhan sitä yhteistä aikaa miehen kanssa joka ilta kun/jos lapset nukkuu=)
 
Mä oon ihan samaa mieltä kuin ap ja siksi emme vie lapsiamme kuin ihan hädän edessä hoitoon isovanhemmille. Monikaan ei tunnua mua ymmärtävän, mutta onneksi on edes joku samoin ajatteleva.
 
[QUOTE="mielipide";23022118]Eilen illalla veimme 2- ja 4-vuotiaat lapset anopille (eli mummolle) hoitoon. Siellä lapset viihtyy hyvin. Voimme siis mielellämme jättää heidät hoitoon. No, mikäs siinä... ajattelin, että mukavahan se on taas pitkästä aikaa olla kahdestaan kotona, vaan eipä tuo niin kivaa sitten olekaan. Tylsäähän se on, kun kaksi ihanaa lasta puuttuu kotoa. :( Koko ajan kaipaan lasten ääniä, leikkejä ja jopa kaupassa käydessä kaipasin heidän läsnäoloaan. Toiset sanovat, että on mukava käydä kahdestaan syömässä, elokuvissa tai vaikka shoppailemassa. Ei minusta. Kyllä se on ihan yhtä mukavaa lastenkin kanssa. Onhan toki helpompaa mennä kauppaan tai syömään ilman kahta lasta ja lastenrattaita, mutta kyllä se vaan ikävä oli, kun kahdestaan oltiin. Onneksi huomenna saa taas hakea lapset kotiin. :)

Ymmärrän kyllä, jos jollain on toisenlaisia kokemuksia ja mielipiteitä.[/QUOTE]

Sinä ja miehesi olette se ydinperhe. Te olette halunneet muodostaa lapsiperheen. Mitäs sitten jos ja kun sinä ja miehesi toteatte olevanne ainoastaan äiti ja isä ettekä pari? Miksi jatkaisitte yhdessäoloa?
 
Voi kumpa meillekin järjestyis tuollainen kahden keskinen aika - mukavaa tekemistä kyllä löytyis.. ;) :p
Mutta eipäs ole kuka lapsia katsois...

Mutta tuo sinun kirjoitus tuntuu jotenkin harmilliselta, sillä kun olette kaksin keksittykää toisiinne, kun lapset tulee sitten kotiin, niin olette sitten reippaina ja virkistyneinä heidän kanssaan. =) Miten teidän aika kuluu kunhan lapset kasvaa isommaksi ja lopulta muuttavat pois kotoa...?
 
Ymmärrän ap:tä tässä aika hyvin. Olen harjoitellut tätä äitiyttä viitisentoista vuotta. Kovin vähän olen ollut ns. vapaalla. Siitä aika hyvin antaa kuvan vaikkapa se, että kuopus ei huolinut pulloa lainkaan... (Ja yrittämässä oli jos jonkilaista anoppia, joilta lastenhoito sujuu.)

Mutta kovin vähän olen vapaalle kaivannutkaan. Ajattelen, että halusin nämä lapset, tässä ne nyt ovat, enkä nyt sitten halua yhtäkkiä jotakin muuta.

Mulle lapset ovat "mun omaa elämää". Mutta on mulla myös harrastuksia. Ja juu, töihin olen palannut jokaisen jälkeen ennen lapsen kaksivuotissynttäreitä. Akateemisen tutkintoni suoritin loppuun esikoisen ensimmäisenä vuonna.

Kun lapset olivat pieniä, he kulkivat mukanani lähes minne tahansa. Festareilla tai rock-konserteissa en ole käynyt, en baareissa tai tanssimassa ja kovin vähän elokuvissakaan.

Kysyin mieheltäni joskus (tämän palstan mielipiteiden innoittamana), haluaisiko hän meille enemmän kahdenkeskistä aikaa. Hän vakuutti, että juuri nyt hän haluaa viettää perheen yhteistä aikaa, ja mitä siltä jää, hän on mielellään kanssani kahden. Myöhemmin toivottavasti enemmän.
 
[QUOTE="vieras";23022210]Sinä et halua vai mies ei halua? Oletko kotiäiti?[/QUOTE]

Sekä mies että minä ei haluta. Osataan kyllä olla kahdestaan, ei tuota vaikeuksia mutta tuntuu, ettei ole tarvetta pitkälle vapaalle viikonlopulle lapsista. On mukavaa olla perhe ja viettää yhteistä aikaa lasten kanssa. Heitä kun ei kuitenkaan näe arkipäivisin kuin muutamien tuntien ajan. Olen siis töissä, kuten myös mieheni.
 
Minusta oli ainakin ihana huomata todella piitkän ajan jälkeen, että viihdyn mieheni seurassa yhä ja vielä enemmän kuin ennen lapsia <3 Ainahan sitä on aluksi lapsia ikävä kun yhtä-äkiä on ihan hiljaista, mutta kyllä sekin on ihanaa ja kun tietää että ei sitä hiljaisuutta kauaa kestä :D

Harmi kun meillä ei ole tämmöiseen mahdollisuutta kuin ehkä kerran vuodessa, että lapset olisivat yönhoidossa :/
 
Ymmärrän ap:tä tässä aika hyvin. Olen harjoitellut tätä äitiyttä viitisentoista vuotta. Kovin vähän olen ollut ns. vapaalla. Siitä aika hyvin antaa kuvan vaikkapa se, että kuopus ei huolinut pulloa lainkaan... (Ja yrittämässä oli jos jonkilaista anoppia, joilta lastenhoito sujuu.)

Mutta kovin vähän olen vapaalle kaivannutkaan. Ajattelen, että halusin nämä lapset, tässä ne nyt ovat, enkä nyt sitten halua yhtäkkiä jotakin muuta.

Mulle lapset ovat "mun omaa elämää". Mutta on mulla myös harrastuksia. Ja juu, töihin olen palannut jokaisen jälkeen ennen lapsen kaksivuotissynttäreitä. Akateemisen tutkintoni suoritin loppuun esikoisen ensimmäisenä vuonna.

Kun lapset olivat pieniä, he kulkivat mukanani lähes minne tahansa. Festareilla tai rock-konserteissa en ole käynyt, en baareissa tai tanssimassa ja kovin vähän elokuvissakaan.

Kysyin mieheltäni joskus (tämän palstan mielipiteiden innoittamana), haluaisiko hän meille enemmän kahdenkeskistä aikaa. Hän vakuutti, että juuri nyt hän haluaa viettää perheen yhteistä aikaa, ja mitä siltä jää, hän on mielellään kanssani kahden. Myöhemmin toivottavasti enemmän.


Montako anoppia sinulla on ollut?

"...jos jonkilaista anoppia"
 
[QUOTE="mielipide";23022118]Eilen illalla veimme 2- ja 4-vuotiaat lapset anopille (eli mummolle) hoitoon. Siellä lapset viihtyy hyvin. Voimme siis mielellämme jättää heidät hoitoon. No, mikäs siinä... ajattelin, että mukavahan se on taas pitkästä aikaa olla kahdestaan kotona, vaan eipä tuo niin kivaa sitten olekaan. Tylsäähän se on, kun kaksi ihanaa lasta puuttuu kotoa. :( Koko ajan kaipaan lasten ääniä, leikkejä ja jopa kaupassa käydessä kaipasin heidän läsnäoloaan. Toiset sanovat, että on mukava käydä kahdestaan syömässä, elokuvissa tai vaikka shoppailemassa. Ei minusta. Kyllä se on ihan yhtä mukavaa lastenkin kanssa. Onhan toki helpompaa mennä kauppaan tai syömään ilman kahta lasta ja lastenrattaita, mutta kyllä se vaan ikävä oli, kun kahdestaan oltiin. Onneksi huomenna saa taas hakea lapset kotiin. :)

Ymmärrän kyllä, jos jollain on toisenlaisia kokemuksia ja mielipiteitä.[/QUOTE]

Mä olen sun kans ihan samoilla linjoilla. Eikä tule ajatusta "kenen helvetin kanssa elelen kun lapset aikuisia" Viidettä odotellaan. Tässäkin on eri mielipiteitä ja ehkä teitä muita ei ole vain siihen luoto.
 
Mä en ymmärrä miks lapset viedään hoitoon "ilman syytä" ja sit valitetaan kuinka on tylsää. Kyllä meillä tehdään jotain miehen kanssa esim. kerran kuussa jolloin lapset saa olla isovanhemmilla, mutta en mä niitä sinne veis ellei tarvittais lastenhoitajia, miks veisin koska ne näkee niitä muutenki. Okei, meillä on pienet lapset jotka ei osaa oikein pyydelläkään isovanhemmille yöksi ja yleensä siis tämä hoito tapahtuu meillä kotona joten ei isovanhempien luokse kaipaakaan. Ja miksei tässä ap:n tapauksessakin oltais voitu tehdä niin että toinen olis vaan menny. Olisitte viettäny laatuaikaa sen toisen kanssa kun harvemmin yhden lapsen kanssa tulee touhuttua niin paljoa jos niitä lapsia on enemmän.
 
Ei ole kyse siitä, että kun jäädään miehen kanssa kahdestaan ei tultaisi toimeen tai osattaisi tehdä mitään kahdestaan. Toki osataan. Käydään yhdessä elokuvissa, syömässä, tanssimassa ja teatterissa yms. Seksi sujuu myös. Osataan myös puhua toisillemme ja kertoa huolet jne. mutta tällä hetkellä kaipaamme lastemme seuraa, kun kerta olemme heidät tänne halunneet seuraksemme. On ihanaa olla äiti ja isä, mutta on myös ihanaa olla mies ja vaimo. :) Sen miehen ja vaimon osan voimme hoitaa myös äidin ja isän roolin ohella. Ei siihen tarvita erillistä vapaa-aikaa lapsista. Toki on mukavaa silloin tällöin antaa lapset toisille hoitoon ja päästä itse helpommalla. Mutta kyllä sitä odottaa taas sitä hetkeä kun lapset taas tulee kotiovesta sisälle ja alkaa se iloinen touhu. :heart:
 
Jokainen elää/kokee tavallaan.

Pidä vain ap huolta myös parisuhteestasi: olet äiti, mutta myös vaimo, rakastaja, ystävä yms. Kaikki "roolisi" eivät saisi olla kiinni lapsissa.

Sanon tämän siksi, että olen koko nuoruuteni/aikuisikäni kärsinyt siitä, että äitini, joka antoi meille pienenä "kaikkensa", ei ymmärrä sitä, että me lapset emme ole olemassa vain häntä varten. Hän on sanonutkin, että on todella pettynyt, kun hän kasvatti meitä itselleen "kaveriksi", mutta nyt me lapset vaan elämme omaa elämäämme.

Meillä on ihan tavalliset suhteet äitiin (joka erosi isästä, kun pikkusisko muutti kotoa...)ja hän on hyvä mummu, mutta tietynlainen syyllisyys kalvaa. En kuitenkaan voi vastata hänen "kaveripyyntöönsä" , joten en kai koskaan pääse täysin huonosta omastatunnosta.
 
[QUOTE="eee";23022404]Onko teillä ap seksiä? (Myös miehen mielestä?)[/QUOTE]

En ole ap, joka tähän jo vastasi ilman kysymistäkin, mutta kysyn omasta puolestani, miksei olisi?

Meillä ei ole ollut ongelmaa sen osalta, mutta toisaalta en olekaan nukuttanut lapsiani perhepedissä. Meillä siis on ja on aina ollutkin seksiä. Miten tämä liittyy edes tähän?
 
Jokainen elää/kokee tavallaan.

Pidä vain ap huolta myös parisuhteestasi: olet äiti, mutta myös vaimo, rakastaja, ystävä yms. Kaikki "roolisi" eivät saisi olla kiinni lapsissa.

Sanon tämän siksi, että olen koko nuoruuteni/aikuisikäni kärsinyt siitä, että äitini, joka antoi meille pienenä "kaikkensa", ei ymmärrä sitä, että me lapset emme ole olemassa vain häntä varten. Hän on sanonutkin, että on todella pettynyt, kun hän kasvatti meitä itselleen "kaveriksi", mutta nyt me lapset vaan elämme omaa elämäämme.

Meillä on ihan tavalliset suhteet äitiin (joka erosi isästä, kun pikkusisko muutti kotoa...)ja hän on hyvä mummu, mutta tietynlainen syyllisyys kalvaa. En kuitenkaan voi vastata hänen "kaveripyyntöönsä" , joten en kai koskaan pääse täysin huonosta omastatunnosta.

Tämä on hyvä kommentti, mutta koska oma kokemukseni omasta äidistäni on samansuuntainen, haluan sanoa, ettei kuvaamasi tilanne mitenkään välttämättä liity ap:n kaltaiseen elämänasenteeseen ja lapsista nauttimiseen.

Äitini jäi yksin kahden lapsen kanssa eikä omasta halustaan. Hän ei varmasti milloinkaan kokenut elämäänsä hyväksi tai nautittavaksi lastensa kanssa. Me lapset olimme hänelle taakka ja hankaloitimme hänen elämäänsä. Hän kyllä satsasi meihin paljon ja teki kaiken mihin pystyi, mutta ei ilosta vaan velvollisuudentunnosta.

Ja velvollisuudentunto on myös jätetty perinnöksi meille. Ei siis ilo lapsista ja heidän kanssaan olemisesta.
 
Mä näen tän asian näköjään eritavalla kuin monet muut. Ei me koeta mieheni kanssa että oltais "vaan isi ja äiti", vaan me ollaan kaksi aikuista joilla on lapsia. Äh, en mä osaa tätä asiaa sanoiksi pukea, mutta siis me ollaan edelleen me, mutta sitten meillä on vielä nuo lapset. Esikoinen on jo niin iso että on paljon pois kotoa, siihen on tottunut. Mutta kuopuksen ollessa esim. mummolassa, molemmilla on orpo olo kun on niin hiljaista. Ei sillä, etteikö osattais tai haluttais olla ihan vaan kaksin, mutta siis kun on tottunut että aina on joku muukin tuossa, niin tuntuu oudolta. Kyllä me saadaan kahdenkeskistä aikaa, sekä molemmat omaa aikaa, niin paljon kun halutaan vaikka lapset kotona onkin, siksi kai se ei tunnu mitenkään erillaiselta jos lapset tuossa on.

Mä nyt en ihan oikein edes ymmärrä, että mitä erillaista miehen kanssa vois tehdä oli lapset kotona tai ei? No, joo seksiä tietty voi harrastaa mihin aikaan vaan, ja missä vaan. Tai voi käydä jossain... Mutta mitä muuta?
 

Yhteistyössä