ei ymmärrä
...vai se hiihtotrikooko pehvavakoa hiertää?
Olen muutamankin lehden yleisönosastoja seurannut jo monena vuonna, ja joka ikinen kerta, kun lumi tulee maahan alkaa sota hiihtäjien ja muiden liikkujien välillä. Milloin latu on vedetty vikapaikkaan, se on liian kapea (kaksi latu-uraa kuitenkin on ja tila luisteluhiihtoa varten) tai sitten naapurikunnan puolella on "paremmat" ladut. Tai joku tahtoisi nauttia talviliikunnasta ja kauniista maisemista liikkuen muulla tavalla kuin suksilla.
Anna olla, jos joku kulkija uskaltaa kävellä hiihtoalueen laitaa jalkaisin, heti on lehdessä joku aukomassa päätään. Saati jos jonkun koira on päässyt karkaamaan ja ladulla on tassunjälki. Ymmärrän, että paska parhaassa alamäessä voi olla riski, mutta miten niillä sivakoilla ei pääse tassunjäljen yli sitten millään? Ihme, ettei ampumahiihto ole kansan virallinen talviulkoilulaji, kun rusakko perkele saattaa sekin ylittää ladun tai papanoida sille. Se pitäisi varmaan ampua ihan ennaltaehkäisevänä tekijänä.
Ihmettelen, miten hitossa joku kehtaa väittää harrastavansa murtomaahiihtoa, jos matka katkeaa ensimmäiseen ryttyyn ladulla. Sen on kuitenkin joku tehnyt koneella valmiiksi, hienoperseiden ei tarvitse edes itse tehdä latujaan kuten ennen vanhaan.
Minkään muun lajin harrastajat eivät ole niin hanakoita käymään muiden kimppuun lehdissä tai ulkoreiteillä kohdatessa kuin hiihtäjät. Uimarit, rullaluistelijat, lumikenkäilijät, hölkkääjät, polkupyöräilijät ja sauvakävelijät tulevat muiden ihmisten kanssa toimeen vallan sujuvasti. Erityisen mielenkiintoista on se, että takuulla hiihtäjät harrastavat kesäaikaan jotakin muuta lajia lumen puutteessa ja köytöstavat ovat silloin hallussa. Mutta kun ensimmäinen sentin lumikerros on satanut, ainoa ajatus päässä on enää "minäminäminä!!!"
Sen takia tiedustelisin, että mikä hiihdossa saa ihmisen hiton takakireäksi, ja miten kukaan viitsii sitä harrastaa, kun koko ajan tuntuu olevan jotakin valittamista?
Olen muutamankin lehden yleisönosastoja seurannut jo monena vuonna, ja joka ikinen kerta, kun lumi tulee maahan alkaa sota hiihtäjien ja muiden liikkujien välillä. Milloin latu on vedetty vikapaikkaan, se on liian kapea (kaksi latu-uraa kuitenkin on ja tila luisteluhiihtoa varten) tai sitten naapurikunnan puolella on "paremmat" ladut. Tai joku tahtoisi nauttia talviliikunnasta ja kauniista maisemista liikkuen muulla tavalla kuin suksilla.
Anna olla, jos joku kulkija uskaltaa kävellä hiihtoalueen laitaa jalkaisin, heti on lehdessä joku aukomassa päätään. Saati jos jonkun koira on päässyt karkaamaan ja ladulla on tassunjälki. Ymmärrän, että paska parhaassa alamäessä voi olla riski, mutta miten niillä sivakoilla ei pääse tassunjäljen yli sitten millään? Ihme, ettei ampumahiihto ole kansan virallinen talviulkoilulaji, kun rusakko perkele saattaa sekin ylittää ladun tai papanoida sille. Se pitäisi varmaan ampua ihan ennaltaehkäisevänä tekijänä.
Ihmettelen, miten hitossa joku kehtaa väittää harrastavansa murtomaahiihtoa, jos matka katkeaa ensimmäiseen ryttyyn ladulla. Sen on kuitenkin joku tehnyt koneella valmiiksi, hienoperseiden ei tarvitse edes itse tehdä latujaan kuten ennen vanhaan.
Minkään muun lajin harrastajat eivät ole niin hanakoita käymään muiden kimppuun lehdissä tai ulkoreiteillä kohdatessa kuin hiihtäjät. Uimarit, rullaluistelijat, lumikenkäilijät, hölkkääjät, polkupyöräilijät ja sauvakävelijät tulevat muiden ihmisten kanssa toimeen vallan sujuvasti. Erityisen mielenkiintoista on se, että takuulla hiihtäjät harrastavat kesäaikaan jotakin muuta lajia lumen puutteessa ja köytöstavat ovat silloin hallussa. Mutta kun ensimmäinen sentin lumikerros on satanut, ainoa ajatus päässä on enää "minäminäminä!!!"
Sen takia tiedustelisin, että mikä hiihdossa saa ihmisen hiton takakireäksi, ja miten kukaan viitsii sitä harrastaa, kun koko ajan tuntuu olevan jotakin valittamista?