Onko kukkaan koskaan miettiny, mitä sitte jos kuolee...

[QUOTE="sama";22913701]ja kun joku kokee jonkun kuolemiseen liittyvän "hei kuoleman jälkeen on jotain" niin sekö on totuus..

sen verran kattelin tota videota että käsitin että kyseessä on hukkumis kuolema.... siitä on monia monia kokemuksia että hukkumis kuolema on yksi armollisimmista. ensin toki on paniikki jne, mutta hapen puute aiheuttaa ihmiselle käsittämättömän euforian jolloin koet jotain "suurta" ja kuolema on kaunis....[/QUOTE]

Itse asiassa kyseessä ei todellakaan ollut hukkumiskuolema, vaan myrkyllisen meduusan pisto 5 kertaa, erittäin kivulias kokemus kaikkiaan.

 

eeh......mä tässä samaan aikaan kattelen tota videota ja sori vaan..... onpa tekemällä tehty sepustus.

Aha, ok. Tuo heppu kävi tässä viime vuonna Suomessakin ja vaikutti kyllä olevan hyvinkin tosissaan.

 

[QUOTE="sama";22913701]ja kun joku kokee jonkun kuolemiseen liittyvän "hei kuoleman jälkeen on jotain" niin sekö on totuus..

sen verran kattelin tota videota että käsitin että kyseessä on hukkumis kuolema.... siitä on monia monia kokemuksia että hukkumis kuolema on yksi armollisimmista. ensin toki on paniikki jne, mutta hapen puute aiheuttaa ihmiselle käsittämättömän euforian jolloin koet jotain "suurta" ja kuolema on kaunis....[/QUOTE]

Luin tämän uudestaan ja voi miten teillä ihmiset on romantisoituja kuvia kuolemasta. Pahoin pelkään puolestanne, että jos menette loppuun saakka tuolla ajatuksella, vastassa voi olla hyvin karu iänkaikkisuus. Pysähtykää edes kerran ja rukoilkaa, että Jumala näyttäisi todellisuuden. Vaikkette uskoisikaan.

 

No ite en pelkää kuolemaa, enkä erityisesti ajattele miten maailma jatkuu kuolemani jälkeen. Ite olen aina ajatellut, et ihmiset eivät koskaan katoa vaan muuttavat vain muotoaan. Hajoavat pieniksi molekyyleiksi ja muodostavat jotain uutta. Hautausmaallakin sitä voi ruohikolla kävellessään koskettaa ties miten montaa eri ihmistä, jopa niitä sukulaisia.

Elämä jatkuu, muodossa tai toisessa. Ja kun läheiset kuolee, siitäkin pääsee yli vaikka karulta kuulostaakin. Surun jälkeen tulee muistoja ja lämpöisiä ajatuksia, voi vain miettiä et miten onnekas onkaan ollut kun on tuntenut sen ja sen ihmisen. Eikä ne kuolleetkaan enää ole kuolleita vaan eläviä muistikuvia meidän elossa olevien mielessä. Toisinaan voin kuvitella eläväni heidän kanssaan omassa mielessäni ja unissani. Onneksi ihmismieli on niin rikas ja voimaannuttava.

 

[QUOTE="vieras";22913822]No ite en pelkää kuolemaa, enkä erityisesti ajattele miten maailma jatkuu kuolemani jälkeen. Ite olen aina ajatellut, et ihmiset eivät koskaan katoa vaan muuttavat vain muotoaan. Hajoavat pieniksi molekyyleiksi ja muodostavat jotain uutta. Hautausmaallakin sitä voi ruohikolla kävellessään koskettaa ties miten montaa eri ihmistä, jopa niitä sukulaisia.

Elämä jatkuu, muodossa tai toisessa. Ja kun läheiset kuolee, siitäkin pääsee yli vaikka karulta kuulostaakin. Surun jälkeen tulee muistoja ja lämpöisiä ajatuksia, voi vain miettiä et miten onnekas onkaan ollut kun on tuntenut sen ja sen ihmisen. Eikä ne kuolleetkaan enää ole kuolleita vaan eläviä muistikuvia meidän elossa olevien mielessä. Toisinaan voin kuvitella eläväni heidän kanssaan omassa mielessäni ja unissani. Onneksi ihmismieli on niin rikas ja voimaannuttava.[/QUOTE]

Hyvin kirjoitettu!

 

JOS kuolee? No kyllä me kuollaan kaikki, ei siinä mitään jossittelua ole.

 

Minua lohduttaa se ajatus, että kun olen kuollut, elän läheisten ihmisten muistoissa ja olen toivottavasti jättänyt jälkeeni jotain arvokasta jollekin.

 

Kyllä minä niin vahvasti uskon siihen että kuoleman jälkeen sielu jatkaa matkaa, ruumis jätetään taakse ja meille on "jokin paikka" ihan jokaiselle. Jos en uskoisi tähän, niin olisin hyvin masentunut... Että senkö takia täällä ollaan, että voidaan kuoleman tullessa vaan lakata olemasta? NO en ainakaan kerro tuota vaihtoehtoa lapsilleni.

 

Ikuinen lepo kuulostaa ihan hyvältä. Silloin tämä elämä on meidän todellinen mahdollisuutemme, ei mikään testiajo. Tarvitaanko taivasta, kun meillä on tällaisia elämyksiä olemassa?

[video=youtube;BtgkvsWrIJc]http://www.youtube.com/watch?v=BtgkvsWrIJc[/video]

 

Äitini sai sydänkohtauksen viisi vuotta sitten ja sydän oli pysähtyneenä melko kauan, kunnes elvytysten jälkeen saatiin äiti takas elävien kirjoihin. Hän usein muistelee mitä silloin näki, tai mitä oli, kun hän melkein kuoli. Hän tunsi hyvin suurta rauhallisuutta ja jopa onneakin. Oli jossain tutussa paikassa jossa oli ollut ehkä lapsena (ei muistanut paikkaa, mutta tunsi sen olevan tuttu ja ympärillä oli paljon hahmoja joiden kasvoja ei nähnyt)Ja herättyään tajuihinsa oli pettynyt koska olisi halunnut jäädä.

 

Entäs jos sitä onkin tosiaan jossain tässä elämässä tutussa paikassa, ja tietoisuus on olemassa, mutta sitten joutuukin kokemaan ja elämään esim. lasten ilot ja surut, mutta ei enää pääse auttamaan. Se se vasta sietämätöntä olisikin.

 

Kyllä on tullut mietittyä varsinkin viime aikoina kuolemaa todella paljon.....vanha ystävä haudattiin eilen, minun ikäiseni. Se onpistänyt miettimään, kannattaako joka pikku asiasta marista, nauttimaan jopa kaikista arkijutuista. Kertomaan rakkaille kuinka tärkeitä ovat, näyttämään sen heille....kyllä tämä elämä niin ainutlaatuinen on, että joka sekunnista tulisi nauttia. Auringonlaskut....kuutamo, näkeekö niitä enää sitten ikinä? Tällä hetkellä toivon todella kovasti, että tuolla puolen on ihana elämä kaikilla sinne joutuneilla....todella todella toivon, mutta usko on mennyt kaikkeen hyvään mikä liittyy kuolemaan. Liikaa väkivaltaa, liikaa liian aikaisia kuolemia...

 

Jaa mä uskon että kuoleman jälkeen elämä jatkuu - jeesukseen uskovilla paratiisissa ja muilla tuonelassa. ja ite saa valita kumpaan menee.

 

No mä en usko, että kuoleman jälkeen olis enää mitään.
Valehtelen sitte lapsille enkeleistä ja taivaasta ja TUNNEN tuskaa. =/

Sama juttu.

 

Miksi lapsille pitäisi valehdella? Miksei lapsi kestäisi ajatusta siitä, että kuolema on päätepysäkki? Ei lapsille tarvitse näitä kaikkein tärkeimpiä asioita kaunistella.

 

Miksi lapsille pitäisi valehdella? Miksei lapsi kestäisi ajatusta siitä, että kuolema on päätepysäkki? Ei lapsille tarvitse näitä kaikkein tärkeimpiä asioita kaunistella.

Mun 8 v suree juuri nyt kovasti, tosi kovasti isovanhemman poismenia, itkee päivittäin sitä, mitä häneltä jää näkemättä, lasten uudet koulukuvat , kevätesitykset, esikoisen rippijuhlat jne. Ja tytärtäni lohduttaa kovasti ajatus, että enkelinä mummi vielä näkee sen kaiken , ilotulitukset uutenavuotena jne.
En usko, että esim tyttäreni tässä surussaan tarvitseisi vielä ajatusta, että se oli sitten siinä..
Häntä se lohduttaa, ja sen hänelle suon.

 

Me oomma täällä koska olemma saaneet lahjan, elämän, TAIVAAN ISÄ on luonut tämän kaiken ja on luvannut pitää omistaan huolen...joka häneen uskoo saa iankaikkisen elämän.

 

[QUOTE="äiti";22914552]Me oomma täällä koska olemma saaneet lahjan, elämän, TAIVAAN ISÄ on luonut tämän kaiken ja on luvannut pitää omistaan huolen...joka häneen uskoo saa iankaikkisen elämän.[/QUOTE]

ja sitten perusteet, niin uskon sinua täysin.
Mikä ja millainen iänkaikkinen elämä .. tylsäähän siitä tulee..

 

Eläminen on siksi mukavaa, että voi rakastaa ja kokea kauniita asioita. Kuolema taasen on neutraali olotila jossa ei tunne mitään - ei hyvää, eikä pahaa.

 

[QUOTE="vieras";22914505]Mun 8 v suree juuri nyt kovasti, tosi kovasti isovanhemman poismenia, itkee päivittäin sitä, mitä häneltä jää näkemättä, lasten uudet koulukuvat , kevätesitykset, esikoisen rippijuhlat jne. Ja tytärtäni lohduttaa kovasti ajatus, että enkelinä mummi vielä näkee sen kaiken , ilotulitukset uutenavuotena jne.
En usko, että esim tyttäreni tässä surussaan tarvitseisi vielä ajatusta, että se oli sitten siinä..
Häntä se lohduttaa, ja sen hänelle suon.[/QUOTE]

Niin, tämä riippunee paljon siitä perheen asenneilmastosta ja arvomaailmasta. Minun lapseni surevat menetettyjä sukulaisia ja ystäviä myös, mutta heillä taustalla katsomus, että kaikki päättyy kuolemaan, eivätkä koe sitä hankalaksi, koska ovat siihen kasvaneet. Tarkoitan, että jokainen perhe tavallaan.

 

'Onko kukkaan koskaan miettiny, mitä sitte jos kuolee... '

Korjaus- KUN kuolee...

ja olen mutta en ole päässyt vielä ajatelmissani lopputuloskeen mitä kuoleman jälkeen on. Omaa päätä suojellakseni ajattelen kai että sielu jatkaa eloaan jossakin muussa olomuodossa.

 

jaa no minä en miettis tuota kaikkea vaan itteni kannalta, vaan mun mielestä vähintään jokaisen sellaisen, jolla on lapsia hoidettavana ja elätettävänä tulisi etukäteen miettiä, että miten asiat järjestyy jos itse, puoliso tai jopa molemmat sattuu kuolemaan. Siis miettiä etukäteen kenen haluaisi kasvattavan sitten lapsensa, miettiä henkivakuutusta jne siis ihan käytännön asioita. Ja jopa sopia asioista paperilla tai suullisesti toisten kanssa (kysyä esim siltä, jonka toivoisi kasvattavan lapset, että voisiko hän ajatella niin tekevänsä jos vanhemmille jotain sattuu)

 

Tässäkin ketjussa monet on väittäneet, että kuoleman jälkeen on pimeyttä ja hyvänolon tunnetta, valoa jne....
Mä en usko tommosiin huuhaajuttuihin, kuolleella ei ole mitään kokemuksia, tuntemuksia, aistimuksia, hajuja, valoja jne... Kuollut on kuin pölyhiukkanen mailmankaikkeudessa, ilman mitään em. huuhaakokemuksia, jotka on selitettävissä niiden huuhaajuttujen kertojien olemisesta osittain vielä elävien kirjoissa kokemuksen aikaan ja aivoissa on ollut vielä sähköistä aktiviteettia.

 

Tässäkin ketjussa monet on väittäneet, että kuoleman jälkeen on pimeyttä ja hyvänolon tunnetta, valoa jne....
Mä en usko tommosiin huuhaajuttuihin, kuolleella ei ole mitään kokemuksia, tuntemuksia, aistimuksia, hajuja, valoja jne... Kuollut on kuin pölyhiukkanen mailmankaikkeudessa, ilman mitään em. huuhaakokemuksia, jotka on selitettävissä niiden huuhaajuttujen kertojien olemisesta osittain vielä elävien kirjoissa kokemuksen aikaan ja aivoissa on ollut vielä sähköistä aktiviteettia.

Aivan. Kun ei ole MITÄÄN, ei ole edes sitä pimeyttä. Aistiakseen sen pimeyden/tyhjyyden, täytyy olla olemassa. Ja kuolluthan ei ole.

 

[QUOTE="vieras";22913067]No mietippä. Ku et ollu vielä syntynyt, ei ollut mitään. Siis sulla ei ollut mitään tietoisuutta. Sua ei ollut. Et tajunnut, että sua ei oo, koska sua ei ollut. Et tajunnut, että on maailma ja ihmiset, kun sua ei ollut (mitä hittoa mä selitän muuten...).

No kuitenki se menee noin. Kun ei ole tietoisuutta, ei voi olla kovin onneton. Ja ajatteleppa ikuisuus jossain diipadaapassa nauttimassa. Entäpä, jos ei jaksa nauttia? Sieltä ei pääse ikinä pois. Karmeaa.[/QUOTE]

Näin mäkin aattelen..En yksinkertasesti pysty mitenkään muuten aattelemaan.Ja sen takia pelkään kuolemaa.
Ja ehkä siellä diipadaapassa,se on se helvetti,kun ei jaksa nauttia.