O
Olenko outo
Vieras
Nuorena tykkäsin eläimistä ja manguin normikakarana vanhemmiltakin elukoita. Kissa ja koira löyty talosta ja niitä kovasti hoivasin asuessani vielä vanhempien luona. Aina oon tykänny elukoista.
Noin vuoteen 2007 vielä hinguin omaan kämppäänkin elukoita kun olin opiskelemassa. Kun sain kuulla että saan poikaystäväni kanssa lapsen niin alko hiljalleen kiinnostus elukoihin laskea. Satunnaisesti paijaan mut enimmäkseen vältän koskemasta. Olen tosin vähän allerginenkin.
Nyt menny muutama vuos ilman ihmeemmin kohtaamatta eläimiä, ei niitä vaan ole paljon lähipiirissä. Kun muutimme on naapurin kissat alkaneet pyrkimään sisälle asuntoon ja huomaan ajattelevani vain "Voi ei ne tulee kuselle sisään". Ja kun näen miten ne sottaa ulkona niin toivoisin että lapset ei niihin koskis:O (nuorena en olis tuollasta kommenttia ikinä uskonu ees mieleeni tulevan..usein kun esim ripulinen kattimme paskoi hädissään syliini niin että paska vaan silmille roiskuii...).
Naapurin kissat tekee pihapiirissä koko ajan pientä tuhoa niin kuin nyt kunnon katin kai kuuluukin...Olen huomannut että ärsyttää, ja kieltäydyin vahvasti kun naapuri koitti saada meille pientä kissanpentua "hetkeks" hoitoon kun lapset niin tykkäis. Tiedän kyllä miten siinä olis käyny...
Nyt alkanu"pelottaa" että lapset ku tulee vanhemmiks niin ne alkaa kinuamaan välittömästi lemmikkejä itselleen. Jotenkin nousee mieleen ajatus että mieluummin lähden menemään kuin alan niiden sotkuja lasten sotkujen lisäksi siivoomaan jne. Tietty olis uhkailua vaan ja lopputuloksena mä saisin sitten holhota isompaa katrasta ja viettää extra-aikaa imurin kanssa:/ Ja hermot menis pahemman kerran. Olen huomannut etten siedä yhtään sotkusuutta kotona, heti on hermot pinnassa. Inhoan elukoitten karvoja vaatteissa yli kaiken.
Miten mun persoonallisuus tälleen muuttunu/muuttumassa? Onko kellekään muulle käyny näin?
P.S. Olin aika kauhuissani kerran: parvekeellemme aikoinaan eksynyt tuntematon kissa pyrki syliini ja kiehnäs. Kun annoin sen tehdä niin, niin yhtäkkiä se raapaisi minua mahaan. Ei siinä muuten mitään mutta olin raskaana.
Noin vuoteen 2007 vielä hinguin omaan kämppäänkin elukoita kun olin opiskelemassa. Kun sain kuulla että saan poikaystäväni kanssa lapsen niin alko hiljalleen kiinnostus elukoihin laskea. Satunnaisesti paijaan mut enimmäkseen vältän koskemasta. Olen tosin vähän allerginenkin.
Nyt menny muutama vuos ilman ihmeemmin kohtaamatta eläimiä, ei niitä vaan ole paljon lähipiirissä. Kun muutimme on naapurin kissat alkaneet pyrkimään sisälle asuntoon ja huomaan ajattelevani vain "Voi ei ne tulee kuselle sisään". Ja kun näen miten ne sottaa ulkona niin toivoisin että lapset ei niihin koskis:O (nuorena en olis tuollasta kommenttia ikinä uskonu ees mieleeni tulevan..usein kun esim ripulinen kattimme paskoi hädissään syliini niin että paska vaan silmille roiskuii...).
Naapurin kissat tekee pihapiirissä koko ajan pientä tuhoa niin kuin nyt kunnon katin kai kuuluukin...Olen huomannut että ärsyttää, ja kieltäydyin vahvasti kun naapuri koitti saada meille pientä kissanpentua "hetkeks" hoitoon kun lapset niin tykkäis. Tiedän kyllä miten siinä olis käyny...
Nyt alkanu"pelottaa" että lapset ku tulee vanhemmiks niin ne alkaa kinuamaan välittömästi lemmikkejä itselleen. Jotenkin nousee mieleen ajatus että mieluummin lähden menemään kuin alan niiden sotkuja lasten sotkujen lisäksi siivoomaan jne. Tietty olis uhkailua vaan ja lopputuloksena mä saisin sitten holhota isompaa katrasta ja viettää extra-aikaa imurin kanssa:/ Ja hermot menis pahemman kerran. Olen huomannut etten siedä yhtään sotkusuutta kotona, heti on hermot pinnassa. Inhoan elukoitten karvoja vaatteissa yli kaiken.
Miten mun persoonallisuus tälleen muuttunu/muuttumassa? Onko kellekään muulle käyny näin?
P.S. Olin aika kauhuissani kerran: parvekeellemme aikoinaan eksynyt tuntematon kissa pyrki syliini ja kiehnäs. Kun annoin sen tehdä niin, niin yhtäkkiä se raapaisi minua mahaan. Ei siinä muuten mitään mutta olin raskaana.