Miksiköhän mä en unissa saa ikinä soitettua hätänumeroon (turhis)

Scarlett O Harava

Tunnettu jäsen
17.08.2004
61 304
187
63
Näin taas viime yönä unta jossa oli tilanne, että on pakko soittaa hätänumeroon, että saadaan apua paikalle. No ensin en meinannut saada näpyteltyä numeroa puhelimeen ja kun sen sain sinne, niin puhelu menikin jollekin radiokanavalle.

On ollut montaa kertaa unissa etten saa puhelimeen näpyteltyä oikiaa numeroa vaikka sen numeron toki tiedän unessakin. Ei vain puhelin tahdo toimia vaan tulee liikaa ykkösiä tai kakkosia eikä auta vaikka kuinka keskittyis painelemaan oikeen.

Kummallista.
 
Juu, sama. Numeroiden näppäily ja tekstien, ohjeiden ym. (tai numerosarjojen) lukeminen on yleensä myös mahdotonta. Sama laitteiden käytön vaikeus vaivaa myös muuten, unissani myös usein ajan autoa, mutta rattiin päästyäni mikään ei toimi ja auto menee mihin sattuu. Aina kuitenkin vältyn vahigolta, mutta huimia läheltäpiti-tilanteita on paljon.
 
[QUOTE="vieras";22729981]Mulla on taas se ongelma etten unissa IKINÄ pääse juoksemaan karkuun! Kamalaa[/QUOTE]

Mulla kans tää. Joskus tuo hätänumerojuttukin. Mutta noissa juoksu-unissa jalat painaa tonnin ja on kaiken maailman esteitä jne..
 
[QUOTE="Lilli";22729992]Mulla kans tää. Joskus tuo hätänumerojuttukin. Mutta noissa juoksu-unissa jalat painaa tonnin ja on kaiken maailman esteitä jne..[/QUOTE]

Mulla muka sattuu polviin niin pirusti etten pysty kunnolla liikkumaan vaan könyän joten kuten ettenpäin ja jalat vaan loksuu
 
Mä näin viime yönä sellaasta unta, että olin isän ja joidenkin muiden kanssa isän pihassa ulkorakennuksen edessä. Tämä rakennus on vanha navetta/puuvarasto/pannuhuone, autotalli/varasto (joskus ollut asuntona ), siis ihan oikeassakin elämässä. No isä taputti käsiään yhteen, että talon katolta tippuis lumet pois sen äänen voimasta. No lumet tippui, mutta samalla lumihankeen syntyi pieni "aalto" joka tuli meidän jalkoohin.

Se aalto ei jäänyt yhteen vaan niitä tuli lisää aina edellisen loputtua ja joka kerta ne voimistuivat. Lopulta meidän oli pakko mennä sisälle pannuhuoneen ovesta ja saimme vaivoon oven kiinni. Siirryimme peremmälle rakennukseen turvaan. Kun tuo loppui, niin onnistuimme kaivautumaan jotakin kautta pihalle. Ulkorakennuksen päällä oli useita metrejä lunta.

Isän talo oli ison lumikasan alla eikä talosta näkynyt mitään, päällä lunta varmaan kymmenen metriä. Emme olleet varmoja oliko pikkuveljeni talossa sisällä ja pelkäsimme talon rakenteiden pettävän. Yritin soittaa hätänumeroon, että saisimme palokunnan apuun, mutta soittaminen ei onnistunut.
 
Mulla vähän liiankin usein painajaisia joissa en vaan saa sitä numeroo näpyteltyä tai löydä puhelimesta. Jos taas pitäis paeta, niin jalat ei toimi, on ihan spagettia tai auto ei mene suoraan tai sitten lentää eikä mee tietä pitkin.
Pitkän aikaa näin unia joissa yritin jostain paikasta pois ikkunan tai muun pienen kolon kautta enkä millään mahtunut. Sitten erään asian ratkettua elämässä näin unen jossa ensin yritin ikkunan kautta, mutta huomasinkin vieressä oven ja marssin siitä ulos. Sen jälkeen ei ole niitä unia ollut.
 
mä näen kanssa unia että yritän tilata ambulanssia/paloautoa tms mutta en muista numeroa tai puhelu ei vaan mene perille.... Viimeaikoina olen nähnyt unta että mies yhtäkkiä katoaa enkä löydä häntä mistään, sitten ajattelen että soitan hänelle mutta numero on kadonnut kännykästä enkä muka muista numeroa ulkoa....
 
Mäkin näen tuollaisia unia! En joka yö, mutta aika usein.

Yritän näpytellä numeroa 112 mutta aina tuleekin 1112, 122, 118 tms.

Lapsena näin sellaisia unia aika ajoin, missä mun piti huutaa kovaan ääneen apua, mutten saanut pihaustakaan ääntä tulemaan.
 
Mä näin jokunen vuosi sitten kans hätänumeroon soittamisesta unia, numerot meni väärin tai kukaan ei vastannu. Toipuessani masennuksesta muistin unet ja ymmärsin, että noissa unissa mulla oli hätä itsestäni, elämästäni. En vain osannut tiedostaa sitä silloin. Nykyisin voin hyvin ja nuo unet ovat historiaa. Nyt näin unen jossa soitin palokuntaa menemään jonnekin, mutta tiesin avun menevän perille, joten se ei ollut ahdistava uni. Parina yönä ole muuttanut. Muutan entiseen kotiin, jossa äitini asuu nykyisin. Unessa hän on muuttamassa sieltä pois, mutta minun muutettua sinne hän sanookin, etttei hän muutakkaa. Talo on iso ja tavaraa piisaa, oikeesti! Unessa olen väsynyt siivoamaan sitä, kunnes totesin, että on edettävä huone kerrallaan, muutoin en jaksa, uuvutan vain itseni. Minun on pidettävä itsestä huolta. Tiedän, että oikeasti mieheni ei suostuisi muuttamaan tuohon taloon ja unessa hän on mukana, vaikka en häntä unessa näekkään, mutta koiramme näen ;-)
 
Mäkin näen tuollaisia unia! En joka yö, mutta aika usein.

Yritän näpytellä numeroa 112 mutta aina tuleekin 1112, 122, 118 tms.

Lapsena näin sellaisia unia aika ajoin, missä mun piti huutaa kovaan ääneen apua, mutten saanut pihaustakaan ääntä tulemaan.

Mulla on sama, just tuo että näppäilen sen koko ajan väärin. Myös tuo että pitäisi huutaa apua mutta ääntä ei vaan tule. Se on kamalaa!

Mistähän tuo kertoo? Kun aika monella on tämä sama, ettei unessa saa soitettua hätänumeroon?
 
[QUOTE="Sara";23232172]Mulla samanlaisia hätänumerounia. Ne on kamalia! Myös juoksu-unet on tuttuja, että yrittää päästä jotain karkuun, mutta ei pääse eteenpäin.[/QUOTE]

On kuin yrittäisi paksussa siirapissa juosta. Ja sitten on keljua se, kun unessa hyppää ihan liian korkealta ja se putoamisen tunne on tosi aito.
 
:) Mä en saa koskaan vedettyä ovea kunnolla kiinni ja lukkoon. Kiire olisi, mut ei vaan onnistu, se lukko vaan aina aukeaa kun kokeilen ovea.
Puhelimella soittaminen on aivan mahdotonta.
 

Yhteistyössä