Pettäminen kaverin kanssa :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nunna
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

nunna

Vieras
Viikko sitten sain selville, että mieheni on jotakin tuusannut yhden kaverini kanssa. Jo tuolloin laitoin eropaperit vireille; en suinkaan tuosta syystä; vaan kaikesta muustakin mitä mies on minulle vuosien aikana tehnyt. En ole kiltti minäkään ollut ja tuolloin kerroin hänelle. Meillä on ns sopimus ollut siitä että jos jotakin pöljää tekee, niin pidetään huoli että toinen ei missään olosuhteissa kuule siitä ulkopuolisilta. Mieheni tapauksessa kaikki muut tiesivät paitsi minä. Viikko sitten hän väitti kivenkovaan että kyse on vain pussailusta. Noh, en uskonut. Eilen sain tiristettyä tiedon että seksiä on harrastettu ja vielä muutamaan kertaankin.

Tiesin sen ja se ei minua loukkaa ollenkaan niin paljon kuin se, että hän valehteli minulle ja olisi ollut valmis rakentamaan suhteen valheen päälle :( Toiseen naiseen ns kaveriini en ole ollut missään yhteyksissä enkä aio ollakaan. Olen jo hyvinkin aikuinen ihminen, liki 40 ja ymmärrän että seksi voi joskus olla seksiä, mutta en hyväksy näitä muita asioita ympärillä. Olen ihan kammottavan katkera koska olen kuullut mieheltäni isosta perseestäni, löysästä mahasta, rumasta tukasta jne. Viimeisin synnytys oli 2,5 vuotta sitten ja olen hoikka ja hyvässä kunnossa. Tiedän sen, mutta kun asian kuulee omalta läheiseltään, niin senhän uskoo eli siis että on ruma.. Sitten se menee ja panee 20:stä isotissistä pikkupimua, huhhuh. Nyt mies kuulemma rakastaa mua ihan kauheasti ja blaablaa. Kuka helvetti voi sanoa rakkaalleen että on ruma eikä mitään mitä naiselta odottaa?? Aaarggh..

Anteeksi, olipa sekavaa. Mutta semmosta tähän aamuun...
 
anteeksi, mutta en mitenkään voi olla miettimättä että kuinka voitte tehdä lapsillenne tietoisesti noin? siis että elätte niin, että perheenne hajoaa enemmin tai myöhemmin (ts. lupa tehdä mitä lystää, se kun ei kuitenkaan toimi juuri koskaan käytännössä kuten olet huomannut...). tuntuu hirmu pahalta teidän lapsen/lasten puolestaan...on raskasta asua kahdessa kodissa, siirtyä jatkuvasti paikasta toiseen vaikka muuten olisikin riidatonta tmv.
 
Liki kaikki miehet pettää joten miksi ei tehdä siitä sopimusta? Kolme pidempää suhdetta on ollut ja kaikki jääneet kiinni vieraissa käymisestä. Tai sitten mua ei vaan niin helposti asiassa kuseteta kuin muita.
 
anteeksi, mutta en mitenkään voi olla miettimättä että kuinka voitte tehdä lapsillenne tietoisesti noin? siis että elätte niin, että perheenne hajoaa enemmin tai myöhemmin (ts. lupa tehdä mitä lystää, se kun ei kuitenkaan toimi juuri koskaan käytännössä kuten olet huomannut...). tuntuu hirmu pahalta teidän lapsen/lasten puolestaan...on raskasta asua kahdessa kodissa, siirtyä jatkuvasti paikasta toiseen vaikka muuten olisikin riidatonta tmv.

Ottamatta kantaa aapeen tilanteeseen sanon vaan sen, että eivät ne lapsetkaan mistään paperista ole tehty. Meillä ainakin toimii asuminen kahdessa kodissa hyvin, lapset eivät ole väsyneitä, surullisia tai muutenkaan onnettomia. Toki aluksi ero oli lapsille ikävää, mutta se käsiteltiin heidän kanssaan hyvin. Kaikki saivat puhua tunteistaan ja toiveistaan. Välit ex-mieheeni ovat hyvät, ja lapset tietävät, että he ovat meille ne kaikista tärkeimmät.

Niin että äläpäs yleistä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja uusperheen äiti;22670591:
Ottamatta kantaa aapeen tilanteeseen sanon vaan sen, että eivät ne lapsetkaan mistään paperista ole tehty. Meillä ainakin toimii asuminen kahdessa kodissa hyvin, lapset eivät ole väsyneitä, surullisia tai muutenkaan onnettomia. Toki aluksi ero oli lapsille ikävää, mutta se käsiteltiin heidän kanssaan hyvin. Kaikki saivat puhua tunteistaan ja toiveistaan. Välit ex-mieheeni ovat hyvät, ja lapset tietävät, että he ovat meille ne kaikista tärkeimmät.

Niin että äläpäs yleistä!

niin kyllähän lapset sopeutuvat kaikenlaiseen (kun on pakko...ja siihen on aina hyvä vedota...). joo ja kyllä minä ymmärrän, että elämä ei aina mene niinkuin suunnittelee jne. mutta että tietoisesti sählätään, sitä en silti ymmärrä...ja on tosiaan niin, että hyvin hoidetuista eroista lapset varmasti selviävät melko hyvin, mutta ap:n tapaus ei nyt kuulosta ihan siltä, anteeksi vaan...eli jonkun pitäisi nyt kiireesti kasvaa aikuiseksi ja lopettaa sählääminen (ts. joidenkin eli miehen myös!). no, mutta toisaalta eihän tämä mulle kuulu eikä mua sinänsä kyllä kiinnostakaan koko asia.
 
[QUOTE="suski";22670674]Tai sitten onnistut vain valitsemaan sellaisia miehiä, jotka pettävät...[/QUOTE]

Nohnoh. Sen verran ihmisten kanssa tekemisissä ollut että eipä ole lähipiirissäkään yhtään parisuhdetta jossa ei olisi jompikumpi vieraissa käynyt. Se että tietääkö se toinen on ihan oma juttunsa :D
 
voi elämä näitä jotka pistää heti välit poikki kaveriin ja suuttuu jopa sille enemmän ku miehelleen. on pakko olla aikamoinen kultakimpale ku silti kaiken jälkeen haluu elää sen kanssa. voi mikä rakkaus. <3
 
Ehei, en ole tytön kanssa ollut juttusilla enkä todellakaan syytä häntä asiasta. Hän on vain tyttö. Mies tässä on väärin tehnyt. Mutta haluanko pitää enää kaverina, noooou, mun kaverit ei mun mieheen koske :)
 
Similar threads

Yhteistyössä