V
"vieras"
Vieras
monitori - Freddy Van Wonterghem: Belgian virheitä ei pidä toistaa
Freddy Van Wonterghem tuli Belgiasta Kotkaan 37 vuotta sitten. Hän liittyi Perussuomalaisiin vuonna 2003, kun puolueen kannatus oli 1,6 prosenttia.
- Vuonna 2003 Suomen pääministeri oli Paavo Lipponen. Hän piti linjapuheen, missä sanoi, että suomalaisten täyttyy sopeutua maahanmuuttajiin. Minä olin eri mieltä, kertoo Freddy.
- Kirjoitin lehteen, että maahanmuuttajien täytyy sopeutua Suomeen eikä päinvastoin. Liityin Perussuomalaisiin, koska se oli silloin ainoa puolue, joka salli edes jotain kritiikkiä harjoitettuun maahanmuuttopolitiikkaan. Puolueessa minut noteerataan ja minua kuunnellaan maahanmuuttoon liittyvissä asioissa. Puoluevaltuuston kokouksiin minut kutsutaan aina maahanmuuton erityisasiantuntijana, hän jatkaa.
Maahanmuuttokeskustelusta Freddyllä on selvät näkemykset.
- Keskustellaan keskustelijoista, ei varsinaisesta maahanmuutosta. Keskustelijat voivat yrittää tuoda asian esille, mutta se ammutaan heti alas. Kun Eero Heinäluoma puhui työperäisestä maahanmuutosta viime keväänä, keskusteltiin siitä, saako Heinäluoma sanoa näin vai ei. Ei keskusteltu lainkaan asiasta, hän sanoo.
Freddy Van Wonterghem ei säikähdä, kun hänen puoluettaan kutsutaan rasisti- ja populistipuolueeksi.
- Ne ovat vain termejä, joilla lyödään vastustajaa. Sitä paitsi kaikki puolueet ovat populisteja vaaliaikana, koska lupaavat asioita, joita niillä ei ole tarkoitus toteuttaa, hän sanoo.
Freddy on nähnyt, kuinka hänen kotimaassaan Belgiassa maahanmuutosta on tullut suuri ongelma.
- Pelkään että Suomessa tehdään sama virhe kuin Belgiassa. Kun maahanmuuttajia saapuu, näytetään että tämä on kauppa, tässä on asuntosi ja tuolla on Kela. Sen jälkeen koko kansallisryhmä majoitetaan samaan kerrostaloon, eikä heillä ole minkäänlaista kontaktia suomalaisen todellisuuden kanssa. Kielikursseja ei ole riittävästi, ja parin vuoden jälkeen perheet vailla kielitaitoa lähtevät kasvukeskuksiin kuormittamaan sosiaalitoimistoa.