E
ev
Vieras
se olen aina minä kun soitan, ehdotan tapaamisia jne. he ei ole KOSKAAN soittaneet minulle. meillä oli monien vuosien tauko kun emme olleet missään tekemisissä kun olin lapsi vielä (isä kuoli kun olin 5v).
no, sitten tuossa muutamia vuosia sitten otin yhteyttä. halusin kiinni "juuriini". kerroin sen heille. he olivat haltioissaan. tapasimme kerran. sen jälkeen kaikki yhteydenpito on ollut minun vastuulla. soitan mummolleni ja tädilleni. ovat kovin innoissaan kun soitan, mutta en vaan voi tajuta miksi eivät soita minulle päin....
tuntuu todella pahalle.
tätini lupasi minulle hyllyn jonka on isäni aikoinaan tehnyt. sanoi että on säästänyt sitä minulle, koska koki että se kuuluu minulle. odotin yhteydenottoa että milloin voin mennä sen hakemaan, sitä ei tullut. puheluihini ei vastattu, ei tekstiviesteihin. sitten vasta vastattiin kun ihmettelen isäni äidille asiaa. eli tämä mummini oli sanonut tyttärelleen asiasta ja sitten vasta vastasi....