Mä olen noita miettinyt jo monta vuotta, ennen lastakin. Mutta olen myös tietoinen, että jatkuva stressikin on ihmiselle aika vaarallista.
Pyrin siis vähentämään saamaamme kemikaalikuormaa, mutta hyväksyn sen, etten voi sitä täysin poistaa ja että joskus joutuu tekemään kompromisseja. Monien kemikaalien saantia on kuitenkin melko helppo pienentää. Nämä ovat minun ratkaisuni.
- Ihovoiteet ja shampoot sellaisia, jotka eivät sisällä parabeenejä eivätkä mielellään hajusteita. Atoopikolle ei välttämättä löyty parabeenittomia soveltuvia voiteita, mutta voi olla, että osana voidearsenaalista löytyy jotain ilman parabeeneja. Esim. Essex-sarja on muistaakseni kokonaan ilman parabeeneja. Shampoista noita löytyy ns. kampaamotuotteista. Kalliimpia, mutta mielestäni niitä tarvitsee pestessä vähemmän ja muutenkin olen ollut tyytyväinen laatuun.
- Emme käytä ruoanlaitossa tai ruoan säilytyksessä polykarbonaattia olevia astioita (sisältävät BPA:ta). Vältän muutenkin muoviastiassa ruoan kuumentamista. Vaihtoehtoja löytyy paljon ja helposti. (Polykarbonaatti = PC tai 7-merkintä astiassa.)
- Luomua ostan vaihtelevasti ja suomalaista paljon.
- Vaatteet pesen aina ennen käyttöä ja käytän kirppareita, enkä käytä huuhteluainetta. (Nämä säästävät samalla rahaakin.)
- Vältän ostamasta leluja tai tekstiileitä, jotka haisevat pistävälle kemikaalille. En tiedä mikä se on, mutta tuskin ainakaan hyvästä.
- Vältän leluja joissa on pehmeitä muovisia osia (saattaa sisältää ftalaattia) ja jos ostan, niin ainakin tunnetuilta valmistajilta. (Ftalaattiahan ei saisi olla leluissa, mutta aina välillä noita on.) Samasta syystä lapsen vaatteissa olen alkanut välttämään "kumimaisia" painatuksia, toisena syynä tosin se, että painatukset usein menevät huonoksi pesuissa.
- Vältän kodin turhaa pesemistä pesuaineilla. Mikrokuituliina + vesi riittävät pitkälle. Tarvittaessa mietoa pesuainetta ja vasta tarpeeseen jytympiä aineita.
- Otamme rokotteet normaalisti sekä joitakin "ylimääräisiäkin", olen arvioinut niiden haitat pienemmiksi kuin hyödyt.
Näitä nyt ainakin tulee tehtyä jo ihan automaattisesti ilman, että se aiheuttaisi stressiä.