missä vaiheessa kertoisin lapselle , että hänellä on bio-isä jossain maailmalla?

[nyt 3 vuotta]

kiitos mielenkiinnosta asiaa kohtaan. olen kuitenkin sitä mieltä, ettei bio isä ansaitse tulla mainituksi lapseni elämässä, ellei itse aio paljastaa itseään jossain elämänsä vaiheessa ennen kuolemaansa. Tiedän toki, että perunkirjoituksisa asia tulee ilmi lapselleni.

 

[fifiia]

kiitos mielenkiinnosta asiaa kohtaan. olen kuitenkin sitä mieltä, ettei bio isä ansaitse tulla mainituksi lapseni elämässä, ellei itse aio paljastaa itseään jossain elämänsä vaiheessa ennen kuolemaansa. Tiedän toki, että perunkirjoituksisa asia tulee ilmi lapselleni.

No eikö aloitus sitten ollut turha jos asian tiedät varmasti. Itse en lapsen takia pystyisi moiseen koska olen nähnyt mitä sen asian paljastuminen saa aikaan kun totuus tulee ilmi vasta 16-22 vuotiaalle.

 

["santtuli"]

minulla sama tilanne.lapsi 3.v. olen kyllä sitä mieltä, että nyt on vielä ihan turha asiaa selittää. ei minun lapsi ainakaan vielä tajua, kun selittäs jotain noin vaikeaa. taitaa olla ihan riittävää se, että koittaa selittää koska joulupukki tulee mutta sitä mieltä olen, että haluan kertoa heti, kun hän vaan asian voi jotenkin ymmärtää. itsekkin miettinyt miten sen kertoo. mut ajattelin juuri kuvia näyttää ja sanoa että tämä on sun toinen iskä. et se olis "rikkaus" kun on kaksi isää. pakostakin se toinen (bio) isä ajatuksista katoaa kun ei ole maisemissa ja nykyinen mies on se oikea isä. mut en aijo selittää siemenistä tai mistään muusta. sanoa vaan että sulla on kaksi isiä. ja ollaan yhteydessä bion vanhempiin niin ymmärtää sitten senkin kautta jossakin vaiheessa, et he olavat hänen bion vanhempia. kun on kolmet isovanhemmat.

 

[wallika]

kuullosti et sä haluat ns.kostaa sun exälle sen ettei ole lapsen elämässä ja siksi olla kertomatta lapselle hänestä:/ exäsi ei ehkä ansaistekkaan mitään mutta ajattele kuitenkin tarkasti lapsesi parasta!!!!

 

[hoya bella]

kiitos mielenkiinnosta asiaa kohtaan. olen kuitenkin sitä mieltä, ettei bio isä ansaitse tulla mainituksi lapseni elämässä, ellei itse aio paljastaa itseään jossain elämänsä vaiheessa ennen kuolemaansa. Tiedän toki, että perunkirjoituksisa asia tulee ilmi lapselleni.

Hyvin surullista jos päätät olla kertomatta

 

["mie"]

Hyvin surullista jos päätät olla kertomatta

Samaa mietin Itsekäs teko äidiltä. Jos tää palsta on pystyssä vielä 10-15 vuoden kuluttua, niin ehkä ei kannata tulla tänne itkemään, kun lapsesi suuttui verisesti saatuaan tietää asiasta kumminkaimanserkuntytön rippijuhlissa.

 

["vieras"]

Oikeasti otat aika suuren riskin jos jätät tuollaisen kertomatta. Ja jos kerran elaritkin maksaa jne. Lapsellesi voi tulla aika paha kriisi jos saa selville esim teini-iässä. Ja entäpä jos bioisä päättääkin joskus itse kertoa asian? Minun isäni ei ole koskaan edes tunnustanut minua enkä ole koskaan häntä tavannut, mutta olen tiennyt pienestä saakka hänen olemassaolostaan, ja näin kuuluukin olla!

 

[uusperhemami]

kiitos mielenkiinnosta asiaa kohtaan. olen kuitenkin sitä mieltä, ettei bio isä ansaitse tulla mainituksi lapseni elämässä, ellei itse aio paljastaa itseään jossain elämänsä vaiheessa ennen kuolemaansa. Tiedän toki, että perunkirjoituksisa asia tulee ilmi lapselleni.

Miksi ihmeessä sitten kyselet, jos olet toimintatapasi jo päättänyt?!

Minä en ymmärrä lähtökohtaisesti sitäkään, miksi lapsen pitää kutsua isäksi henkilöä, joka ei hänen isänsä oikeasti ole. Kutsumanimi on täysin riippumaton todellisesta roolista. Valhe paljastuu aina, ennemmin tai myöhemmin.

 

["vieras"]

kiitos mielenkiinnosta asiaa kohtaan. olen kuitenkin sitä mieltä, ettei bio isä ansaitse tulla mainituksi lapseni elämässä, ellei itse aio paljastaa itseään jossain elämänsä vaiheessa ennen kuolemaansa. Tiedän toki, että perunkirjoituksisa asia tulee ilmi lapselleni.

Totuuden kuuleminen on ehdottomasti lapsesi oikeus! Nuo bioisän ansiot ovat lapsesi kannalta ihan sivuseikka. Surettaa todella lapsesi puolesta jos aiot häneltä noin tärkeän asian pitää salassa.

 

["Neith"]

Miksi ihmeessä sitten kyselet, jos olet toimintatapasi jo päättänyt?!

Minä en ymmärrä lähtökohtaisesti sitäkään, miksi lapsen pitää kutsua isäksi henkilöä, joka ei hänen isänsä oikeasti ole. Kutsumanimi on täysin riippumaton todellisesta roolista. Valhe paljastuu aina, ennemmin tai myöhemmin.

miksi lapsi ei kutsuisi isäksi henkilöä joka sen roolin hänen elämässäänm ottanut?
3v on todella pieni vielä, kun sille yrittää kertoa että tuo ketä luulet isiksi ei olekkaan oikea isäsi, voi lapsi oikeasti mennä sekaisin..
tottakait lapsella on oikeus tietää jossain vaiheessa, kun on tarpeeksi vanha ymmärtämään myös sen että joskus aikuisia ei vain kiinnosta vanhemmuus, ei johdu siitä kyseisestä lapsesta vaan siitä aikuisesta joka on kokonaan kadonnut lapsen elämästä.
kun lapsi on tarpeeksi vanha sen tajuamaan niin luulisin asiasta pääsevän helpommin yli

 

[Lunatic]

maksaa pakosta elarit, muuta sidettä ei ole, eikä tule olemaan, välillämme satoja kilometrejä

sanoit kyllä ettet tiedä missä se asuu.

 

[Lunatic]

Mitäköhän ne äidit selittää "bio-isästä".. joiden lapset on ostospermalla tehtyjä.:snotty:

"Ostin vähän mälliä Tanskasta, sori, en tiedä kuka sun bioisä on."

 

[fifiia]

Itselläni ei onneksi ole tuo tilanne, mutta voisin kuvitella että helpointa se olisi ensimmäisen kerran ottaa esiin kysely iässä. Kun lapsi on kiinnostunut siitä mitä isä tai äiti tarkoittaa, kun hänelle selitetään että mummo on äidinäiti tai isänäiti. Samalla voisi kai selittää lapselle että on olemassa henkilö/mies/setä/Jaakko jota voisi nimittää lapsen toiseksi isäksi tai biologiseksi isäksi, mutta joka ei nyt tai ehkä koskaan ole lapsen arjessa läsnä. Lapsen kiinostuksen ja kehityksen mukaan asiaa voi tarvittaessa valaista lapselle lisää.

 

[Myös yhden vanhemman perhe]

Lapseni on myös 3-vuotias, eikä hänen biologinen isänsä - siittäjä,hedelmöittäjä ja isä myös paperilla - ei siis myöskään ole ollut missään roolissa lapseni elämässä.
Omasta tahdostaan.
Houkutteluistani huolimatta.
Erona AP:hen se, ettei perheessämme ole uutta miehenmallia tai isäksi taipuvaa henkilöä.

Kyllä näissä on minusta otettava huomioon myös eri ikäisten lasten käsitemaailmat.
Ei 1-3 vuotias ymmärrä muuta isän käsitettä kuin sosiaalinen ja läsnäoleva isä.
Ei tuon ikäiselle voi selittään biologista isää, siittäjää tai hedelmöittäjää.

Tähän mennessä olen lapselleni kertonut , että one rilaisia perheistä - joissain on , kuten meillä - vain äiti ja lapsi. Meillä ei asu isää .
Pari kertaa olen sivulauseessa ottaanut biologinen isä termin esille.

Ymmärtääkseni psykologit sun muut neuvovat näissä tilanteissa vastaamaan lapsen kysymyksiin sitä mukaa kuin niitä tulee .
Tarkkaan olen myös kuunnellut , mitä lapseni puhuu ja jos ja kun leikeissä esiintyy 'isä' hahmoja , muiden hahmojen mukana tai seassa.

Minusta empaattisten vastaajien olisi hyvä ensisijaisesti sympatiseerata lasta - sitä mikä hänelle olisi parasta ja tuotatisi vähiten hämmenystä ja tuskaa.

Mielenkiintoinen keskustelu.

En koe valehtelevani lapselleni - ja yhä toivon että hänen hedelmöittäjästään joskus jotain iloa olisi. Taidan jatkossakin vuosittain lähettää kuvat ja pienen yhteenvedon lapsestaan .
Tämän teen osin siksikin, ettei lapseni voi minua syyttää siitä, ettenkö olisi jollain tapaa isyyttä yrittänyt elvytellä.

Tuo vauvansiemen tarina oli aika hieno ja ehkä piankin ymmärrettävissä meilläkin .
Lapseni ei ole muutoin ollut näistä asioista kiinnostunut tai kyselevä.

Olemme tekemisissä lapseni biologisen mummon kanssa .

 

["Huh huh"]

Minusta on sitä helpompi mitä luonnollisemmin ja aiemmin nämä asiat tuodaan lapsen tietoisuuteen. Tapa vain pitää olla sellainen, että se sopii lapsen kehitystasoon. Meillä adoptiolapsi ja hänelle on pienestä asti kerrottu "tarinaa" hänen syntymästään, elämästä ennen meidän lapseksi tuloa ja alkuajoista meidän lapsenamme. En voisi mitenkään perustella itselleni sitä, että jättäisin nämä asiat hänelle kertomatta jo pienenä. Näin tästä asiasta ei tule milloinkaan "inhottava" salaisuun, vaan se on aina ollut tiedossa. Meillä kerrotaan lapselle (nyt 3 v) syntymä-äidistä ja -isästä sekä on aikoinaan kysytty lapselta, että haluaako hän kutsua näitä henkilöitä millä nimillä eli lapsi on itse saanut päättää nämä "nimet" noin parivuotiaana. Vaihtoehdoiksi annoimme silloin mm. täti, jonka masusta olet syntynyt jne. Biologinen isä tai -äiti ovat tämän ikäisellä vaikeita käsitteitä, mutta miehestä (isä), joka antoi vauvasiemenet äidin masuun voi toki kertoa jo kolmivuotiaalle ja sitten on isä, jonka kanssa lapsi on kasvanut. Ei näistä asioista pitäisi aikuisten tehdä niin monimutkaisia, koska silloin ne mutkistuvat lapsenkin mielessä ja se on pahaksi.

 

[Yainaba]

tuli itelle vaan mieleen että mitähän jos mä oisin jättänyt kertomatta pojalleni sen biologisen isän olevan muualla ( kuoli kun poika oli 5 vrk ) ja poika ois kuvitellut nykyisen mieheni olevan isä. Poika on mulaatti ja mies suomalainen .

 

[Chala]

sitten eroaisimme, kuin kuka tahansa ydinperhe, eli selittäisin lapselle, että äiti ja isä erosivat, mutta silti tapaa isäänsä säännöllisesti, kuten tapahtuisikin mieheni on todella kuin isä lapselleni. en ymmärrä miten tämä elämään kuulumaton bio-isä tähän asiaan liittyy.

Siinä tulee ne lailliset vaikeudet, että kun miehesi ei kuitenkaan ole lasta adoptoinut, ei hänellä ole mitään laillisia oikeuksia eikä velvollisuuksia lasta kohtaan. Mitä jos biologinen isä haluaakin vaikka vuoden päästä alkaa pitää yhteyttä lapseensa?

Itse olisin aivan varmasti tehnyt jo alkujaan selväksi että lapsella on isä joka on hänen elämässään, ja isä joka on äidin kanssa hänet saanut aikaan. Komppaan niitä jotka ovat omalta kohdalta sanoneet että jos vasta myöhemmin olisi itse saanut jotain sellaista kuulla, olisi maailma kyllä aika pahasti romuttunut siltä osin. En mä ainakaan olisi voinut enää missään määrin luottaa ihmisiin jotka olisi tuollaisesta asiasta valehdelleet. On ihan eri asia "kasvaa" johonkin tietoon niin että se on ihan normaalia, vaikka sitä silti teini-iässä kriiseiltäisiin.

 

[Chala]

Mun mielestä on todella eri asia että lapsi kasvaa siihen ettei hänellä ole isää eikä hän siitä mitään tiedä ennenkuin itse hoksaa kysyä, kuin että lapsi kasvaa luullen jotakuta isäkseen, joka todellisuudessa ei sitä biologisesti eikä edes paperilla ole. Ap:n mies on varmasti lapselle todella hyvä isä ja haluaa olla lapsen elämässä jne., mutta kun miettii että lapsi jossain vaiheessa kuulee että hänen biologinen isänsä onkin joku muu, jossain muualla, niin onhan se nyt aika iso asia.

Jos ap todellakin pimität tiedon lapselta siihen saakka että tämä joku päivä kuulee biologisen isänsä kuolleen, niin mitä kuvittelet teidän suhteelle siinä vaiheessa käyvän? Tai jos teille tulee miehesi kanssa ero ja tämä löytääkin uuden vaimon jonka kanssa perustaa perhe ja kah, sinun lapsesi unohtuu kun ei olekaan miehen "oikea" lapsi eikä tällä ole mitään velvotteita lasta kohtaan? Mitä sitten sanot lapselle?

 

[Myös yhden vanhemman perhe]

Adoptiokin on eri asia ...
Sinällään hyvä kirjoitus 'Huh huh' - kirjoittajalta.
Erona vaan on se , että sinä ja te olette 'pelastajat' ja voitte kertoa tarinanne eri vinkkelistä kuin 'lapsen biologisen isän väärin valinnut äiti'.


Olen itsekin kertonut jonkinmoista tarinaa syntymästä - lapsneihan tuli minun masustani, ja olen omalle ja muutamalle tutun lapsellekin - kertonut että olen kovasti lastani halunnut ja häntä rakastanut . Jo masussa.
Minusta on silti ollut vaikea keksiä , miten kerron lapsensa hyljänneestä biologisesta isästä, siten ettei se noin pientä lasta satuta.
Kun asia alkaa esille tulla - olen miettinyt , että kerronko ettei hänen bio-isänsä ollut aikuinen ja kypsä ja valmis isäksi ja vanhemmaksi. Jotkut aikuisethan eivät koskaan kypsy vastuuseen ja vanhemmuuteen ?
Tässä tilanteessa kuitenkin niin - että isän poissaolo on enemmänkin isän vailinaisuutta, keskeneräisyyttä, vika ja syytä, kuin että olisi lapsen vika . Tai edes minunkaan - eli äidin vika.

Ja jotenkin näin olen jos anonutkin - että äiti halusi tämän ihanan lapsen , vaikkei samalla sitä toista vanhempaa tai isompaa perhettä tullutkaan.

Myönnän että olen huono elvyttämään tai ylläpitämään muitakaan 'ihmissuhteita' , joita ei oikeasti ole. Siis pelkästään tarinoilla ... en keksi sellaista kertomusta tai tarinaa biologisesta isästä, joka olisi lapsen kannalta 'helppo' .
Myönnän kyllä - ettei asia ole äidinkään kannalta helppo ...

Suurimpana vaikeutena on se, miten satuttaisin lastani tällä asialla vähiten? En niin millään haluaisi hänen tuntevan itseään hyljätyksi tai huonoksi.
Ja jotenkin kaipuuta olemattonmaankaan ei ole järkeä synnyttää - miksi kaivata ihmistä tai luoda illuusiota ihmisestä , jota ei ole oikeasti olemassa ?

Tällaisissa tapauksissa biologinen isä on enemmän satuhahmo kuin joulupukki.

 

[fifiia]

Suurimpana vaikeutena on se, miten satuttaisin lastani tällä asialla vähiten? En niin millään haluaisi hänen tuntevan itseään hyljätyksi tai huonoksi.
Ja jotenkin kaipuuta olemattonmaankaan ei ole järkeä synnyttää - miksi kaivata ihmistä tai luoda illuusiota ihmisestä , jota ei ole oikeasti olemassa ?

Vanhemmuuteen mielestäni muutenkin kuuluu käsitellä ikäviä, vähemmän toivottavia asioita tavalla jonka lapsen on helpoita ottaa vastaan vaikka sekin voi satuttaa vähän. 3-vuotias ei välttämättä osaa kysyä tai kyseenalaistaa isättömyyttään tai alkuperäänsä, mutta jos 4-vuotias kysyy mistä tai kuinka hän on tullut osaksi perhettä ja hänelle kerrotaan asioita totuuden vastaisesti niin pitäisin sitä valehteluna. Kaikkea ei tietenkään tarvitse kertoa, mutta totuuden mukaan vasta siihen mitä lapsi kysyy. Pieni lapsi mielestäni usein tyytyy siihenkin vastaukseen että en tiedä, en tiedä missä isä on, en tiedä miksi hän ei halunnut kuulua samaan perheeseen äidin kanssa.

 

["mä"]

Jos teille tulee ero, ei ole mitään takuita että miehesi tapaisi lastasi sen jälkeen. Vaikka nyt tuntuisikin siltä, että voisit vaikka vannoa, ettei miehesi koskaan hylkäisi lastasi niin erotilanteessa tunteet ovat jokaisella negatiiviset eikä välttämättä haluta toimia toisen edun mukaisesti koska ei ole pakko. Tällöin lastasi sattuisi kaikista eniten.

Meillä on lapselle kerrottu ihan alusta asti erilaisista perheistä eikä hän pidä mitenkään erikoisena bioisän puuttumista. Paljon on kysellyt ja aina olen rehellisesti vastaillut sen minkä olen osannut. Valehdella ei saa, se olisi todella julmaa lasta kohtaan.