Mitä ajattelet siitä,että lapsesi aikuistuttua sinulta odotetaan taas isovanhempana asioita?

[jjuuuj]

Monet perheet saa paljonkin tukea isovanhemmilta, hoitoapua ym.. Miten koet sen, että kun olet saattanut juuri lapsesi maailmalle ja pääset vastuusta, niin vaikka esikoisesi saa vauvan ja sinulta odotetaan paljon hoitoapua ja osallistumista? Ahdistaako ajatus, että isovanhemmillekin on usein "odotuksia" vai koetko sen ihanana?

 

[tiiru]

No tämä ainokaiseni on vasta 5kk joten en tiedä mitä ajattelen tulevaisuudessa mutta en usko sen ainakaan ahdistavan. Mielelläni autan! Ja saanpa taas haistella vauvantuoksua moniin vuosiin

 

[hm]

Koen sen ihan ok asiana. sitä varten näitä omia en tee enempää, koska en pystyisi olla hyvä isovanhempi useammalle lapsikatraalle, siis tasapuolinen. kokemuksia on siitä, että omat lapset jäävät paitsi koska kaikille ei riitä mummoa. ja kun molemmin puolin on monta lasta, sekä miehellä että minulla sisaruksia, ja meidän lapset jäävät paitsi koska ei vaan riitä kaikille.

on tosin muitakin syitä miksi meille riittää 2, taloudelliset seikat ja oma jaksaminen.

 

[Omppompooa]

No tuskin ajattelisin pahasti, omat on kuitenkin vielä sen verran nuoria ja pieniä etten ole kyllä edes vielä miettinytkään. Ja toivon että lapseni odottaisi ainakin vähän enemmän lasten tekoa kuin itse. Oishan se järkyttävää alle 40 tulla mummoksi!

 

[Keittiönoita]

Ajatus hieman ahdisti siinä vaiheessa, kun kuopus oli about 15-16 v. Tai ahdisti siinä mielessä, että mietin, jääkö mulle yhtään välissä aikaa itse huilata. Kuitenkin on nuo iäkkäät omat vanhempanikin tarvittaessa hoidettavana. Nyt, kun kuopus täyttää 19 ( asuu vielä kotona ) ja vanhuksetkin on ihan reippaita vielä, niin ajatus ei enää ahdista. Olen saanut jo nauttia siitä, että en ole vastuussa muista kuin itsestäni. Ja puudelista tietenkin.

 

["vieras"]

Tää on mahtava olotila kun saa hoitaa vauvaa ja olla avuksi nuorele perheelle.
Rakastan mummina oloa.

 

[Lilya]

No tuskin ajattelisin pahasti, omat on kuitenkin vielä sen verran nuoria ja pieniä etten ole kyllä edes vielä miettinytkään. Ja toivon että lapseni odottaisi ainakin vähän enemmän lasten tekoa kuin itse. Oishan se järkyttävää alle 40 tulla mummoksi!

Mä taas haluisin tulla nelikymppisenä mummoksi:heart: Jaksais hyvin olla lasten kanssa ja saisi nähdä kenties heidänkin lapsensa vielä

 

[meah]

Mä en ole varsinaisesti koskaan odottanut tai varsinkaan vaatinut omilta vanhemmiltani mitään liittyen isovanhempana oloon.
Toisaalta, nuo ovat ihan omasta tahdostaan aina olleet olemassa, tarjonneet apuaan tavalla jos toisella.

Toivon, että tilanne säilyisi samana "seuraavaan kierrokseen". En pidä ajatuksesta, että minulta vaaditaan jotain, tai itsestäänselvyytenä oletetaan.
Toisaalta, nyt ainakin ajattelen, että aikanaan tulen mielelläni ihan omasta halustani olemaan olemassa lapsenlapsilleni, ja tukemaan ja auttamaan vielä aikuisiakin lapsiani siten, mikä parhaiten sopii.

 

[toinen näkökulma]

Ei ahdista. Kyllähän se pääasiallinen vastuu lapsista on lasten omilla vanhemmilla, joten en millään jaksais uskoa, että lastenlasten hoitaminen silloin, kun omat lapset sitä pyytävät (tai pyytämättä) tuntuisi mitenkään ylitsepääsemättömän vaikealta. Minun isovanhemmat ovat hoitaneet heidän lastenlapsiaan (eli meitä), nyt minun äiti auttaa mua ja siskoani lastenhoidossa silloin kun on tarvis ja niin mäkin aion tehdä. Mun mielestä se on itsestään selvää. Se on kuin velkoja makselis, ensin saat ja sitten annat takaisin, mutta saat omilta isovanhemmilta ja vanhemmilta ja annat omille lapsille ja lastenlapsille. Mun mielestä sellaiset isovanhemmat, ketä ei omat lastenlapset kiinnosta, ovat itsekkäitä. Varmasti hekin ovat saaneet sitä apua jossain vaiheessa: joko silloin kun itse olivat lapsia ja heitä hoiti mummo tai silloin, kun heillä itsellään oli lapsia, joiden hoidossa autettiin. Tätä ketjua ei saisi katkaista, mutta joskus se katkeaa itsekkään ihmisen itsekkäistä syistä.

 

["vieras"]

Mun suku asuu pitkin Suomea, eivätkä mun vanhemmat saaneet omilta vanhemmiltaan juurikaan lapsenhoitoapua (molempiin mummoloihin oli tuntien pituinen matka). Kesälomilla oltiin mummolassa pidempiä aikoja kun vanhemmat olivat töissä, mutta tavalliseen arkeen ei ollut mahdollista saada apua.

Saan pian itse vauvan, ja asun eri puolella Suomea kuin vanhempani, lisäksi isälläni on paljon töitä ja heillä on kotona vielä yksi alaikäinen (11v) lapsi, en siis heiltä odota saatika vaadi mitään. En usko, että he esimerkiksi ottaisivat moneen vuoteen lastani hoitoon tai matkustaisivat luokseni auttamaan. Puolisoni vanhemmat asuvat meidän kanssa samassa pihassa, mutta ovat jo niin vanhoja, että en todennäköisesti voi tai uskalla turvautua heihin jos tarvitsen hoitoapua. He sen sijaan tarvitsevat apua minulta ja mieheltäni...

Mä toivoisin että voisin sitten joskus auttaa ja tukea lastani/lapsiani, mutta en koe olevani mitään "velkaa". Kyllä mä uskoisin, että haluan taas sitten joskus luopua osittain omasta vapaa-ajasta ja nähdä vaivaa lasteni takia ihan mielelläni, mutta toivottavasti maltan myös sanoa ei, jos vaaditaan enemmän kuin mihin koen jaksavani.

 

[FionaFauna]

Mä olen ehkä eri mieltä kuin useimmat suomalaiset, mutta mun mielestä isovanhemmuus ei ole mikään valinta vaan luonnollinen jatkumo elämälle. Myös se, että isovanhemmat ovat ja saavat olla lastenlastensa kanssa tekemisissä.

Tää taitaa mennä hyvin suvuittain. Esimerkiksi anoppini (hän on ihana ihminen, älkää käsittäkö väärin) ei varmasti haluaisi olla "vain mummi" tms. Meidän perheessä taas itse olen ollut kuukausia mummoni hoidossa lapsena, kun äitini oli työmatkoilla. Hyvin naisvetoista siis. Ja oletan, että äitini haluaa osallistua lapseni elämään aktiivisesti, jos lapsia joskus saan. Ehkä ahdistavaakin, mutta mun mielestä mummous on yksi elämän vaihe siinä kuin äitiyskin. Ei kaikille, mutta monelle.

 

[Keittiönoita]

Mä olen ehkä eri mieltä kuin useimmat suomalaiset, mutta mun mielestä isovanhemmuus ei ole mikään valinta vaan luonnollinen jatkumo elämälle. Myös se, että isovanhemmat ovat ja saavat olla lastenlastensa kanssa tekemisissä.

Tää taitaa mennä hyvin suvuittain. Esimerkiksi anoppini (hän on ihana ihminen, älkää käsittäkö väärin) ei varmasti haluaisi olla "vain mummi" tms. Meidän perheessä taas itse olen ollut kuukausia mummoni hoidossa lapsena, kun äitini oli työmatkoilla. Hyvin naisvetoista siis. Ja oletan, että äitini haluaa osallistua lapseni elämään aktiivisesti, jos lapsia joskus saan. Ehkä ahdistavaakin, mutta mun mielestä mummous on yksi elämän vaihe siinä kuin äitiyskin. Ei kaikille, mutta monelle.

Isovanhemmuus ei mikään valinta tietenkään ole, koska ethän voi tietää edes sitä, hankkivatko lapsesi koskaan lapsia. Tai missä päin maapalloa perheensä kanssa päättävät asua. Tai millaiset puolisot lapsillasi on ts haluavatko he edes antaa lastaan mummin hoidettavaksi. Osittain siihen, paljonko aikaansa käyttää lastenlastensa kanssa, voi itse vaikuttaa, mutta hirveän paljon siihen vaikuttaa ihan muut asiat.

 

["mom"]

Itse olen rakentanu elämäni itseni varaan, en isovanhempien. Minkään homman edellytys ei ole isovanhempien apu. Ne ottaa ja pyytää jos haluu ja jos joku hätä on, sitten niitä pyydetään, siinä missä muitakin lapsille tuttuja ja läheisiä. Kasvatan omani itsenäisiksi ja kerron reilusti mitä aijon tehdä kun lentävät pesästään. Voi olla tuota matkaa mummolaan pikkasen enemmän kun tavallisesti... Ja toisaalta kun tarjoan lapsille oikeita vaihtoehtoja elämään, mitä koskaan en itse saanut ja kannustusta luulen, etten yli 20 vuoteen vielä päädy isoäidiksi. Itse en saanut nuorena lähteä mihinkään, periaatteessa ainoa oikea tapa elää oli hankkia ukko ja lapsia ja mennä rappusiivoojaksi. Haukut sain kun lasten synnyttyä loin urani. Moni ehkä olisi ollut ylpeä jälkikasvunsa mielettömästä saavutuksesta työelämässä, mutta ei meillä. Meillä oli vaan sitten itsekeskeinen huono äiti...

 

["akka"]

Ei ahdista,en saa olla minkäänlainen mummo ainoalle lapsenlapselleni,entisen miniän mielestä olen täysin turha ihminen maailmassa.Tuskin tulen koskaan olemaan tekemisissä pojanpoikani kanssa.
Ehkä toisten lasten kohdalta asiaan tulee joskus muutos jos he lapsia haluavat ja saavat.
Lastenhoitoautomaattia ei minusta kuitenkaan tule koskaan.

 

[Mummeliisa]

Minulla on neljä (5) lastenlasta ja pidän mahdollisuutta osallistua heidän elämäänsä suurena lahjana.

Ajattelen myös että olen harvinaisen onnekas koska kaikki lapset perheineen asuvat suhteellisen lähellä niin että se osallistuminen todella on enemmän kuin vain tunteen tasolla.
Muksut kyläilevät useina päivinä viikosa ja viettävät silloin tällöin yönkin mummolassa.

Olen harkinnut sitäkin, että mikäli ykis tyttäristäni (joka on ollut viimeiset vuodet hoitovapaalla) jatkaa opintojaan joulun jälkeen, jäisin itse esim puoleksi vuodeksi vuorotteluvapaalle hoitamaan "koko laumaa" (omia 3 ja 4 v sekä 5, 3 , 11kk ja 3 kk lapsenlapsia).

Ehkä siksi koska olen suhteellisen nuori mummo vielä (ja hyvin pitkäikäisestä suvusta) ajattelen omien isoäitieni tavoin että se "vastuuttomuuden aika" alkaa kun lapsenlapset ovat aikuisia.
Eli lastenlastenlapsia aion vain ihailla, paapoa ja hemmotella mutta tuskin enää kakkavaippoja vaihtaa tai futisharkkoihin kuskata.

 

[piina]

Itse olen saanut omilta vanemmiltamme apua, kuten myös omat vanhempamme ovat saaneet apua vanhemmiltaan. En koe avun antamista raskaaksi taakaksi. Koen, että se on yhteisen hyvän eteen annettua eikä pakkopullaa. Toki siitäkin voi tulla pakkopullaa ja silloin pitää vain oppia sanomaan ei. Taloudellistakin apua pitää antaa vain, jos on mitään annettavaa eli omat menot ensin ja jos jotain jää niistä voi antaa osan lapsille ja lapsenlapsille.

 

["kolmen äiti"]

Ei ahdista lainkaan.
Toivon että lapset saavaat jälkikasvua ja pystyn olemaan heille mummi.
Itselläni ei ole sellaista mummia ollut jonka kanssa olisi saanut viettää aikaa ja tehdä asioita.
Eikä myöskään omilla lapsillani.

Tiedän kokemuksesta millaista on lapsiperheen arki ilman tukiverkkoja joten olen vain iloinen jos omien lasteni kohdalla pystyn helpottamaan tilannetta.

 

[,,,.]

mä toivon olevani todella läheinen lasteni ja heidän puolisoidensa kanssaan, kun ovat aikuisia, samoin tahdon olla paljon lastenlasten kanssa tekemisissä ja aionkin auttaa niin paljon kuin pystyn, minusta voisi iän puolesta tulla mummo jo 40-vuotiaana, eikä haittaisi ollenkaan.

 

[p]

Minua ahdistaa lähinnä ajatus siitä, että tulenko koskaan saamaan/näkemään lapsenlapsia. Tai ei sekään oikeasti ahdista. Elämä menee niin kuin se menee. Mutta minusta olisi todella ihanaa, jos joskus saisin lapsenlapsia ja saisin viettää heidän kanssaan aikaa paljon!

 

[endie2]

ei ahdista. lähinä odotan innolla mummoutumistakin aikanaan.
voi juku, suojelkaa miniä parkojani

 

["äiti kolmelle"]

Ei ahdista, olen monesti miehelle sanonut että me sitten autamme omia lapsia heidän lasten hoidossa. Itse en apua saa ja en sitä viitsi vaatia. Äitini on nuori mummi (40 kun eka lapsenlapsi syntyi). Hän arvostaa omaa aikaansa ja monesti sanoo että omansa on jo kasvattanut. Kyllä hän välillä auttaa, mutta ei oma-alotteisesti.

Musta tulee rakastava mummo ja toivottavasti saan monta lastenlasta

 

[Kerpele]

Mä odotan ihan innolla mummoaikaa (Omat nyt 1-ja 2-vuotta, että saa tässä varmaan hetken aikaa sitä mummoikää ootella..).