Millä oikeudella kissanomistajat oikein pitävät kissojaan irti, prkl

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Huom harmaana
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
et ole sitten montaa nähnyt. Ainahan kissat puolustautuu nostamalla karvat pystyyn ja sähisevät, varsinkin kissat jotka on tottuneet koiriin. Ja kyllä kissa karkuun juoksee, aivan varmasti. Meillä ei ole ikinä kissa koiran kimppuun käynyt, vaikka niitä ajeleekin pihalta ja minusta kissalla on täysi oikeus puolustautua koiraa vastaan, aivan kuten koiralla on kissa vastaan.

Kyllä niitä pyörii täällä muitakin eikä kertaakaan ole sattunut tilannetta, että kissa uhkaa tulla päälle. Jos se lähtee tulemaan päin eikä peräänny vaikka kuinka hätistää, niin en usko että on aikeissa lähteä karkuun.
Ikinä ei ole kissa koiran kimppuun käynyt...Hmm. Jostain syystä niitä kissan kynsistä pahaa osumaa saaneita koiria vaan on.

Mutta alkuperäinen kysymys olikin että millä oikeudella ihmiset ottavat ja pitävät lemmikkejä, joista on riesaa naapurustolle. Tätä en tajua.
 
Otat kissan kiinni ja kiikutat paikkakuntasi "löytöeläinpaikkaan". Sieltä omistaja voi sitten maksua vasten hakea kissaa pois. Vein itse kuusi kertaa naapuruston kissan ennen kuin tajusivat pitää poissa meidän hiekkalaatikolta kuseskelemasta ja tunkemasta meille sisään jatkuvasti avoimesta ikkunasta.
 
Eikä silti pihassame näy sarvikuonoja tai paviaaneja...

No ole siitä vaikka onnellinen. Ei se ole ainakaan minun onnestani pois, eikä Hentun Liisankaan.

Yhtä onnellinen voit kyllä olla viidakossakin. Käy joskus vaikka sellaisisea paikassa, kun nykyään niin jokapaikkaam pyritään ja kaukomailla kuljetaan melkein ilmaiseksi, niin että lähisukulaisissa käyminennkin makssa enempi. Sellianen on minun onnestani pois. Mutta sinä saat puolestani tulla nauttia onnesta vaikka viidakossa. Varmasti joillekin se onnea olisikin. Mullekin nuorempana olisi ollut.
 
No ole siitä vaikka onnellinen. Ei se ole ainakaan minun onnestani pois, eikä Hentun Liisankaan.

Yhtä onnellinen voit kyllä olla viidakossakin. Käy joskus vaikka sellaisisea paikassa, kun nykyään niin jokapaikkaam pyritään ja kaukomailla kuljetaan melkein ilmaiseksi, niin että lähisukulaisissa käyminennkin makssa enempi. Sellianen on minun onnestani pois. Mutta sinä saat puolestani tulla nauttia onnesta vaikka viidakossa. Varmasti joillekin se onnea olisikin. Mullekin nuorempana olisi ollut.

:D

Olen lähdössä viidakkoon, kunhan kotigorilla vain paranee. Ja jos ei parane, ei viidakkokaan takaa onneani.

Mutta kissani pysyvät sisällä. Ainakin kunnes ulkotarha on valmis.
 
sinähän se vaikutat oikein positiiviselta :)

Kai se on hankalaa olla positiivinen kun ottaa päähän ja urakalla...

Kun kissanomistajien ajatusmalli tuntuu olevan se, että kissalla on lain suoma oikeus olla vapaana, niin miksi tehdä turhaa työtä. jos omistajat huolehtisivat ja välittäisivät lemmikistään, niin ei kai se täällä joka päivä maleksisi.
 
http://www.poliisi.fi/poliisi/oulu/home.nsf/files/Vastaus%20kirjeeseen%20kissan%20vapaana%20pidosta/$file/Vastaus%20kirjeeseen%20kissan%20vapaana%20pidosta.pdf

Mitäs te tähän sanotte? Kirjeen lopussa on selkeästi sanottu saako kissaa pitää irti vai ei.
 
[QUOTE="Jepa";22269937]Otat kissan kiinni ja kiikutat paikkakuntasi "löytöeläinpaikkaan". Sieltä omistaja voi sitten maksua vasten hakea kissaa pois. Vein itse kuusi kertaa naapuruston kissan ennen kuin tajusivat pitää poissa meidän hiekkalaatikolta kuseskelemasta ja tunkemasta meille sisään jatkuvasti avoimesta ikkunasta.[/QUOTE]

Hyvä idea, tosin sinnekin taitaa olla 20 km matkaa. Mutta tulisi ainakin kustannuksia omistajille ja älyäisivät muuttaa käytöstään.
 
Tajuaakohan kukaan kissanomistaja sitä pointtia, että joku voi ajaa niitten päälle vaikka olis kuinka korvessa ja minä syvästi kissaihmisenä en haluaisi todellakaan ajaa minkään elukan saati kissan päälle. Saisin kamalat tunnontuskat moisesta. Monesti joku mollaa päälleajajaa, että jätti kissan kitumaan tms...mitä siinä sit pitäis tehä? Mulle tulee mieleen vaan yksi vaihtoehto; ajaa uudelleen päälle, että kuolee varmasti. En mä alkais kissanomistajakaan siinä ettimään tai johki lekuriin sitä roudaamaan. Harmittaa vaan nähdä valitettavan usein tienvarsilla noita päälleajettuja kissoja. Mut se tuskin näitä kissanomistajia kiinnostaa koska aina voi ottaa uuden mirrin. Ite pidän kissani sisällä ja tiedän, että niitten elämä on siltä osin hyvissä käsissä. Ei vastannu ap:n kysymykseen sori, mut pakko oli sanoa tähän oma kanta ulkokissoista. Kissat on ihania, mut omistajilla joskus viiraa päässä.
 
Tajuaakohan kukaan kissanomistaja sitä pointtia, että joku voi ajaa niitten päälle vaikka olis kuinka korvessa ja minä syvästi kissaihmisenä en haluaisi todellakaan ajaa minkään elukan saati kissan päälle. Kissat on ihania, mut omistajilla joskus viiraa päässä.

Olen niin samaa mieltä. Itse en todellakaan haluaisi että lemmikkini jää auton alle, joutuu kidutetuksi tai mitä noiden kissojen kohtalosta nyt kuuleekaan. Kyllä aika heikoilla kantimilla on lemmikistä välittäminen niillä, jotka antavat kissojensa kuljeskella vapaana.
 
Meillä pyörii nyt omakotialueella nurkissa jonkun kissa ja ihan juuri menee hermot. Se jostain syystä taitaa pitää pihaamme omanaan ainakin käytöksensä perusteella. Ollaan nyt useita kertoja tultu koiran kanssa lenkiltä ja se perkuleen katti on vastassa, pörhistää itsensä selkä kaarella ja sylkee niin että ihan juuri käy koiran päälle. Vielä ollaan onnistuttu yhteenotto välttämään sillä että olen mm. pistänyt koiran autoon siksi aikaa kun olen ajanut kissan pois, mutta nyt alkaa mennä hermot. Ihan juuri heitän kissaa kivellä tai teen jotain muuta mitä en suurena eläinten ystävänä halua tehdä.

Voisiko joku kissanomistaja vääntää minulle rautalangasta millä oikeudella ne kattinne juoksevat vapaana naapurustossa terrorisoimassa muita? Kuulisin mielelläni tähän jonkun hyvän syyn.

Se kissanomistaja rikkoo tuolloin kaupungin järjestyssääntöä jossa kissa tai muu eläin ei saa tulla toisen ihmisen pihalle. Ja vaikka asuisi maallakin, ei kissa saa mennä toisen pihamaalle jos naapuri ei anna siihen lupaa. Eniten mua ihmetyttää että nämä kissanomistajat pitävät itseään eläinten ystävinä, mitä eläinrakkautta se on että asettaa kissansa jatkuvaan vaaraan? Kissa ei osaa käyttää suojatietä tai katsoa tuleeko autoja ennenkuin ylittää tien. Eläinlääkärit ovat kyllästyneitä hoitamaan auton alle jääneitä kissoja.
Yksi hyvä keino poistaa kissa omalta tontilta, on heittää ämpärillinen vettä kissan päälle. Ei muuten tule sen jälkeen! Ja tästä asiasta on turha alkaa eläinrääkkääjäksi haukkumaan, minä en omalle pihalleni kissankusia halua! Lisäksi meidän lähistöllä asuva kissa tappaa hiiriä ja jättää sitten ne päättömät hiiret tuonne pitkin pihoja, ällöttävää!
 
Olen niin samaa mieltä. Itse en todellakaan haluaisi että lemmikkini jää auton alle, joutuu kidutetuksi tai mitä noiden kissojen kohtalosta nyt kuuleekaan. Kyllä aika heikoilla kantimilla on lemmikistä välittäminen niillä, jotka antavat kissojensa kuljeskella vapaana.

Enkä minä halua ajaa ojaan tai puuta päin väistäessäni jonkun kissaa... Väistörefleksi tulee selkäytimestä, ei siinä funtsata, että liiskaanpa tuon mieluummin, kuin vaarannan oman ja kyyditettävieni hengen.

Muut elikot ovat riittävästi väisteltävää.
 
Onko näin?

No ei todellakaan saa tulla toisen pihamaalle ja silloin sen saa omilta mailtaan poistaa. Kesällä oltiin mökkeilemässä eräällä pienellä paikkakunnalla ja tuona aikana tuli seurattua kiivasta keskustelua juuri näissä kissajutuissa. Asiantuntija sit vastas ettei kissa saa tulla toisen tontille tai muutenkaan aiheuttaa tuhoa. Kissan paikka taajamassa on valjaissa, ihan jo sen turvallisuudenkin takia saatikka sitten naapurien kunnioituksen vuoksi.
 

Yhteistyössä