Kirkosta eroamisten päiväennätys meni taas rikki

[QUOTE="vierastaja";22267175]Ai anteeksi. Yhtäkkiä kymmenettuhannet ihmiset toteavat että "enpäs uskokaan vaan eroan"? :D Mistä helvetistä sinä tai kukaan muukaan tuohon tulokseen tuli? Kyllä tämä rumba alkoi noista Räsäsen aivopieruista ja johtuu niistä edelleen jos ei ole mikään suuren luokan vedätys.[/QUOTE]

Oman näkemykseni mukaan tuo Homoilta sai aikaan ns. lumipalloefektin. Eli ensin kirkosta eroaa muutama ihminen (ti klo 21 lähtien 222 ihmistä puoleen yöhön mennessä) ja aamulla media tiedottaa, että kansassa on tapahtunut liikehdintää.

Tämä aiheuttaa erilaisia pohdintoja ja ihmiset eroavat lisää. Se, että kirkosta eroaminen on nostettu pöydälle, on paljon helpompi myös tehdä ja toteuttaa se itse käytännössä.

Minun mielestäni kaikki siis sai alkunsa Homoillasta, mutta lopputulos on joku aivan toinen kuin homoseksuaalisuuteen suhtautuminen ja siihen suuntautuva kannan otto.
 
Oman näkemykseni mukaan tuo Homoilta sai aikaan ns. lumipalloefektin. Eli ensin kirkosta eroaa muutama ihminen (ti klo 21 lähtien 222 ihmistä puoleen yöhön mennessä) ja aamulla media tiedottaa, että kansassa on tapahtunut liikehdintää.

Tämä aiheuttaa erilaisia pohdintoja ja ihmiset eroavat lisää. Se, että kirkosta eroaminen on nostettu pöydälle, on paljon helpompi myös tehdä ja toteuttaa se itse käytännössä.

Minun mielestäni kaikki siis sai alkunsa Homoillasta, mutta lopputulos on joku aivan toinen kuin homoseksuaalisuuteen suhtautuminen ja siihen suuntautuva kannan otto.
ihan samaa mieltä olen!
 
Ateisti
Aika jännää.
Pitäsköhän sitä itsekin...
Pystyyhän sitä sit tarvittaessa liittymään helposti takaisin, jos tarviikin joskus saada vaikka kirkkohäät :p
No voi halavatun papat ja niitten tohvelit!

Mihin sitä kirkkoa tarttee jos pitää naimisiin mennä uskomattoman ihimisen?! Sen vihkimisen osaa tuomarikin. Mekon voi hommata ja hääleikit pitää ihan samalla lailla. Ja vihkiminen voi olla missä vaan, ei sen tartte maistraatissa olla.

..että sylettää tommonen, että kuulutaan kirkkoon vaan jonku juhlien takia! Kuinkahan paljon tätä julien takia kirkkoon kuuluvaa porukkaa suomalaisista on? 30% ? 50% 75% ?!
 
"äiti 44v"
Päiväkohtaiset kirkosta eronneiden määrät homoillan jälkeen ovat seuraavat:

Tiistai 21:00 - 24:00 222 eronnutta
Keskiviikko 2633
Torstai 2032
Perjantai 3473
Lauantai 4545
Sunnuntai 5738

Lähde: Jo 20000 jättänyt kirkon homoillan jälkeen

Tällä hetkellä tämän päivän saldo näyttää siltä, että eronneita on

5857

Lähde: Erolaskuri

Yhteensä homoillan jälkeen eronneita on: 24 522

Lähde: Erolaskuri


Laskeskelin tuossa juuri viime tunnin aikana eronneiden määrän: 453. Se tekee 7,55 eroajaa minuutissa.

--------------

Asiasta on varmasti jo monta keskustelua, mutta en usko, että yhtäkään liikaa.

Tämä keskustelu on luotu kaikelle mahdolliselle asiaan liittyvälle kommentoinnille.
Saatko eroluvuista orgasmin?
 
"äiti 44v":lle tiedoksi, että aika kliimaksissa tilastojen kanssa yleensäkin olen.

Mutta siis jottei homma kävisi liian kylmäksi, täytynee antaa teille lisää lukuja.


2010-10-18 20:00 5279, ennuste 6795
2010-10-18 21:00 5732, ennuste 6776
2010-10-18 22:00 6243, ennuste 6859
2010-10-18 23:00 6625, ennuste 6857

20:00-21:00 ihmisiä erosi: 453
21:00-22:00 ihmisiä erosi: 511
22:00.23:00 ihmisiä erosi: 382

Ja kaikkiaanhan tämänpäiväiseksi eroluvuksi tulee: 6644
 
Näköjään eilisen lopputulos oli 6773 eroajaa.

Tällä hetkellä ennuste arvioisi 5332 (tunti sitten 4750) eroajaa tälle päivälle, mikä oli mielestäni hyvinkin arvattavaa. Eihän niitä eroajia nyt loputtomiin ole, ja mediahässäkkä alkaa laantua.

Itseäni kyllä huvittaa, kun en löytänyt ainakaan Helsingin Sanomien enkä myöskään Ilta-Sanomien sivuilta mitään uutista, joka olisi asiasta edes maininnut. Sanokaa, jos vain tutkin liian hätäisesti ja linkittäkää ihmeessä, jos jotakin löytyy.

Räsäsestä kylläkin löytyi yksi artikkeli: Pivi Rssen vaiettu yhteys riliikkeeseen - "homous on psykoseksuaalisen kehityksen hiri" - Ilta-Sanomat
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="vieras";22266556]Muistakaa kirkosta eronneet pysyä lapsinenne poissa srk:n kerhoista![/QUOTE]

Miksi haluaisin kirkkoon kuulumattomana viedä lapseni seurakunnan kerhoon? Tämä on kerrassaan käsittämätön ajatus.

Toisaalta olen aivan varma, että kirkko puolestaan haluaisi, että myös kirkkoon kuulumattomat lapset jo pienenä tulisivat mukaan kirkon toimintaan. Hehän voivat olla tulevaisuuden jäseniä. Joten kirkon näkökulma ei todennäköisesti ole se, että kerhossa ei saisi käydä, jos ei kirkkoon kuulu.
 
Viimeksi muokattu:
vierasharmaileee
Tuossa Räsäsen väitteessä on kyllä perää. Juuri homoista en tiedä, mutta yhtäkään LESBOA en tunne, jolla ei olisi taustalla joko väkivaltainen lapsuus tai seksuaalista hyväksikäyttöä. En yhtäkään. Kaikki neljä lesboystävääni, jotka edustivat lähes 10 vuotta niitä lesboja, joilla ei ole traumoja lapsuudesta, ovat vasta myöhään aikuisiällä alkaneet muistaa vastaavia tapahtumia lapsuudestaan. Ja kyseessä siis ihmiset joista suurinosa ei tunne toisiaan, vaan työni kautta olen heidät tavanut. Aika hurjaa. Olen puhunut asiasta kymmenien lepakkojen kanssa, ja olemme yhdessä tuumin tulleet tulokseen, että ihminen voi olla luonnostaan bi-seksuaali, mutta sysäyksen "pelkkään" lesbouteen antaa ympäristö. Ja olen itse siis bi-seksuaali, naisen kanssa asunut jo 9 vuotta.
 
katso video
Räsänen ja Toivola puhuivat homokohusta - katso video!
18.10.2010 18:22

Netti-tv | Iltalehti.fi

Homokohussa eniten esille nousseet kasvot kertoivat omat näkemyksensä koko asiasta. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Räsänen, ja näyttelijä-juontaja Jani Toivola saivat oman puheenvuoronsa Iltalehden toimituksessa. Katso ja kuuntele videolta molempien tuoreet mielipiteet kohutusta asiasta. Toimittaja: Katja Boxberg, Kuvaaja: Jaakko Hietanen
 
Turkilmas
Mä erosin kirkosta heti seuraavana päivänä ohjelman nähtyäni. Olin niin pirun kimpaantunut ohjelmasta, että olisin eronnut samantien. Piti kuitenkin miettiä ensin asiaa ja puhua siitä myös mieheni kanssa. Mietin päivän ja kun mieheni saapui töistä, otin asian puheeksi. Ja sen jälkeen erosin. Ilman käsitystä miten moni päätyy samaan ratkaisuun, ilman iltapäivälehtien toitotusta. Ihan vain ja ainoastaan siksi, että mielestäni tuo ohjelma oli sietämätön. En ollut aiemmin edes harkinnut kirkosta eroamista.

Räsänen ärsytti, tottakai, mutta ainakin mua henkilökohtaisesti ärsytti huomattavasti enemmän Sonja Falkin kommentit. Silmät meinasi pullistua päästäni kun kuuntelin järkyttyneenä tuota naista.

En ole kaikki, mutta minulta henkilökohtaisesti kirkosta eroaminen on protesti. Ja voin jopa palata takaisin kirkon kirjoille jos sukupuolineutraali avioliittolaki hyväksytään. Olen "vain" tapauskova, mutta kuten on jo käynyt selväksi: meitäkin tarvitaan.
 
uygbnugv
"äiti 44v":lle tiedoksi, että aika kliimaksissa tilastojen kanssa yleensäkin olen.

Mutta siis jottei homma kävisi liian kylmäksi, täytynee antaa teille lisää lukuja.


2010-10-18 20:00 5279, ennuste 6795
2010-10-18 21:00 5732, ennuste 6776
2010-10-18 22:00 6243, ennuste 6859
2010-10-18 23:00 6625, ennuste 6857

20:00-21:00 ihmisiä erosi: 453
21:00-22:00 ihmisiä erosi: 511
22:00.23:00 ihmisiä erosi: 382

Ja kaikkiaanhan tämänpäiväiseksi eroluvuksi tulee: 6644
Voi ihme. Sullakaan ei mitään järkevämpää tkemistä ole kuin seurata jotain BB:n katsoja tilastoja. Voi herran pieksut.

Eikö sua lapsena uloilutettukaan edes yhtään, laps raukka.
 
pinnan alta pullahti...
Ehkäpä se kommentti siellä, kun joku sanoi, et seurakunnan työntekijöissäin on homoja, oli monelle ihan uusi asia? ja ehkä tämä juttu alkaa selkiintyä paremmin, kiusaamisesta seurakunnan työntekijöiden keskuudessa:
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/teo/kayta/lt/lindblad/
 
siitä vaan
[QUOTE="vieras";22266513]Vielä enemmän tulee eroamaan jos kirkko alkaa vihkimään homoja... esim. mun perheestä 7 henkilöä :)[/QUOTE]

tämä on vapaa maa, toisille.

tosin täytyy todeta olet perheinesi vähemmistössä, tosi pienessä sellaisessa.
 
uuttako
Lindbladin väitös kertoi kai homoistakin, mutta paljonko niitä on tuohon aikaan ollut seurakunnan piirissä? Kovin inhottava työpaikkana on ollut monelle.

MUTTA onkos nämä kaikki homot intersukupuolisia? Lapsiahan on jo vuosikausia leikelty jompaan kumpaan sukupuoleen ihan vaan vanhempien toivimuksen mukaan -- siis pojiksiko yleensä?
 
Lindbladin väitös kertoi kai homoistakin, mutta paljonko niitä on tuohon aikaan ollut seurakunnan piirissä? Kovin inhottava työpaikkana on ollut monelle.

MUTTA onkos nämä kaikki homot intersukupuolisia? Lapsiahan on jo vuosikausia leikelty jompaan kumpaan sukupuoleen ihan vaan vanhempien toivimuksen mukaan -- siis pojiksiko yleensä?
homot eivät ole intersukupuolisia, se on hyvin marginaalinen ilmiö muutenkin. tietysti myös intersukupuolinen voi olla homo mutta näin yleisesti ottaen kysymääsi asiaan vastaus on ei.
 
...
Lindbladin väitös kertoi...Kovin inhottava työpaikkana on ollut monelle.
On sentään lähdetty noita asioita selvittämään eikä sitä järin ole pimitettykään - lähes kaikki kun nykyään osaavat vetää tuon asian aina eri yhteykissä esille.

Olennaista kuitenkin on ymmärtää ne organisaation erityispiirteet, joista organisatoirinen häiriökäyttäytyminen nousee. Srk:t eivät suinkaan ole yksin tämän ongelman kanssa. Samoja altistavia erityispiirteitä ja ongelmia esinntyy ja ilmenee politiikassa ja säätiöissä yms. Organisatoirisen häiriökäyttäytymisen ongelma on yleisinhimillinen.

(Muistelkaapa vain esim kepun sisäisiä selkäänpuukottamisa ja juonimisia kautta historian, eikä sos.dem, vas, eikä mikään muukaan puolue ole sen puhtoisempi tässä. Kepun asiat vain ovat enimmin päässeet julkisuuteen.) .
 

Yhteistyössä