Keksikää miten täältä pääsee lomalle?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Mulla oikeasti leviää pää kun ei pääse mihinkään täältä.
Meidän edellinen lastenhoitaja muutti keväällä pois. Sen jälkeen ei olla saatu ketään hoitamaan lapsia. Ja mun pää vaan vaatii sen 2 viikonloppua vuodessa että päästään kahdestaan johonkin.
Tai keväälläkin se jäi kyllä yhden yön reissuun.

Oon yrittäny kysellä kaikki mahdolliset 4h:t, lukiolaiset ym. Mutta ei. Kahdelle kaverille ehdotin vaihtokauppaa. ELi olisin ite ottanu eka heidän lapset ja sit viety omat heille viikonlopuksi. Molemmat kaverit innoissaan että joo tottakait. Toisella mies ei hyväksyny suunnitelmaa ja toisella ei kuulemma rahaa lähteä kun ovat menossa syyslomalla koko perheellä reissuun. Tälle ehdotin et oisivat vaikka kotona kahdestaan viikonlopun ja toisivat lapset mulle. Ei käynyt.

En vaan tiiä mitä enää keksisin. Ei kauheasti kiinnoistais yksinkään lähteä mihinkään hotelliin istumaan. Sen verran kortilla tuo yhteinen aika muutenkin.

Miehen vanhemmat ei pysty hoitamaan sairauksien takia. Omani eivät halua vaikka sisaruksillani ovatkin olleet useampaan otteeseen. Oon yrittäny vihjailla ja oon sanonu suoraan että tulla lastenvahdiksi mutta vastaus on vaan et ei me nyt kun on sitä ja tätä.
 
[QUOTE="vieras";22227667]Eipä ole vielä kertaakaan oltu miehen kanssa kahdestaan missään yön yli, että sikäli sun valitus on aika lailla turhaa.[/QUOTE]

Tähän asti tämä on ollu aika pitkälle järjestely kysymys. Eilen tuli 14v naimisissa ja ollaan yritetty käydä edes se yks viikonloppu vuodessa kahdestaan. Mieluummin 2 tai 3. Mies tekee todella pitkiä päiviä ja minä vastaavasti sitte paljon yksin lasten kanssa. Eli on ollu mulle tosi tärkeitä henkireikiä minkä avulla on tätä arkea jaksanu pyörittää.
 
Jollain uutta ideaa? Hätyyttelin tuota rahapulassa olevaa kaveria ja yritin mainostaa että voivat rentoutua kotonakin. Tuntu vaan et ei ole loma jos ei lähde johonki. Että ARGH ja HUUUOOOOOOOOOOH.
 

Similar threads

V
Viestiä
2
Luettu
269
U

Yhteistyössä