Onko sinusta väärin, ettei Hooters-tytöiksi palkata miehiä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tuleva "tyttö"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tuleva "tyttö"

Vieras
Tarjoilijatytöistään tunnettu Hooters tähyää Suomeen

Hooters t

Niukasti ja tiukasti puetuista Hooters-tytöistä tunnettu hampurilaisketju Hooters haluaa avata ravintoloita Suomeen. Suunnitelman sanotaan olevan olemassa, ja ravintoloita voitaisiin avata Helsinkiin ja Tampereelle. Yhtiön palkkauspolitiikka voi sen sijaan törmätä lainsäädännön kanssa.

Taloussanomat
Aleksi Moisio
1.10.2010 12:13


Yhdysvaltalainen ravintolaketju Hooters tähyää Suomeen.

Ketju tunnetaan paitsi hampurilaisista ja voileivistään myös niukkaa työasua käyttävistä tarjoilijoistaan. He ovat kaikki naisia.

– Seksikkyys on laillista ja se myy, yhtiö toteaa lakonisesti verkkosivuillaan.

Hooters-logoilla varustettujen franchise-yrittäjien turvin toimivasta yhtiöstä kerrotaan, että yhtiöllä on olemassa "yksityiskohtainen suunnitelma" Suomen varalle. Parhaillaan yhtiö etsii verkkosivuillaan innokkaita yrittäjiä Suomesta.

Kysymykseen Suomen ensimmäisen Hootersin avaamisajankohdasta ei tosin tule vastausta.

– Voin sanoa vain, että Hooters of American suunnitelmissa on olla Suomessa, yhtiön Euroopan franchising-liiketoiminnasta vastaava johtaja Harry Grindrod sanoo Taloussanomille.

Hooters ei ole yksin kiinnostuksensa kanssa. Viime viikolla Taloussanomat kertoi hampurilaisjätti Burger Kingin tulevan Suomeen.

Neuvotteluja
Pohjoismaissa

Floridassa ja Georgiassa päämajojaan pitävä Hooters teki päätöksen toimintansa laajentamisesta kymmenisen vuotta sitten, Grindrod kertoo.

Suomi on ketjulle osa sen Euroopan-konseptia ja siten omalta pieneltä osaltaan tärkeä palanen. Grindrodin mukaan Hooters yrittää parhaillaan sorvata sopimusta kahden muun Pohjoismaan osalta.

– Itse asiassa olen käynyt Suomessa. Vierailin Helsingissä ja Tampereella. Voin nähdä ravintolan molemmissa kaupungeissa, mutta ajoitusta ja muuta on vaikea arvioida, Grindrod sanoo.

Hooters-johtaja ei halua vastata tarkasti siihen, kuinka monta ravintolaa yhtiö haluaisi ensihätään avata Suomessa.

– Oikea vastaus on, että tulemme markkinoille, arvioimme ravintolan menestystä ja teemme sitten päätöksen ja suunnitelman liiketoimintamme kasvattamisesta, Grindrod sanoo.

Kiistaa
tasa-arvosta

Ravintolaketju kutsuu tarjoilijoitaan Hooters-tytöiksi ja pitää heitä keskeisenä osana yhtiön konseptia. Tarjoilijoiksi yhtiö palkkaakin ainoastaan naisia. Hallinnollisia tehtäviä voivat hakea myös miehet.

Käytäntö on herättänyt arvostelua, ja yhtiötä on syytetty työntekijöiden hyväksikäytöstä ja sukupuoliseen perustuvasta syrjinnästä.

Yhtiö on käynyt useita oikeustaisteluita palkkauskäytäntöjensä takia. Viimeksi huhtikuussa 2009 yhtiö sopi rahalla teksasilaisen miehen syytteet asian tiimoilta.

Palvelualojen ammattiliitossa (PAM) ravintolaketju toivotetaan tervetulleeksi Suomeen – kunhan suomalaista lainsäädäntöä noudatetaan. Ainoastaan naisten palkkaaminen tarjoilijoiksi on ongelmallista.

– Lähtökohtaisesti jo tasa-arvo laki kieltää tämän. Esimerkiksi hakuilmoituksessa ei voi lähteä hakemaan pelkästään naisia, sopimussihteeri Sirpa Leppäkangas PAMista sanoo.

Leppäkangas muistuttaa, ettei työnantaja voi jättää palkkaamatta pätevämpää hakijaa tämän sukupuolen perusteella. Mutta mikä sitten tekee hakijasta pätevän Hooters-tytön tehtävää varten?

– Niin, se on hyvä kysymys... Ei ainakaan se, että on nainen, Leppäkangas muotoilee.

PAMissa lainsäädäntöä tulkitaan siten, ettei yrityksen konsepti voi antaa oikeutta poiketa tasa-arvolainsäädännöstä.

– Mikäs siinä. Tervetuloa tänne. Ehdoton edellytys kuitenkin on, että noudattaa suomalaisen työelämän pelisääntöjä, lainsäädäntöä ja kaikkea siihen liittyvää.
 
Voi että odotan sitä feminismi-älämölöä mikä tästä syntyy :D Popparit valmiiksi ja silleen.

En kaipaa niukasti pukeutuviksi tarjoilijoiksi miehiä koska miehet nyt vaan ei sovi sellaiseen. Eikä se mies vartalo niin komea ole, tai on mutta sellaisia on vähän.
 
Jännä nähdä toteutuuko tuo vähäpukeisuus jos kyseinen ketju suomeen rantautuu. Suomi on kuitenkin suhteellisen konservatiivinen maa, epäilen tuota tarjoilijoiden vähäpukeisuutta. Tottakai on väärin, että tarjoilija (vähäpukeinen) ei voi olla mies.
 
Oh, come on! :D Siis toi on niin naurettavaa, että vedetään herne nenään siitä, että vain naisia palkataan tohon. Miehiä ei varmasti edes asia haittaa (päinvastoin), mutta femakot varmasti riehaantuvat tosta ihan hirveästi. Minua ei haittaa ollenkaan, että vain naisia palkataan tuohon hommaan. Nyt vähän jäitä hattuun. Ihan naurettavaa, jos jotain oikeasti haittaa. :D Antaisi nyt asian olla. :) Musta aika sama juttu, kuin se, että miesmalleiksi ei palkata naisia, eikä toisinpäin. :D
 
Mulle ihan sama, mutta hiukkasen kyllä tympäisee ajatus ruokapaikasta jonka myyntivaltti on isorintaiset myyjät. Minä en ainakaan jalallanikaan aio sellaiseen paikkaan astua.
 
Mulle ihan sama, mutta hiukkasen kyllä tympäisee ajatus ruokapaikasta jonka myyntivaltti on isorintaiset myyjät. Minä en ainakaan jalallanikaan aio sellaiseen paikkaan astua.

Jos siellä on parempia hamppareita kuin mäkkärissä tai hesellä, aion käydä ainakin kerran :D Mieskin voi tulla mukaan, vaikka luulen hänen olevan enemmän hämillään tarjoilijoista kuin minä olen.
 
Naisen seksikkyydellä myydään mm. muotia, kosmetiikkaa, lehtiä jne. jne. Samoin tietysti miehen seksikkyydellä. Omasta mielestäni Hootersin tarjoilijat toimivat samalla mainoksina/mainosmalleina hieman samaan tapaan kuin mallit esittelevät vaatteita.

Kauneus ja seksikkyys on joillekin kauhistus. Esimerkkinä tämä Katy Perryn video, joka vanhempien mielestä oli liian seksikäs lastenohjelmaan. Naisen rinnat ovat monelle kauhistus:

[video=youtube;ZE8AX6-x-HI]http://www.youtube.com/watch?v=ZE8AX6-x-HI[/video]
 
Jännä nähdä toteutuuko tuo vähäpukeisuus jos kyseinen ketju suomeen rantautuu. Suomi on kuitenkin suhteellisen konservatiivinen maa, epäilen tuota tarjoilijoiden vähäpukeisuutta. Tottakai on väärin, että tarjoilija (vähäpukeinen) ei voi olla mies.
No eikai kukaan mee hootersiin ukkoja katsomaan hyi helvetti sinne menään katsomaan nuoria kauniita ja iso tissisiä naisia.
 
Ei tainnut Hooters koskaan Suomeen tulla. Ylipäätään koko konsepti on täysin älytön sellaisessa maassa, jossa ei ole tippikulttuuria. Ei kai nyt kukaan lähde esineellistämään itseään peruspalkalla, jos naapurikorttelin kahvilassa saa saman liksan. Eikä Suomessa ole Hootersilla tai millään muullakaan ravintolalla varaa maksaa tajoilijalle esim. 35 euroa tunnissa. Konsepti toimii jenkeissä koska moni pitää sitä eräänlaisena koko perheen strippipaikkana ja tarjoilijat tienaavat tippeinä paremmin kuin "tavalliset" tarjoilijat.
 
Ei tainnut Hooters koskaan Suomeen tulla. Ylipäätään koko konsepti on täysin älytön sellaisessa maassa, jossa ei ole tippikulttuuria. Ei kai nyt kukaan lähde esineellistämään itseään peruspalkalla, jos naapurikorttelin kahvilassa saa saman liksan. Eikä Suomessa ole Hootersilla tai millään muullakaan ravintolalla varaa maksaa tajoilijalle esim. 35 euroa tunnissa. Konsepti toimii jenkeissä koska moni pitää sitä eräänlaisena koko perheen strippipaikkana ja tarjoilijat tienaavat tippeinä paremmin kuin "tavalliset" tarjoilijat.
Suomessa näillä tarjoilijoilla pitäisi olla mobilpayt tai pankkikortin lukulaitteet, että saisivat teippiä.
 

Yhteistyössä