Mä olen niin yksinäinen.

Tänään taas ahdistaa hirveästi tämä yksinäisyys. Ollaan päivät vauvan kanssa kotona, paras hetki on se kun mies tulee töistä. Käydään kyllä vauvan kanssa joka päivä vaunulenkillä ja silloin tällöin kaupassa, ja silloinkin jos tulee muita mammoja vastaan niin katsovat kuin halpaa makkaraa kun olen niin nuoren näköinen ja rattaat ei ole merkkitavaraa...

Vanhat kaverit on ilmeisesti ottaneet sen asenteen että turha mulle on enää soitella, kun mun maailmaan ei enää mahdu muuta kuin vauva (vaikka mielelläni puhuisin jostain ihan muusta kuin lapsista). Netissä on muutama hyvä tyyppi, mutta eihän ne tietenkään asu samalla paikkakunnalla.
Vauvauinteihin tai jumppiin ei mahduttu, ainoa kerho johon oltaisiin päästy mukaan peruttiin kun ei tullut tarpeeksi osallistujia - totta kai. Avoimiin kerhoihin tai kahviloihin en uskalla lähteä, kun pelkään olevani eriarvoinen muiden äitien silmissä - ikäni (alle 25) puolesta en ilmeisesti voi olla muuta kuin valkoista roskasakkia kaupungin vuokratalosta... Työtön yksinhuoltajaäiti ja niin edelleen. Pitäiskö sitä ostaa uudet, kalliit rattaat ja merkkivaatteita, että kelvattaisiin muille mammoille?

Huoh. Kai mulla on asenteessakin vikaa. Olisi niin kiva löytää samanhenkisiä äitejä omalta paikkakunnalta, mutta kynnys lähteä minnekään on niin korkea... Sen sijaan on paljon helpompaa roikkua netissä ja leikkiä olevansa ihmisten kanssa tekemisissä painelemalla "tykkää"-nappia FB:ssä.

 

Ootko uskaltautunut vaikkapa jonkun perheaiheisen keskustelupalstan tapaamisiin? Itse kärsin samanlaisesta yksinäisyydestä, kun vielä olin kotiäitinä ja sosiaalinen elämä jämähti pitkälti nettiin. Sitten rohkaisin mieleni ja osallistuin erään keskustelupalstan oman paikkakuntani lähellä olleeseen tapaamiseen ja huomasin, että ne ihanat ihmiset siellä ruudun takana todellakin ovat eläviä ihmisiä ja ihan yhtä ihania myös luonnossa. Sain monta uutta ystävää, joiden kanssa voi jutella netin lisäksi myös puhelimessa ja välillä myös ihan silmätysten.

Jotkut äidit voivat olla tosi julmia. Tiedän muutamankin äidin, jotka pukevat itsensä ja lapsensa merkkivaatteisiin, ostelevat jatkuvasti uusia merkkirattaita, kun edellisen väri ei ollutkaan miellyttävä ja jotka katsovat halvemmin pukeutuvia pitkin nenänvartta, mutta eivät kaikki sellaisia ole. Loppujen lopuksi niitä on harvassa.

Ei muuta kuin leuka ylös, rinta rottingille ja rohkeasti mammatapaamisiin . Tsemppiä!

 

Piti vielä lisätä, että olen jopa ruvennut haaveilemaan toisesta lapsesta, ja luulen hakevani sillä "täytettä" tähän nykyiseen elämään. Että jos olisin taas raskaana, niin ehkä ihmiset olisivat taas kiinnostuneita minusta? Ehkä saisin vastaan tulijoilta taas hymyjä enkä halveksuvia katseita? Raskausajan ja ekat vauvaviikot olisin taas kysyttyä seuraa, kunnes koittaisi arki taas...

 

Tuntuu kovin uskomattomalta, että nuoret äidit saa happamia katseita osakseen.. Eikös se ole aika normaalia, että lapsian saadaan nuorena, ennen ainakin on ollut. Minä oon lapsen syntyessä 21v, tuntuu kurjalle, jos itsellekkin tulee samoja tuntemuksia kuin sinulla..
Missä päin Suomea asustelet?

 

Mistäpäin olet?

 

Ootko uskaltautunut vaikkapa jonkun perheaiheisen keskustelupalstan tapaamisiin?
...
Ei muuta kuin leuka ylös, rinta rottingille ja rohkeasti mammatapaamisiin . Tsemppiä!

Kiitos vastauksestasi ja tsempeistä Pitääkin ruveta katselemaan, josko "omanhenkisillä" foorumeilla olisi äitejä samalta paikkakunnalta. Sen tiedän, etten ole yksin ongelmani kanssa, vaan moni muu kotiäiti kärsii samasta.

 

Tuntuu kovin uskomattomalta, että nuoret äidit saa happamia katseita osakseen.. Eikös se ole aika normaalia, että lapsian saadaan nuorena, ennen ainakin on ollut. Minä oon lapsen syntyessä 21v, tuntuu kurjalle, jos itsellekkin tulee samoja tuntemuksia kuin sinulla..
Missä päin Suomea asustelet?

Ollaan aika saman ikäisiä, itse täytän pian 22 En usko, että suhtautuminen meihin nuorempiin äiteihin olisi yleisesti ottaen huonoa, mutta me asutaan sellaisella alueella, jossa ei ole montaa nuorta äitiä (kysyin tätä neuvolasta, ja täti totesi minun olevan aivan oikeassa). Kanta-Hämeessä asustelen.

 

Ajatukset tunnistan, vaikka itse olen ns. vanha äiti, synnytyksen jälkeen täytin hyvin pian 35. Itse en ole mikään vauvakerhoissa istuskeleva tyyppi, ja olisi itänyt ehkä muuttaa tuota asennetta silloin. Toisaalta kun vauva kasvoi taaperoksi, niin oma elämä helpottui. Itselle oli jotenkin helpompaa kulkeminen ja kyläily, vaikkei sitä edelleenkään mitenkään kovin runsaasti tehdä. Mutta itse tietysti töihin takaisin pääsykin auttoi tilannetta radikaalisti, poika oli tuolloin 1,5v.
Tuohon merkkivaunuihin tai -vaatteisiin en osaa oikein suhtautua, en ole huomannut karsastamista, nykyisin on mun milestä paljon trendikkäämpää kierrättää kuin pröystäillä. Mutta moneen junaan mahtuu varmaan ihmisiä tässäkin asenteessa. Itse katsion hiukan kieroon burberryssä kulkevia lapsia, joita kuljetetaan hi-tech vaunuissa, ja joita ei uskalleta laskea edes maahan, ettei uusi haalari likaannu. Asennevamma tämäkin.
Tsemppia ap:lle :hug: Kyllä se elämä siitä helpottaa, se vauva-aika on kuitenkin loppujen lopuksi aika lyhyt. Mutta uuden lapsen suhteen motiiveja miettisin kyllä ihan vakavasti. Varmasti toisestakin selviät, mutta toisaalta se myös tuo lisää kotiin jumiutumista.

 

Aivan, ne katseet voi tosiaan ollakkin sitten yleisiä, jos yksikertaisesti ei ole paljon nuoria äitejä. Kuinka sinuun on suhtauduttu siellä neuvolassa?
Itse asun Pohjois-Savossa ja täällä nuoria äitejä näkyy aika paljon, joten ehkä niitä katseita ei tule, toivottavasti! Ystävä saa ihan pian lapsen, joten meidän lapsille tulee ikäeroa puolisenvuotta, mukava kun on joku kohtalontoveri. Toivottavasti sinäkin löydät samanhenkistä seuraa itsellesi!

 

[QUOTE="vieras";22117499]Piti vielä lisätä, että olen jopa ruvennut haaveilemaan toisesta lapsesta, ja luulen hakevani sillä "täytettä" tähän nykyiseen elämään. Että jos olisin taas raskaana, niin ehkä ihmiset olisivat taas kiinnostuneita minusta? Ehkä saisin vastaan tulijoilta taas hymyjä enkä halveksuvia katseita? Raskausajan ja ekat vauvaviikot olisin taas kysyttyä seuraa, kunnes koittaisi arki taas...[/QUOTE]

Sekö ratkaisisi ikäsi ja vanhojen vaunujen ongelman?

Ihan tosissaan, hae apua. Nämä ovat vain omia naurettavia kuvitelmiasi, joilla estät itse itseäsi tutustumasta toisiin äiteihin.

 

Mutta uuden lapsen suhteen motiiveja miettisin kyllä ihan vakavasti. Varmasti toisestakin selviät, mutta toisaalta se myös tuo lisää kotiin jumiutumista.

Unohdin lisätä siihen loppuun, että onneksi kuitenkin tunnistan itsestäni väärät motiivit toisen lapsen haluamisen suhteen, muuten olisin pian kotona jumissa kahden lapsen kanssa!

Odotan töihin palaamista innolla Ehkä mua ei vaan olla luotu kotiäidiksi? Kävin odotusaikana yhdessä mammatapaamisessa eikä se tuntunut omalta jutulta ollenkaan, joten viihtyisinkö missään avoimissa kerhoissakaan? En tiedä.

 

Sekö ratkaisisi ikäsi ja vanhojen vaunujen ongelman?

Vaunut eivät ole vanhat, sittenhän ne olisi arvokkaat RETROvaunut. Meidän vaunut on halppisvaunut.

Ja tuohon varsinaiseen kysymykseen vastasinkin jo ylempänä.

 

Kuinka sinuun on suhtauduttu siellä neuvolassa?

Neuvolassa on suhtauduttu oikein hyvin Olen vauvalle omistautuvaa tyyppiä ja avoin ihminen, ja kohdalle on sattunut vain mukavia terveydenhoitajia.

 

Se on kyllä kumma kun joidenkin mielestä pitää olla vauvalle merkkivaatetta ja hienoa vaunua jne...En tajua. Ja jos olisit elänyt 1950-luvulla et olisi 25-vuotiaana ollut nuori äiti, paremminkin päin vastoin..

 

Kiva, että neuvolakokemukset hyviä ja ole ihmeessä edelleen avoin siellä näistä tuntemuksistasi!! Joku perheneuvonnan keskusteluapukin voisi olla paikallaan, jos mieli alkaa mustumaan edelleen. Koskas siitä haittaakaan olisi?

 

Olen 35v viiden lapsen äiti. Isommat on jo koulussa ja nuorin, iltatähti on liki 2kk. Päätin, että nyt tällä kertaa en jämähdä kotiin yksikseni vaan menen tapaamisiin mukaan, vaunuilen ja tapailen kavereita vauvan kanssa kuten ennen ilman vauvaa, isompien lasten kanssa tai yksin.
Vaan kuinkas kävikään....tässä istun kotona koneen ääressä, vauva päiväunilla. Harmittaa, kun ei kaikki mennytkään suunnitelmien mukaan. Vauva on TODELLA vaativa. Ei nuku vaunuissa joten se niistä vaunulenkeistä. Valvoo paljon öisin, joten olen väsynyt ja kamalan näköinen päivät. En jaksakaan kyläillä. Kaverit ei soita, no eipä tietenkään kun en koskaan vastaa kun puhelin on äänettömällä useimmiten kun saatan nukkua päivisin milloin mihinkin aikaan. Viestejä joku joskus laittaa.
Kerran olen vauvan kanssa ollut kylässä kaverilla. Siinä kaikki kyläilyni. Sukulaisissakaan ei olla käyty kuin kaksi kertaa ja sitten ristiäisissä meillä oli vieraita.
Kaupassakaan en voi oikein käydä kun vauvaa pitää kantaa sylissä koko ajan tai huutaa koko ajan. Niin ja mies ei voi hoitaa vauvaa kuin korkeintaan kaksi tuntia jos minä lähden shoppailemaan kun imetän ja vauva syö usein. Ja kannattaako kahden tunnin takia lähteä kauppoihin kun matkatkin vievät jo liki tunnin. Eli se siitä....pysyn kotona
Pointtini oli, että älä sure. Meitä kotona nyhjääjiä on muitakin, mutta se aika on aika lyhyt. Sitten voi taas mennä kyläilemään, kun vauva kasvaa.
Esikoinen oli mielestäni juuri vauva ja nyt hän on jo lentänyt pesästä eli aika menee loppujen lopuksi äkkiä. Tsemppiä ja jaksamista! =)

 

Kiva, että neuvolakokemukset hyviä ja ole ihmeessä edelleen avoin siellä näistä tuntemuksistasi!! Joku perheneuvonnan keskusteluapukin voisi olla paikallaan, jos mieli alkaa mustumaan edelleen. Koskas siitä haittaakaan olisi?

Ajattelin ottaa seuraavalla käynnillä puheeksi... Siis että pääsisinkö käymään neuvolan psykologilla. Suurin ongelma mulla taitaa nimittäin olla korvien välissä, eli itsetunto on romahtanut (koti)äitiyden myötä. Koen kyllä olevani paras äiti omalle lapselleni, mutta minun "mittapuuni" perustuukin lapsentahtisuudelle ja läsnäololle, ei merkkivaatteille ja harrastuksille.

 

Viiden lapsen äiti:
Tutulta kuulostaa! Siis minun piti alunperin olla "aktiivinen" ja käydä vaikka missä vauvan kanssa, mutta vauva olikin eri mieltä (huono nukkumaan, ei kelpuuttanut tuttia jne. jne.). Nyt isompana vauva rakastaa kaupassa käymistä ja maailmaa kodin ulkopuolella, mutta äiti on puolestaan kasvanut takapuolestaan kiinni tähän tietokoneen äärelle...

 

kun itse tulin äidiksi olin 24v ei ollut hienosto vanuja. eikö osteta jatkossakaan. olin jotain 96 briot. (tarkkaan ikää en ees tiiä) ostettiin vaan renkaat uudet ja hyvin toimi. ja kun vauva oli oli vuosilukua 2006, lopulla. kun itse joutuu kaikki maksamaan, kun meille ei tarjottu edes apua vauvantavaroihin. toisin kun veljelle tarjottiin. niin ei siinä paljon kalliita ostella. en kokenyt jääväni mammojen jalkoihin. tai ehkä johtunee siitä että mua ei vähempää voinut kiinnostaa tutustua super mannoihin tai käydä kahviloissa. eikä kiinnosta vielläkään.

 

Ja kiitokset kaikille tähän mennessä vastanneille Olo on nyt jo parempi, kun sain vähän purkaa tuntojani, ja niin moni vaivautui vastaamaan. Ei kaikki naiset ole susia toisilleen, vaikka siltä välillä tuntuukin (ja olen tainnut lukea liian paljon palstan juttuja).