Poikani on täynnä vihaa :(

[QUOTE="alkup.";22113013]Kuten aiemmin sanoin, sitä on vaan aiemmin miettinyt että kyllä se rauhoittuu kun ikää tulee. Huoli on tosiaan, sekä myös omat voimat lopussa. Toivon, että saisin olla viikonloputkin töissä. En kestä tuota lasta. [/QUOTE]

Toivottavasti saat tästä ketjusta puhtia ottaa johonkin yhteyttä. Äläkä missään nimessä lannistu jos ne neuvolassa vähättelee. Kyllä sinä lapsesi tunnet. Mene vaikka suoraan yksityiselle jos on varaa ja koeta saada lapselle kelan tukema terapia. Voimia!

 

Pahalta tuntuu, mutta välillä mietin että kasvaako tässä tuleva koulusurmaaja tms. Sanotaan, ettei kukaan synny pahaksi. Tekis mieli olla eri mieltä. [/QUOTE]

 

Saako huomiota isältään? Leikkiikö joku hänen kanssaan "fyysisiä" leikkejä mukavassa mielessä? Ei ole aina vain huono ja kamala juttu, että poika on fyysinen. Se voi olla hänen luontaisin tapa ilmaista itseään. Joku kun saisi sen vielä oikeisiin uomiinsa, ettei se kääntyisi toisten satuttamiseksi ym negatiiviseksi. Vaikuttaa vain, että kyseessä on sosiaalisesti vielä arka poika, joka hakee huomiota tuolla käytöksellä. Ja vaikka miten antaisit positiivista palautetta, lapsi aistii sen, jos kuitenkin pinnan alla ajattelet, että lapsi on Paha, that's it.

Auttaisiko kahdenkeskinen ajanvietto, jolloin vanhempi selvästikin ihan oikeasti iloitsee pojan seurasta? Ei siis vain sano niin, vaan aidosti kokee iloa lapsen kanssa. Painitaanko esim lapsen niin, että molemmilla osapuolilla on kivaa? Niin että vanhempi vain ohimennen mainitsee, että minulla on kivaa kanssasi. Mutta pääasiassa tunne välittyy vuorovaikutuksesta ja yhdessäolosta eikä sanoista? Lapsi ei sanoja niin kuitenkin arvosta ja käsitä, ellei hän Tunne sitä, mitä aikuinen sanoo. Ns kiltit lapset saavat helposti automaattisesti positiivista huomiota, hänellä taas voi olla tunne, ettei saa sitä millään vaikka mitä tekisi. Sitten käytös menee "yli". Enpä tiedä, hyvä varmasti ottaa neuvolassa esiin jos joku osaisi auttaa..

 

Saako huomiota isältään? Leikkiikö joku hänen kanssaan "fyysisiä" leikkejä mukavassa mielessä? Ei ole aina vain huono ja kamala juttu, että poika on fyysinen. Se voi olla hänen luontaisin tapa ilmaista itseään. Joku kun saisi sen vielä oikeisiin uomiinsa, ettei se kääntyisi toisten satuttamiseksi ym negatiiviseksi. Vaikuttaa vain, että kyseessä on sosiaalisesti vielä arka poika, joka hakee huomiota tuolla käytöksellä. Ja vaikka miten antaisit positiivista palautetta, lapsi aistii sen, jos kuitenkin pinnan alla ajattelet, että lapsi on Paha, that's it.

Auttaisiko kahdenkeskinen ajanvietto, jolloin vanhempi selvästikin ihan oikeasti iloitsee pojan seurasta? Ei siis vain sano niin, vaan aidosti kokee iloa lapsen kanssa. Painitaanko esim lapsen niin, että molemmilla osapuolilla on kivaa? Niin että vanhempi vain ohimennen mainitsee, että minulla on kivaa kanssasi. Mutta pääasiassa tunne välittyy vuorovaikutuksesta ja yhdessäolosta eikä sanoista? Lapsi ei sanoja niin kuitenkin arvosta ja käsitä, ellei hän Tunne sitä, mitä aikuinen sanoo. Ns kiltit lapset saavat helposti automaattisesti positiivista huomiota, hänellä taas voi olla tunne, ettei saa sitä millään vaikka mitä tekisi. Sitten käytös menee "yli". Enpä tiedä, hyvä varmasti ottaa neuvolassa esiin jos joku osaisi auttaa..

Kyllä, juurikin isänsä kanssa nujuavat ja myhkyävät päivittäin. Heti miehen tultua kotiin, ottavat "painimatsin". Ja mies kyllä nauttii olla lasten kanssa, paljon enemmän kuin esim. minä.

 

tunnen suurta sympatiaa kohtaasi ap. Tilanne on varmaan todella ahdistava mielestäsi. Meillä on tuonikäinen poika, ja välillä on ollut hetkellisesti samanlaisia "raakuus" piirteitä. Mutta vain hetkellisesi ja ajoittain parin viikon ajan. Ja kun suurimma osan päivästä hän on tosi empaattinen lapsi (sisaruksiaa ja lemmikkejä kohtaan) , niin en ole viemässä ammattiauttajille tms. Osa tuosta raa-asta leikistä kuuluu ikään, ja lapsi poimii semmoiset asiat vaikka pikkukakkosesta (kuten meillä, koska muuta ei koskaan ole nähnyt). Mutta minusta teidän poika on jo sen ikäinen että hänen olisi pitänyt jo oppia muiden lasten ja aikuisten mallista empaattisuus, vaikka olisikin hiukan huono ollutkin siinä.
Onko teillä lemmikkejä /tai kellään tutulla? Kuinka poikasi reagoi eläimiä kohtaan? Onko raaka niille kahden kesken, vai osaako helliä niitä? Kun joskus tuon ikäisellä se uhmakkuus voi olla kovan esittämistä. Meillä ainakin pojalla tulee kovan-esittämisvaihe heti päälle kun meille tulee joitain tiettyjä vieraita. Mutta sitten poika unohtaa sen hetken päästä (esim 30-60min päästä vieraiden tulosta) ja näyttää oman hymyilevän itsensä, eikä pelkästää murisevaa, irvistelevää, sotaisaa soturia.

 

[QUOTE="alkup.";22113369]Kyllä, juurikin isänsä kanssa nujuavat ja myhkyävät päivittäin. Heti miehen tultua kotiin, ottavat "painimatsin". Ja mies kyllä nauttii olla lasten kanssa, paljon enemmän kuin esim. minä.[/QUOTE]

Meillä tuommoinen juuri pahensi poikamme käytöstä, eli paini sitten muidenkin lasten kanssa 100kertaa enemmän, kun se leikki oli päälimmäisenä mielessä. Käskin miestäni lopettamaan panimisleikit hetkeksi, ja kappas, poika ei ole koittanutkaan painia pikkusisaruksensa kanssa sen jälkeen! Ei se paini ole ainoa liikuntamuoto jota voi isän kanssa tehdä. Käske isä vaikka pihalle palloa pojan kanssa potkimaan tms. joku muu yhteinen kahden keskinen juttu vartiksi. Jolloin poika saa isänsä hyväksyntää ja läheistä yhdessä oloa. Positiivisella tavalla, muuten kuin tappeluliikkeillä kuten painimisessa.

 

Meillä tuommoinen juuri pahensi poikamme käytöstä, eli paini sitten muidenkin lasten kanssa 100kertaa enemmän, kun se leikki oli päälimmäisenä mielessä. Käskin miestäni lopettamaan panimisleikit hetkeksi, ja kappas, poika ei ole koittanutkaan painia pikkusisaruksensa kanssa sen jälkeen! Ei se paini ole ainoa liikuntamuoto jota voi isän kanssa tehdä. Käske isä vaikka pihalle palloa pojan kanssa potkimaan tms. joku muu yhteinen kahden keskinen juttu vartiksi. Jolloin poika saa isänsä hyväksyntää ja läheistä yhdessä oloa. Positiivisella tavalla, muuten kuin tappeluliikkeillä kuten painimisessa.

Meillä taas poika ei yritä painia muiden kanssa, vaan se on ihan sellaista muuta. Tuuppimista, "ahdistelua", potkimista jne. Eikä ne isänsä kanssa tappele, kunhan nujuavat sängyllä. Isä lennättää lasta, pyörittää peiton sisään jne. Mutta kyllä he tekevät paljon muutakin, ja kauemmin kuin vartin.

 

No saako sitten äidin kanssa aikaa viettäessään tunteen siitä, että hän on hyvä ja rakastettu juuri sellaisena kuin on? Eikä vain sanoina, vaan tekoina, Tunteena joka äidistä välittyy?

 

No saako sitten äidin kanssa aikaa viettäessään tunteen siitä, että hän on hyvä ja rakastettu juuri sellaisena kuin on? Eikä vain sanoina, vaan tekoina, Tunteena joka äidistä välittyy?

En tiedä. Harvoin me tehdään kahdestaan mitään. Mutta on meillä kivaakin, kun esim. leivotaan tai pelataan lautapelejä. Kyllä mä uskon että se sellaisissa hetkissä välittyy, mutta suurimmaks osaks meno on sellaista, ettei siitä tykkää kukaan joten ei paljon positiivisia tunteita välity.

 

Täällä samanikäisen ja samanoloisen pojan äiti. Hoitopaikassa on kaikki kunnossa ja sanovat lapsen olevan yksi helpoimmista hoidettavista, mutta kotona tilanne on sitten aivan toisenlainen toisinaan. Neuvolassa ollaan asiasta keskusteltu ja hoitopaikassa, mutta eivät olleet huolissaan.
4-vuotias on vielä aika pieni ja yksilöllisesti kehttyvät, joten toisiin lapsiin ei juurikaan kannata vertailla. Tiedän kyllä kokemuksesta, että ns. hankalan tai olisiko parempi sanoa vaativamman lapsen kasvattaminen on ajoittain erittäin raskasta, turhauttavaakin ja tuntuu, joskus ettei osaa enää edes rakastaakaan aina ja joka tilanteessa, mutta...

silti sen on minun lapsi, kaikkineen vikoineenkin ja niistä hyvistä puolista ja asioista kannattaa aina muistuttaa ja kehua. Yhteistä tekemistä ja paljon syliä ja halia! Kukaan ei ole toivoton syntyessään!
Ruokavaliot yms. kannattaa tarkastaa. Itse ainakin huomannut, että kaikki ylimääräiset makeat, kun jätetty pois, niin ainakin sellaiset "sokerihumalahepulit" jääneet pois...

 

Ruokavaliot yms. kannattaa tarkastaa. Itse ainakin huomannut, että kaikki ylimääräiset makeat, kun jätetty pois, niin ainakin sellaiset "sokerihumalahepulit" jääneet pois...

Tämä on erittäin hyvä pointti!!! Karsimalla valkoisia viljoja ja sokeria rankalla kädellä ja lisäämällä esim. reippaasti kalaa ruokavalioon on usein positiivista vaikutusta lapse agressiivisuuteen.

 

Perheneuvola olisi kyllä parempi paikka hakea apua. Ilmeistä on että pojallasi on paljon tunteita joita ei pysty ilamaisemaan ja käsittelemään kanssanne vaan purkaa näitä vain toiminnan kautta.Uskon että apua saisitte psykologilta joka kanssanne pohtisi miten auttaa poikaanne "merkillisen käyttäytymisen" sijasta hiljalleen oppimaan miten kertoa tunteistaan sanojen avulla. Kannattaa kyllä hakea apua koska onhan se tosi hankalaa sekä lapsellenne että teille että kommunikaatio on näin hämmentävää.