"vieras"
Siis meinasi palaa käämit taas kerran. Citymarketin isolla parkkipaikka-alueella on yksi rivi varattuna perhepaikoitukseen. Siinä on isot ruudut selkeästi merkittynä ja kuva vaunuista ja talutettavasta lapsesta. Kiva idea, helpottaa vauvan ja taaperon kanssa kauppaan menoa, mutta mutta....
Koko rivistö on melkein aina varattuna ja sitä käyttävät röyhkeästi ihan muut, kuin lapsiperheet.
Tänäänkin siihen tuli / lähti lyhyen ajan sisällä sellaisia 30-50 vuotiaita, yksinään liikkeellä olevia täysin tervejalkaisia ihmisiä. Vitsit siinä pakatessani vauvaa ja taaperoa ja ostoksia ja rattaita teki mieli sanoa pari valittua sanaa. Ei vain uskalla, kun tänä päivänä siitä voi saada luodin kalloonsa.
Pitäiskö tästä valittaa kauppiaalle? Että sais noi kuriin. Ei se vaatis, kun että siellä olisi joku työntekijä paikalla silloin tällöin ja sanomassa, että tähän saa pysäköidä vain ne, joilla oikeasti on pieni vauva / taapero / rattaita jne.
Olen lukenut, että esim. Ruotsissa pysäköinti perhepaikalle vaatii lastenistuimen autossa. Jos sitä ei näy, sakot rapsahtaa hyvin nopeaan ikkunaruutuun.