Aion hypätä pois oravanpyörästä heti, kun tilaisuus tulee. Tuleeko kukaan mukaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja perintöä odotellessa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Aloittaja puhuu niin asiaa. Mä oon jo nyt karsinut kaikki ylimääräiset menot ja siten aan olla lasteni kanssa kotona siihen asti, että nuorinkin on kolme. Myöhemminkin tulen tekemään töitä vaan sen verran, että pärjätään. En siis meinaa heittäytyä yhteiskunnan elätettäväksi. Se ei ole mua. Ennen lapsia en asiaa miettinyt ja tein paljon työtä. Lasten myötä mun elämällä on muukin tarkoitus kuin työnteko.

Mä en tunne ketään muuta IRL, joka ajattelisi mun kanssa samalla tavalla. Joskus jollekin oon puhunut ja kukaan ei oikein ymmärrä. Perustetaanko joku ystäväpiiri. Meillä vois olla paljonkin samanlaisia elämänarvoja.
 
[QUOTE="vieras";22078902]Aloittaja puhuu niin asiaa. Mä oon jo nyt karsinut kaikki ylimääräiset menot ja siten aan olla lasteni kanssa kotona siihen asti, että nuorinkin on kolme. Myöhemminkin tulen tekemään töitä vaan sen verran, että pärjätään. En siis meinaa heittäytyä yhteiskunnan elätettäväksi. Se ei ole mua. Ennen lapsia en asiaa miettinyt ja tein paljon työtä. Lasten myötä mun elämällä on muukin tarkoitus kuin työnteko.

Mä en tunne ketään muuta IRL, joka ajattelisi mun kanssa samalla tavalla. Joskus jollekin oon puhunut ja kukaan ei oikein ymmärrä. Perustetaanko joku ystäväpiiri. Meillä vois olla paljonkin samanlaisia elämänarvoja.[/QUOTE]

Mulle taas lasten kanssa kotonaolo kunnes nuorin on 3v ei ole se juttu, vaan nautin siitä, että saan toteuttaa itseäni töissä - mutta teen töitä pienellä palkalla ja ns. ilman statusta ja ulkopuolista arvostusta. Että sikäli ehkä kaikki tässä ketjussa eivät jaa samoja arvoja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön;22078955:
Mulle taas lasten kanssa kotonaolo kunnes nuorin on 3v ei ole se juttu, vaan nautin siitä, että saan toteuttaa itseäni töissä - mutta teen töitä pienellä palkalla ja ns. ilman statusta ja ulkopuolista arvostusta. Että sikäli ehkä kaikki tässä ketjussa eivät jaa samoja arvoja.
Ehkä tässä ketjussa perimmäinen arvo onkin jotain sen tyyppistä, että tekee asioita, joita pitää itse mielekkäinä ja jotka eivät ole yhteiskunnallisesti ajateltuna kovin kunnianhimoisia?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;22078985:
Ehkä tässä ketjussa perimmäinen arvo onkin jotain sen tyyppistä, että tekee asioita, joita pitää itse mielekkäinä ja jotka eivät ole yhteiskunnallisesti ajateltuna kovin kunnianhimoisia?

Varmasti. Tuossa ylempänä vaan niin painottui se lasten kanssa kotonaolo, että takerruin siihen. En lainkaan jaa sitä arvona (kuulostan varmaan nyt kovin kylmältä).

Yhteiskunnallisesti pidän työtäni muuten aika tärkeänä, mutta sitä ei silti arvosteta - kuten ei montaa muutakaan alaa. Koska se ei tuota rahaa. Ehkä se rahan tuottaminen / tuottamattomuus on se pointti koko jutussa. En tuota itselleni rahaa eikä työni tuota yhteiskunnalle rahaa - vaan henkistä pääomaa.
 
Tää on sitten vain mun mielipide, mutta mun mielestä siinä, että jättaytyy oravanpyörästä pois tarkoittaisi jotain muuta kuin täyden työviikon tekoa. Silloin mielestäni ollaan todellakin syvällä oravanpyörässä. Jokainen toki ajattelee omalla tavallaan :)
 
[QUOTE="vieras";22078902]

Mä en tunne ketään muuta IRL, joka ajattelisi mun kanssa samalla tavalla. Joskus jollekin oon puhunut ja kukaan ei oikein ymmärrä. Perustetaanko joku ystäväpiiri. Meillä vois olla paljonkin samanlaisia elämänarvoja.[/QUOTE]
Mä taas tunnen useitakin samoin ajattelevia ihmisiä, joskin eri ikäluokasta kuin sinä olet. Itse asiassa melkein kaikki tuntemani ikäiseni - siis viiskymppiset - ihmiset miettivät, joko olisi aika ainakin vähentää työntekoa. Asuntolainat maksettu, lapset aikuisia...mihin sitä rahaa enää niin paljon tarvitsee? Osa tutuista on viiskymppisenä laittanut elämäntyönsä rahoiksi ja viettävät mukavaa oloneuvoksen elämää.

Olen miettinyt, että yhteiskunta ja työelämä on tehnyt itselleen karhunpalveluksen. Yhä useampi on valmis luopumaan elintasostaan saadakseen lisää vapaa-aikaa. Töitä halutaan tehdä enää sen verran, että sillä tulee itse toimeen. Verotulot pienenee, jos tähän ajatteluun lähtee yhä enenevä määrä kansalaisia. Ja vielä kun ottaa huomioon sen, että keski-iässä ihmisillä on yleensä tulot suurimmillaan - ja siten maksavat myös eniten veroja elämässään - nämä ihmiset päättävätkin pitää sapattivapaita, lyhentää työaikaansa tai lopettaa työnteon kokonaan. Eli juuri, kun heistä olisi yhteiskunnalle eniten hyötyä, he valitsevatkin toisin.
 
[QUOTE="vieras";22079040]Tää on sitten vain mun mielipide, mutta mun mielestä siinä, että jättaytyy oravanpyörästä pois tarkoittaisi jotain muuta kuin täyden työviikon tekoa. Silloin mielestäni ollaan todellakin syvällä oravanpyörässä. Jokainen toki ajattelee omalla tavallaan :)[/QUOTE]
Niin se tarkoittaakin. Lyhyempi työviikko tarkoittaa myös elintason laskua. Ei voi enää kuluttaa kuten aikaisemmin. Joutuu tekemään valintoja kaupasta ostetun ja kirpputorilta ostetun välillä.
 
[QUOTE="vieras";22079040]Tää on sitten vain mun mielipide, mutta mun mielestä siinä, että jättaytyy oravanpyörästä pois tarkoittaisi jotain muuta kuin täyden työviikon tekoa. Silloin mielestäni ollaan todellakin syvällä oravanpyörässä. Jokainen toki ajattelee omalla tavallaan :)[/QUOTE]

Se olisi kyllä ideaali, jos vain olisi mahdollista työnantajan puolelta. Onnekseni saan sentään tehdä lyhennettyä päivää ja kaikin puolin muutenkin työpaikkani on hyvin joustava. Pieneen palkkaan olen jo sopeutunut.
 
Minä en koe koskaan olleeni oravanpyörässä. Olen tehnyt työtä, samaa työtä, yli 20 vuotta ja teen sitä kyllä sen vuoksi, että sillä kustannan puolet perheemme elämästä. Jos se on se pyörä, niin mukavan leppoisa paikka kuitenkin, kun pystyy jättämään työasiat taakseen, kun ovi sulkeutuu.
 
Minä en koe koskaan olleeni oravanpyörässä. Olen tehnyt työtä, samaa työtä, yli 20 vuotta ja teen sitä kyllä sen vuoksi, että sillä kustannan puolet perheemme elämästä. Jos se on se pyörä, niin mukavan leppoisa paikka kuitenkin, kun pystyy jättämään työasiat taakseen, kun ovi sulkeutuu.
Noinhan työelämä oli joskus vuosikymmeniä sitten ja niin sen pitäisi olla nytkin. Nyt on havahduttu miettimään, miten työhönsä kyllästyneet ja työtaakkansa alle uupuvat ihmiset saataisiin pysymään töissä edes eläkeikään asti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;22079161:
Noinhan työelämä oli joskus vuosikymmeniä sitten ja niin sen pitäisi olla nytkin. Nyt on havahduttu miettimään, miten työhönsä kyllästyneet ja työtaakkansa alle uupuvat ihmiset saataisiin pysymään töissä edes eläkeikään asti.

Niinpä, tuntuu utopialta edes haaveilla pitkästä työurasta ja työstä, jonka voisi täysin jättää taakseen kun lähtee kotiin. :| Tavallaan kuitenkin siis kaipaan sellaisen "uran" tuomaa turvaa, en ole iloinen silpputyöstä, mutta olen iloinen siitä, että työni on (nyt) mielekästä ja joustavaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;22079161:
Noinhan työelämä oli joskus vuosikymmeniä sitten ja niin sen pitäisi olla nytkin. Nyt on havahduttu miettimään, miten työhönsä kyllästyneet ja työtaakkansa alle uupuvat ihmiset saataisiin pysymään töissä edes eläkeikään asti.

Luulen, että se on ihmisestäkin kiinni. On minulla työkavereita, jotka tuntevat olevansa oravanpyörässä, suorittavansa ja kirivänsä, tuntevat, että heidät puristetaan kuiviin. Samassa tehtävässä. Kun on tarpeeksi henkisesti plösö, ei ole näitä oireita? (en saa nolo-hymiötä tähän ) Tarkoitan sitä, että joku stressaantuu, toinen ei, riippumatta siitä mikä se työ on. Tai tuntee paontarvetta. Tai mitä hyvänsä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön;22079185:
Niinpä, tuntuu utopialta edes haaveilla pitkästä työurasta ja työstä, jonka voisi täysin jättää taakseen kun lähtee kotiin. :| Tavallaan kuitenkin siis kaipaan sellaisen "uran" tuomaa turvaa, en ole iloinen silpputyöstä, mutta olen iloinen siitä, että työni on (nyt) mielekästä ja joustavaa.

Minulla on siinä mielessä onnekas tilanne, että kuten ymmärrät, en voi tehdä siitä piiruakaan etukäteen enkä jälkikäteen. Kaikki tapahtuu siellä paikanpäällä, eikä koskaan missään muualla.
 
Minulla on siinä mielessä onnekas tilanne, että kuten ymmärrät, en voi tehdä siitä piiruakaan etukäteen enkä jälkikäteen. Kaikki tapahtuu siellä paikanpäällä, eikä koskaan missään muualla.

No niinhän se on. Mutta ehkä sinäkin kannat työpaikan muita asioita mielessäsi kotiin, vaikket itse tehtäviä voikaan kantaa? Jos et, olet onnekas.

Nyt työaika loppui (olipa ahkera viimeinen puolituntinen :ashamed:), moi kaikille. :wave:
 
Alkuperäinen kirjoittaja sähköpaimenkoira;22074924:
Entä sitten, jos miehesi tekisikin yllättäen jotain, jonka vuoksi haluaisit paeta hänen luotaan täysin ehdoitta? Pärjäisitkö? Vai oletko varma, ettei koskaan tule tekemään mitään, mikä vaarantaisi parisuhteen?

Pärjäisin varmasti. Silloin ei tarvitsisi huomioida hänen tarpeitaan ja voisin valita asiat paljon vapaammin :)
 
Luulen, että se on ihmisestäkin kiinni. On minulla työkavereita, jotka tuntevat olevansa oravanpyörässä, suorittavansa ja kirivänsä, tuntevat, että heidät puristetaan kuiviin. Samassa tehtävässä. Kun on tarpeeksi henkisesti plösö, ei ole näitä oireita? (en saa nolo-hymiötä tähän ) Tarkoitan sitä, että joku stressaantuu, toinen ei, riippumatta siitä mikä se työ on. Tai tuntee paontarvetta. Tai mitä hyvänsä.
Tuokin on ihan mahdollista. Mä muistan aikoinaan 80-luvulta, miten mukavaa musta oli olla sairaalassa toimistotehtävissä. Henkilökuntaa oli riittävästi, ruokatunnille pääsi eikä tarvinnut edes hotkia ruokaansa ja ruokatunnille ei tarvinnut mennä yksin. Työkaverit olivat pääasiassa hyväntuulisia ja huono tuulikaan ei yleensä johtunut työasioista. Töissä oli kiva käydä ja tunsi itsensä tarpeelliseksi. Kun työaika loppui, sanoi heippa ja huomiseen. Töitä ei tarvinnut ajatella enää kotona. Sitten tuli lama ja kaikki muuttui. Ei ehtinyt syömään, ei päässyt lähtemään ajoissa töistä, tekemättömät työt jäivät painamaan mieltä, työnilo katosi ja tilalle tuli riittämättömyyden tunne.
 
Mun mielestä nimenomaan vakituinen työ tuo vapauden. Ei tarvitse koko ajan miettiä, mistä leipä tulee pöytään ensi vuonna tai ensi viikolla. Vakituisessa työssä voi rauhassa olla äitiyslomalla, vanhempainvapalla ja hoitovapaalla ja osittaisella hoitovapaalla. Voi halutessaan pitää opintovapaata tai jäädä vuorotteluvapaalle, jos ahdistaa. Vakituisessa työssä myös työnteko on mielekästä. On pitkän tähtäimen suunnitelmat ja se mitä teet tänään vaikuttaa työhösi viikkojen ja kuukausien päästä. vakituisessa työssä myös pystyy kehittymään, kouluttautumaan ja palkkauksessa näkyy kokemus, jolloin kompensaationa vapaa-ajan menetyksestä on kohtuullinen korvaus.

Mun mielestä oravanpyörästä hyppäämistä olisi se, että yrittäisi tulla mahdollisimman pienellä toimeen ja olisi mahdollisimman omavarainen, kasvattaisi lampaita ja lehmiä ja kutoisi villapaitoja, viljelisi peltotilkkua ja kalastelisi.

Jos riippumattomuuden edellytyksenä on perintö ja lottovoitto, tavoittelee oikeasti vain helppoa elämää, ei varsinaista elämäntapamuutosta. Jos materia on tärkeää, on sen saamiseksi tehtävä töitä, ainakin suurimman osan ihmisistä.
 
En hyppää, haluan että on kunnon talot, mökit, autot sun muut, kivat vaatteet ja hyvää ruokaa ja viiniä ja talous turvattu ja sikäli huoleton olo, ja että pystyn myös lasteni elämää helpottamaan kunhan ovat siinä vaiheessa, että alkavat itsenäistyä. Itse sain vanhemmiltani 100.000 asunnon ostamiseen, kuten kaikki sisarukseni, joten toiveissa on, että vastaavalla tavalla voisin siirtää omaisuutta lapsilleni ja helpottaa heidän pääsyään elämässä eteenpäin. Myös ekan autoni sain vanhemmiltani ja 10.000 mökin ostamiseen. Vastaavasti mieheni on saanut vanhemmiltaan supportia. Tällaiset ovat pieniä asioita vanhemmilta, jos töissä käy, mutta isoja asioita nuorelle aikuiselle, eikä ne onnistu jos jättäytyy "joutomieheksi" tai -naiseksi.
 
[QUOTE="vieras";22079270] Tällaiset ovat pieniä asioita vanhemmilta, jos töissä käy, mutta isoja asioita nuorelle aikuiselle, eikä ne onnistu jos jättäytyy "joutomieheksi" tai -naiseksi.[/QUOTE]

Valitettavaa, että sinulla on noin epärealistinen kuva tavallisten ihmisten varallisuudesta. 100 000€:a kaikille lapsille asunnon ostoon, auto ja 10000€ mökkiin ovat täysin mahdottomia varmasti suurimmalle osalle vanhemmista!
Tuollaiset ovat valtavan suuria tukia ja joskus käy niin, että avokätisesti lastensa elämää tukevien vanhempien lapsista tulee nimenomaan joutomiehiä, koska ei tarvitse tehdä työtä elintasonsa eteen. Itse aion olla hyvin maltillinen lasten tukemisessa rahallisesti. Sain minäkin asuntoa varten ASP-säästötilin, jossa oli mukava summa säästettynä, mutta ei todellakaan asunnon hintaa. Se kannusti säästämään lisää ja myös pohtimaan tarkasti, miten asunto kannattaa rahoittaa.
 
[QUOTE="vieras";22079270]En hyppää, haluan että on kunnon talot, mökit, autot sun muut, kivat vaatteet ja hyvää ruokaa ja viiniä ja talous turvattu ja sikäli huoleton olo, ja että pystyn myös lasteni elämää helpottamaan kunhan ovat siinä vaiheessa, että alkavat itsenäistyä. Itse sain vanhemmiltani 100.000 asunnon ostamiseen, kuten kaikki sisarukseni, joten toiveissa on, että vastaavalla tavalla voisin siirtää omaisuutta lapsilleni ja helpottaa heidän pääsyään elämässä eteenpäin. Myös ekan autoni sain vanhemmiltani ja 10.000 mökin ostamiseen. Vastaavasti mieheni on saanut vanhemmiltaan supportia. Tällaiset ovat pieniä asioita vanhemmilta, jos töissä käy, mutta isoja asioita nuorelle aikuiselle, eikä ne onnistu jos jättäytyy "joutomieheksi" tai -naiseksi.[/QUOTE]

Tässä on ongelmana (jos se ongelmana näkee, kuten minä) että rajun suorittamisen malli periytyy lapsille. Suorituspaineitahan se on tarjota jokaiselle omalle lapselle 130 000 euron edestä "starttirahaa", koska omatkin vanhemmat tarjosivat. Vaarana vielä se, että nuori päätyy joutomieheksi, koska ei tarvitse itse uurastaa vaikkapa juuri sen ensimmäisen auton eteen.

Mikäli haluaa kaikki "kivat jutut ja hienot vaatteet ja huolettoman olon", on juuri siinä pahimmanlaisessa oravanpyörässä: pitää koko ajan tahkota lisää ja lisää. Hyvin harva osaa tai voi hypätä pois sitten, kun on hankittu kaikki se kiva ja lapset saatettu omiin koteihinsa, sillä sen kaiken kivan ylläpito vaati koko ajan lisää tahkoamista. Mikä ei selvästikään ole ylläolevan kirjoittaneelle vieraalle ongelma.
 

Yhteistyössä