T
täh
Vieras
Elikäs, vanhemmat tai toinen heistä uupuu. On monta lasta ja yksin aina. Itse tiedän, että moista tilannetta en jaksaisi. Yleensä myös taloudellinen huoli ja paljon muuta asiaa, jotka vievät voimat.
No sitten lapset vain pois, jos vanhemmat eivät yksin jaksa hoitaa aina lapsiaan ja ilman rahaa (suomalainen lapsilisä on lähinnä vitsi)
No, lapset annetaan toiseen perheeseen tai laitokseen, ja johan tulee miljoonia ovista ja ikkunoista.
Nämä lapsen biologiset vanhemmjat jaksaisivat myös aivan hyvin, jos heille annettaisiin miljoonia, joilla palkata hoitajia ja terapioita ja muuta henkilökohaista huomiota kullekin lapselle, jolloin itse saisi olla vapaana joskus.
Itselläni 2 lasta, ja teidän, että sairastuisin mieleltäni, jso joutuisin olla vuosia lasten kanssa, koko ajan joku iholla kiinni. tämän jaksaa jos on vain 1 lapsi, vauva, esim. mutta en jaksaisi jos lapsia monta ja koko ajan joku tarvitsee jotain. Sekoaisin tai turvautuisin varmaan alkoholiin taimuuhun. (ja tiedoksi, meillä jo lapset koululaisiaa, heitä vain kaksi, olen akateeminen, on mies, mutta silti koin pikkulapsiajan erittäin raskaaksi, ja tiedän että en selviäisi vuosikausien täydellistä yksinoloa lasten kanssa. Mistä tiedän? koska olemme rakentaneet.)
Miksi siis elää käesitys, että sijoitusperheet ovat parempia ja biologiset huonompia? Eli vanhemman väsymys riittää syyksi viedä lapset, vaikka väitän, että 99% ihmisistä ei jaksa terveenä tehdä koko ajan työtä yötä päivää useampaa vuotta. Ja lastenhoito on työtä, kun lapsia on yli 1.